Kone, jonka läpi nuori mankeloidaan

Jos minulta olisi kysytty viisitoista vuotta sitten, että näkisitkö itsesi tulevaisuudessa opettajana, niin vastaukseni olisi ollut tuolloin: ”En ikimaailmassa.” Nyt toimin kuitenkin seuraavan 1,5 kuukautta sijaisopettajana vailla muodollista pätevyyttä läheisen kaupungin ammattikoulussa siihen asti, että saan tiedon mahdollisesta määräaikaisesta virasta valtiolta.

VAMPY students attend classes Thursday, July 13.
Lähde: Flickr.com

Tämän enempää en tietystikään voi paljastaa työasioistani, mutta voin käsitellä aihetta yleisellä tasolla ja siitä, mitä havaintoja olen tehnyt tähän mennessä työstäni ja sen kuvasta. Ja ne havainnot ovatkin äärimmäisen mielenkiintoisia.

Ensinnäkin olen tehnyt todella paljon vertailuja omaan opiskeluaikaani toisen asteen oppilaitoksissa. Koulutuksen taso ollaan pystytty pitämään suhteellisen laadukkaana, vaikka määrärahoja on nipistetty jokseenkin jokaiselta osa-alueelta. Opettajat ovat tehneet mielettömän määrän töitä heikennyksistä huolimatta taatakseen riittävän laadukkaan opetuksen tason. Kriittisiä heikennyksiä on tapahtunut nimittäin muiden asioiden osalta.

Jos peruskoulun päättäneillä on ollut heikot tieto- ja viestintätekniikan valmiudet peruskoulusta päästessään jo 15 vuotta sitten, niin valmiudet eivät ole tänä päivänä läheskään sillä tasolla. Tämä johtaa siihen, että minkäänlaista jatkumoa ei voi olettaa olevan perusasteelta toiselle asteelle ja tasoerot ovat tällöin valtavat. Työssäni valtaosa henkilökohtaisesta ohjauksesta tunneilla kuluu siihen, että opetan käytännössä kädestä pitäen perusasioita TVT-tekniikan käytön osalta.

Turhauttaahan se, mutta tehtäväni onkin saada opetettaville sellainen tietotaitotaso työvälineiden ja korvien välisen elimen hyödyntämisen osalta, että nämä kykenevät kehittämään itseään ammatillisesti sekä hyötymään saamistaan taidoistaan myös vapaa-ajalla. Järjestelmä on kuitenkin niin kankea ja työntää ulos opiskelijoita jatko-opintojen pariin heikoilla perusteilla, että oikein hirvittää. Tietoa ja taitoja, jotka tulisi taata jokaiselle opiskelijalle on mieletön määrä, mutta opiskeluvalmiuksissakin olisi todella paljon parantamisen varaa. Siihen ei tuntieni aika riitä, vaan on pakko priorisoida opetettavat asiat tärkeysjärjestyksen mukaan.

Eräs todella tärkeä havaintoni työelämään johtavasta koulutuksesta on se, että siellä unohdetaan tyystin henkilökohtaisen motivaation kehittäminen osana opintoja. Tämä on käytännössä sellainen asia, johon opettaja joutuu itse panostamaan ja onkin henkilöstä kiinni, pystyykö hän siihen tehtävään. Omassa toiminnassani pyrin aina muistuttamaan opiskelijoita siitä, että palauttavat mieliin alansa opintoihin hakeutumisen syitä ja perimmäistä motiivia opiskella tiettyyn ammattiin. Tämäkin usein vaihtelevalla menestyksellä.

Ja siitäkin huolimatta, että opiskelijat ovat opintonsa aloittaessaan täysin eri lähtöviivoilla, he ottavat opintonsa joko liian vakavasti tai täysin hälläväliä -asenteella. He joko stressaavat liikaa opinnoistaan tai istuvat tunneilla apaattisena, keskittymättä opetettavaan asiaan. Kahden viikon aikana olen pitänyt oppituntien ohessa ”valistuspuheita” siitä, että jokainen oppii eri tavoin ja eri tahtia, jolloin opiskelu on sinänsä yksilösuoritus, johon opettajan itse on kyettävä mukautumaan. Opiskelijan vastuulla on kehittää itselleen riittävät ammatilliset perusvalmiudet ja sen ohella hyvät opiskeluvalmiudet, jotta kykenee itsenäisesti kehittämään omaa ammattitaitoaan. Siinäpä saatanan kova urakka jokaiselle ammattikoulun opettajalle.

Ja sitten se suurin murheenkryyni, joka tulee ilmi omassa työssäni: Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat tunneilla osana muuta ryhmää, harmaan massan seassa ja on opettajan oman aktiivisuuden tulosta, jos sattuu kykenemään antamaan heille heidän tarvitsemaansa erityisen tuen ohjausta ja tukea. Osalla heistä on tilanne se, että jos ohjeista yleisesti nostamaan käden, mikäli tulee epäselvä tilanne tai jos tarvitsee tarkempaa ohjausta niin voi olla varma, etteivät erityisen tuen oppilaat näin tee. Opettajan itse pitää painaa nimi ja naama niin tarkkaan muistiin, että muistaa jokaisella tunnilla käydä aktivoimassa tällaista tuen tarvitsevaa opiskelijaa ja kysellä missä asioissa opiskelija on kohdannut vaikeuksia.

Mielestäni nuorisotakuu on kyllä hyvä asia, jolla ehkäistään nuorten syrjäytymistä tässä yhteiskunnassa. Mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että heidät työnnetään opiskeluvalmiudet omaavien sekaan tippumaan opetuksen kärryiltä ja niin siinä käy 100 % varmuudella, sillä erityisen tuen tarvitsevan opiskelijan itsetunto opiskelukykyjensä osalta on todella heikko. Yksi kolaus ja sitten mennään alaspäin niin, että heikompia heikottaa.

Voin purnata tästä vaikka koko päivän, mutta eniten olen huolissani nuorista itsessään. Heidät heitetään koneiston rattaisiin vajavaisilla valmiuksilla ja odotetaan heidän kasvavan samaa tahtia kuin muutkin. Siinä unohdetaan yksilön valmiudet tyystin ja heitetään vastuu opettajille. Näin se ei saisi olla, sillä opettajatkin ovat vain ihmisiä. Voin sanoa täysin rehellisesti esimiehelleni, että en ole kyennyt tarjoamaan erityistä tukea kaikille sitä tarvitseville, mutta parhaani olen yrittänyt. Vielä kun saisi nuoret kiinnostumaan elinikäisestä oppimisesta, joka tulee olemaan tulevaisuudessa vähimmäisvaatimus jokaiselle yhteiskunnan osakkaalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.