Musiikki, tunteet, visio, tarina ja ihmishirviö

465849681_2494e1c3e5_b
Lähde: Flickr.com

Musiikki on kuin ulkoinen ajo-ohjelma omille tunteilleni. Jos tuntemukseni ovat liian synkkiä ja haluan saada oloni kevyemmäksi, niin laitan Spotifysta sellaista musiikkia kuuluville, mikä saa aikaiseksi minulle kevyen olon. Sama pätee oikeastaan kaikkien tunteiden kanssa. Haluatko tuntea olosi rakastavaksi? Onnistuu. Entä rakastetuksi? No laitetaan sellainen kappale, jossa puhutaan sinun rakastamisesta. Entä viha? Entä inho? Entä melankolisuus? Kaikki onnistuu.

Olen antanut tuntemuksissani ja ajatuksissani liikaa tilaa yhdelle ihmiselle. Epäilen ja toivon hirvittävästi, samaan aikaan. Tunteeni repivät minua kappaleiksi ja pääni alkaa sudittamaan tyhjää, kun vaihtelen kappaleita paniikinomaisesti, päästäkseni eroon ahdistavista tunteistani. Samalla looginen ja kylmän laskelmoiva osa aivoistani sanoo minulle: ”Älä anna tunteidesi viedä. Se ihminen on kasvanut erilaisessa ympäristössä, kokenut eri asioita kuin sinä. Hänellä on mielikuva sinusta, ensivaikutelma joka ei pyyhkiydy edes kasvokkain tapaamalla. Peli on menetetty, annoit taas tunteidesi viedä. Keskity siis muuhun, vie unelmiasi eteenpäin.”

Loogisen päättely ja tunteiden erottaminen voisi tuntua ensimmäisellä kerralla loistoidealta. Mutta kyetäkseen tekemään päätöksiä, ihminen tarvitsee myös tunteita. Katsoin eilen dokumenttisarjan kolmannen osan, jossa käsitellään aivojen toimintaa. Tuo jakso käsitteli juurikin tunteita ja siinä esiteltiin nainen, joka moottoripyöräonnettomuuden seurauksena menetti yhteyden emotionaalisen pre-frontaalisen ja loogisen frontaalilohkon välillä. Hän pystyy käsittelemään asioita ja tietoa ympärillään loogisesti, muttei pysty tekemään päätöksiä. Se johtaa hänellä hämmennykseen ja hätääntymiseen. Liikaa tietoa, eivätkä tunteet ole auttamassa päätöksen tekemisessä.

Tieto siitä, että tunteet ovat itse asiassa päätösten tekemisten kannalta merkittävin osa, saa minut pettymyksen valtaan. Ei siis mitään mahdollisuuksia turvautua pelkkään loogiseen päättelyyn ja kylmän järjen käyttöön. Tämä ymmärtäminen johtaakin siihen, että mieleni täyttää jo pitkään päässäni pyörinyt visio tarinasta. Tarina, jonka haluan saada toteutettua kirjan tai jonkin muun välineen muodossa. Siinä alter egoni, vanha mies opettaa tekoälyn ohjastamaa androidia ja kertoo ihmisten maailmasta, siitä mitä emotionaalisuus ja empatia ovat. Tässä tarinassa vain ei satu olemaan onnellisia käänteitä, sillä tekoälylapsi joutuu sotavoimien kidnappaamaksi ja vanha mies joutuu ristiretkelle isompia voimia vastaan pelastaakseen luomuksensa. Tarina on valmiina päässäni, mutta se täytyisi saada sanoiksi ja kuviksi. Ehkä jonain päivänä saatkin lukea tuon tarinan, muttet tänään.

Olen kuunnellut jälleen sellaisen retrowave-artistin musiikkia kuin MegaDrive. Sen 198X -albumi sisältää sellaista musiikkia, joka toimii mielessäni pyörivän tarinan soundtrackina. Ehkä jonain päivänä eteen tulee se hetki, että otan häneen yhteyden ja pyrin sopimaan tuon albumin käytöstä osana tarinani realisointia muussa kuin kirjallisessa muodossa. Sopiva ohjaaja tuolle tarinalle olisi Neil Blomkamp, joka on ohjannut sellaiset elokuvat kuin District 9, Elysium ja Chappie. En ole yksilönä juurikaan sen kummallisempi kuin sinäkään, mutta en anna sen rajata unelmiani ja visioitani. Ehkä jonain päivänä, muttei tänään.

Tänään pääsen taas vapauttamaan sisäisen lapseni lempiharrastukseni kanssa. Ympärilläni tulee olemaan joukko lapsia, jotka houkuttelevat sisältäni ulos sen ujon, mutta uudesta ja ihmeellisestä maailmasta kiinnostuneen pienen pojan. Se poika pääsee vapaaksi yhden illan ajaksi, jonka jälkeen se on taas kahlittava sisälleni. Ei siksi, että haluaisin rajoittaa sitä, vaan suojellakseni sitä maailman todellisuudelta. Siltä, että aikuiset ja totiset yksilöt haluavat orjuuttaa, ja tuhota kaiken sen, jonka he kokevat itselleen uhaksi. Pahin näistä ihmisistä ihmiskunnan historiassa on ollut toveri Stalin, josta kertova dokumenttisarja on nähtävissä nyt YLE Areenassa. Hän murhasi valtansa avulla kymmeniä miljoonia ihmisiä toisen maailmansodan lisäksi, jossa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tuota murhanhimoista ja sadistista miestä pidetään isossa osassa maailmaa pelastajana, joka vapautti maailman toisen sortajan ikeestä, eli Adolf Hitlerin kieroutuneilta fantasioilta. Millainen onkaan maailma, jossa sankariksi kelpaa vain antagonistia hirveämpi ihminen? Sen minä haluaisin tietää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.