Ympäröity fyysisesti, henkisesti yksin

3365196275_187f8a8c11_z
Lähde: Flickr.com

Oltuani viikonlopun ja tämän päivän käytännössä itsekseni, olen huomannut taas yksinäisyyden vaivaavan. Se, että hakeudun ihmisten pariin arkipäivinä ja haen kontakteja, ei suinkaan poista yksinäisyyden tunnetta. Tunnen sitä yhtä lailla kuin sekin eräs nuorehko mies, jonka tapasin ja joka valitti olleensa käytännössä aikuisikänsä yksin. En tiedä, mutta ei se helppoa ole myöskään minulle, vaikka sainkin elää ison osan tähänastisesta elämästäni rakastamani naisen kanssa.

Eikä helppoa se ole huomata omaavansa tällä hetkellä vajavaiset henkiset resurssit, jotka ehtyvät turhan nopeasti. Lepääminenkin on vaikeaa, sillä mielen täyttää jatkuvasti minua eteenpäin vievät asiat. Olen väsynyt, mutta innoissani. Olen innoissani, mutta masennun kun en jaksa. Tuntuu, että lääkkeistä ei ole hyötyä, mutta ne jättämällä elämä menee vielä kaoottisempaan suuntaan. Tiedä miten tässä olisi. Tiedä seisoako päällä tai käsillä, istua tai kävellä.

Kirjoittamistahtini on nyt reilusti hidastunut ja hyvä niin, sillä en ehkä jaksaisi pohdiskella samaan aikaan kun minua ajaa monet muut asiat eteenpäin. Eteenpäin, mutta henkinen kehitykseni on samalla taantunut. En ole vielä lähellekään terve, mutta haluaisin tilanteen olevan normaali. Tiedostan rajalliset voimani ja samalla koen, että aikani on käymässä päivä päivältä vähiin. Tahtoni tehdä jotain merkittävää ajautuu hetki hetkeltä enemmän nurkkaan ja samaan aikaan mikään ei tapahdu hetkessä.

Olisi niin helppoa nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa, mutta toisaalta jäisi näkemättä kerrankin tahtoni ja tekojeni seuraukset: Mitä jos? Olen kirjoittamassa oman elämäni historiaa tietäen, että mammonaa tai kunniaa en saa mukaani täältä poistuttaessa. Masentuneena olen siis myös siinä elämäntilanteessa, joka kohtaa jokaista miestä: Mitä merkittävää minä olen tehnyt, mitä tulen tekemään ja mitä minusta jää vuosien päästä jäljelle?

Yhden asian olen huomannut sentään näinä viime viikkoina ja se on se, että ihmiset kyllä haluavat jättää puumerkin elämästään, mutta eivät ole valmiita tarttumaan toimeen. En ole oikein hyvä missään, mutta tartuttuani toimeen ajan asiaa läkähdyksiin saakka. Tiettyyn pisteeseen saakka ihmiset ympärilläsi ovat innoissaan, kunnes huomaavat sinun olevan tekemässä merkittäviä (vaikkakin paikallisia) tekoja. Ja huomaavat, että et sinä sen ihmeellisempi ole kuin hekään. Siihen tyssää yleensä se innokkuus ja yhteistyöhalu. Ja se harmittaa vietävästi, sillä sisäisen motivaationi puutteesta johtuen ajan aivan muiden etua kuin omaani.

Takaisin tähän yksinäisyyteen. Ainoat henkilöt, jotka ovat minua lähestyneet, ovat olleet jollain tasolla kehitysvammaisia tai -häiriöisiä. Ei minulla ole mitään luontoa vastaan, mutta haluaisin olevani edes sen verran kiinnostava, että minua lähestyisi tavalliset suomalaiset naiset. Sillä ei ole väliä onko nainen millainen luonteeltaan, kunhan pärjää tällaisen henkilön kanssa. Ja helppohan minun kanssani olisi pärjätä, joskaan tulisieluiseksi riitelijäksi minusta ei ole. Osaan riidellä ja olla tulisieluinen, mutten näitä samaan aikaan.

Ehkä se on vain merkki siitä, että minun täytyy keskittyä aivan muuhun kuin parisuhdeasioihin. Ja aikani on kyllä niin rajattu, että en ehdi tutustua täysin tuntemattomiin ihmisiin kunnolla. En halua jättäytyä siitä toiminnasta, johon olen nyt ryhtynyt, vaikka haluaisinkin rakastaa jälleen jotain naista täydestä sydämestäni. Tämä taitaa olla sitä elämää, jota olen kaihtanut hyvin kauan, mutta kaipasin niin syvästi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.