Perjantai ja mielen syövereiden demonit

2311621369_40037f1e29_z
Kuva: Ashley Adcox, lähde: Flickr.com

Heräsin eilen yöllä kello kolme ja keskiviikkoisen tunnelukon avautumisen myötä olin hyvin lähellä romahdusta. Kävin aamulla kaupungilla ja takaisin matkatessa, osittain väsymyksestä johtuen, olin hyvin lähellä totaalista romahdusta. Jouduin koko kotimatkan ajan vakuuttelemaan itselleni, että tämä on totta enkä ole unessa. Kotiin päästyäni kävin hetkeksi nukkumaan ja näin mitä surrealistisimpia unia, mitä olen koskaan nähnyt.

Olen nyt vanhempieni luona ja eilen mielessäni käynyt ”lataamoon” hakeutuminen on käytännössä tapahtunut. Ei laitoksessa, mutta turvallisessa ympäristössä. Voin nyt kohtalaisen hyvin ja lyhyistä yöunista huolimatta olen levollinen, mieleltäni virkeä. Eiliset kokemukset tulevat tuskin olemaan viimeisiä, mutta toivon niistä vähälukuisia. Olin vähällä katketa keskeltä, luovuttaa lopullisesti.

Raskaasta eilisestä huolimatta olen kuitenkin suunnannut katseeni jo tulevaan ja tehnyt päätöksen kaikkien tunnelukkojen ja traumojen kohtaamisesta. Olen tehnyt itselleni selväksi, että tulen parantumaan masennuksestani jonain päivänä. Tiedostan, että masennukseni on oire jostain pitkäaikaisesta stressistä. Se johtuu virheellisistä ajatusmalleista ja ilmenee esimerkiksi siinä, että en koe olevani millään tavalla merkityksellinen. Tarvitaan rauhaa ja riittävästi aikaa ympäristön tarkkailuun, että huomaan olevani rakkauden ympäröimä. Tarvitsen voimia ja päättäväisyyttä nähdäkseni, että olen ajatusmalleistani huolimatta tarvittu ja rakastettu.

Tarpeettomuuden tunteesta huolimatta olen aktiivinen, sillä sisältäni puuttuu sisäinen liikkeelle paneva voima eli motivaatio. Jos ja kun parannun tästä mieltäni vaivaavasta sairaudesta ja stressistä, niin minkään asian saavuttaminen ei tule koskaan olemaan minulle vaikeata. Jos vaan saan normaalin ihmisen energiatasot takaisin ja hitusen sisäistä motivaatiota, niin tulen saamaan tässä elämässä paljon sellaista aikaan, joka hyödyttää myös ympärilläni olevia ihmisiä.

Tänään on tosin vielä sellainen päivä, että surumielisyyttä on vaikea työntää sivuun. Hautaamme tänään edesmenneeni enoni, yhden niistä minulle tärkeimmistä vaikkakin etäisemmistä. Tämän viikonlopun jälkeen aionkin hyväksyä luontaisen surumielisyyteni, mutta tulen tekemään sen kanssa itseni selväksi, hyväksyä sen taustalla vaikuttavana voimana. Se on osa minuuttani, osa identiteettiäni. En kuitenkaan anna sen vaikuttaa alkaneeseen parantumistapahtumaani, vaan hyväksyä sen olemassaolon. Siitä ei tarvitse pyristellä eroon, jos kykenen kohtaamaan mieleni syövereissä vuosikaudet kummitelleet demonit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.