Hyväksytyksi tulemisen kaipuu

3386771545_0bd7aaecfe_b

Meillä kaikilla on tarve tulla hyväksytyksi. Se kuuluu olennaisena osana ihmisyyteen, sillä emme ole kehittyneet puolen miljoonan vuoden aikana kovinkaan hyviksi yksineläjiksi. Tarvitsemme toisia ihmisiä ympärillemme ja muutamia erikoistapauksia lukuun ottamatta me lopulta viihdymme melkoisen hyvin pienryhmissä, riippuen tietysti henkilökohtaisesta temperamentistamme. Onkin siis melko mielenkiintoista, että tänäkin päivänä lukioissamme opetetaan Maslow’n tarvehierarkiasta, missä yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet tulevat vasta kolmannella sijalla, perustarpeiden ja turvallisuuteen liittyvien tarpeiden jälkeen.

Mielenkiintoisen tästä tekee se tosiasia, että historiassamme on lukuisia esimerkkejä noiden perustarpeiden ja turvallisuuden tarpeiden räikeästä laiminlyönnistä yksilötasolla yhteenkuuluvuuden edessä. Omat sotamme ovat tarjoilleet veteraanien kertomuksissa esimerkkejä, missä ryhmän etu on hyvin usein asetettu omien tarpeiden edelle, yhteenkuuluvuuden nimissä. Armeijan päällystön slangissa tätä kutsutaan koheesioksi eli kiinteyden tasoksi. Mitä kiinteämpi ihmisryhmä, sitä valmiimmin yksilö on halukas asettamaan ryhmän edut omien etujen edelle.

Tätä meille luontaista käyttäytymistä (pienryhmissä) voimme todistaa eri ikäisillä ihmisillä koulussa, työpaikoilla ja vapaa-ajalla. Erityisen hyvin tämä käyttäytyminen tulee esille ongelmatilanteissa ja erityisesti niiden alkuvaiheissa. Olen itse todistanut sen, miten ihminen tulee hyvin pitkälle toimeen ilman monipuolista ruokavaliota, mikäli tällä on haasteita yhteenkuuluvuuden tunteen tai rakkauselämän osalta. Olen todistanut sen omalla kohdallani ja kokemieni suhteiden osalta. Rakoilu noiden kahden tarpeen osalta vavisuttaa hyvinvointimme perustuksia siinä määrin, että perustarpeista huolehtiminen jää näennäiseksi itsestä huolehtimiseksi.

Haluamme tulla myös arvostetuksi, niin itsemme osalta kuin muidenkin. Kunnioituksen osoitukset toisilta ihmisiltä vahvistavat kokemustamme hyväksytyksi tulemisesta. On sikäli suuri sääli, että nyky-yhteiskuntamme on työkeskeinen ja arvostuksen saaminen työstä nojautuu edelleenkin aikaan eikä aikaansaannoksiin. Tässä nykyisessä hektisessä ja nopeaan viestintään nojautuvassa ympäristössä, jossa elämme, tarvitsisimme arvostusta hieman useammin kuin merkkipäivinä ja eläkkeelle siirryttäessä.

Näiden kahden Maslow’in mainitseman tarvekategorian häiriöt ovat aika usein toistuvia puheenaiheita päihdeongelmien kanssa kamppailevien kanssa. Oli kyse sitten itseen kohdistuvasta vääristyneestä minäkuvasta tai ongelmallisesta sosioekonomisesta ympäristöstä, niin samat teemat toistuvat keskusteltaessa: ”Minulla on ongelmia. Minusta tuntuu pahalta se, että noista ongelmista kärsimätön ymmärtää minua tuskin lainkaan. Ongelmani eivät määritä minua ihmisenä.” En ole itse kuullut tuota sitaattia kenenkään moniongelmaisen suusta, mutta keskustelut voisi ulkopuolisen näkökulmasta kiteyttää tuohon lauseeseen.

On hämmästyttävää, että tätä mielenkiintoista seikkaa ei ole huomioitu tutkimuksen saralla kovinkaan äänekkäästi. Kun löydät esimerkiksi yksittäisen menestystarinan onnistuneesta päihdevieroituksesta, niin hämmästyttävän usein taustalla on vertaistuki. Sitä on saattanut edeltää vuosienkin kallis ja pitkäkestoinen kuntoutus, mutta varsinaisen pysyvyyden saavuttaminen on ollut riippuvainen saatavilla olevasta vertaistuesta.

Eikä vertaistuki mitään salatiedettä ole. Siinä samankaltaisia ongelmia kohdannut ja niistä selvinnyt ihminen tukee toista vastaavassa, joskin ajallisesti aikaisemmassa asemassa olevaa ihmistä. Tukihenkilö hyväksyy tuettavan ihmisenä ja pyrkii antamaan kannustusta sekä perspektiiviä tuettavan henkilön kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Vertaistukihenkilön rehellisyys saattaa painaa enemmän vaakakupissa kuin terveydenhuollon ammattilaisen, sillä tuettava ei milloinkaan ole tyhmä ja ymmärtää eron näiden kahden välillä.

Vertaistukihenkilöiden löytäminen haastavassa elämäntilanteessa on kuitenkin äärimmäisen haastavaa ja joissain tilanteissa muodostuu käytännössä mahdottomaksi. Siksi onkin todennäköistä, että haastavassa elämäntilanteessa tuen tarve tyydytetään samankaltaisissa vaikeuksissa kamppailevan seuralla. On kuitenkin selvää, että koettelemukset eivät tee ihmisestä käypää vertaistukea, vaan niistä selviäminen. Esimerkiksi moniongelmaisen kumppaniksi valikoituva toinen moniongelmainen voi täysin ymmärtää toisen elämäntilanteen ja siihen johtaneet syyt, muttei kykene tukemaan niistä selviämisestä. Tarve tuelle oman itsensä kohdalla kun voi olla yhtä suuri tai jopa suurempi.

Edellä mainitun johdosta ovat epävakaat ihmissuhteet ennemminkin sääntö kuin poikkeus niiden ihmisten kohdalla, jotka kohtaavat elämässään monisyisiä ongelmia samanaikaisesti. Tukeudumme herkästi vertaisiimme, sillä se on meille ihmislajina luonteenomaista käytöstä. Olisi kuitenkin jo aivan kansantalouden kannalta järkevää, jos ymmärrystä irtoaisi välillä myös ylhäältä alaspäin. Merkittävintä se ymmärrys tosin olisi juuri sen yhden moniongelmaisen ihmisen elämässä, mikäli emme tuijota pelkkiä numeroita kansantalouden kuvaajalta.


Tämän linkin takaa löytyy Mental Health America:n tutkimusyhteenveto vertaistuen vaikutuksista vuodelta 2018.

One thought on “Hyväksytyksi tulemisen kaipuu

  1. Olen huomannut samaa, että usein onnistumisen taustalla on läheiset ja tuki. Monesti päihdekuntoutus sisältääkin läheisten mukaan oton. Itse olen pari kertaa ollut etsimässä tietoa aiheesta omalle kaverille ja näin asia tullut tutuksi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.