Erehtyväinen ja epätäydellinen, siis ihminen

49138141726_546d1feb3a_b

Käsittämätön viikko takana, sillä se oli täynnä tietoisten päätösten pyörtämisiä. Ensimmäinen päätöksen pyörtäminen oli se, että päätin kuitenkin antaa anteeksipyytämiselle ja -antamiselle mahdollisuuden, liittyen edelliseen parisuhteeseeni. Ja toinen päätöksen pyörtäminen liittyi siihen, että olin päättänyt lakata tapailun pari kuukautta tuntemani naisen kanssa. Kun ilmeni, että hän halusi tietää syyt päätökselleni, niin se käynnisti dialogin. Dialogin, joka sai pyörtämään päätökseni lopettaa tapailu. Molemmissa tapauksissa oli taustalla tietoinen päätös, mutta niiden päätösten vastainen toiminta liittyi täysin intuitioni kuuntelemiseen. Ja se oli vapauttavaa.

Kuinka mahtava tunne se onkaan, kun saa rakastaa ja saa vastakaikua sille.

Jos sanoin pitäisi kuvata sisälläni ollutta tunnetta ennen päätösten pyörtämistä, niin käyttäisin siinä kuvana solmua. Solmu, joka ahdisti sisälläni, kiristyen jatkuvasti tiukemmalle. Tietoinen päätöksenteko perustui sille olettamukselle, että tunnen itseni. Ehkä se ei olekaan niin, vaan en tunne todellista itseäni kovinkaan hyvin. Nyt kun annoin perstuntumalleni vallan, niin sitä solmua ei enää ole ja pysyn tyynenä. En ole kireä, vaan hyvin rentoutunut. Minulla on kyllä epäilykseni olemassa, mutta en juurikaan jännitä tulevaa.

Ehkä meidän pitäisi kuunnella enemmän alitajuisia viestejämme, sitä mitä intuitioksi väitetään. Ja elää vähän vähemmän järkeilyn viemänä, tietoisen minämme. Käyttäisimme sitä mieluummin silloin kun sille on oikeaa tilausta olemassa, eikä pyrkiä järkeistämään kaikkea. Talouden hoito, pitkäjänteisten suunnitelmien teko ja järjestyksen tuominen kaaokseen on syytä jättää järjen hoidettavaksi. Tunne-elämä ja siihen sidoksissa olevat asiat olisi hyvä antaa intuitiomme vastuulle. Sillä ehkä silloin voimme olla onnellisia ja yllättyä kenties siitä, miten pienistä asioista voikaan tulla onnelliseksi.

Tämä todistaa myös sen, että en voi olla koskaan täysin oikeassa mielipiteideni suhteen. Vaikka kuinka haluaisin. Olenhan kuitenkin vain ihminen ja sitä myöten erehtyväinen olento. Teen ratkaisuja havaintojen mukaan, mutta havainnointikykyni ei yllä toisen ihmisen pään sisään. Jos toinen ei kerro päätöksiini vaikuttavista asioista minulle, niin reagointini erilaisiin tilanteisiin voi olla vääränlaista. Tietoiset ja tiedostamattomat päätökset mukaan lukien.

Me elämme joka päivä ja kuolemme vain kerran.

Kuluneella viikolla olen kaivannut ja muistellut myös sitä suurinta tunnetta elämässä eli rakkautta. Tai sellaiseksi minä sen ainakin koen, suurimmaksi huumeeksi mitä elämä voi tarjota. Olen muistellut miltä se tuntuu, se että heittäytyy sen vietäväksi. Kuinka mahtava tunne se onkaan, kun saa rakastaa ja saa vastakaikua sille. Sillä on kyky sokaista niin, että vähät välittää toisen ihmisen niin sanotuista puutteista. Tai eivät ne oikeastaan puutteita ole, sillä kukaan ihminen ei voi olla täydellinen.

Huomasin myös, miten kytköksissä rakkaus on vihaan. Luin artikkelin, jossa mainittiin rakastumisen ja vihaamisen taustalla vaikuttavan dopamiinin kytköksen näihin tunteisiin. On aivan toisenlaista vihata sellaista ihmistä, jota on rakastanut palavasti aikaisemmin kuin vihata sellaista ihmistä, joka on vain ollut pelkästään vittumainen sinua kohtaan. Ensimmäiseksi mainittu vihan tunne voi olla katkeroittavaa ja todella voimakasta. Siksi sille ei tulisi omistaa liian montaa hetkeä, vaan yrittää ymmärtää omia tunteitaan ja sitä toista ihmistä.

Me elämme joka päivä ja kuolemme vain kerran. Se on lainaus yhdestä englanninkielisestä meemistä, jossa Jaska Jokunen keskustelee Ressun kanssa tähtitaivaan alla. Emme siis elä vain kerran, niin kuin siinä yhdessä todella tönkössä sananparressa sanotaan. Muistetaan elää ihan joka ikinen päivä, jookos?

Sanoja rakkaudesta ja rakastamisesta

640px-diego_velaquez2c_venus_at_her_mirror_28the_rokeby_venus29
Venus mit Spiegel, Diego Velázquez. Lähde:commons.wikimedia.org

Tapasin eilen baarissa seurueen, johon kuului kaksi paria ja parien yhteinen ystävä. Oli miellyttävää istua sellaisten ihmisten seurassa, jotka rakastavat toisiaan estottomasti. Seura oli sen verran miellyttävää, että humalluin suunniteltua enemmän ja olen potenut tänään krapulaa. Ja voin sanoa sen olevan harvinaista, sillä yleensä olen hyvin tarkka alkoholin käytöstäni.

Eilisen johdattelemana ja puhuttuani tänään puhelimessa exäni kanssa, aloin pohtia rakkautta ja rakastamista. Kaipaan kyllä elämääni rakkautta ja sitä, että saisin rakastaa jotain naista täydestä sydämestäni. Olen kuitenkin löytänyt elämääni muutakin sisältöä lähiaikoina, niin tuo kaipaus ei ole ensimmäisenä mielessäni, kun herään aamulla.

Kaipaan rakkautta elämääni ihan yhtä lailla kuin muutkin ihmiset. Haluaisin todella seuraavan rakkauteni kohtaamisen tapahtuvan muulla tavalla kuin aiemmin. Olisi mahtavaa kohdata seuraava rakkaus oikeassa elämässä, rakastua ensisilmäyksellä. Siihen liittyy tosin suuria vaaroja, rakkauden kohde saattaa myös tuoda elämääni enemmän surua kuin iloa. Mitä jos rakastun naiseen, joka käyttää minua henkisesti hyväkseen?

Exäni on juuri tuollaisessa tilanteessa ja hän tiedostaa sen täysin. Hän ei kuitenkaan pysty päästämään irti ja syy on vain ja ainoastaan siinä, että meillä oli niin pitkä suhde ja se, että se alkoi hänen ollessa hyvin nuori. Toivon, että hän kohtaisi elämässään häntä arvostavan miehen. Ei mitään perusjunttia, vaan miehen joka pystyisi suunnittelemaan elämää pitemmälle kuin yhden ryyppäysviikonlopun yli.

Rakkaus on muuten kummallinen asia. Se saa meidät järkevätkin ihmiset tekemään järjettömiä asioita ja tavalliset ihmiset suoriutumaan ihmeellisiin tekoihin. Rakkaus on joskus eteenpäin työntävä voima ja joskus se taas saa meidät lamaantumaan täysin. Rakkaus on kuitenkin oleellinen osa ihmisyyttä ja kokonaisterveyttä, ilman sitä emme tulisi toimeen.

Sinä joka luet tätä, annan sinulle yhden neuvon. Rakasta, mutta kuuntele järkesi ääntä. Jos toinen ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, niin harkitse eroamista. Ihminen joka hyväksyy sinut tuollaisena, on kultaakin kalliimpaa ja sellaisesta kannattaa pitää kiinni. Ihminen joka taas ei hyväksy sinua tuollaisena, on lopulta painolasti ja saa sinut voimaan pahoin. Se ihminen haluaa muuttaa sinut toisenlaiseksi, hän haluaa sinun olevan jotain muuta kuin olet. Lopulta kun et kykene muuttumaan, tämä ihminen voi jättää sinut pulaan. Älä anna tilanteen luisua siihen pisteeseen vaan ajattele sydämesi parasta. Voit rakastaa häntä myös ystävänä, eroaminen ei ole elämän loppu.