Arkisto

Kirjoitukset kuukausittain

Kuusi viimeisintä kirjoitusta

Dialogia monologin sijaan

”Uskomaton kusipää ja hämmentävän itsekäs!!! KAIKKI on sinusta kiinni nyt vai? Tai minusta… Psykopaatin elkeet alkaa olee ku ei mitää empatia kykyy.” Tuo on viimeinen viesti, jonka sain entiseltä avopuolisoltani noin hieman yli viikko sitten. Hänen kuvansa on edelleen seinälläni, sillä en suostu poistamaan sitä. En saa unohtaa sitä, mitä hän edustaa minulle. Ja tulee…

Hyvää syntymäpäivää epäonnistunut maamme

Vapaus. Sana, joka on raiskattu säälimättömästi lifestyle-ihmisten toimesta. ”Minua ei kahlitse kukaan!”, voi julistaa tällainen ihminen. Jolle tämä sana on tullut pakkomielteeksi. He ovat liittäneet sen yhteyteen vastakohdaksi sitoutumisen, vaikka kaikki tietävät vapauden vastakohdan olevan vankeus tai riippuvaisuus. Ensinnäkin ihminen voi olla vapaa, vaikka sitoutuisi mihinkä. Jopa elämäntapaintiaani on sitoutunut noudattamaan toimissaan niitä perusperiaatteita, jotka…

Vitutti, vai oliko se jotain muuta?

Vituttaa. Sillai pikkasen. Viemärit eivät vedä tässä laitoksessa ja se tarkoittaa sitä, että pyykkiä ei sitten pestä. Eikä käydä paskalla. Eikä käydä suihkussa. Tai käydään, mutta suihku muuttuu hetkessä ammeeksi. Tarkemmin ajateltuna tämä ei ole vitutusta, vaan facepalm-olotila. Tämä ei ansaitse millään tavalla minun vitutustani. Ei tippaakaan. Mutta tämä ansaitsee vitutukseni: Teen hyvyyttäni monia asioita…

NOT: Romanttinen rakkaus, TRUE: Huomioiminen

Rakastan ääneen lukemista. Mikäli sitä kuuntelee joku, joka pitää sitä miellyttävänä. Se on hieman sama kuin laulamisen kanssa. Nautin kyllä laulamisesta, mutta erityisesti jos joku pitää sitä miellyttävänä kuunneltavana. Se on tunteen välittämistä suullisin keinoin. Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti…Mies Vailla Varjoa Lainasin tänään kirjastosta Paulo Coelhon Bridan, pelkästään lukeakseni…

Heittäydy! Äläkä katso taaksesi

”Sinusta näkee, että suorastaan säteilet”, oli sosiaalityöntekijäni kommentti sen jälkeen, kun hän oli nähnyt kuoromme esiintymisen. Tiedän. Tunnen sen nahoissani. Tänään pääsin jälleen laulamaan, yksinlaulua vaihteeksi. Lauloin kappaleen, jota olen jo ehtinyt jonkin aikaa treenaamaan itsekseni. Sen, minkä olin ensimmäistä kertaa laulanut kunnon yritystä käyttäen pari kuukautta aikaisemmin ja jonka jälkimmäisen kolmanneksen osalta jouduin heittämään…

Ken kanssain leikkiin ryhtyy

Näin mieheksi käytän jälleen paria outoa sanaa: Ihanaa. Ja mahtavaa. Puhuin eilen puhelimessa kaksi tuntia myöhään illasta uuden naistuttavuuden kanssa, saaden hänet nauramaan useita kertoja. Se ääni oli ihana, ja siitä seurannut tunne mahtava. Siitä on aikaa, kun edellisen kerran olen jonkun tuolla tavalla saanut nauramaan. Ja hymyilemään niin, että sen pystyi melkein kuulemaan puhelimen…

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Kalenterinäkymä

kesäkuu 2023
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930