Dialogia monologin sijaan

”Uskomaton kusipää ja hämmentävän itsekäs!!! KAIKKI on sinusta kiinni nyt vai? Tai minusta… Psykopaatin elkeet alkaa olee ku ei mitää empatia kykyy.”

Tuo on viimeinen viesti, jonka sain entiseltä avopuolisoltani noin hieman yli viikko sitten. Hänen kuvansa on edelleen seinälläni, sillä en suostu poistamaan sitä. En saa unohtaa sitä, mitä hän edustaa minulle. Ja tulee todennäköisesti aina edustamaan: Vaikein ihmissuhde ikinä.

Meidän kahden välisemme suhde on aina ollut aaltoilevaa, mikä yleensä menee tauolle tällaisten viestien myötä. Molemminpuolisten. Osaan minäkin samat temput, joskin peilaan usein samoja ilmaisuja takaisin. Olen aidoimmillani tuollaisessa tilanteessa vasta kun minulla menee hermot. Ja niin meni yli viikko sitten.

Tämä tauko tulee olemaan tosin erilainen. Aion satsata sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka saavat minut itseni tuntemaan jollain tavalla tärkeäksi. Että minulla olisi jotain arvoakin olemassa niissä ihmissuhteissa. Minulla pitäisi olla tunne siitä, että hyvä suhde johonkin ihmiseen pitäisi säilyttää. Näin ei valitettavasti ollut entisen avopuolisoni kohdalla. Koko ajan oli tunne siitä, että olen hyvin hälläväliä-tyyppi. Tunne siitä, että olen seuraavassa hetkessä korvattavissa. Tunne siitä, ettei hän saa minulta oikeastaan yhtään mitään, vaikka kuinka kovasti yritän. Aavistin jatkuvasti, etten tyydytä yhtään hänen tarvettaan, pelkästään haluja.

Merkityksellisyyden tunne

Ja nyt minulla on täysin päinvastainen tunne. Tunne siitä, että käyn dialogia aidosti muista välittävän ihmisen kanssa. Ihmisen, joka kaipaa jotain elämäänsä. Jotain, mitä minä voisin ehkä tarjota ja täyttää sellaisen pienen loven, jonka täyttäminen ei vaadi mahdotonta mukautumista. Viimeisten päivien aikana minulla on ollut mahtava tunne. Tunne siitä, että tulen kuunnelluksi. Siitä onkin pitkä aika, pitää mennä ajassa kauas taaksepäin.

Jotkin ihmissuhteet perustuvat itsepetokselle, vaikka kuinka yrittäisi välttää niitä. Joidenkin ihmisten kanssa käy vain niin kerta toisensa jälkeen. Mikään ei ole aitoa, aina matkitaan muita ja apinoidaan toisten toimia. Sellaisessa suhteessa jos on, niin sitä tuntee olevansa itsekin täysin tyhjä, pelkkä kuori. Sellainen on kuluttavaa ja satuttaa äärimmäisen paljon. Jos ei voi olla oma itsensä, niin mitä sitten pitäisi olla?

Elämässä pitäisi pystyä elämään joka päivä rakastaen ja syvää kiitollisuutta kokien. Silloin vaikeatkaan kokemukset ja koettelemukset eivät käy ylivoimaisiksi ylittää. Jos omaa sellaisen ihmissuhteen, mikä jatkuvasti estää vaikeuksien yli kiipeämisen vetämällä omalle tasolleen, niin siitä suhteesta on valitettavasti pyrittävä eroon. Sitä saattaa nimittäin itsekin muuttua kivipainoksi toisen ihmisen jalkaan. Jokaisen on kannettava vastuunsa tunteistaan, ei siinä voi tulla puolitiehen vastaan millin vertaa.

Tietoa kirjoittajasta

Mies Vailla Varjoa

Bloggaaja vuoden 2017 lokakuusta alkaen, aiheina elämä henkilökohtaisesti ja läheltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.