Katsoin eilen Andrew Solomonin TED-puheen, jonka aiheena oli ”Depression, the secret we share”. Tuo, lähes puoli tuntia kestävä puhe, tiivisti mielestäni äärimmäisen hyvin masennuksen olemuksen. Tuon puheen innoittamana haluan käsitellä siinä ilmenneitä seikkoja omasta näkökulmastani.
Depressio ei ole surua. Surun vastakohta on ilo, mutta masennuksen vastakohta ei ole ilo. Masennuksen vastakohta on elinvoimaisuus. Tämä on ehkä merkittävin Solomonin esittämä väite ja mielestäni se pitää todella hyvin paikkansa. Tämän masennusjakson aikana olen ollut kyllä iloinen hetkittäin, mutta se ei ole vaikuttanut juurikaan yleiseen mielialaani.
Yksinkertaistenkin asioiden tekeminen tuntuu vaativan hirvittävästi työtä. Kun tulee nälkä, tiedostaa, että pitäisi tehdä ruokaa. Toisaalta ruoan valmistaminen vaatii kaupassa käynnin, pitää päättää mitä syö ja pitää valmistaa se ruoka, jonka on päättänyt syödä. Sitten pitää vielä tiskata ja ylijäämäruoka pitää säilöä jääkaappiin. Se mikä aiemmin teki esimerkiksi ruoanlaitosta mielihyvää tuottavan rutiinin, onkin masentuneella henkilöllä poissa. Tämä pätee hyvin minuun itseeni, sillä aiemmin olen nauttinut hyvän ja ravitsevan ruoan valmistamisesta.
Masentuneen elämänvoima on hävinnyt. Koen, että minulla ei ole merkitystä ihmisenä. Ainoa asia, joka estää oikeastaan luovuttamisen kokonaan on se, että kuolemani satuttaisi niitä ihmisiä joita voin kutsua läheisikseni. Minulla ei ole enää mitään hävittävää, joten olen valmis kokeilemaan mitä tahansa hoitoja, että pystyisin vielä toimimaan kuin kuka tahansa normaali ihminen. On saman tekevää mikä hoito tai yhdistelmähoito masennukseeni auttaa, kunhan se vain auttaa minua saamaan takaisin merkityksen elämiseen.
Masennuksen käynnistää traumaattiset kokemukset. Kukin meistä reagoi eri tavalla elämässä koettaviin kriiseihin. Minun kohdallani traumaattisimmat kokemukset ovat nuoruudessa kiusatuksi joutuminen, teininä koettu tyttöystävän kuolemaan johtanut sairaskohtaus ja hylätyksi joutumisen kokemukset. Vaikka en tietoisesti ajattele kokemiani traumaattisia kokemuksia, niin niillä on ehdottomasti suuri vaikutus ajattelutapoihini ja vähäiseen itsearvostukseen.
Masentuneena tuntee olonsa jatkuvasti väsyneeksi, niin fyysisesti kuin henkisesti. Nukkuminen ei auta ja nukuttu aika menee todella nopeasti. Tavallaan päivän ja yön aikana hankittu lepo ei auta, jolloin saattaa huomata koko päivän valuneen hukkaan. Tämä lisää ahdistusta omasta olotilastaan, sitä tiedostaa ongelmien olemassa olon, mutta on kykenemätön tarttumaan mistään kiinni.
Itsesyytökset. Sitä ajattelee masentuneena, erityisesti minä ajattelen, että olen epäonnistunut täysin elämässä. Solomon mainitsi puheessaan, että itsemurhaa harkitessaan hän tuli siihen lopputulokseen, että itse itsemurhakin voisi epäonnistua täysin. Miksi siis yrittää sitäkään? Itsesyytösten kautta olen tavallaan umpikujassa, johon vain haluaa lopun. Tavalla tai toisella.
Andrew Solomonin TED-puhe löytyy YouTube:sta hakemalla ”Depression, the secret we share | Andrew Solomon”. En linkitä sitä tänne, sillä linkityksillä on tapana vanheta tai joissain tapauksissa olla toimimatta jonkin ajan kuluttua.
Mies Vailla Varjoa 