Seitsemästä kuolemansynnistä

5728183716_902ce3a727_b

Viikonloppu alkaa olemaan takana, jolloin yksi jos toinenkin on nojautunut paheiden tielle. Eräät meistä ovat tehneet jopa syntiä, mikäli tarkastelemme mennyttä seitsemän kuolemansynnin kautta. Syntihän on jotain, mikä nähdään monoteistisessä uskonnon harjoittamisessa hyvin tuomittavana tekoja ja josta on usein palkkana kadotus. Riippumatta siitä, että sattuuko uskomaan Jumalaan tai ei, niin kuolemansynneissä on kyse rakkauden korruptiosta. Näin ainakin pääosassa syntien osalta, mikäli tarkastelemme Dante Alighierin Jumalaista näytelmää.

Alkuperäinen ajatus kuolemansynneistä on tosin johdettu 300-luvulla eläneeseen Evagrius Ponticus -nimiseen munkkiin. Hän määritteli kahdeksan pahaa ajatusta, jotka olivat: mässäily (gastrimargia), haureus (porneia), ahneus (philargyria), ylimielisyys (hyperēphania), surumielisyys liittyen kateuteen (lypē) nykymielessä, viha (orgē), ylpeily (kendoxia) ja välinpitämättömyys (akēdia). Edellä kuvatut suomenkieliset käännökset ovat välinpitämättömyyden ja ylpeilyn osalta omiani, muut on käännetty englanninkielisistä vastineista.

Mässäily, haureus ja ahneus

Jos Danten kirjoituksiin on tukeutuminen, niin rakkauden korruptio eli vääristyneisyys tulee esille näissä synneissä näkyvimmin. Mässäilyn voi nähdä holtittomana kulutuksena, haureuden sairaanloisena seksuaalisuuden ylikorostamisena ja ahneuden mielentilana, jossa mikään ei riitä. Eikä pelkästään kulutusmielessä.

Olen kirjoittanut seksuaalisuudesta aiemminkin, mutta seksuaalisuuden ylikorostaminen johtaa väistämättä suuriin ongelmiin. En ole asiantuntija, mutta lukemastani aineistosta päätellen seksuaalisuuden ylikorostaminen on aina jonkinlainen merkki lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä tai traumasta, joka vaikuttaa suuresti aivoissamme esiintyviin hormoneihin ja välittäjäaineisiin, erityisesti niiden erittymiseen ja sitä kautta noiden kemiallisten yhdisteiden epätasapainoon. Turvallisen lapsuuden ja nuoruuden kokeneen aikuisen aivojen biokemia eroaa epävakaassa ja uhkaavassa ympäristössä kasvaneen aikuisen aivojen biokemiasta tutkimusten perusteella.

Yksinkertaistettuna ihminen, joka ei ole saanut rakkautta sen puhtaimmassa muodossa ei myöskään itse kykene kokemaan rakkautta puhtaassa muodossa, vaan etsii rakkautta sen vääristyneimmistä muodoista. Tämän olen itse saanut kokea käytännössä, sillä rakkauskäsitykseni on hyvin erilainen erääseen entiseen kumppaniini verrattuna. Mikäli ryhtyisimme määrittelemään sitä, mitä rakkaus oikeasti meille merkitsee ja miten sen tulisi ilmentyä elämässä sekä teoissamme, havaitsisimme todennäköisesti hyvin suuria näkemyseroja.

Ylimielisyys, surumielisyys ja viha

Siinä missä mässäily, haureus ja ahneus voidaan nähdä fyysisen rakkauden vääristyneisyytenä, niin ylimielisyys, surumielisyys ja viha voidaan nähdä henkisen rakkauden vääristymänä. Ylimielinen asettuu aina toisten yläpuolelle, surumielinen kadehtii toisten saavutuksia tai elämäntilaa ja vihaan sortuva ei kykene rakastamaan poikkeavuutta.

Henkisen rakkauden korruptoituneisuus on myös kasvuympäristömme perintöä. Vanhempien tai vanhemman krooninen tyytymättömyys tai pitkään jatkuva ahdinko jollain elämän osa-alueella vaikuttaa alitajuisesti lapseen siinä määrin, että kasvava ihmisyksilö valmistautuu omassa elämässään vastaavanlaisiin olosuhteisiin. Tällaisen lapsuuden kokenut aikuinen voi kokea irrallisuutta ympäröivästä yhteiskunnasta ja hakeutuu siten alitajuisesti lapsuuttaan vastaavaan ympäristöön eli seuraan, jossa samat laiminlyönnit jatkuvat. Vaikka sosioekonominen asema vaikuttaa yleensä positiivisessa mielessä tähän, niin löytyy varakkaistakin ydinperheistä niitä, joiden lapset hakeutuvat huumausaineiden maailmaan ja alkavat käyttää päihteitä väärin. Henkisen rakkauden korruptio ei katso tulotasoa eikä asuinpaikkaa, siihen voi altistua myös hyvin toimeentulevienkin ympäristössä.

Jo pelkästään aikuisten kokema stressi aiheuttaa jälkeläisissä pysyviä muutoksia keskushermostoon, joten varakkaan perheen vanhempien kohdatessa näennäistä taloudellista ahdinkoa (”miljoonan miehellä on miljoonan murheet”) se vaikuttaa pysyvästi myös lapsiin. Se voi näyttäytyä myös siinä, että tulotasoa ylläpitääkseen molempien vanhempien tai toisen vanhemmista tulee olla paljon poissa kotoa. Siitä seuraava läheisyyden ja läsnäolon puute saa lapsen kenties uskomaan, että se on seurasta hänestä itsestään. Näinhän se ei suinkaan ole ja näin sen myös vanhempikin ajattelee. On kuitenkin väärä olettamus olettaa, että lapsi kykenee rationaaliseen ajatteluun ennen murrosiän päättymistä. Tämä meidän kaikkien aikuisten tulisi muistaa, perhe- ja koulutaustasta riippumatta.

Ylpeily ja välinpitämättömyys

Viimeiset kaksi kuolemansyntiä vaikuttavat lähisuhteissamme, mutta erityisesti ne vaikuttavat niiden ulkopuolella. Ylpeily ja välinpitämättömyys kävelevät käsikädessä siten, että ne näkyvät myös yhteiskunnan tilana. Toisten aikaansaamia saavutuksia omitaan ja niillä ylpeillään, jolloin heittäydytään täysin välinpitämättömiksi toisia ihmisiä kohtaan. Niitä, jotka ovat tehneet varsinaisen työn tai nähneet vaivaa niiden eteen.

Esimerkiksi Toivo Sukari näkee itsensä yrittäjänä, joka on saanut aikaiseksi kaiken aivan itse. Hän on visionääri omalla kentällään ja kykenee käynnistämään hankkeita, mutta hänen käytöksensä kielii molemmista synneistä ja sen näkee myös hänen ympärillään olevista ihmisistä. Jos teet Google-haun ”Toivo Sukari kiittää”, niin et tule löytämään mitään tuloksia tuolle haulle. Ainoa ketä hän kiittää, on hänen vaimonsa ja tulosmittari. Jokainen, joka on toiminut keskisuuressa tai isommassa yrityksessä tietää, että yksikään yrittäjä tai visionääri ei kykene saavuttamaan tavoitteitaan yksin. Siihen tarvitaan suuri joukko ihmisiä, aina rahoittajista käytännön työn asiantuntijoihin.

Välinpitämättömyys on tietysti osaltaan ihmisen persoonaan liittyvä asia, mutta se kielii myös jostain aivan muusta ongelmasta. Olen itse nähnyt, miten ihmisen erkaantuessa toisista ihmisistä tästä tulee välinpitämätön. Se johtuu siitä, että vain harva kykenee kokemaan empatiaa yli sosioekonomisten rajojen. Se on taas seurasta kokemattomuudesta ja vähäisestä kanssakäymisestä erilaisten ihmisten kanssa. Ongelmaa rakennetaan tälläkin hetkellä pääkaupunkiseudun huippulukioissa, joihin valikoituu saman taustan omaavia nuoria ja jos mitään poikkeavaa ei satu, niin he tulevat elämään elämänsä kaltaistensa keskuudessa loppuelämän ajan. On valitettavaa, että esimerkiksi Ressun lukiosta valmistuu ylioppilaita, joilla on tulevassa paljon suurempi päätäntävalta kuin Äänekoskelta valmistuneilla nuorilla.


Olin itse nuorena rasisti ympäristöstäni johtuen ja kannatin äärinationalistisia näkemyksiä. Johtuen elämänpolkuni mutkaisuudesta ja pituudesta olen kuitenkin saanut kohdata mitä erilaisempia ihmisiä, mitä erilaisemmissa ympäristöissä ja sitä kautta olen muuttunut huomattavasti suvaitsevammaksi. Omaan nationalistisia näkemyksiä edelleenkin, mutta me-hengessä: Suomi on hyvä suomalaisille ja joukkueeseemme mahtuu kaikki, jotka ovat valmiita puhaltamaan yhteen hiileen. Täysin siitä riippumatta, mistä päin maailmaa ihminen on lähtöisin tai millaiset ovat hänen ulkoiset ominaisuutensa tai ensimmäinen oppimansa kieli. Elämänkokemusten myötä olen kasvanut myös sosiaalisuuden vankkumattomaksi kannattajaksi, sillä mielestäni ketään ei tule syrjiä tai tuomita kykenemättömyyden takia. Olen itse ollut työkyvytön, mutta päässyt takaisin työelämään. Minua on tuettu yhteiskunnan osalta vaikeina hetkinä rahallisesti ja erilaisten palveluiden kautta. Ja nyt on takaisinmaksun aika. Noista kokemuksista johtuen kykenen ehkä sellaiseen, mihin joku yliopiston käynyt ja satoja kirjoja lukenut älykkö ei pysty: Samaistumaan erilaisiin ihmisiin ja näiden erilaisiin kohtaloihin.

 

Menestyvä mies vai tunnekylmä peto?

39950325411_d2c409627d_b
Lajillemme tyypilliset ominaisuudet kivikaudelta vaikuttavat vielä tänäkin päivänä.

Seuraa tietoa korkeakoulutettujen naisten ja miesten eroista, mikä saattaa tulla yllätyksenä varsinkin naispuolisille henkilöille. Erityisesti heille, jotka ovat kenties etsimässä elämänkumppania.

Kirjoitin viime sunnuntaina tämän artikkelin. Aihe lasten ja nuorten kasvavasta ahdingosta oli palannut mieleeni ja satuin lukemaan tämän jutun, jonka jälkeen ryhdyin kirjoittamaan. Blogini ei ole mikään erityisen suosittu, sillä en heruttele, en life-stylaa tai hanki muutenkaan sen kautta millään tavalla leipää pöytääni tai törsäysrahaa design- ja brändituotteisiin. Tästä johtuen olen muutamia kertoja pistänyt haisemaan muutamia euroja some-markkinointiin, jotta saisin edes vähän näkyvyyttä havainnoilleni. Sitä kun eivät tarjoa yritykset saada mielipidekirjoituksia painettuihin lehtiin, suorat yhteydenotot kansanedustajiin (jotkut kyllä vastaavat, mutta vastauksista näkee miten he eivät viitsi lukea sähköpostin tai kirjeen otsikkoa pidemmälle) tai osallistuminen keskusteluun erilaisten sähköisten kanavien kautta.

Valitsin markkinoinnin kohteeksi Tampereen ja demografiset rajaukset asetin seuraavasti: Miehet ja naiset, iältään 25-50 vuotiaat ja joilla on vähintään korkeakoulututkinto oman ilmoituksensa mukaisesti. Ammattialat rajasin siten, että markkinointi rajoittuu tiedealojen toimialoilla työskenteleville tai siellä työskennelleille, johtajille, koulutuksen ja kirjastotoimen parissa toimiville, liiketoiminnan sekä talouden asiantuntijoille ja lopulta terveydenhuollon ammattilaisille. Lyhyesti sanottuna heille, jotka oikeasti voivat tehdä yhteiskuntaamme vaikuttavia päätöksiä joko suoraan työnsä kautta tai sosiaalisten verkostojensa avulla.

kohderyhmäMarkkinointi

Nyt parin päivän jälkeen tulokset ovat seuraavia: Mainostamani julkaisun nähneistä 85,4 % on naisia, miesten osuus on 14,6 %. Tämä tarkoittaa sitä, että Facebook-seinäänsä rullanneista ja julkaisuni kohdalla edes hetkeksi pysähtyneistä melkoinen enemmistö on naisia. Toki rajausteni myötä naisia on tilastollisesti enemmän tuossa markkinoinnin kohderyhmässä, mutta reagointeja tarkastelemalla tulokset ovat vielä synkempiä. Vain naiset reagoivat oikeasti tämän tyyppiseen sisältöön. Eikä tämä ole ainoa kerta. Tämä kirjoittamani artikkeli kokemuksistani koulukiusaamisen osalta poiki paria poikkeusta lukuun ottamatta ainoastaan naisten reaktioita.

Koulutustausta ja yhteiskunnallinen asema ei välttämättä heijastele miellyttäviä ominaisuuksia…

Toisten ihmisten ahdinko synnyttää tunteita. Jos näen tuolla ulkona tai julkisissa tiloissa itkevän lapsen, niin sisälläni herää myötätunto. Sisälläni herää kysymys, että mitä on tapahtunut ja katson, onko aihetta mennä auttamaan tai ainakin kysymään mitä on tapahtunut. Jos näen pää painoksissa olevan nuoren, josta pystyy näkemään maailman painon tämän harteilla, niin siihen loppuu minun henkilökohtaisen elämäni kiire. Mikään ei ole niin tärkeää, etteikö sitä ehtisi pysähtymään hetkeksi. Myötätuntoni ei liity todennäköisesti hoivaamisviettiin, vaan kykyyni kokea empatiaa sympatian lisäksi. Saamani johtajakoulutus ja siinä saadut kokemukset taas vaikuttavat siihen, että miten toimin tuon empatian herättämien tunteiden osalta. Eivätkä nuo asiat pelkästään ohjaa tekemistäni, vaan siihen vaikuttavat myös tietynlainen elämänkokemus ja arvomaailmani. Arvomaailma, jossa näen lapset ja nuoret yhtä tärkeänä osana tätä yhteisöä ja yhteiskuntaa kuin sitä pyörittävät aikuiset.

Vaan eivät tekemäni havainnot ole ristiriidassa todettujen faktojen valossa. Meidän toimintaamme ohjaa lajityypillisten ominaisuuksien lisäksi hormonit ja aivojen välittäjäaineet fyysisellä tasolla. Geenit vaikuttavat suuresti siihen millaisia riskinottajia olemme ja millaisiin rooleihin ajaudumme yhteisössä. Kasvuympäristömme tila vaikuttaa suuresti siihen, miten toimimme erilaisissa tilanteissa ja miten käsittelemme tunteita. Sivistyneisyys on opittu kuori, joka häviää täysin kriisitilanteissa. Ja se kuori on helvetin ohut.

Koulutustausta ja yhteiskunnallinen asema ei välttämättä heijastele miellyttäviä ominaisuuksia, vaan tässä maailmassa menestyäkseen voi joutua turvautumaan tunnekylmyyteen, häikäilemättömään oman edun tavoitteluun muiden kustannuksella ja siihen, ettei pysähdy auttamaan. Siinäpä teille Amoria kutsuville hieman mietittävää, kun asetatte kriteereitä tulevalle kumppanille.