Minä jätin, ei alkoholi

34257444211_38ceb4df88_b

Yritin kovasti muistella hyviä ja mieleen jääneitä hetkiä edellisestä parisuhteestani. Olen viime aikoina keskittynyt todella paljon muistelemaan kaikkia niitä huonoja ja nyt suurta ahdistusta aiheuttavia tapahtumia, jotka lopulta johtivat tuon suhteen päättymiseen tai sen päättämiseen, riippuen keneltä asiaa kysyy. Olin todella hämmentynyt, sillä en saanut palautettua juuri mitään muistikuvia, niitä hyviä ja muistamisen arvoisia. Minun oli pakko kaivaa esiin puhelimeni viestihistoria ja järjestelmäkamerani, löytääkseni muistia virkistäviä vihjeitä. Niitä oli pakko olla olemassa, eihän se yhteiselämä mitään tuskaa pelkästään voinut olla!

Kun löysin vihjeitä siitä elämästä minkä pystyy kuvailemaan onnelliseksi, minä koin äärimmäisen suuren ahdistuneisuuden puuskan pyyhkivän ylitseni.

Viestihistoriaa tuli selattua ajassa taaksepäin. Viikosta toiseen henkisiä haavoja aiheuttaneita viestejä ja puheluita, muistutuksia väkivaltaisista yhteenotoista. Syyttelyä puolin ja toisin, mutta omalta osaltani toisen syyttely muuttui entistä enemmän itsensä syyllistämiseksi mitä enemmän viestejä rullasi historiassa taaksepäin. Yllätyin, että pahimmalla hetkellä minä olin valmis kantamaan kaiken vastuun. Sulkemaan silmät tapahtuneelta ja kieltämään itseltäni totuuden. Sen totuuden, että joskus toisen kanssa saattaa olla mahdotonta elää. Eikä syy välttämättä ole aina itsessä, vaan on sitä vikaa siinä toisessa. Jos voisin lähettää itselleni viestin menneisyyteen niin se menisi jotenkin näin: ”Pelasta itsesi! Kokemasi rakkaus häntä kohtaan sokaisee sinut ja sinä et näe, että hän vetää sinut mukanaan syvemmälle!”

Niin. Jos soisin hänelle sen hetken, että selittäisin tämän vuoden tapahtumat hänelle omasta näkökulmastani, niin syyttäisin kaikesta sokaisevaa ja mykistävää rakkautta. Rakkaus vei minulta selkärangan olla rehellinen. Rehellinen siinä, että olisin kertonut hänelle mihin jotkut ongelmat tulevat johtamaan. Ongelmat olivat tiedossa, mutta eivät niistä johtuneet tapahtumat. Ne tapahtumat eivät kuitenkaan tapahtuessaan olleet triviaaleja, vaan hyvin helposti ennustettavissa. Humalan juodessaan koko elämänsä ajan traumatisoitunut ihminen toimii järjenvastaisesti ja sitä liian läheltä seuraava, toisesta välittävä ihminen reagoi siihen järjenvastaisesti, johtaen uusiin traumoihin.

Kun löysin vihjeitä siitä elämästä minkä pystyy kuvailemaan onnelliseksi, minä koin äärimmäisen suuren ahdistuneisuuden puuskan pyyhkivän ylitseni. Alitajunnastani vyöryi kauniita ja lämpimiä muistoja, siis tapahtumahetkellä sellaiseksi luokiteltavia onnellisia tapahtumia. Kesän 2018 lomareissu Savoon, festarireissu samana kesänä ja lukemattomia muita pienempiä hetkiä, jotka olivat täynnä rakkauden tunnetta. Huumaavaa sellaista, siis omasta puolestani. Ja pystyin välittömästi näkemään nuo tilanteet aivan erillä lailla kuin aikaisemmin. Katselin noita kaikkia tapahtumia ja hetkiä uusin silmin: Yksikään niistä ei sijoittunut sellaiseen päivään, että hän olisi ollut täysin ilman minkäänlaisia päihteitä.

..hän ei tule koskaan ymmärtämään alkoholin valtavaa vaikutusta suhteeseemme ja erityisesti sen päättymiseen.

Tämän tajuttuani, minua alkoi oksettamaan. Ja sisälläni syttyi suunnaton viha. Alkoholi ja siitä aiheutunut alkoholismi oli riistänyt minulta onnen. En tuntenut vihaa häntä kohtaan, vaan hänen tilaansa kohtaan. En hyväksy sitä tapaa millä tavalla hän kohteli minua eromme jälkeen, mutta se ei aiheuta minussa vihaa häntä kohtaan. Olen vihainen sille tosiasialle, että olin ensimmäinen ja ainoa ihminen, joka oikeasti näytti hänelle alkoholin haittavaikutukset. Siihen mennessä kaikki olivat tyytyneet vain juomaan hänen kanssaan ja humalassa saarnaamaan alkoholin vaaroista tai vaarattomuudesta. Jopa terapeutti uskotteli hänelle, että se kuuluu kompleksisen, post-traumaattisen stressioireyhtymän oirekuvaan! Eli niin kauan kuin sinulla on C-PTSD, niin alkoholismi on ymmärrettävää! Kuka vakavasti otettava terapeutti uskottelee asiakkaalleen tällaista?

Pahimmalta tuntuu kuitenkin se, että hän ei tule koskaan ymmärtämään alkoholin valtavaa vaikutusta suhteeseemme ja erityisesti sen päättymiseen. Tulen olemaan aina se, joka hylkäsi ja rikkoi hänet. Minä olen se syypää, ei alkoholi. Minä olen se, joka aloitti väkivaltaiset riidat, ei alkoholin marinoima toinen osapuoli. Minä olen se, joka hävisi hänen elämästään, ei alkoholi.

Onneksi nyt on paremmin. Kukaan ei ole vieressäni provosoitumassa olemattomista eleistä tai väärinymmärretyistä sanoista. Saan valita oman rauhani juuri silloin kun siltä tuntuu, eikä kukaan ole kyseenalaistamassa lojaliteettiani välittämääni ihmistä kohtaan. Saan tuntea rakkautta ilman, että sen merkitys kyseenalaistetaan ja käännetään minua itseäni vastaan. Minun suuhuni ei olla tunkemassa sanoja, joita en ole itse sanonut ja joita en myöskään ikinä sanoisi. Minun kontolleni ei ole kukaan enää asettamassa sellaisia tekoja, joita en ole itse tehnyt.

Päätös edellisen parisuhteen päättämiseksi oli rankka, mutta ainoa mahdollinen. Mitään muita vaihtoehtoja ei ollut olemassa.

One thought on “Minä jätin, ei alkoholi

  1. Alkoholi tuhosi minunkin edellisen suhteeni – siis miehen alkoholinkäyttö, joka muutti hänen persoonallisuuttaan. Hän on lopultakin pääsemässä eroon riippuvuudestaan, viisi vuotta eron jälkeen, kun oli jo heittämässä henkensä. Ja on myöntänyt alkoholin olleen suurin syy eroon ja itsekkääseen käytökseen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.