Kahden vuoden harhamatkan päätös

Eilinen päivä sai ei niin hohdokkaan päätöksen, kun edellinen avopuolisoni otti vielä kerran yhteyttä minuun. Yhteydenoton verukkeena oli hänen poikansa, sillä hän yritti vedota tunteisiini tuon lapsen kiintymyksen kautta. Herää kysymys millainen ihminen alentuu käyttämään lasta välikappaleena kiistassa, joka liittyy vain ja ainoastaan kahden aikuisen ihmisen väliseen täysin toimimattomaan kanssakäymiseen. Herää myös kysymys siitä, että millainen vanhempi luulee suhteen lapseen säilyvän, vaikka suhde kahden aikuisen välillä häviää? Varsinkin kun lapsi on alle kouluikäinen, eikä ole edes biologinen lapsi minulle. Missä vaiheessa lapsi tulee samassa paketissa muuttui muotoon samassa paketissa tuli lapsi, mutta sillä ei ole palautusoikeutta?

Hän tietää täysin sen, että lapset ja nuoret ovat minulle erityisen tärkeä ihmisryhmä. En minä muuten olisi hakeutunut työskentelemään nuorten pariin. Lisäksi olen aina osannut erottaa yksilöiden väliset kiistat ja ollut ulottamatta niitä näiden läheisiin. On kuitenkin täysin tuomittavaa käytöstä toimia ensin todella välinpitämättömällä tavalla, missä ensin yritetään vierittää kaikki syy toisen harteille. Kun toinen ei siihen suostu ja alkaa puolustamaan itseään, niin sitten heittäydytään marttyyriksi ja kaikki vika onkin taas itsessä. Kun tuokaan ei onnistu, niin viimeiseksi oljenkorreksi otetaan lapsi. ”Sinä et yhtään ajattele lapsen tunteita. Sinä et yhtään välitä hänestä”, voisi sanoman tiivistää.

Ei kenenkään tule olla toisen elämän sylkykuppi ja marionetti, joka ottaa vastaan kaunan kalvamaa käytöstä tyynesti ja kohtalonsa hyväksyen.

Neuvoni muille vastaavanlaisessa tilanteessa oleville on seuraava: Pelastautukaa kun vielä voitte. Ei selittelyjä eikä neuvotteluja, vaan ulos mennessä ovi selän takana kiinni. Jos toinen aikuinen ei kykene hillitsemään itseään sen vertaa, että voisi asettua rakentavan keskustelun osapuoleksi, niin jokaisella on oikeus suojella omaa sisintään jatkamalla elämäänsä ilman henkistä kidutusta. Aivan sama millainen henkinen painolasti tällä toisella on, aivan sama mitä vääryyksiä tuo toinen on joutunut menneisyydessä kokemaan. Niin kuin metsä vastaa mitä sinne huutaa, pätee myös aikuisten välisiin ihmissuhteisiin. Ei kenenkään tule olla toisen elämän sylkykuppi ja marionetti, joka ottaa vastaan kaunan kalvamaa käytöstä tyynesti ja kohtalonsa hyväksyen.

Jos tarkastelen tätä ihmissuhdetta, niin olen tyrkyttänyt tukeani todella väärään osoitteeseen. Jos joutuisin täysin vastaavanlaiseen tilanteeseen nyt, niin sanoisin varmaan seuraavanlaisesti tällaiselle ihmiselle: ”Minä en voi tarjota sitä tukea mitä sinä tarvitset. Sinä tarvitset tällä hetkellä eniten ammattiauttajan apua, et parisuhdetta paikkaamaan tyhjiötä sisälläsi.” Koen suurta syyllisyyttä siitä, etten silloin vuoden 2018 keväällä kyennyt sanomaan tuolla tavalla. En ollut silloin vielä kokenut sitä, mitä nyt voin sanoa kokeneeni ja se vaikutti arviooni tulevasta. Tämän ihmisen kohdalla tuosta kokemattomuudesta on ollut vain haittaa ja olenkin aiheuttanut lisää vahinkoa sen takia. Vahinkoa, josta koen suurta syyllisyyttä.

Vaikka tapahtumat ovat olleetkin minulle hyvin raskaita ja takkini on tämän osalta täysin tyhjä, niin toivon silti jossain tuolla sisimmässäni hyvää tuolle naiselle. On surullista, että ihminen jolla on eväät suureen hyvään, kärsii menneisyyden sumentamasta näöstä, eikä havaitse ympäristöään sellaisena kuin se oikeasti on. Ja tuo johtaa siihen, että hän ei osaa valita kulloisessakin tilanteessa parhainta mahdollista tapaa toimia, vaan aiheuttaa lopulta itselleen suurta tuskaa vääristyneiden havaintojen takia.

---

Tämä oli nyt tässä. On aika nousta ylös koneen äärestä ja astella eteisessä olevan suuren peilin eteen, tuijottaa omaa peilikuvaa ja sanoa: ”Sinä epäonnistuit tällä kertaa lohduttomasti ja täysin. Se johtui virhearviostasi, etkä voi enää tehdä asialle mitään. Ainoa asia mitä voit tässä tilanteessa tehdä, on ottaa tästä opiksi ja olla toistamatta samaa virhettä.”

Minuun syvästi vaikuttaneet roolimallit

Maanantain retrospektiivin kohteeksi on hyvä ottaa roolimallit. Erityisesti ne, jotka ovat vaikuttaneet minun kehitykseeni lapsuudesta aikuisuuteen ja aina näihin päiviin saakka. Kun puhutaan rooleista, niin minulle ne näyttäytyvät toisistaan erottuvina käyttäytymismalleina erilaisissa tilanteissa. Käynkin tässä erilaiset roolini läpi ja nostan esille niihin eniten vaikuttaneet persoonat.

Kasvattajan rooli. Siis se, joka aktivoituu lasten ja yläkouluikäisten nuorten parissa. Tulevaisuuden aikuisen parissa aikaa vietettäessä on selviö, ettei pieni ihminen ymmärrä vielä tätä maailmaa niin riittävästi, jotta kykenisi selviytymään sen asettamista haasteista itsenäisesti. Silloin tarvitaan kokeneen aikuisen läsnäoloa, joka näkee uteliaana uudet asiat eräänlaisina haasteina ja näyttää, että muutokseen pystyy aina mukautumaan. Tällainen aikuinen myös näyttää toteen käytännössä sen, millainen vaikutus on aidolla läsnäololla, toisen kunnioittavalla kohtelemisella ja rehdillä asenteella. Virheitä ei voi välttää, mutta niistä ei tarvitse lannistua. Sitä paitsi ilman virheitä ei voi oikein oppia mitään uutta ja virheiden tekemiseen liittyvä häpeän tunne tuleekin ymmärtää asiana, joka tulee ympäristöstä eikä sisimmästämme. Torsti-setäni, lapsuuden partiojohtajani Jouni ja edesmennyt Kalle-enoni ovat vaikuttaneet suuresti tähän rooliini. Nämä kaikki kolme miestä ovat olleet aina esikuviani kasvatukseen liittyen ja voin vain ihannoida miten tyynesti he kykenivät aina suhtautumaan lapsen elämään liittyviin vaikeuksiin ja haasteisiin, ikinä hermojaan menettämättä. Kyllä, aikuisten osalta he saattoivat jopa raivostua, mutta lapsien kohdalla en ikinä päässyt todistamaan mitään vastaavaa.

Kouluttajan roolin olen omaksunut vasta aikuisiällä, ja tuon roolin kehitys alkoikin vasta varusmiespalveluksen aikana. Vaikutteita olen saanut siihen kuitenkin myös lapsuudesta ja nuoruudesta, jossa kaikki uusia asioita minulle opettaneet aikuiset ovat toimineet minulle roolimalleina. 4H-kerhon Kirsi oli äärimmäisen mahtava kouluttajatyyppi erilaisissa käsitöissä. Hän näki heti yhdellä silmäyksellä missä kohtaa meni vikaan ja hän näytti kernaasti, miten sellaisia virheitä pystyi välttämään, näyttäen oikeat suoritukset aina käytännössä ja rauhallisesti ohjaten minun omaa tekemistäni. Kouluttajaksi kasvamisessa minua ovat auttaneet lukuisat ammattisotilaat, asiantuntijaopettajat ja koulutettavat itse. Kyllä, suurin vaikutus on ollut sillä, että olen aina kysynyt minulta koulutusta saaneilta palautetta. Vain he ovat kyenneet vastaamaan siihen kysymykseen, että kykeninkö jakamaan tietoni ja taitoni kulloisessakin aiheessa tehokkaasti ja ymmärrettävästi käytettävissä olevaan aikaan suhteutettuna.

Miehen rooli. Tämä on varmasti se rooli, joka on kaikkein häilyvin ja jonka osalta olen kohdannut mitä erilaisempia roolimalleja, niin hyviä kuin huonoja. Suuri on ollut isäni vaikutuksella tuohon rooliin kasvamisessa ja tärkeimpänä eväänä hän onkin antanut minulle suoran selkärangan kasvattamisen. Hän on näyttänyt minulle, kuinka kantaa vastuu omista virheistä, milloin taas täytyy pitää puoliaan ärhäkkäästi ja milloin on taas soveliaampaa pysyä hissukseen. Itsensä verinen puolustaminen voi nimittäin johtaa jopa huonompaan lopputulokseen kuin vaikeneminen. Tärkeintä on ollut kuitenkin se, että pysyy itselleen rehellisenä ja tunnistaa omat vahvuutensa sekä heikkoutensa. On hetkiä, jolloin on parempi pitää omat kädet taskuissa ja antaa osaavampien näyttää esimerkkiä, ollen kuitenkin aina valmiina ojentamaan kätensä avuksi. Olen myös oppinut häneltä ja muilta tuon aikakauden miehiltä sen, että puheet ovat puheita, kunnes ne todistetaan toiminnan kautta. Tuossa on ehkä suurin syy sille, että en oikein pidä pohjanmaalaisia kovinkaan suuressa arvossa mitä puheisiin tulee. Heillä kun niitä puheita riittää ja hyvin väritettyjä sellaisia.

Kumppanin roolissa kuvastuu parhaiten oma ja aito minäni, mutta siihenkin olen saanut vaikutteita. Näitä ovat jo aiemmin mainittu Torsti-setäni sekä toinen veljistäni, keskimmäinen meistä kolmesta. On kuitenkin huomionarvoista nostaa esille se tosiseikka siitä, että heidän kumppaninsa ovat maailman rauhallisimpia ja sovinnollisimpia ihmisiä. Eivät mitään alistujia, vaan päinvastoin lempeyteen nojaavia ohjaajia. Torstin jo edesmennyt vaimo oli äärimmäisen huumorintajuinen ja positiivinen persoona ihan loppuun saakka, joten tuo persoona on varmasti tuonut sedästäni esiin hänen parhaimmat puolensa kumppanina. Samaa voi sanoa veljestäni, sillä hänen vaimonsa on kuin nuorempi versio setäni edesmenneestä aisaparista. Tuon havainnon myötä voin todeta, että saadakseen esille toisesta parhaan on myös itse annettava parhaat puolensa toisen saataville.

Roolit ovat aina ennen kaikkea käyttäytymismalleja, jotka kehittyvät niin tietoisen kuin tiedostamattoman toiminnan kautta. Ne määräävät sen, miten reagoimme erilaisiin tilanteisiin, samalla suojellen ydinminäämme eräänlaisena suojamuurina. Ei välttämättä järkkymättömänä suojamuurina, vaan suodattimena. Sellaisena, jonka avulla voimme poimia tärkeimmät ydinminäämme muokkaavat yksityiskohdat kulloisestakin kokemuksesta ja joka toimii myös ulospäin: Emme välttämättä halua sotkea ydinminäämme tai erilaisia roolejamme niille kuulumattomiin tilanteisiin.