Syyt miksi minut ymmärretään väärin ja selitys, miksi ei pitäisi

5478432316_4cc2a760c6_b
Lähde: Flickr.com

Ajauduin eilen keskiviikkona baariin päästääkseni höyryjä alkoholin avulla, mutta ajankohdan valitseminen oli todella huono. Ei ketään liikkeellä valitsemassani paikassa ja kotiin takaisin päästyäni aloin keskustelemaan, joskin vastahakoisen ihmisen kanssa, Messengerissä. Ja jälleen tuli eteeni se tilanne, keskellä yötä, että kohtasin ihmisen, joka ei ymmärrä minua laisinkaan. Kuulun hänelle siihen massaan, joka on osa hänen omaa ihmisten lokerointia tiettyihin ryhmiin. Narsistit, omahyväiset, luotettavat ja läheiset. Tai mitä ne ikinä ovatkaan, emme ole päässeet vielä niin pitkälle ja tämän öisen jälkeen epäilen suuresti, pääsemmekö koskaan sinne saakka.

Miten vaikeaa onkaan kertoa toiselle ihmiselle, että haluaa tehdä ympäröivästä maailmasta paremman paikan, ja jossa on sijaa ihmisen parhaimmille puolille: Rakkaus, välittäminen, empatia ja itsensä ilmaiseminen, niitä asioita haluan edistää ja olla vaalimassa. Mutta se on vaikeaa, sillä ihmiset ympärilläsi olettavat, että haluat tehdä asioiden eteen saavuttaaksesi jotain itsekästä, omahyväistä.

Ehkä se on vaikeaa siksi, että meillä ihmisinä on taipumus tavoitella lähtökohtaisesti omaa etua. En tuomitse sitä, sillä sehän on keino selviytyä vaikeissa tilanteissa. Se on selviytymiskeino, johon ei tarvitse syvällistä pohdiskelua, vaan se on kirjoitettu meidän geeneihin. Se on pakoreaktio vaaran uhatessa, uskallus tarttua raatoon muiden saalistajien keskeltä.

Jos saisin edes päiväksi saman vaikutusvallan kuin joku hirmuhallitsija, niin tekisin tuon päivän täysillä töitä: Varmistaisin, että ihmisillä ei olisi puutetta perustarpeissa, edistäisin rakkauden ja välittämisen kulttuuria, kouluissa lapsille tulisi pakolliseksi aineeksi empatian vaaliminen ja aikuisia kiellettäisiin aikuistumasta. Laeissa määrättäisiin, että toisia ihmisiä pitää kunnioittaa ja jos toinen ei miellytä, niin laissa määrättäisiin siirtymään pois samasta tilasta. Ja kun olisin valmis, voisin matkata pohjoiseen ja vaeltaa keskelle tunturia kuolemaan tietäen, että nimeäni ei muistettaisi, sillä ihmiset muistaisivat toistensa nimet ja välittäisivät toistensa tunteista.

Edellä kirjoittamani kappale on kaunis ajatus ja jos oikeasti voisin vaikuttaa, niin se olisi tavoittelemisen arvoinen visio. En pysty toteuttamaan sitä suoraan, mutta voin kuitenkin pitää nuo arvot omassa elämässäni ja kaikessa mitä teen. Siitä huolimatta kohtaamani ihmiset ovat aina olleet aluksi pelokkaita. He luulevat, että olen ahnas ja kunnianhimoinen. He olettavat, että tulen heidän elämään ja varastan heidän elämäntyönsä. He olettavat, että kaappaan heiltä heidän rakastamat ja suuresti arvostamat asiat elämästä. Kunnes he oppivat tuntemaan minut.

Moni on ihmetellyt, miksi tarjoudun auttamaan ilman vastapalvelusta. Tai palkkaa. He myös ihmettelevät, miksi haluan auttaa. Kirjoitan sen lyhyesti seuraavaan kappaleeseen.

Elämässäni on ollut hetkiä, jolloin olen ollut altavastaajana ja noina hetkinä olen odottanut pelastajaa, joka ei lopulta koskaan saapunut paikalle. Tai hetkiä, jolloin olisin ollut suuresti kiitollinen pienestäkin avusta. Ne kiitollisuuden hetket eivät koskaan toteutuneet. Internetin myötä pääsin näkemään, millainen maailma on ja totesin kauhukseni, että se ihmisluonto, johon olin törmännyt täällä kylmässä pohjolassa, vallitsee myös muualla maailmassa. Ei olisi mitään järkeä lähteä matkustamaan muualle maailmaan löytääkseen vahvempaa empatiaa tai rakkautta: Ihmisiä kiusataan, pahoinpidellään ja tapetaan muualla maailmassa aivan yhtä lailla, paikoitellen vielä moninkertaisesti. Ainoa tapa löytää rauha ja rakkaus tähän maailmaan on näyttää itse esimerkkiä. Näyttää, että jos minä pystyn siihen, niin sinäkin pystyt siihen! En välitä rahasta, rikkauksista tai ulkoisista tunnuksista. Suurin haaveeni on se, että voisin olla panemassa liikkeelle jotain merkittävää ja ihmisluontoa parantavaa täällä kotimaassa, lähellä kotiani ja asuinpaikkaani, ja tulla lopulta unohdetuksi. Minusta jäisi jäljelle nimettömän hautapaikan lisäksi jotain suurempaa, joka eläisi perintönä sukupolvelta toiselle. Kukaan ei muistaisi nimeäni, mutta joku saattaisi historiaa tutkiessaan huomata, että siellä jossain oli joku, joka laittoi asiat liikkeelle. Tuon pienen, mutta rohkean ihmisen jälkeen tulivat suuret miehet ja naiset, jotka saivat muutoksen pysyväksi tilaksi. Maailma, jossa voidaan hyvin ja eletään hyvin, ympäristöämme vaalien.

Tämä on visio, jota en koskaan kerro kenellekään suoraan, sillä se lytättäisiin ja vedottaisiin ihmisten turhamaisuuteen. Kukaan ei usko siihen, sillä he ovat haaveilleet myös maailmanrauhasta, kykenemättä vaikuttamaan siihen. Ideani tuon vision edistämiseksi ammutaan alas, sillä lopputulos nähdään niin vaikeana saavuttaa: Miksi siis antaa minun yrittää? Siksi en koskaan kerro sitä suoraan, vaan naamioin sen turhamaisuuksien sekaan. Turhamaisuus on ase, jota käytän lähes joka päivä. Sen käyttäminen tuntuu raskaalta, mutta se on lähes ainoa keino saada ihmiset mukaan toteuttamaan visiotani paremmasta huomisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.