Kehittymisen jalo taito (ja puhumisen)

Mitä yhteistä on hyvällä parisuhteella ja koulunkäynnillä? Mikä taas korreloi onnellista parisuhdetta, jossa koetaan olevansa tasavertaisia osapuolia? Kysymykset ovat aika johdattelevia, mutta halu oppia uutta on se maaginen sana. Ilman sitä ei voi myöskään kehittyä, joten se on hyvin tärkeä ihmissuhdetaito. Oppiminen.

24619824_710ead70f1_o

Moni meistä on varmasti lätkäissyt stigman koulunkäynnin ja oppimisen päälle, opiskelusta tulee aina jonkinlainen kouluinstituutio mieleen. Opiskelu ja siten uuden oppiminen on vähän vastenmielistä, se tuntuu työlle. Tämä on mielestäni huutavan suuri vääryys. Uuden oppiminen tulisi olla jokaisen päivän teema, pitäisi olla innokkaana ja halukkaana selvittämään, että mitä uutta sitä tänään pääseekään oppimaan. Ja sen pitäisi ulottua myös parisuhteeseen.

”No tällainen mä olen. Haluaisitko, että käyttäytyisin enemmän stereotyyppisen miesmäisesti?” Hyvä, että ehdin päättää lauseeni, kun sain jo vastauksen: ”Ei! Ei todellakaan.”

Jos luen käyttämissäni Some-kanavissa pari- tai ihmissuhdepäivityksiä, niin hälyttävän usein niistä paistaa suoranainen tietämättömyys. Ei tunneta sitä toista ihmistä kovinkaan hyvin, pitkäaikainen kumppani saattaa olla täysin tuntematon ihminen. Missä vaiheessa siinä suhdetta on tullut vaihe, jossa kysymykset jäävät kysymättä ja olettamukset valtaavat oman pään. ”Se varmaan ajattelee musta tällai tai sillä on pakko olla joku muu kiikarissa, kun se tuolla tavalla hymyilee puhelinta katsoessa!”

Miten ihmeessä voi nauttia toisen seurasta, jos et tunne häntä tai jättäydyt tuntemattomaksi hänelle? Tiedätkö edes, että mikä on hänen fantasiansa? Siis se, jota hän ei halua edes sinulle kertoa? Aika usein kerromme ne kesyimmät fantasiat, jotta meidän ei tarvitse jakaa niitä eniten tabuja sisältäviä mielikuvitusleikkejämme. Niitä, mitkä kiehtovat meitä salaa eniten. Pelkäämme, että leimaannumme toisen silmissä ja meitä aletaan käsittelemään ennakkokäsitysten kautta. Ei sellaisena kuin me todella olemme.

”Sä olet vähän erikoinen”, hän sanoi. Olin hieman ymmälläni siinä hänen vieressään ja katsoin häntä silmiin. ”No tällainen mä olen. Haluaisitko, että käyttäytyisin enemmän stereotyyppisen miesmäisesti?” Hyvä, että ehdin päättää lauseeni, kun sain jo vastauksen: ”Ei! Ei todellakaan.”

…kysy sen sijaan itseltäsi kysymys: ”Miten voisin itse kehittyä, että tuo toisen ’vika’ ei häiritsisi elämääni niin paljoa?”

Myöhemmin harrastaessamme seksiä nostin päätäni ja katselin häntä. Minulla oli tunne, että aivan kuin olisin tehnyt jotain väärin. ”Kerro mulle, jos teen jotain väärin. Pitäisikö mun tehdä jotain toisella tavalla?” Hän käänsi kasvonsa minun puoleeni ja piti silmänsä kiinni. ”Voi kuule, sä teet kaiken ihan oikein. Anna mennä vaan.” Kieltämättä olin todella huojentunut.

Mitä jos en olisi kysynyt? Entä jos olisin vain päättänyt tyytyä muodostamiini olettamuksiin ja muovannut käyttäytymistäni sen mukaisesti? Tai antanut yksittäisen kommentin jäädä leijumaan ja jättänyt täsmentävän, erittäin tärkeän kysymyksen esittämättä? Olisinko silloin jäänyt paitsi sellaisesta tiedosta, jonka ansiosta voin olla parempi ihminen toiselle? Tunnen kyllä itseni, se on se helpoin osuus. Vaikeinta on hyväksyä oma vajaavaisuus toisten kanssa toimiessa, toisten silmissä. Siis se, että et olekaan mikään täydellisyyden perikuva suhteessa toisiin ihmisiin. Jos haluaa kehittyä paremmaksi ihmissuhteiden osalta, niin täytyy olla valmis kuulemaan palautetta. Ja se voi olla todella hyvää ja kannustavaa, mutta myös negatiivista ja kolahtaa omalle tunnolle. Tai voisi kolahtaa, ellei käsittele sitä kehittävänä.

Olen saattanut ehkä jossain välissä antaa itsestäni sellaisen kuvan, että voin olla joissain asioissa hyvä. Se on illuusio. Olen yhtä taitamaton kuin kuka tahansa muukin, mutta se ei estä minua tulemasta paremmaksi. Olin ensin umpisurkea kirjoittaja. Parempi tosin kirjoittamaan kuin puhumaan. Lopulta kehityin paremmaksi kirjoittajaksi harjoittelun ja palautteen avulla. Samalla kehityin myös puhujana, sillä ryhdyin lukemaan kirjoittamiani tekstejä. Olin myös naurettavan huono kumppani, varsinkin seksikumppani. Tein havainnon, että ainoa ihminen jota voin auttaa kehittymään on ’minä itse.’ Ryhdyin kyselemään, tekemään asioita eri tavalla. Se on johtanut tähän pisteeseen.

Kun seuraavan kerran mieleesi nousee toteamus, että ”tuossa toisessa taitaa olla tällainen vika”, niin kysy sen sijaan itseltäsi kysymys: ”Miten voisin itse kehittyä, että tuo toisen ’vika’ ei häiritsisi elämääni niin paljoa?” Saatat kehittää omia toimintamallejasi tai päätyä jopa sellaiseen lopputulokseen, että ehkä sinun pitäisi oppia seisomaan omilla jaloillasi. Miksi taistella tuulimyllyä vastaan, kun voisi ihan hyvin itse valita omat taitelukenttänsä paremmin?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.