Ei sellaista ihmistä oikeasti ole kuin rikollinen. Se on itseään parempana pitävän ihmisen keksintöä sekä niiden, jotka ovat helvetin hukassa elämänsä kanssa. Tuo jälkimmäinen ajautuu tekemään aivan järjettömiä typeryyksiä todistaakseen olevansa paha. Sellainen on itse asiassa ajattelemattomuutta.
Vankilatuomioni lopun häämöttäessä mietin hyvin usein, että ”tuleekohan vapaus sittenkin liian nopeasti?” Ehdinkö henkisesti varautumaan siihen hetkeen, jolloin minä en herääkään enää vartijoiden tekemään aamutarkastukseen tai aina mennen tullen ilmoita mihin olen menossa tai tulossa. Itse asiassa vapauden koittamisen myötä melko moni lakkaa olemasta kiinnostunut siitä mitä teen tai missä olen.
Olen vakavasti laitostunut. Täällä laitostuu ihan jokainen. Ei ole sellaista kaveria, joka kävisi vankilassa pyörähtämässä eikä se vaikuttaisi kielteisellä tavalla tähän. Ja kielteisellä tarkoitan juurikin laitostumista. Se siitä pelotevaikutuksesta kun rikosta suunnitellessa miettii, että ”pahimmassa tapauksessa joudun vankilaan. Sehän on kuin kotiin menisi.”
Vankila ei ole mikään lepokoti kuitenkaan. Jos et halua viettää koko ehdotonta tuomiotasi 23/7 kivitalon sellissä, niin sitä joutuu todistamaan olevansa luotettava. Lähtökohtaisesti kaikki, jopa muut vangit pitävät sinua maailman epärehellisimpänä ihmisenä. Pitää puhua ja puhua, pitää toimia pitkäjänteisesti todistaakseen puheensa aidoksi. Avolaitoksessa näkee, että jotkut eivät kykene siihen. Moni saa pikapassituksen kivitaloon, sillä pitkäjänteisyys on luonteen piirre. Pääosin. Sitä voi tietenkin harjoittaa, mutta vähissä ovat länsimaiset tavat sen harjoittamiseen. Ja vankilasta niitä on turha etsiä.
Aika moni näistä tyypeistä olisi välttänyt tämän ”tien” jos heillä olisi ollut joku, jolle puhua. Joku joka olisi kuunnellut. On aika sydäntä särkevää, kun seuraa miten ihan mukavan oloinen sielu toistaa esimerkiksi isänsä tai isäpuolen kaavaa omassa parisuhteessaan. Sellaista kaavaa, joka tulee laitapuolen kulkijoilta. Niiltä, jotka eivät osaa olla kenestäkään vastuussa. Heillä on vaikeaa olla vastuussa itsestään.
Olen aika väsynyt. Väsynyt kuuntelemaan miten ihminen puhuu päteäkseen. Tekisi mieli sanoa, että ”hei! Olen kuullut tuollaisen puheen jo tuhansia kertoja ennen! Minulle riittää ihan se, että olet olemassa elämässäni ilman henkselien paukuttelua. Ei sinun tarvitse pyrkiä olemaan mitään enempää silmissäni. Minä pidän sinusta kyllä tuollaisenakin.”
Kirjoitin juuri sen, mikä on salaisuus jokaisen, poikkeuksellisen onnellisen ihmissuhteen takana. Mieti sitä.
Mies Vailla Varjoa 