Onnistumisia. Se jäi mieleen eilisestä. Sen kokoluokan onnistumisia, että tein pariin otteeseen näkyvät tuuletukset, jahka oppilaat olivat ensin poistuneet luokasta. Sain esimerkiksi yhden naispuolisen oppilaan kiinnostumaan ensimmäistä kertaa tunnilla jostain, toistan: Hän katsoi minua eilen koko sen ajan, kun puhuin häntä kiinnostavasta aiheesta ja pidän sitä aivan järjettömän hienona onnistumisena. Sain motivoitua häntä, hän oppi jotain (vaikkakaan ei tunnin aiheesta, mutta mitä väliä sillä, oppi kuitenkin jotain) eikä tunti mennyt tällä kertaa lainkaan hukkaan häneltä kuten niin monta kertaa aikaisemmin.
Onnistumisen tunteeksi voisi lukea myös sen, että ensivaikutelmani eilen ensimmäistä kertaa tapaamastani ihmisestä oli väärä. Tai oikeastaan vaikutelmani siitä, millaisena hän minut koki. Tapasin hänet kyllä jo ensimmäisen kerran viime perjantaina, mutta ei sitä voi sanoa tapaamiseksi, jos saa tietää toisesta vain tämän etunimen ja puhelinnumeron. Oli hyvin lähellä, etten kääntynyt kannoillani ja lähtenyt pahoitellen pois, sillä aluksi oloni oli hyvin vaivaantunut. Onneksi en toiminut hätiköiden, vaan odotin rauhallisesti ja olin ihan oma itseni. Illalla muutamat viestit vaihtaessamme sainkin tietää, että hiljaisuus olikin vain hyvä asia.
Onnistumiseksi lasken myös sen, että ensimmäistä kertaa hyvän ystäväni kanssa puhuimme aidosti ja suoraan, kun kävin tapaamassa häntä ennen edellä mainittuja treffejä. Me esitimme ääneen molemmat sellaisen kysymyksen, että kuka minä oikeastaan olen. Minusta olisi mielenkiintoista tietää millaiseen lopputulokseen hyvä ystäväni pääsee ja vielä mielenkiintoisempaa olisi saada tietää vastaus samaan kysymykseen itseni kohdalla. Kuka minä oikein olen?
Kun saan sen jonain päivänä selville, siis vastauksen siihen kuka minä oikein olen, niin tulen kyllä paljastamaan sen myös Teille hyvä lukija. Siihen asti saatte valitettavasti tyytyä osakysymyksiin ja osavastauksiin, matkata mukana kohti sitä lopullista vastausta. Tuskin pääset kovinkaan usein seuraamaan näin läheltä toisen ihmisen tutkimusmatkaa omaan itseensä niin, ettet tiedä edes tämän kyseisen ihmisen nimeä tai sitä, miltä hän oikein näyttää. Ulkoiset seikat nimineen tosin ovat aivan epäoleellinen asia. Aivan sama miltä minä näytän, en minä itsekään tutkiskele itseäni peilin kautta. Se joka minua peilistä tuijottaa ja joka vastaa johonkin tiettyyn nimeen kuuluu tällä hetkellä vain ja ainoastaan minulle itselleni. Korkeintaan sille ihmiselle, jonka eilen tapasin niin sanotusti ensimmäistä kertaa.
Ainiin, hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää, Aleksis Kiven päivää! Juhlistetaan tätä päivää yhdessä avaamalla jokin suomalaisen kirjailijan kirja, oli se sitten kirjoitettu suomeksi tai ruotsiksi. Tehdään siten kunniaa niille, jotka ovat tarjoilleet meille tarinoita niin mielikuvituksen tuotteena tai inspiroituneena todellisuudesta. Olkoon tämä kirjoitus siis mieluummin niitä harvoja, jotka eivät kuulu tämän päivän juhlakokoonpanoon. Oikein hyvää Aleksis Kiven päivää.
Mies Vailla Varjoa 