NOT: Romanttinen rakkaus, TRUE: Huomioiminen

Rakastan ääneen lukemista. Mikäli sitä kuuntelee joku, joka pitää sitä miellyttävänä. Se on hieman sama kuin laulamisen kanssa. Nautin kyllä laulamisesta, mutta erityisesti jos joku pitää sitä miellyttävänä kuunneltavana. Se on tunteen välittämistä suullisin keinoin.

Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti…

Mies Vailla Varjoa

Lainasin tänään kirjastosta Paulo Coelhon Bridan, pelkästään lukeakseni sitä ääneen eräälle ihmiselle. Ihmiselle, johon olen vastikään tutustunut. Olen lukenut hänelle pariin otteeseen iltaisin henkistä kasvamista tukevia tekstejä, jotka ovat luonteeltaan lohduttavia. Sellaisia, jotka sanovat ”sinä kyllä pystyt tähän kaikkeen, kunhan vain päätät niin.” Nyt haluan lukea jotain muuta, jotain erilaista.

Jos ajattelet, että aikuiselle ihmiselle kirjojen lukeminen ääneen on jotenkin romanttista, niin minä en ajattele sitä niin. En edes oikeastaan tiedä mitä tarkoittaa romantiikka. Tiessalokin kirjoitti muutama vuosi sitten, ettei romanttista rakkautta ole olemassa. Olen samaa mieltä. On vain tunteita ja sitten toimia sen mukaisesti. Kukkien vieminen mielitietylleen on minulle muistamista, ei romantiikkaa. Plus se, että eivät kaikki pidä kukista. Hyi, miten stereotyyppistä ajattelua naisista. Tiedän eräänkin naisen, joka ilahtuisi jos veisin hänelle ruosteisia rataspyöriä. Hän on hurahtanut sellaisiin.

Tiedän kyllä konseptin romanttisesta rakkaudesta, ja se on lähempänä Disneyn piirretyissä esiintyvää tapaa esittää se. Vähän niin kuin Lumikissa. Nykyään ehkä enemmänkin Frozenin tapa vetoaa minuun.

Haluaisin kovasti kirjoittaa saarnaavasti, mutta ei näitä tekstejä kuitenkaan lue kukaan sellainen, joka oikeasti hyötyisi näistä opeista.

Romanttisen illallisen valmistelu ja toteuttaminen on minulle tapa kertoa siitä, että toinen ansaitsee välillä hemmottelua. Että hän voisi tulla kotiin eikä tarvitsisi tehdä mitään. Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti: Tiedustele siippasi arkirutiinit liittyen kodin- ja lastenhoitoon. Kirjaa ne salaiseen kirjaseen ylös ja tee alustava taistelusuunnitelma. A) Tee asiat hänen puolesta ja B) hänen tavallaan, jonka jälkeen toteutat suunnitelman. Siivous, pyykit, keittiö, (mahdolliset lapset hoitoon business as usual), kissanpaska-astian tyhjennys sekä puhtaat lakanat ynnä muut sänkyyn. Priimaa jos haluaa tehdä, niin valmistelee rakkaansa seuraavan aamunkin sellaiseksi, ettei hänen tarvitse haaskata aikaa tavanomaisiin rutiineihin ja hän voi käyttää sen ajan sängyssä venyttelyyn hyvin levänneenä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että aamupala on hoidettu. Älä siis koske meikkeihin tai vaatteisiin, ellet kerjää verta nenästäsi.

Mutta tuo on tavanomaista. Aika lällyä. Minun mielestäni, siis jos haluaa olla oikeasti ”romanttinen” ihminen, niin tulisi toimia toinen huomioon ottaen jokainen päivä. Siis ensitapaamisesta alkaen. Kysyä, että ”millaisesta kosketuksesta sinä pidät?” tai ”mistä sinä loukkaannut?” Pitää kysyä toisen toiveista ja mielikuvista, sillä ihmistä ei voi lukea eikä toinen voi kertoa itsestään, ellei tältä ensin kysy. En ole edelleenkään tavannut ihmistä, joka automaattisesti kertoisi käyttöohjeet itseensä.

Henkilökohtaisesti minua vituttaa ne lukuisat tätä maata kansoittavat Casanovat, jotka eivät ymmärrä tuon taivaallista ihmisen sisäisestä sielunelämästä. He vain toistavat eli apinoivat ulkoisia asioita, joilla voi kyllä hurmata ihmisen. Tällaiset kusipäät ovat aiheuttaneet enemmän kärsimystä maailmanhistoriassa kuin yksikään maailmansodista. Ja sitten he leveilevät saavutuksillaan, vaikka he itsekin tietävät, ettei tässä maailmassa ole välttämättä ketään, joka rakastaisi heitä aidosti. Ihminen voi nimittäin rakastaa toista ihmistä ainaisessa epäilyksen vallassa. Rakkaus, joka ei ole saastunut minkäänlaisella epäilyksellä on todellista rakkautta. Siinä on pieni mahdollisuus pyyteettömään rakkauteen.

Tekisi mieli kirjoittaa Buddhan opeista rakkauteen liittyen, mutta sitä en tässä tee. Enkä kirjoita rakkaudesta Zen-filosofian merkeissä. Sen aika ei ole nyt. Haluaisin kovasti kirjoittaa saarnaavasti, mutta ei näitä tekstejä kuitenkaan lue kukaan sellainen, joka oikeasti hyötyisi näistä opeista.

Niinpä sen sijaan aion valmistautua siihen, että luen hänelle kirjaa. Että äänestäni välittyisi mahdollisimman hyvin se, että luen hänelle kirjaa syvällä hartaudella ja rakkaudella. Että ääneni välittäisi hänelle sanattomasti viestin: Siinä hetkessä hän on se tärkein maailmassani, mikään ei aja sen edelle, että pyhitän aikaani hänelle lukemalla kirjaa ääneen. Tuossa jos onnistun, niin olen taas yhtä kokemusta onnellisempi mies.

Vuorovaikutus ja v***n jalo taito

Minulla on mielipide. Niin on myös sinullakin. Itse asiassa minua alkoi juuri kiinnostamaan sen. Mitä jos kertoisit siitä lisää, niin voisin oppia sinusta jotain uutta. Minua kiinnostaa se niin kovasti.

Tuo voisi olla täysin ihmisen sisäinen monologi, kun kohtaa uuden ihmisen tai on tekemisissä lapsen kanssa. Miksi erottelin lapsen edellisessä lauseessa? Siihen on erittäin tärkeä syy ja se liittyy lapsen tarpeeseen tulla huomioiduksi. Huomioiduksi tuleminen on sitten eri asia kuin kaiken huomion keskipisteenä oleminen, joista jälkimmäinen on itse asiassa hyvin vahingollista ihmisen minäkuvan kehitykselle.

8445366837_2fc6338b15_b
Vuorovaikutusta yli lajirajojen. Lähde: Flickr.com

Asenteen muuttaminen ynseästä seesteisen vastaanottavaksi tapahtuu helpoiten sisäisen dialogin kautta. Niinhän se toimii juuri silloin, kun meitä alkaa ottamaan jokin asia pattiin toisissa ihmisissä. ”Taas tuo vouhottaa tuossa, eikö se voisi joskus vain ottaa iisisti”, sanomme itsellemme omassa päässämme. Mene ja sano tuollaista ääneen, niin aivan varmasti saat tuta ihmisten epämiellyttävimmät puolet. Sitä emme kuitenkaan tee, sillä meille on kehittynyt käytöstavat ja saamme kuulla palautetta meistä itsestämme niin harvoin, että sellaisen tapahtuessa suistumme raiteiltamme.

Niin. Palaute itsensä kehittämiseksi. Palautetta ulkopuolisten silmin. Se on niin helvetin harvinaista, että palautetta saadakseen sitä pitää oikein rukoilemalla pyytää. Palautetta pääsee antamaan niin harvoin arkielämässä, että sitä harjoitellaan erillisenä suorituksena lukion äidinkielen tunneilla, sillä niin harvinainen sivistystaito se meille ihmisille on. Mihin me sitten sitä palautetta tarvitsemme? No arvaa vain kaksi kertaa!

Minä en juurikaan enää mieti mitä toiset ihmiset ajattelevat minusta, mutta se ei tarkoita täyttä välinpitämättömyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Itse asiassa se on päinvastoin. Minua kiinnostaa suuresti se, että mitä ihmisille itsellensä kuuluu ja aina ihmisiä kohdatessani pyrin kohtelemaan heitä ihmisarvoisesti sekä kunnioittavasti.

Jos kohtaan sitä kuuluisaa vittumaisuutta itseään, niin annan ihmiselle kyllä mahdollisuuden korjata toimintaansa olemalla lähtemättä mukaan vittuilun kierteeseen ensimmäisillä sananvaihdoilla. Olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Huomaan kyllä, jos vittuilun äänensävyssä alkaa olemaan jotain henkilökohtaista ja silloin päästän itse pirun irti. Antamani ensivaikutelma on hyvin kiltti ja huomaavainen, mutta monella on tullut hieman hätä, kun olenkin tilanteen niin vaatiessa paljastanut sen ilkeän, hyvin vittumaisen puoleni. Se on aina, mikäli vastaanottaja on ollut selvin päin, johtanut vittuilun loppumiseen ja itse asiassa syvempään kunnioitukseen toista kohtaan. Tai on tuolla jossain yksi ihminen, joka on syvästi loukkaantunut takaisinvittuilustani. Mutta hän on poikkeus, hänhän pitää itseään muutenkin siniverisenä ja siten asettuu muiden yläpuolelle aina.

Takaisin lapsiin ja siihen, miksi kirjoituksen alussa nostamani päänsisäinen monologi on tarpeen heitä kohdatessa. Syy on lasten järjettömässä ja lähes yliluonnollisessa tavassa ”haistaa” aito kiinnostus. En ole tähän mennessä elämääni kohdannut ainuttakaan lasta, jonka kanssa en olisi tullut toimeen tai johon en olisi saanut yhteyttä. Jopa autistiset lapset eivät tuota hankaluuksia, heidän ongelmansa kun liittyy vain vuorovaikutukseen, ei läsnäoloon. He siis aistivat sen, jos päämme sisällä on käynnissä jotain muuta kuin kiinnostus vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Silloin he saattavat heittäytyä kiusanhengiksi, riippuen tietysti lapsen perusluonteesta itsestään.

Vaan on olemassa ihmisryhmä, joka pystyy voittamaan lasten luottamuksen puolelleen teennäisesti. He ovat mestareita manipuloinnissa ja pystyvät sumuttamaan myös vertaisiaan, toisia aikuisia. Tarkoitan nyt niitä ihmisiä, jotka ovat ryhtyneet toteuttamaan pedofiilisiä taipumuksiaan. Se voi olla aitoa kiinnostusta, mutta epäilen näissä tapauksissa vaikuttimena olevan jonkinasteinen epäsosiaalinen persoonan. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei kykene täysin ”astumaan toisen saappaisiin” eli myötä tuntemiseen. Jos pedofiili kykenisi myötätuntoon, niin silloinhan pedofiili pidättäytyisi mieltymyksensä osalta vain fantasioinnissa. Tämä on sellainen aihe ja hyvin laaja, että en käsittele sitä enempää tässä kirjoituksessa.

Loppusanat vuorovaikutuksesta, ikään ja sukupuoleen katsomatta: Jos näet jossain ihmisessä muutoksen tämän käyttäytymisessä, niin kysy siitä rohkeasti. Jos vastaus on ”ei tässä mitään” -luokkaa, niin kerro havainnostasi. Kyllä se sanainen arkku aukeaa ja tuo ihminen vielä kiittää sinua jonain päivänä. Usko pois.