Hurmurin karisma ja muuta opittua

27742899562_e2d3822348_b

”Sä taidat olla sellainen hurmuri, naiset lakoaa vain kun pistät menemään”, hän sanoi ja katsoi minua sitten hiljaa, aivan kuin mittaillen reaktiotani. Niin. Ei se hymystäni ehkä hänelle välittynyt, mutta luontaista ei karismani todellakaan ole. Se on kehittynyt vuosien saatossa ja voisi olla teiniminäni kovin hämillään nykyisestä kolmenkympin ylittäneestä minästäni. Jos se olisi elämäni itseisarvo, niin pistäisin tuolla menemään ja käyttäytyisin kuin pahainen Casanova konsanaan.

Jokainen mies kykenee olemaan hurmaava, jos vain oikeasti haluaa olla sellainen. Siihen ei loppujen lopuksi paljoa tarvita, hitunen mielikuvitusta ja niiden omien luontaisten hymykuoppien hyödyntämistä. Se mitä joku kutsuu hurmaamiseksi, niin minä kutsun sitä toisten mielten piristämiseksi. Jos hymyni ja lävitse porautuva katseeni aiheuttaa lämpimän tunteen koko loppupäiväksi, niin sitten en ole turhaan herännyt ja noussut sängystä tuona päivänä. Muutenkin suomalainen kulttuuriympäristö on täynnä naama norsunvitulla kulkevia tosikkoja, niin mitä yksi vähäjärkisellä tavalla hymyilevä ja kepeästi elämään asennoituva ihminen haittaa siellä tekisi.

Tällaisen miehen kanssa eläminen voi olla tuskaisaa, jos on taipuvainen sairaalloiseen mustasukkaisuuteen. Tiedän sen kokemuksesta.

Vaan ei kepeyteen ole aina ollut aihetta ja tänään viimeksi kerroin keskustelukumppanilleni, että itselle hyvään päivään ei paljoa vaadita. Ihan riittävän moni päivä elämäni historiassa on kallistunut paskan puolelle, joten jäljellä olevat päivät pitää vain yrittää saada sellaisiksi, että voi suhteellisen tyytyväisenä käydä nukkumaan. Tiedän kyllä nahoissani, että vastoinkäymiset eivät ole loppuneet. Ne odottavat tuolla huomisessa, mutta asenne ratkaisee kuinka ne kohtaan. Ennen asenteessani oli suuria valuvirheitä, nyt ne tiedostaen ehkä kykenen kohtaamaan haasteet enemmän jalat maassa -tyylillä.

Takaisin siihen hurmaamiseen. Ruusut. Ja värit. Niistä on tilannetaju rakennettu, jota miehen tulisikin aina silloin tällöin toteuttaa naisen arjessa. Viimeksi sopivaa ruusua valitessani yritin kuumeisesti miettiä väriteemaa ja lopulta päättelin keskustelukumppanini lempivärin hänen käyttämistään värikkäistä paidoista. Täysin vastaavan sävyistä ruusua ei löytynyt, mutta lähelle kuitenkin. Pääväri itsessään oli kukassa oikea. Ja kortti valikoitui siten, että sen etupuolella komeili se asia, joka on hänen sydäntään lähellä.

..he osaavat kyllä hurmata, mutta paljastavat todellisen luonteensa vasta kun toinen on saatu nalkkiin.

Tällaisen miehen kanssa eläminen voi olla tuskaisaa, jos on taipuvainen sairaalloiseen mustasukkaisuuteen. Tiedän sen kokemuksesta. Se tosin ei ole kummankaan vika silloin, oma persoona vain asettuu törmäyskurssille toisen kyvyttömyyteen olla luottavainen minua kohtaan. Tiedän sen myös kokemuksesta, että tuolla on mieletön määrä epäluotettavia ihmisiä ja puhun ilman sukupuolileimaa johtuen epäluotettavien ihmisten tasaisesta jakautumisesta molemmissa sukupuolissa. Yhtenäistä näille ihmisille on usein se, että he osaavat kyllä hurmata, mutta paljastavat todellisen luonteensa vasta kun toinen on saatu nalkkiin. Niin. Ei ihme, että minuun on vaikea luottaa ”hurmaavan” käytökseni takia. Maineeni on tavallaan jo loattu muiden toimesta, ennen kuin minulla on ollut mahdollisuus todistaa olevani kaiken luottamuksen arvoinen.

Mä osaan hurmata hitto vie, mutta en halua sen olevan se päällimmäisin vaikutin sun päätöksessä. Sitä en paljasta, mihin päätökseen viittasin tuolla hänelle osoitetulla viestillä, mutta olen joutunut tavallaan katselemaan omaa käytöstäni suurennuslasilla peilin ääressä. Se viehkeä ja hurmaava käytös on opittua, mutta sen karistaminen itsensä ja persoonani päältä on todella vaikeaa aika ajoittain. Vain aika näyttää, että olenko siinä onnistunut. Onnistumisesta saattaa kieliä kahden pienen polun yhdistyminen yhdeksi tieksi, epäonnistuminen näkyy vain kahden polun risteilynä tulevaisuudessa. Olipa kielikuvia taas kerrakseen täksi yöksi..

Seksiä, sekä muita ensimmäisiä kertoja

2054820501_ac7d1d0376_oSormet kulkeutuivat paitani alle ja nostivat sitä, jotta käsi pääsi kunnolla sen alle ja mittailivat matkallaan jokaisen lihakseni hyvin tarkasti. Vedin häntä lähemmäs itseäni, hänen lantionsa omaani vasten ja hyväilin hänen alaselkäänsä. Hänen kätensä teki edelleen matkaansa keskivartaloani myöten, tehden käännöksen rintakehälläni, palaten alaspäin kylkeäni pitkin ja pysähtyen hetkeksi kohdatessaan alushousuni. Etu- ja keskisormi livahtivat lantioresorin alle, johdattaen koko käden jalkojeni väliin. ”No huhhuh”, hän sanoin naurahtaen. Yritin nähdä hänen kasvojaan pimeydessä ja sanoin hänelle, että ”pitäisi käydä nukkumaan. Sulla on työpäiväkin huomenna”, jolloin nostin hänen alushousujensa reunaa hieman ylemmäs. ”Joo, niin pitäisi.”

Olen nenäni koosta saanut kuulla, mutta voinut sitten hiljaa mielessäni lohduttautua mittasuhteiden epäsuhdalla muiltakin kehon osilta.

Tuona yönä tosin nukkuminen tuli mieleen vasta reilua tuntia myöhemmin, sillä sitä ennen tapahtui hyvin paljon. Hän muun muassa nauroi katketakseen sille toteamukselleni, että ”onneksi luoja sentään kompensoi suurta nenääni jossain muussakin mittasuhteessa, niin ei tarvitse olla vitun pahoilla mielin sen päätä rumentavasta vaikutuksesta. Olen nenäni koosta saanut kuulla, mutta voinut sitten hiljaa mielessäni lohduttautua mittasuhteiden epäsuhdalla muiltakin kehon osilta.” Tuon lisäksi teimme asioita ensimmäisen kerran ja tuohon yöhön liittyi niin paljon odotuksia, että on suoranainen ihme, kuinka seksistä ylipäätään tuli yhtään mitään.

Kun sitten aamutuimaan seisoin alastomana hänen makuuhuoneensa ovella, katsellen häntä ja odottaen aamukahvien valmistumista, hän katsoi minua päästä varpaisiin. ”Nyt susta voisi ottaa kuvan.” Kuvaa ei tuona aamuna otettu, mutta uskoisin tuon kaiken, sitä edeltävän ja sitä seuranneen jääneen hänelle valokuvamaisena muistiin. Sellaisena se ainakin itselleni jäi. Olin edellisenä päivänä jo miltei luovuttanut ja lähtenyt kotiin ajamaan, kun sain viestin. ”Mä olin jo valmis laittamaan viestin, että tuu vaan.” ”Odota, mä tulen hetkeksi.”

..tein sen kuin jännittäessä veden kylmyyttä ennen siihen hyppäämistä keväällä ensimmäistä kertaa.

Seksiä voisi pitää intiiminä asiana, jota ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen jakaa tuiki tuntemattomien kanssa. Ei se niin ole. Ne intiimeimmät asiat liittyvät niihin asioihin, jotka salaamme läheisiltämme ja uskaltaudumme jakamaan vasta sitten, mikäli kykenemme luottamaan toiseen. Paljastetut asiat ovat oikeasti todella intiimejä, niiden paljastamiseen liittyy pelkoa ja ensimmäiset sanat tulee lausuttua aina melkoisen jännityksen vallassa. Siksi minulle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa asioista, joista keskustelimme ennen sänkyyn päätymistä. Seksi? Omakohtaisten mieltymysten kertomisessa ei mitään ongelmaa. Toisen paljastamat ajatukset minusta ja hänestä itsestään. Ajatukset, jotka ovat pyörineet päässä koko päivän? Ne seuraavat mukanani sellaisenaan hautaan saakka.

Se kaikkein intiimein asia, jota en teille valitettavasti paljasta ja jonka jaoin hänelle vastikään, aiheutti minulle sydämen tykytyksiä, suoranaista heikotusta ja koko kehoa koskettanutta heikkoutta. Mietin jatkuvasti, miten hän siihen reagoisi, miten hänen käsityskykynsä muuttuisi täysin minua kohtaan. Kun lopulta päätin avata suuni, niin tein sen kuin jännittäessä veden kylmyyttä ennen siihen hyppäämistä keväällä ensimmäistä kertaa. ”Kerran se vain kirpaisee, tuntuuhan se ihan helvetin kylmältä! Entä sitten saatana?” Hämmästykseni oli kuitenkin melkoinen, kun mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Keskustelu jatkui, en saanut edes kummeksuvaa katsetta osakseni. Olenko oikeasti elänyt elämääni näin arkaillen?

Lukija. Pohdi tätä asiaa omaan elämääsi sovitettuna: Mitä olisikaan tapahtunut, jos silloin kerran olisit uskaltautunut avaamaan suusi ja puhumaan ne kaikkein intiimeimmät asiasi hänelle? Olisiko pelolle ollut aihetta vai olisiko keskustelu jatkunut aivan tavan tapaan? Mitä jos nyt seuraavaksi menisit tai soittaisit ja puhuisit sille sinulle tärkeimmälle ihmiselle ne salaisimmat asiasi, jotka ovat olleet taakkanasi tuossa suhteessa ja joita olet arkaillut ikinä paljastaa? Sillä ei ole niinkään väliä, onko kyseessä minkä laatuinen suhde, sen läheisyydellä on vain väliä. Tärkeintä on se, että valitset läheisimmän suhteen elämässäsi.

Minä, manipuloija

”Sä osaat varmaan manipuloida mua mielesi mukaan?”, hän sanoi ja siltä seisomalta myönsin sen. Kerroin, että ”se onkin ainoa taito, josta olen itsessäni erittäin varma ja voin näyttää miten se toimii.” Pyysin hänet istumaan pöydän ääreen ja siirsin toisen tuolin aivan hänen tuntumaan, johon kävin istumaan. Ryhdyin puhumaan ja jututtamaan häntä. Rehellisesti sanottuna minulla meni alle minuutti siinä, että sain hänet puhuttua pussiin. Puhuin, kuuntelin ja takerruin hänen eleisiin sekä sanoihin, joita aloin kyseenalaistamaan. Turhautumisen pystyi välittömästi näkemään hänen silmistään. Lopetin siihen ja sanoin, että tuota taitoa en ikinä tule käyttämään häntä tai muita läheisiäni kohtaan, vaan mieluummin pidättäydyn lahjani osalta. Sen käyttäminen olisi minulle kovin vaivatonta, mutta se johtaisi vain tulehtuneeseen ihmissuhteeseen ja väärinkäyttöön.

45351422385_4ddc0261d7_b
”Joskus manipuloimme jopa itsemme uskomaan johonkin sellaiseen, mitä ei oikeasti ole olemassa.”

Jos et ole ensimmäistä kertaa lukemassa kirjoituksiani, niin tiedät minun seuraavan Docventures-ohjelmaa joka viikko. Minulle tärkeintä antia eivät ole niinkään elokuvat, sillä niitä voin katsoa aina silloin kun haluan. Paras anti kyseisessä ohjelmaformaatissa on elokuvan jälkeinen keskustelu, jossa oman alansa asiantuntijat keskustelevat elokuvan aihepiiristä erittäin rakentavaan sävyyn.

Tänä tiistaina aiheena on ihmisten tahallinen harhaanjohtaminen, jonka motiivina on yleensä raha. Aina motiivina ei suinkaan ole raha, vaan ihmisen läpeensä turmeleva valta. Tällaista vallankäyttöä ilmenee melko usein parisuhteissa, toinen kiertää toisen oman pikkurillinsä ympärille. Tuolla tavoin toimiva voi sen tehdä myös lähes tietämättään itseään puolustaessaan, jos sattuu omaamaan erinomaiset vuorovaikuttamisen taidot. Yleensä toisen harhaanjohtaminen ja suoranainen sumuttaminen ovat kuitenkin täysin tietoisia valintoja. Manipulointi on toisen hyväksikäyttöä, alistamista omaan tahtotilaan. Ja nyt voisi kysyä sen klassisen miksi-kysymyksen: Miksi toinen halutaan alistaa omaan tahtotilaan?

Eikö alistetun kanssa eläminen olisi todella tylsää? Toinen tekee juuri niin kuin itse haluat. Ei. Väärä kysymys. Onko eläminen alistetun partnerin kanssa itselle palkitsevaa. Kyllä. Itselläni ei tästä ole suoraa omakohtaista kokemusta, mutta lukemieni tosikertomusten pohjalta se on todella sitä. Se on alistajan itsetuntoa palkitsevaa toimintaa, saada toinen toimimaan oman tahtonsa mukaan. Valta tuntuu hyvältä, sillä sitä ei voi rahalla suoraan ostaa. Voit olla miljardööri, mutta mikään kauppias ei myy valtaa siten, että sitä voisi ostaa. Pois luettuna tietysti BDSM-alakulttuurisuuntaus dom-sub, joskin siinä mielihyvän saavuttaminen on tiukasti rajatuissa olosuhteissa ja kestoltaan lyhytaikainen.

Jonkinlaista samaistumispohjaa minulla on olemassa koiranomistajana. Tosin en saa mielihyvää siitä, että koirani on alistuvainen minulle. Mielihyvää tuottaa se, että koira onnistuu joskus tekemään oikein jonkin tempun, jota olen yrittänyt sille kouluttaa ja eläimen osoittamat alistumisen merkit oikeastaan aiheuttavat minulle pahaa oloa. Ei minulle pidä alistua, muuta kuin käskyihini palata luokseni tai lopettaa ei-haluttu toiminta, kuten hyppiminen vieraita vastaan.

Onko palkitsevaa saada ihmismassat toimimaan sinun tai työnantajasi tahdon mukaan? Kyllä. Tätä työtä tekevät päivittäin myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset, he yrittävät manipuloida asiakkaita ostamaan sellaista, millä ei heille oikeastaan sillä hetkellä ole tarvetta. He ovat puhelinmyyjiä, f2f-markkinoijia, kytkykauppiaita, saneerausfirmojen ovelta ovelle kiertäjiä, yritysten markkinointiassistentteja ja -päälliköitä, aluemyyntipäälliköitä ja niin edelleen. He ovat päivittäisiä raatajia, jotka ovat sellaisen kuin kapitalismin verikoiria. Ilman heitä kasvua ei olisi, ilman heitä ihmiset eivät kuluttaisi yhä enemmän ja enemmän. He manipuloivat meitä päivittäin ja se on hyväksyttyä.

Ja sitten suutumme, kun joku kauppaa onnellisia ajatuksia verkkokurssin kautta lääkkeeksi vaivoihin. Kyllä, on edesvastuutonta markkinoida tarjontaansa ylimalkaisesti ja vasemmalla kädellä hutiloituna. Maassamme historiallisen suurena pidetty uhkasakko lyötiin henkilölle, joka ei oikein ymmärtänyt mahdollisuutta saada kyseenalaista julkisuutta markkinointityylillään. Tässä tapauksessa viranomaiset saivat helpon kohteen, kun tuolla markkinoilla on oikeasti vaarallisia sumuttajia, jotka piilottavat haittavaikutukset kilometrejä pitkiin tuote- tai käyttöturvallisuusselosteisiin. Oletteko ikinä tarkastelleet millaisia haittavaikutuksia joillakin mielialalääkkeillä voi olla? Sydäninfarktilta tuntuvat oireet voivat olla suhteellisen yleisiä joidenkin harmittomalta tuntuvien lääkkeiden kohdalla, mutta silti lääkärit määräävät niitä meille.

Tapasin viime viikolla psykiatrian erikoislääkärin keskustellaksemme tahdostani päästä kognitiiviseen psykoterapiaan, tavoitteenani oppia tehokkaampia menetelmiä aika-ajoittain ilmenevän masennuksen ennaltaehkäisyyn. Masennus kun on ollut kohdallani välillä sen verran paha, että se on tehnyt minusta täysin työkyvyttömän. Hän kysyi, että miksi olin jättänyt mielialalääkityksen pois. Kun olin kertonut perusteluni, jotka liittyivät niin sivuoireisiin kuin itse asiassa mielialalääkkeen tasaavan vaikutuksen tarpeettomuuteen tietyn käyttöajan jälkeen, niin hän kertoi minulle seuraavan asian: ”Sinä näytät tuntevan itsesi todella hyvin ja uskon, että juuri kognitiivisella psykoterapialla sinä saat parhaiten tuloksia aikaan. Oikeastaan sillä koulukunnalla ei ole väliä, vaan sillä millainen se terapeutti on ihmisenä.” Niin. Oliko hän samaa mieltä kuultuani perusteluni, vai manipuloinko hänet uskomaan, että minä tunnen terveydentilani ja tarpeeni häntä paremmin? Voitte miettiä sitä, sillä sitä vastausta en aio teille tarjota.

Niin. Olen mestari manipuloimaan, saamaan ihmiset hämilleen itse lausumistaan sanoistaan ja kyseenalaistamaan omat ajatusmallinsa, omat käsityksensä tapahtuneista. Pystyn johdattelemaan, pystyn saamaan ihmiset kiihtyneiksi ja seuraavassa hetkessä osoittamaan heille, että ”sinulla taitaa olla joku ongelma, kun tuolla tavalla riehaannut? Huomasitko?” Mutta miten usein turvaudun tähän taitovalikoimaan, jonka hallitsen? Todella harvoin. Miksi huijaisin elämän pelissä, sillä tiedän mitä huijaamisesta seuraa tietokonepeleissä: Peleistä tulee tylsiä, jos voittaa aina.

Onni löytyy arjen yksityiskohdista

13455991475_dcbb2f1cea_b
”Pojat auttavat mielellään. Miksiköhän?”

Tiedättekö sen tunteen, kun et millään haluaisi irrottautua toisen syleilystä? Se on oiva muistutus itsenäiselle ihmiselle siitä, että ei meitä ole tarkoitettu tallustelemaan täällä maailmassa täysin yksin. Kyllä, ihmisen täytyy kyetä kantamaan elämänsä taakka ja tekemiensä päätösten seuraukset aivan itse. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meidän pitäisi tukahduttaa perimäiset tarpeemme ja asennoitua olemaan kyynisiä erakkoluonteita. Se ei vain onnistu, sama kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Ja tekemiensä päätösten seurausten kantaminen ei välttämättä muodostu niin suureksi, mikäli kykenee olemaan jälkiviisas aina aika ajoittain.

Jälkiviisastelua suomitaan täysin syyttä. Ei sen tarkoituksena ole voivotella tapahtuneilla asioilla, vaan ottaa niistä opiksi eli ottaa kokemukset parempien päätösten tueksi tulevaisuudessa. Ja ihmissuhteissa niitä tilanteita tulee aina. Olen todennut kaikkein irvokkaimmaksi ja vahingollisimmaksi ajatusmalliksi tämän: ”Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ja jos ei miellytä, niin aina voi päättää olla olematta sellaisen ihmisen seurassa.” Helvetin hyvin sanottu, mutta toimii käytännössä todella huonosti. Tuskin Amatsonin sademetsissä elävät kansat olisivat pärjänneet tähän päivään saakka, jos jokaisen ihmissuhdekonfliktin kohdatessa olisi lähdetty vaeltamaan sademetsiin paremman heimon toivossa.

Huomattavasti parempi ajatusmalli jokaiselle ihmiselle olisikin tämä: ”Olen sellainen kuin olen, mutta aina minullakin olisi parantamisen varaa itseni ja muiden huomioinnissa. Täydellistä minusta tuskin koskaan tulee, mutta aina voin yrittää tulla paremmaksi ihmiseksi kaikin puolin. Ja mitä enemmän kehityn, niin sitä paremmin voin tukea toisia kehittymään paremmiksi ihmisiksi.” Ja tässä yhteydessä paremmuus ei tarkoita sitä, että osaa jonglöörata kymmenellä pallolla tai juosta nopeammin kuin muut. Tarkoitan tässä nimenomaisessa kontekstissa ihmissuhdetaitoja, kuten esimerkiksi empatiaa ja kykyä pukea tunteitaan sanoiksi.

Blogini kirjoitukset putkahtavat blogit.fi:ssä häävalmistelu-päiväkirjojen päivitysten sekaan ja olen miettinytkin, että käyvätkö nämä ihmiset missään vaiheessa lukemassa näitä laajemman perspektiivin ihmissuhdeblogeja. Se on nimittäin suuri murhenäytelmä, että elämän suurin juhla jää niin monen osalta elämänkirjan alaviitteeksi, kun se arki vihdoin koittaa. Juhlapuheissa on vannottu suurta rakkautta ja vastoinkäymisten kantamista, tavoitteet ovat olleet helvetin selviä. Mutta miten sen toteutuksen suunnittelun laita? Mitä aiotaan tehdä, jos vakityöstä tuleekin potkut? Tai lapsella todetaan vakava, tämän loppuelämän kestävä sairaus? Tai itse tai toinen sairastuu? Kaikki nuo luettelemani asiat aiheuttavat mullistuksia yhteiseen elämään siinä määrin, että joidenkin osalta ne muodostuvat täysin tarpeettomasti kynnyskysymyksiksi.

Sananen omasta asennoitumisesta naimisiin menosta ja häiden pitämisestä. Olen ollut elämäni aikana yksissä häissä, jonka lopputuloksena on ollut kestävä ja aidosti onnellinen parisuhde sekä perhe-elämä. Vain yksi. Kaikki muut ovat kariutuneet tavalla tai toisella, yksi pariskunta on nykyään enemmänkin naimisissa liiketoimintansa kautta kuin varsinaisessa onnellisessa merkityksessä. Koska se on jo tilastollisesti näin omasta havaintokulmasta niin epätodennäköistä, että oma aviotie olisi onnellinen, niin olen päättänyt olla menemättä naimisiin. Sen sijaan ne häissä pidettävien juhlapuheiden sisällöt olen päättänyt sisällyttää ihan normaaliin parisuhteeseen. Sillä periaatteella, että yhteistä taivalta voi juhlistaa useammin kuin kerran alkuvaiheessa, pienemmässä mittakaavassa tosin. Eli ei yksiä isoja pirskeitä parisuhteen lujittamiseksi, vaan useita pieniä säännöllisin väliajoin. Unohtamatta sitä, että ei sekään pelkästään riitä. Siitä viimeiseen kappaleeseen esimerkki.

Eilen nautin käsitiskaamisesta. Minä. Tiski. Käsin tehtävä työsuorite. Nautinto. Kaikkea sitä kokee, kun elää riittävän vanhaksi. Nautinnon siitä teki se, että vierellä oli toinen ihminen jakamassa sen työn ja koki varmasti sen itsekin nautinnolliseksi. Ei se ollut pelkkää auttamishalua. Minähän se olin, joka halusi auttaa. Ja me molemmat inhoamme tiskejä aivan yhtä lailla. Taisi hän itsekin käydä illalla nukkumaan pyöritellen hämmästyneenä näitä asioita päässään. Että nauttisi arkisesta työsuoritteesta. Ja minulla tuli jälleen mieleen eräs elokuvakohtaus, jossa on kuvattu juuri tällaista tilannetta, upotankin sen tähän loppuun. Kun katsotte sen, niin joku teistä saattaa samaistua helposti Leonardon esittämään hahmoon tämän tekstin luettuaan. Ehkä. Tai sitten ei. Se on niin paljon kiinni siitä, että millaisia te olette yksilöinä.

Kusettamisesta silta Suomen amfetamiinipääkaupunkiin

Jujuttaminen on helppoa, meitä on äärimmäisen helppo johdatella mielipiteiden osalta. Siihen tarvitsee vain ripauksen uskottavaa esiintymistä, kykyä jyrätä eriävät mielipiteet ja rautaisen tahdon johdattaa tietoisesti ihmisiä harhaan. Tuohon rautaiseen tahtoon riittää jompikumpi kahdesta, ja ne ovat harhainen uskomus tai epäsosiaalinen persoona. Harhaisen uskomuksen omaavia ihmisiä tapaa parhaiten kirkon saarnastuoleissa ja säntillisemmässä kirkkokansassa. Epäsosiaalisia persoonia löytyy eniten pörssiyritysten johtoportaista.

104399461_72c6ad745d_b

Valtaosalla ihmisistä on vaikeutta tunnistaa täsmällisesti näitä kahta, vaikka se intuitio saattaa väläytellä punaista varoitusvaloa tällaisten ihmisten kohdalla. Jos tuon varoituksen sivuuttaa, niin silloin on antanut aikaa itsensä vaikuttamiselle tällaisen sumuttajan toimesta. Se intuitio ei ole jatkuvassa toiminnassa alitajunnassamme turhan takia, sen yksi tehtävä on varoittaa meitä vaarasta. Uskokaa siis tätä hälytysjärjestelmäänne, kiinnittäkää huomiota siihen mikä aiheuttaa sen epämukavan fiiliksen.

Opetus- ja koulutustyössä olen pannu merkille sen, että nuoria on todella helppo johdatella. Heiltä puuttuu opittava kyky kyseenalaistaa puhuttuja asioita. Se johtuu siitä, että kotona ei ole opetettu syy-seuraussuhteiden käsittelyä riittävän noususuuntaisesti. Se ei ole vanhempien vika, sillä heiltäkin se todennäköisesti puuttuu. Kyse on kuitenkin opittavasta taidosta ja yllätys yllätys, sellaisen taidon oppii riittävän laadukkaassa koulussa. Ja sen koulun oppiasteella ei ole tässä tapauksessa mitään merkitystä.

Esimerkiksi matemaattisluonnontieteellisten oppiaineiden yksi tärkeimmistä opeista on syy-seuraussuhteiden tarkasteleminen numeroiden avulla. Matematiikan perustaidot pitää olla riittävän hyvin hallussa, että saadaan työkalut fysiikan lakien tarkasteluun. Ja jotta näitä ilmiöitä saisi vietyä pohdiskelun puolelle, niin tarvitaan myös humanistisia tieteenaloja tueksi. Joku voisi huutaa käsillä viittoen, että ”hei! Meillähän on jo lukiot!” Niin on, mutta missä vaiheessa oppilailla on aikaa pysähtyä harjoittamaan aivojaan? Lukiossa aivoja kuormitetaan jatkuvasti uudella tiedolla, joten minun huoleni liittyy itse lepäämiseen. Se on se vaihe, jolloin aivot todella kehittyvät.

Kielellisten valmiuksien kehittäminen on jatkuvaa ja tahdosta riippumatonta. Altistaminen kehittää kielellisiä valmiuksiamme jatkuvasti, joten siihen ei tarvitse juurikaan kiinnittää huomiota. Kielellisten valmiuksien heikompi kehitysaste kielii vain siitä, että sitä prosessia häiritsee jokin tai jotkin asiat. Se mihin pitäisi kiinnittää huomiota on muun otsalohkon alueen treenaus, jota on tapahtunut todella vähän niillä oppitunneilla, joille olen itse oppilaana osallistunut.

Otsalohko. Tuo rakas aivojeni osa, joka vastaa näistä asioista itsessäni: Persoona, käyttäytyminen, tunteet, järkeily, suunnitelmallisuus, ongelmaratkaisu, viestintä, keskittyminen ja tietoisuus. Näihin otsalohkon ominaisuuksiin olen saanut kehitysapua jotain muualta kuin koulusta. Koulussa olen oppinut pääasiassa nämä asiat: Lukiosta opiskelutekniikat, ammattikoulusta substanssiosaamisen kehittämisen lähtökohdat ja ammattikorkeakoulussa työkalut itseopiskeluun. Ei ihme, että masennukseni hoito alkoi vasta sitten, kun opiskeluoikeuteni korkeakoulussa päättyi.

Otsalohkossa toimii sellaiset mielihyvähormonit, että niiden avulla ihmisen ei tarvitse nauttia minkäänlaisia huumausaineita. Kun olen tehnyt huomioita opetuksen laadullisesta heikkenemisestä myös sieltä opettajanpöydän takaa, niin olen alkanut kiinnittämään huomiota mielialalääkkeiden käytön yleistymiseen. Minusta nämä kaksi asiaa korreloivat. Mutta se ei ole ainoa asia. Mielialalääkkeitä määrätään entistä enemmän myös työelämässä oleville aikuisille ja mielenterveyssyyt ovat tärkein työkyvyttömyyseläkkeelle ajava asia tänä päivänä. Missä on siis pulma? Esitän hypoteesini seuraavassa ja viimeisessä tekstikappaleessa.

Ihmisillä ei ole vapaa-aikaa. Täsmennän väitettäni: Ihmisillä ei ole aitoa, rentouttavaa vapaa-aikaa. Tämä koskettaa erityisesti kriittistä kansanosaa eli opiskelijoita ja työssä käyviä. Nuoret eivät saa päivittäistä annostaan dopamiinista, serotoniinista, oksitosiinista ja endorfiinista, vaikka ne olisivat saatavilla täysin normaaleista vuorovaikutustilanteista. En ihmettele yhtään esimerkiksi sitä, että Kouvola komeili edellisessä tilastossa Suomen amfetamiinipääkaupunkina. Ulkoisia stimuloivia huumeita käytetään, koska niille on tarvetta. Ja täysin turhaan. Aivomme kyllä hoitaa homman kotiin, jos vain ympäristö antaa siihen luvan.

Syy-seuraussuhde tässä tekstissäni on selkeä. Pääsimme ihmisten huiputtamisesta amfetamiiniin. Olisitko itse pohtinut asiaa tältä kantilta?

Isästäni ja siitä, mitä häneltä opin

Sunnuntaina on isänpäivä ja eilen tulin pohtineeksi niitä myönteisiä asioita isästäni, joita olen häneltä oppinut. Yksi niistä on esimerkiksi se, että joillekin asioille ei vain voi asettaa hintalappua. Tottahan toki arjessa raha määrittää todella paljon muun muassa sitä, että minkälaisia harrastuksia on varaa harrastaa. Siitä huolimatta on olemassa asioita, joissa rahalla ei ole merkitystä. Yksi on se, että jos sinulle läheinen tai rakas ihminen on tuolla jossain ja sinulle iskee hirveä kaipuu hänen luokseen. Tai jos sinuun vaikutuksen tehnyt ihminen tarvitsee tukea, niin saatat matkata hänen luokseen kuluista piittaamatta.

Mobile Perch

Tuon edellä mainitun vanavedessä tulee voimain ponnistukset. Minä olen laiska, nostan käteni sille. Mutta tiettyjen asioiden eteen tulee tehtyä ihan järjettömiltä tuntuvia ponnistuksia. Kun eilen keskustelukumppanini sanoi, että ”sinulta kului nyt polttoainetta ihan turhaan”, niin kykenin antamaan siihen ainoastaan yhden vastauksen: ”Tämä oli sen kaiken arvoista ja tekisin sen uudelleen.” Näkisitkö sinä arvoisa lukija, vaivaa sen eteen, että kymmenen minuutin tähden matkaisit matkojen päästä sinulle tärkeän ihmisen luokse? Jos ei muuta, niin vaikka kävellen.

Isältäni on jäänyt paljon asioita opettamatta minulle ja olen joutunut oppimaan ne muiden ihmisten kautta tai opettelemaan ne itse. Mutta isäni on näyttänyt esimerkillään arvojärjestyksen muodostamisen. Muistan kerran nuorena olleeni Mikkelissä vailla paikkaa yöksi. Soitin isälleni ja kerroin tilanteen. Niiltä sijoiltaan, keskellä yötä, isäni lähti hakemaan minua Keski-Suomeen syntymäkotiini. Hänelle ei tullut edes mieleen sellainen asia, että hän olisi järjestänyt yösijan tuosta kaupungista. Hänelle tuli vain ajatus, että ”poika pitää hakea kotiin.”

Minulla ei ole lapsia, ei poikaa tai tytärtä. Mutta minulla on sellaisia ihmisiä elämässä, joiden puhelinsoitto tarkoittaisi sen minuutin arvojärjestyksen muuttumista välittömästi. Yksi tällaisista ihmisistä on veljentytär, jonka lähtisin hakemaan ilman epäilystäkään toiselta puolen maapalloa. On myös pari poikaa, joilla on tällainen paikka minun elämässäni. He eivät sitä itse tiedä, mutta heillä on aina turvapaikka olemassa luonani. Missä sitten ikinä asunkaan tai millaista elämää elänkään.

Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole ketään, joka olisi valmis edellä mainitsemiini tekoihin, niin saatat olla väärässä. Harva ihminen elää täysin tyhjiössä, me teemme aina vaikutuksen johonkin ihmiseen. Se ihminen saattaa olla vanha opettajasi, harrastusohjaajasi, vanha koulukaverisi sieltä luokan taka- tai eturivistä, naapurisi, sukulaisesi, perhetuttavasi tai työkaverisi. Sillä ei oikeastaan ole minkäänlaista merkitystä millaisesta yhteydestä tuo ihminen on sinulle tuttu, jos hänellä on vain sydän paikallaan.

Miehen käyttöohje (FIN)

Jürgen W Braun Design: Sepp Landsbek Words: Otl Aicher 1995

Tässä se tulee, kiire pois ja lukkiutukaa hetkeksi rauhalliseen tilaan. Olit sitten nainen tai feminiini osapuoli homoseksuaalisessa suhteessa, niin tässä tulee kaiken kattava (ja helvetin lyhyt) opas siitä, miten miestä käytetään. Ja minä tiedän, että te naiset ja feminiinit luette näitä ohjeita, sillä tosimiehet lukevat ohjeita vasta kun psykiatri antaa käteen lääkemääräyksen masennuksen hoitoon viinan sijaan. Tai siinä tilanteessa, kun nainen tulee kertomaan, että sehän lukee siellä saatanan ohjeessa!

Provosoimalla totuus esiin – pelisilmää härkkimisessä

Oli mies sitten kuumaverinen sähikäinen tai rakastettava nallekarhu ja Nobelin rauhanpalkinnon saajan esikuva, niin kenet tahansa saa kakistamaan totuuden ilmoille provosoimalla. Miehen tunne-elämän taidot ovat niin alkeelliset, että pienellä tökkäyksellä saa kaivettua sen oleellisen ja tarpeellisen informaation käyttöönsä. Jos olet yrittänyt provosointia ja epäonnistunut siinä, niin sitten et tunne miestä riittävän tarpeeksi. Provosointi tapahtuu miehen selkärangan ja periaatteiden kautta, joten ihmistuntemus tässä tilanteessa on kaiken A ja O.

Mutta varoituksen sana. Jos nainen on kykenevä muistamaan miehen virheet vuosien päähän, niin miehen kokema liiallinen ja ilmiselvän ilkeä provosointi siirtyy sukupolvelta toiselle. Vähäisemmästäkin on historiassa merkittävien vaikuttajanaisten maine loattu vuosisadoiksi, siinä missä miehet ovat kusipäisyydestään huolimatta esitetty usein uudistajina ja ihailtavina hallitsijoina. Naisen muisti häviää hautaamisen myötä, miesten liikkeelle panemat legendat kestävät vuosisatoja. Jos ette usko, niin perehtykää keisarinna Theodoran elämään. Siinä melkoinen nainen, joka sattui astumaan erään virkamiehen ja historioitsijan varpaille kerran. Ja tuon naisen maine elää edelleen, vaikka hän kuoli vuonna 548.

Ja todellinen varoituksen sana liittyy myös tähän provosointiin. Liika on liikaa ja jos tästä tulee tapa, niin kenestä tahansa voi sukeutua lopulta nyrkkisankari. Siinä on turha itkeä ritarillisten asenteiden perään, jos on itse aiheuttanut provosoinnillaan itselleen mustan silmän. Tiedän, että joidenkin ihmisten otsasuonet pullistuvat tämän edellisen lauseen takia, joten väännän tämän rautalangasta: Väkivalta on ehdottomasti väärin, mutta tiikerillä ratsastava päätyy yleensä sen tiikerin suuhun. Tuo vertauskuva on suoraan John F. Kennedyn virkaanastujaispuheesta.

Pehmeät eli hitaat, mutta palkitsevat keinot

Esittelin provosoinnin ensin, sillä se on se helpoin tie lyhytaikaiseen onneen. Saat aivan varmasti taattuja riitoja aikaiseksi provosoimalla, mutta todellinen onni piilee hienotunteisuudessa ja suoruudessa. Johtuen juuri aiemmin mainitsemastani miehen heikosta tunne-elämän taidosta tämä on kuin avautumaton ruusu, joka kukoistaa vain oikeissa olosuhteissa. Sille pitää antaa aikaa, mutta huolenpitoa. Ei riitä, että kerran kysyy ja jättää asian sikseen, jos vastauksena on murinaa. Pehmeällä äänensävyllä ja säännöllisellä toistolla alkaa se murinakin muuttua ymmärrettäviksi lauseiksi.

Suoruuden pitää ilmetä siinä, että se kissa nostetaan välittömästi pöydälle (pehmeällä äänensävyllä): ”Mikä nyt on, haluaisitko kertoa siitä minulle?” Siinä teille vuorosanat, joita hokemalla se sanainen arkku aukeaa vihdoin! Nuo sanat voivat kuulostaa sanan ”haluaisitko” myötä ehdolliselta, mutta eihän se niin ole. Mies miettii tämän kaavan mukaan: ”Perkele, sehän haluaa tietää! En mä haluaisi, mutta toisaalta.. Kun se kerrankin noin kysyy, niin kerronpa pois. Lakkaapahan kyselemästä.”

Tai mieshän ei näin ajattele, mutta jotenkin se lakoninen ajatusvirta täytyy pukea ymmärrettäviksi sanoiksi.

Miehen tunteet ja peniksen pituus

Mikään ei ole niin herkkä ja hauras kuin miehen tunteet (sekä itsetunto penikseen liittyen). Jälleen kertauksena se, että miehen tunne-elämän taidot ovat jotakuinkin kehittymättömät, mikäli niitä vertaa naisen vastaaviin. Siksi saattaa vaikuttaa siltä, että naiset kestävät mitä vain. Se on vain harjoituksen puutetta ja miehille lätkäistyn roolin syytä. Kun ei saa porata, niin sitä tunne-elämän säätelyä ei pääse harjaannuttamaan. Pojat eivät kasva kovinkaan usein nukkeleikkien avulla sosiaalisen kanssakäymisen ammattilaisiksi, vaan pääasiassa he rassaavat pikkuautoja tai potkivat palloa keskenään. Jos tulee erimielisyyksiä, niin se hoidetaan turpaan vetelemällä tai kiusaamalla. Jäikö vielä epäselväksi miksi naiset ovat yliedustettuja sosiaali- ja terveysalalla?

Tässä kultainen neuvo:

Jos mies vaikuttaa suuttuneelta tai loukkaantuneelta, niin älä saatana naura!

Mikään ei ole niin nöyryyttävää, että miehen itseensä ottamiselle nauretaan. Oikea lähestymistapa on ensin sovittelu ja vasta sitten asialle nauraminen. Anna siis miehelle itselleen aikaa tajuta tilanteen naurettavuus. Sitä miehet tekevät, vetävät herneet aivan ihme asioista.

No entä se penis? Oli se millainen tai minkälainen tahansa, niin se ei koskaan ole täydellinen. Mies voi sanoa, että ”hän on siihen ihan tyytyväinen.” Paskapuhetta isolla P:llä. Mies on vain hyväksynyt tappionsa luonnon arpajaisissa, se on kaukana tyytyväisyydestä. Sama kuin nostaisi kädet viime hetkellä ennen rekan iskeytymistä pikkuauton keulaan ja yrittäisi verrata sitä siihen, että ainakin viime hetket tuntuvat sitten jännittäviltä. Totuus ei muutu mihinkään. Mies ei ole veitikkaansa tyytyväinen sen ulkoisten puitteiden suhteen, vaikka saakin sen kautta ison osan elämänsä nautinnoista. Peniksestä ei saa miehelle nauraa, mutta penikselle saa suoraan puhua. ”Oletpa sinä niin lutuinen” kuulostaa jo paremmalta kuin ”onpa sinulla lutuinen pippeli.” Jälkimmäisen lauseen kuultuaan mies todennäköisesti muuttuu pölyksi ja häviää lattialautojen välistä näkymättömiin.

Post Scriptum

Eivät nämä ohjeet kaiken kattavia ole ja muistuttaisinkin, että pitäkää miestä tasavertaisena ihmisenä itsenne kanssa tietyin poikkeuksin: Älä oleta, että miehellä on ne samat viimeiseen asti hiotut ihmissuhde- ja tunne-elämän taidot kuin sinulla. Tasa-arvoa ja -vertaisuutta voi harjoittaa täysin, mikäli ymmärtää miehen puutteet ja ottaa tehtäväksi kouluttaa ne miehelle. Se on parisuhteen paras puoli: Toiselta voi oppia joka päivä aina jotain uutta. Jos ei opi, niin sitten ollaan jo hieman kusessa.