Valoa tunnelin päässä

Olin ehtinyt unohtamaan miten mahtava tunne siitä tulee, kun saa naisen nauramaan. Viihtymään omassa seurassa, keventämään tunnelmaa olemalla oma itsensä ja heittäytymään asiaan kuin asiaan, oli keskusteluaihe mikä tahansa. Ja mikä parasta, oli mahtavaa huomata tulevansa kuulluksi. Se, että puhumilleni asioille toinen ei yrittänyt missään vaiheessa keksiä piilomerkityksiä tai kyseenalaistaa kokemuksiani. Tai tuomita. Huomauttaa kylläkin, että eivät ihmiset ole ihan niin yksioikoisia. Havainto, jonka jaan täysin.

Kun on kokenut sellaisia asioita, joiden vaikutuksesta on alkanut varomaan hirveän paljon omaa ilmaisuaan toisen seurassa ja arkailee totuutta, vaikka toinen yrittää siihen jopa pakottaa, niin on haastavaa päästä toimintatavoistaan irti. Olisin ehkä halunnut kertoa itsestäni jotain muutakin kuin hauskan puoleni. Olisin ehkä halunnut kertoa, että ei elämä ole ollut kovinkaan ruusuista. Olisin ehkä halunnut kertoa, että kaikesta hymystä ja naurusta huolimatta palaan elämääni, missä koen kohtaavani haasteet yksin. Lähes kahden tunnin aikana kepeästä ilmapiiristä huolimatta en päästänyt kovinkaan lähelle, enkä kertonut juuri mitään minästäni. Annoin vain tietynlaisen kuvan, johon joudun jossain vaiheessa tekemään korjauksen. Hän ei ollut se, joka olisi pakottanut eikä udellut, vaan sen oli tehnyt jo aikaa sitten joku toinen ihminen. Olen muuttunut tietyin osin pelkuriksi sen myötä.

On lohdullista huomata, että joskus voi antaa ja saada sitten vaihdossa myös jotain takaisin.

Eilisestä iltaseurastani näkee hyvin vaivatta, että hän tekee jatkuvaa arviointia minusta. Arviota siitä, että millainen ihminen minä olen. Hän selvittää siten kenties, että olisinko niinkin kelvollinen ihminen kuin kumppaniksi sopiva. Sen asian selvittäminen ei kuitenkaan ole itse tarkoitus sille, että viettää aikaa kanssani tai minä hakeudun jonkun ihmisen seuraan. Sellaiset asiat kyllä selviävät aikanaan. Olisi aika ahdistavaa, jos kaikessa ajateltaisiin tulevaa ja mahdollista saavutettavaa hyötyä. Kahden tapaamiskerran perusteella pystyy jo sanomaan, että viihdymme toistemme seurassa. Aika kuluu kuin siivillä, vaikkei olisikaan parhaimmassa ruumiin ja sielun terässä. Olin jo kuluttanut sanaista arkkuani ystäväni ja tämän naisystävän seurassa aiemmin samana iltana, mutta silti minulla ei ollut kiire pois tai mitenkään painostava olo siitä, että ihan jokaisena hetkenä en ollut äänessä. Tuli hiljaisia hetkiä, mitkä eivät tuntuneet vaivaannuttavilta.

Tuollaiset kohtaamiset lohduttavat minua, sillä huomaan elämän tuovan eteeni myös mahdollisuuksia. Ei pelkästään uhkia tai ihmissuhteita, jotka tarjoilevat pelkkiä haasteita. Haasteita, joita joudun ratkomaan tai joissa joudun auttamaan, mutta josta hyödyn saavat jotkut aivan muut ihmiset. On lohdullista huomata, että joskus voi antaa ja saada sitten vaihdossa myös jotain takaisin. Olla kulumatta, vaikka käyttääkin jonkin asian tekemiseen tai olemiseen energiaa. Olla katkeroitumatta, sillä ihan jokainen ei ole vaatimassa sinulta aina jotain itseään parempaa tai huomauttelemassa, miten paska ihminen olet. Tai vaatimassa anteeksipyyntöä siitä, että olet reagoinut omiin tunteisiisi. Tunteisiin, jotka vaatija on sysännyt itse liikkeelle.

Tänään on paluu arkeen, jota ehdinkin jo odottaa. Tässä juhannuksessa oli kyllä omat hetkensä, mutta mitenkään kevyt se ei ollut. Varmaan ensimmäinen kerta elämässäni, että odotin jo aattona pääsyä takaisin töihin. Työmaalle, joka on ollut tähän mennessä yksi epämiellyttävimmistä ja epäkiitollisimmista pitkiin aikoihin. Se varmaan kertoo jotain siitä, millainen juhannus minulla oli.

I’m almost honest

Lähde: Flickr.com

Tätä blogia kirjoittaessani olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman epämääräinen kuvauksissani, jotta minua ei voisi tunnistaa niistä kovin helposti. Nyt kun olen palannut kirjoitusteni pariin, niin täytyy myöntää toiminnan olleen erinomaista: En tunnista niistä edes itseäni.

Tämä on aiheuttanut sen, että asioiden palauttaminen mieleen on ollut äärimmäisen vaikeaa ja syynä mieleen palauttamiseen on ollut taannoinen riita, jonka keskiössä minä itse olin ja jonka aiheena oli epärehellisyys. Ei ole kovinkaan mukavaa lukea itse kirjoittamiaan tekstejä ja huomata, että on käytännössä unohtanut oman eletyn elämänsä yksityiskohtia.

Olen pohtinut viime aikoina hyvin paljon sitä, että mitä tarkoittaa rehellisyys, avoimuus ja huumorintaju. Olen aiemmin luullut, että nämä käsitteet ovat itsestään selviä, mutta olen joutunut kohtaamaan tietämättömyyteni useita kymmeniä kertoja ja joka kerta näiden asioiden käsittely sekä tunnustaminen tekevät todella kipeää.

Otetaan esimerkiksi rehellisyys ja avoimuus hyveenä. Minä arvostan rehellisyyttä ja avoimuutta itseäni kohtaan, sillä kritisoin itseäni jo muutenkin tekemistäni virheistä ja tuollaisella palautteella saan lisää aihetta olla kriittinen itseäni kohtaan. Rehellisyyteen tietysti kuuluu se, että kertoo myös hyviä puolia toisesta, mutta tuon tyylin palautteelle olen yleensä täysin kuuro. Mutta kun koittaa aika olla rehellinen ja avoin omasta puolestani, niin silloin tulee seinä vastaan: Ollako todella rehellinen ja avoin, jolloin avautuu uhka toisen satuttamiselle?

Ehkäpä suurin haasteeni ihmisenä kasvamisen suhteen on se, että miten oppia pitämään omia puoliaan olematta toisia kohtaan täysin mulkku. Pitäisi uskaltaa sanoa oma mielipiteensä, mutta aika usein unohdan perustelut niihin sillä hetkellä, kun avaan suuni. Varjo alitajunnasta kuiskuttaa korvaani, että ”älä puhu mitään, anna toisten puhua.” Tiedän, että varjoni on osa niitä lapsuuden kokemuksiani, joissa olen aina ollut altavastaaja ja kiusattu. Herkästä pienestä pojasta kasvoi rikkinäinen nuori mies, joka oppi peittämään todellisen minänsä toisilta illuusion ja taikatemppujen avulla. Kukaan ei näe miten säröillä oikeasti olen, kun näyttelen osan elämääni muussa roolissa.

Mutta herkkä, pieni 7-vuotias poika on edelleen läsnä alitajunnassani, eikä sillä ole ollut mahdollisuutta kasvaa aikuiseksi ja se on ollut aina vaikuttamassa päätöksiini aikuisiällä. Se on hyväntahtoinen persoona, mutta nurkkaan ahdistettuna se pyrkii selviämään kaikin mahdollisin keinoin. Ja aina silloin tällöin se ottaakin aikuisen miehen kehon valtaansa ja pystyy satuttamaan toisia ihmisiä. Vaikutan silloin tunteettomalta, psykopaatin kaltaiselta robotilta, vaikka samaan aikaan käyn mieletöntä tunteiden vuoristorataa sisälläni. Olen kuulemma hyvä peittämään tunteeni ja tiedän olevani hyvä siinä.

Tehdään kuitenkin muutos, ja harjoitellaan rehellisyyttä tässä ja nyt!

Eilen minä lämmitin saunan ja saunoin omassa rauhassa (asumme saman katon alla entisen avopuolisoni kanssa), palautellen erästä synkkää tunnetta edelliseltä päivältä. Tunne oli erittäin ahdistava ja painostava, joten minun oli pakko ottaa BT-kaiuttimeni ulos ja laittaa soimaan Samuel Barberin Adagio Jousille, Op. 11a. Tuo kappale on nimittäin ainoa jolla pystyn murtamaan ahdistuneisuuteni padon ja vapauttamaan negatiiviset tunteet sisältäni.

Vapauduttuani tuosta tunteesta näin mistä se oli peräisin: Siitä, että olin työpäivän aikana opettaessani antanut itsestäni liikaa, jotain syvältä sisimmästäni. Liikaa välittämistä, liikaa myötätuntoa ja empatiaa. Olin antanut paljon saamatta mitään tilalle ja se ahdisti kurkkuani, rintakehääni. Se oli liikaa, sillä olin antanut itsestäni hyvin paljon jo viikonlopun aikana kouluttaessani reserviläisiä, jolloin aikaa palautumiselle edelliseltä työviikolta ei jäänyt.

Itkettyäni ja romahdettuani hetkellisesti (ex-avopuolison istuessa tupakalla takanani) pystyin kokoamaan ajatukseni, jolloin huomasin ahdistuksen hävinneen sisältäni. Ja se jos mikä tuntuu helvetin hyvältä. Siinä se oli, rehellinen mielipiteeni.

Luvassa ruokaa, seuraa ja rajua (aistillista) seksiä

Menen tänään Kouvolaan tapaamaan viime joulukuussa Tinderissä tutustumaani naiseen, jonka kanssa olen keskustellut Messengerin välityksellä viime ajat tiiviisti. Olemme sopineet, että teen meille aasialaisvaikutteisen ruokalajin ja jonkun jälkiruoan, keskustelemme, katsomme elokuvaa ja mitä todennäköisemmin harrastamme hyvin rajua seksiä. Olemme keskustelleet paljon seksistä ja erityisesti siitä, mikä toista miellyttää. Oikeastaan tämän päivän kulusta voin sanoa sen, että juuri tuosta seksistä taidan ainoastaan tietää hyvin tarkan ohjelman. Sen lisäksi, mitä teen meille ruoaksi.

Lähde: Flickr.com

Samaan aikaan olen tutustunut FB:n kautta toiseen naiseen, jonka kanssa olen myös keskustellut kerrallakin useita tunteja. Hänen ei pitänyt tutustua minuun, vaan käydä kertomassa, että huumorintajuni kolahtaa häneen täysin. Olen tutustunut häneen ja ollut hänelle avoimen rehellinen, olen totisesti nauranut sydämestäni hänen huumorilleen, sillä se on ollut omani kanssa todella samankaltaista. Eilen illalla keskustelimme siitä, että olen menossa naisen luokse Kouvolaan ja siitä, että mitä se pitää sisällään. Lopulta lupauduin kertomaan siitä, millaisesta aistillisesta seksistä itse pidän tai oikeastaan millaisen antamisesta pidän, kertoen sen kaiken tarinan muodossa. Ilokseni huomasin, että mieltymyksemme kohtaavat lähes täysin. Tuon jälkeen sovimme, että tapaamme ensimmäisen kerran kahvin merkeissä ja lupauduin yrittää saada hänet purskauttamaan hänen juomansa kahvin ympäriinsä, huumoria apunani käyttäen.

Tätä lukiessa voisi kuvitella, että olen vain seksin perässä ja haikailen useiden naisien perään. Se ei pidä kuitenkaan paikkansa, vaan toteutan omaa persoonaani ja mieltymyksiäni täysin avoimesti sekä toiselle osapuolelle rehellisesti kertoen. Kun toisen ei tarvitse arvailla ja olettaa, ja vaikka kertomani ei ihan kaikilta osin olisikaan toisen ihanteiden mukaista, niin minuun voi sentään luottaa. Pystyn saamaan sellaista luottamusta kuin hyvältä ystävältä voi vaatia ja se on se tärkein asia, mitä haen. Hyviä ystäviä, niin miehistä kuin naisista ja naisten osalta vieläpä aikuiseen tapaan keskustellen ja sopien asioista, niin kuin aikuiset tekevät.

Ja mitä seksiin tulee, niin se on minulle yksi osa ihmisyyttä. Jos seksuaalinen vetovoima on molemminpuolista, niin olisi aika lailla vastoin ihmisluontoa olla ryhtymättä toteuttamaan noita haluja. Ja kun asioista voidaan puhua avoimesti ja ilman pelkoa siitä, että tulisi torjutuksi muuten kuin joidenkin mieltymysten osalta, niin saa luotua turvallisuuden tunteen ilmapiirin. Silloin ei tarvitse hävetä tai kainostella omia mielitekojaan, halujaan tai odotuksiaan. Niistä voi kertoa avoimesti ja samalla voit ilman ennakkoluuloja ottaa vastaan toisen juuri sellaisena ihmisenä kuin tämä on.

Olen tämän muutoksen ja korjatun suhtautumisen osalta ihmissuhteissa saanut viimein mielenrauhan. Ei tarvitse stressata parisuhteen muodostumista, sillä se ei ole päämääristä edes kärkiviisikossa. Ei tarvitse miettiä, millaisen kuvan sitä toiselle antaa ilman, että tulisi torjutuksi. Ja voit olla täysillä ottamassa toisen huomioon, kun ei tarvitse pelätä toiseen leimautumista. Leimautuminen ja rakastuminen ei ole huono asia, päinvastoin, ainakin omasta mielestäni. Eikä rakastumisen tarvitse olla parisuhteen yksinoikeus. Rakastammehan me läheisimpiämme ja lapsiamme, vaikka se arki ei aina sen suhteen olisikaan kuin saduista.

Entinen avopuolisoni on myös täysin tietoinen suhtautumiseni muutoksesta ja hän on varoittanut minua. Arvostan sitä, että hän välittää minusta tunteideni osalta ja olen kyllä pohtinut tätä asiaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta kun en koe mustasukkaisuutta näistä kahdesta naisesta, en koe palavaa tarvetta saada toisen elämän yksinoikeuden itselleni hinnalla millä hyvänsä ja olen tässä mukana kokonaan, rehellisesti ja omana itsenäni. Pettymyksiä tulee aina, isoja ja pieniä, mutta uhkaa henkisestä musertumisesta ei ole niinkään paljon kuin tiiviin parisuhteen osalta. Nyt voin pohdiskella ja miettiä myös tulevaisuutta vapaammin, omalta osin ja siltä osin, millainen ystävä voin toisille olla. Pidän rakkauden tunteesta ja rakastamisesta, eikä sitä tarvitse tässä tilanteessani paloitella osiin. Osaan rakastaa kaikkia yhtä paljon, kaikilla tunteillani ja koko kehollani.