Kirje erosta ja periksi antamisesta.

Tämä on se kirje, jota en koskaan kirjoittanut tai lähettänyt entiselle avopuolisolleni. Näin, koin ja tajusin tänään kuitenkin monia asioita, jotka saivat minut muuttamaan juuri mieleni kirjoittaakseni sen tähän blogiini. Ehkä silloin minulla on myös mahdollisuus paljastaa jotain myös itsestäni, jota en ole aikaisemmin näissä kirjoituksissani kertonut julkisesti.

Ensin muutamia faktoja minusta itsestäni: Petin sinua monia kertoja, mutta en naisen kanssa. Petin odotuksesi ja toiveesi aivan liian usein, en edennyt elämässäni millään tavalla eteenpäin. Olin masentunut ja ahdistunut, mutta vasta jälkeenpäin huomasin virheeni ja puutteeni.

Olin aina rinnallasi ja tukenasi, jopa kaikkein vaikeimpina hetkinä. En jättänyt sinua yksin pulaan, vaan seisoin hievahtamatta vierelläsi. Lohdutin sinua, kun tarvitsit sitä, otin sinut syliini aina lohduttaakseni sinua. Rakastin sinua niistä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, en edes kuvitellut toista vaihtoehtoa tai tapaa elää.

Tuin sinua omasta paikalleen jämähtämisestäni huolimatta urallasi ja elämässäsi, yritin antaa parhaimmat neuvoni ensin sinulle ja löytää ratkaisuja kohtaamiisi ongelmiin. Tein hyvin paljon silkasta välittämisestä ja vastuuntunnosta. Rakastin sinua niin paljon, että en koskaan kyseenalaistanut tätä tukeani sinulle.

Ihastuin aina silloin tällöin, mutta muistin aina sinut ja rakkauteni sinua kohtaan. Kukaan kohtaamani nainen ei olisi voinut milloinkaan korvata sinua, kukaan ei olisi voinut täyttää sitä aukkoa sydämessäni mikä sinun menettäminen olisi siihen aiheuttanut. Olin siksi ahdistunut hyvin usein, kun huomasin suhteemme reistailevan ja olevan aina jonkinlaisessa kriisissä. Ja kun katselee vastoinkäymisten syitä, niin löydän vain pieniä asioita, jotka olisi voinut korjata pelkällä asennemuutoksella. Me molemmat olisimme kyenneet siihen.

Sitten faktoja meistä: Päätimme kuitenkin erota lopulta. Vasta myöhemmin ymmärsin, sillä kerroithan siitä, että rakkautesi vain loppui lopulta minua kohtaan. Olit alkanut pohtia eroa jo vuosia sitten, joten en ihmettele miksen pystynyt kääntämään suhteemme kulkua missään vaiheessa. Olit päättänyt erota, päästää minusta irti aikaisessa vaiheessa ja yritin tehdä muutoksia omalta osaltani täysin turhaan.

Yritin saada sinut takaisin, kirjoitin niin paljon kirjeitä sinulle. Osa kirjeistä syntyi kiukunpuuskasta, jolloin nuo kirjeet satuttivat sinua paljon. Kirjoitin myös paljon omista tunteistani ja odotuksistani, joihin et koskaan kyennyt vastaamaan.

Ja kun en antanut periksi, niin paljastit jo löytäneesi uuden miehen. Että olit ihastunut häneen. Mitä enemmän paljastit hänestä minulle, niin sitä enemmän tajusin tuon miehen olevan täysi vastakohtani. En ymmärrä mikä siinä miehessä vetoaa ylipäätään yhtään kehenkään, sillä tuo mies toimii niin sovinistimaisesti kuin vain pystyy. Hän ei välitä sinusta pätkääkään, mutta silti pysyt hänessä kiinni. Olen sanonut siitä sinulle kymmeniä kertoja, että kaikki se mitä et olisi hyväksynyt koskaan minulta menee täysin ohi seulasi hänen osaltaan. Aivan kuin haluaisit tulla petetyksi, huijatuksi ja jätetyksi. Kerjäät verta nenästäsi tieten tahtoen.

Kun ajattelin näitä asioita tänään hyvin pitkään, niin ymmärsin jotain perustavaa itsestäni. En kelpaa kenellekään tällaisena kuin olen. Minulla on puutteita, mutta olen sentään ihminen. Kukaan ei halua olla kanssani, mutta kuin pakosta ja kukaan ei kykene ihastumaan minuun minun rujon ulkokuoreni takia. Aina kun olen ilmaissut tunteeni jollekin minulle tärkeälle ihmiselle, niin olen kohdannut hyljeksintää ja minun sanojeni on sanottu aiheuttavan ahdistusta.

Jos en kerran kelpaa tällaisena ja sanani aiheuttavat aina vain pelkkää tuskaa ja ahdistuksen tunnetta, niin mitä järkeä minulla on ylipäätään yrittää? Olen jo nyt muuttunut muuksi kuin oikeasti olen, ajattelen asioista hyvin eri tavalla kuin aikaisemmin. Mutta silti en löydä tästä maailmasta ketään, joka välittäisi minusta tällaisena. Sinäkään en välitä enää niistä hyvistä puolistani, joita minulla on. Olet kasvanut sokeaksi niille.

Kun minulla ei ole enää tarkoitusta tai merkitystä kenellekään tässä maailmassa, niin olen päättänyt viedä aloittamani asiat päätökseen. Sellaiset asiat, jotka eivät ilman minun panostani etenisi. Kun olen saanut työni päätökseen, niin annan itselleni luvan levätä ja irtaantua tästä maailmasta. Haluaisin niin kovasti tavata tuolla jossain jälleen ne menettämäni ihmiset, joiden tiesin välittäneen minusta. Haluaisin niin kovasti halata nuorena menettämääni tyttöystävää, joka menehtyi 13-vuotta sitten. Haluaisin niin kovasti pitää hauskaa koulukaverini kanssa, joka vaipui ikuiseen uneen muutama vuosi sitten. Kun ajattelen kaikkea tuota, niin muistan edesmenneen isoisäni sanat: ”Onkohan Jumala unohtanut minut tänne?”

20281750783_5e2a3d03f1_c
Lähde: Flickr.com

Kyyneleet vierivät kasvoillani näitä sanoja kirjoittaessani. Tuntuu niin pahalta olla yksin, ilman ketään jota voisi rakastaa ja johon voisi oikeasti luottaa. Olen vielä kohtalaisen nuori, enkä haluaisi kuolla. Siitä huolimatta minulla ei ole juuri mitään enää jäljellä täällä, jonka vuoksi sydämeni pitäisi pumpata kehooni elinvoimaa. En toivo myöskään kuolemaa, mutta haluaisin vain vaipua uneen, josta ei tarvitsisi enää herätä. Toivoisi, että tuska hellittäisi ja saisin ikuisen rauhan. Kummallista, mutta kuolema ei ole koskaan tuntunut näin lohduttavalta ajatukselta.

Virheitä, rakkautta ja mahdollinen kirja tulevaisuudessa.

13946996941_7a70048a5e_b
Lähde: Flickr.com

Taisin tehdä eilen virheen. Tai oikeastaan montakin virhettä. Tarkemmin ajateltuna olen ehkä tehnyt omasta puolestani monia virheitä tämän kuluneen viikon aikana, kaikkien liittyessä rakkauteen. Kuten olen aiemmin kertonut teille, hyvät lukijat, niin olen lähestynyt kirjeitse naiseen, johon olen rakastunut lyhyen ajan kuluessa. Olemme tunteneet päälle parin vuoden ajan ja kävimme hiljattain elokuvissa yhdessä. Kun olin lähettänyt hänelle ensimmäisen kirjeen, niin hän kyllä kertoi viestillä, että arvasi jotain sen kaltaista minulta. Siis tunteiden osalta, ei tekojen.

Hän aloittaa vuoden alusta kalenterivuoden kestävän koulun eikä hän halua sen takia aloittaa mitään suhteita. Olen siinä hänen kanssaan samaa mieltä, sillä opiskelu on helpompaa ilman mitään ylimääräisiä säätöjä. Lisäksi koulusta valmistumisen jälkeen työt voivat viedä oikeastaan mihin tahansa, joten yhdessä oleminen vaatisi toiselta suuria uhrauksia oman työnsä ja vapaa-aikansa suhteen. Itse olen siinä tilanteessa, että olen luonut itselleni uutta elämää tänne Kotkan suunnalle ja kykenisin muuttamaan vasta kun olen tervehtynyt riittävästi. Toisaalta olen kyllä sellaista tyyppiä, joka tarvitsee paljon omaa tilaa ja yhteen muuttaminen saattaisi olla silloin suuri virhe.

Vaikken kaipaa tällä hetkellä mitään vakavaa parisuhdetta, niin kaipaan kyllä ihmistä rinnalleni, jolle voisi jakaa omia ilojaan ja surujaan. Voisi painaa päänsä toisen syliin ja antaa hänen silittää hiuksiani. Olisi joku joka rakastaisi minua tällaisena kuin olen, vaikka olenkin välillä todella hankala ja suuttuessani todella ikävä ihminen. Toivon todella muuttuvani niiltä osin, jotka ovat aiheuttaneet henkistä kärsimystä partnerilleni parisuhteessamme aiemmin, jotta kykenisin olemaan oikeasti toisen huomioon ottava ja rakastettava mies.

Eräs suurimmista syistä, jotka laukaisivat uudelleen masennukseni, oli juuri epäonnistuminen parisuhteessa. Olin täysin maahan lyöty, kun tajusin, ettei mikään muutokseni voisi pelastaa parisuhdetta avopuolisoni kanssa. Olin ollut vuosia turhan melankolinen, enkä osannut nauttia hyvistä hetkistä. Syytin entistä avopuolisoani tiukkapipoisuudesta ja turhasta tarkkuudesta joidenkin asioiden suhteen, mutta eivät ne olleet oikeita syitä. Jos olisin itse muuttanut suhtautumistani ja ottanut oikeasti vastuuta parisuhteessamme, niin olisimme todennäköisesti edelleen yhdessä. Kun en näin tehnyt ja toiminut, niin rakas puolisoni alkoi kokemaan minut taakkana ja alkoi ahdistua läsnäolostani. Olin lapsi, iso sellainen ja aikuisena miehenä osasin olla todella ikävä riesa hänelle.

Ehkä oli hyvä, että jouduin kohtaamaan tämän epäonnistumisen samaan aikaan masennukseni kanssa. Sitä tajusi todella selkeästi, että muutos pitää oikeasti saada aikaan henkiseltä tasolta alkaen. Tahdon muuttaa ajattelumallejani positiivisempaan ja optimistisempaan suuntaan, kokea itseni hyväksi jossain. Olen tähän asti vain teeskennellyt etevää, vaikka sisältäni kumpuaa suuri epävarmuus kaikkeen liittyen. En ole suostunut kuuntelemaan ulkopuolisten hyvää palautetta minusta, vaan olen aina pyrkinyt löytämään virheitä itsestäni. Niitä olen aina löytänyt ja masentunut siitä, että en pysty vaikuttamaan niihin millään tavalla. Luulen, että lapsuudellani on tähän suuri vaikutus. Lapsena sain tehdä vain niitä asioita, joita osasin, mutta mitään uutta ei päässyt kokeilemaan ennen kuin vanhempani olivat todella varmoja osaamisestani. Minusta kasvoi passiivinen nuori mies, joka oli epävarma kaikessa. En ryhtynyt koskaan toimeen, en toiminut proaktiivisesti, sillä pelkäsin rikkovani tai satuttavani muita osaamattomuudellani.

Huomasin tässä yhtensä iltana, että olen kirjoittanut blogiini jo liki 50 postausta. Jos parannun riittävän hyvin, niin aion kirjoittaa kirjan ja perustaa sen tiedot tähän blogiin. En aio ryhtyä kirjailijaksi rahan takia, vaan toivon samassa asemassa rypevien vertaisteni löytävän tuosta kirjasta avun itselleen muiden hoitokeinojen lisäksi. Olen jo päättänyt tuon kirjan otsikon ja se on: ”Ylös pimeyden kaivosta; Miten istua tuon kaivon reunalla ja katsoa sen syvyyksiin.”

Kirje rakastetulle ja väärinkäsityksiä rakkaudesta

6604023153_80358d7a2a_z
Gramurspelfried @ Flickr.com

Kirjoitin jälleen tänä aamuna kirjeen rakastamalleni naiselle. Keskustelimme eilen lyhyesti viestien välityksellä, mutta minulle ilmeni tuon johdosta hänen muodostama harhaluulo minusta häntä kohtaan. En rakasta häntä saadakseni rakkaudelleni vastakaikua, vaan rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Hän ei halua alkaa luoda minkäänlaisia parisuhdekoukeroita, josta olen kyllä kiitollinen. En siksi, että hän olisi minua varten vaan siksi, että nyt hänellä on oikea asenne omien haaveidensa saavuttamiseksi.

Samalla havahduin siihen, että miten vääränlaisen käsityksen olenkaan saanut elämäni aikana rakkaudesta ylipäätään. Ei rakkaus ole rajoittava tekijä, vaan voimavara jonka puoleen ihminen voi kääntyä. Emme rakasta sen takia, että voisimme kahlita ihmisen niille sijoilleen ja tällä tavoin toimia itsekkäästi. Vasta pitkän parisuhteen jälkeen kokemani eron jälkeen olen oppinut arvostamaan rakkauden voimaa ja sitä, että voimme elää elämäämme juuri sellaisina ihmisinä kuin olemme.

Näiden asioiden pohtiminen ja mietiskely saavat minut aina hetkeksi alakuloiseksi, mutta lopulta tunnen oloni aina kevyeksi. Tiedän, että tällä tavoin kykenen eheytymään ja tulemaan jälleen myötätuntoiseksi ihmiseksi, joka kykenee rakastamaan ilman pakottavaa tarvetta omistaa ketään. Minua on hallinnut nämä vuodet harhaiset käsitykset, jotka ovat saaneet jalansijaa yhteiskunnassamme vuosituhansien ajan. Ymmärrän nyt todella, millaista olisi ollut elää ja olla sellaisessa yhteisössä kuin ihminen oli kivikaudella. Olimme toistemme tukena ja turvana, mutta emme rajoittaneet toisiamme. Olimme samaan aikaan yhteisönä yksi yksilö, mutta se koostui täysivaltaisista jäsenistä sukupuoleen katsomatta.

Tämä päivä on taas täynnä sellaista tekemistä, että illalla voin jälleen käydä makaamaan sängylleni ja nukahtaa tyytyväisenä. Väsyneenä, mutta jotain aikaan saaneena. Aion ottaa kaiken ilon irti tästä tulevasta viikosta ja edistää onneni kehitystä kaikin mahdollisin tavoin. Kirjoittaminen on yksi näistä tavoista ja haluankin levittää sen avulla hyvää oloa sekä toiveikkuutta myös muille ihmisille.

Mitä sinä muuten toivot tulevalta vuodelta? Ja millainen sinun vuotesi on ollut? Mikä tulee muuttumaan ja mitä pidät edelleenkin arvossa? Voit vastata kommenttikenttään tai lähettämällä vastauksen sähköpostilla Contact-sivulla. Viestit tulevat anonyymiin miesvaillavarjoa@gmail.com osoitteeseen.

Puhelu julkisuuden henkilöltä

8663122991_8981736e2b_z
Lähde: Flickr.com, Tastwo

Sain tänään puhelun puolen päivän aikaan hyvin tunnetulta mieheltä julkisuudesta ja hän kiitti minua lähettämästäni kirjeestä. Pidän tuota miestä suuressa arvossa, mutta kirjeeni kosketti hänen edesmennyttä poikaansa ja jota olen vuosien jälkeen alkanut pitää eräänlaisena esikuvana itselleni. Kirjoitin tuolle miehelle hänen poikansa antaneen minulle mieleenpainuvan ja äärimmäisen positiivisen vaikutelman itsestään niin vähillä sanoilla ja eleillä, että se on vaikuttanut minun elämääni vuosienkin päästä.

Vaihdoimme muutaman sanan, mutta pääasiassa kuuntelin tuon miehen hyvin nöyrältä kuulostavaa kiitospuhetta kirjeestäni ja siitä, että hänen poikansa oli niin antanut niin merkittävän vaikutuksen. Hän kertoi myös keskustelleen kirjeestä vaimonsa kanssa ja siitä, että he aikovat säilyttää kirjeen näkyvällä paikalla. Kun hän oli ehtinyt kertoa mitä nöyrimmän kiitoksensa, niin minun oli pakko kiittää häntä ja hänen vaimoaan hyvän lapsen kasvattamisesta. Tuo hänen poikansa tuskin olisi ollut eläissään sellainen kuin oli ilman vanhempien myönteistä myötävaikutusta.

Tuo puhelu käänsi tämän jokseenkin merkityksettömältä tuntuvan päivän unohtumattomaksi yhden puhelun seurauksena. Olenkin sitä mieltä, että ihmisen pitäisi ehdottomasti puhua ja kirjoittaa juuri silloin kuin siltä erityisesti tuntuu. Halusin kirjoittaa tuon kirjeen siksi, että tuon miehen pojalla oli ensinnäkin positiivinen vaikutus minuun ja minun elämääni sekä toiseksi sen takia, että olen vasta myöhemmin elämässä huomannut tuon vaikutuksen. En voi kertoa siitä tuolle miehen pojalle, joten päätin kirjoittaa ja osoittaa sen hänen isälleen. Halusin saattaa hänen tietoonsa, että ennenaikaisesta pois menosta huolimatta hänen poikansa vaikutti elämänsä loppuaikana merkittävästi toisiin ihmisiin.

Kannattaa siis istua hetki paikallaan ja miettiä kuka on ollut suurin vaikuttaja sinun elämässäsi, avata tietokone ja kirjoittaa kirje tuolle ihmiselle. Konekirjoitettuun kirjeeseen pitää tosin muistaa tehdä signeeraus, jotta kirje vaikuttaisi henkilökohtaisemmalta. Lyhyt kirje saa olla enintään kolme tekstikappaletta pitkä ja maksimissaan 3/5 koko sivun pituudesta. Käytännössä sanamäärä saisi olla maksimissaan 200-250 välillä. Hyvä rakenne kirjeessä jakautuu kolmessa tekstikappaleessa esimerkiksi tällä tavalla: Johdanto – asia – mitä seuraavaksi/tulevassa.

Kirjeeseen kannattaa liittää yhteystietojen lisäksi puhelinnumero erityisesti tunnettujen ihmisten osalta, joilla on harvoin aikaa vastata saamiinsa kirjeisiin. Jos kyseessä on ystäväsi tai henkilö, joka tuntee sinut, niin siinä tapauksessa puhelinnumeroa tuskin tarvitsee lisätä. Yhteystietojen lisääminen on kohteliasta ja kirjeen vastaanottajalla pitää olla mahdollisuus vastata kirjeeseen, mikäli tämä pitää kirjeestä tai haluaa esimerkiksi kiittää kirjeen lähettäjää kauniista sanoista.

Joko mieleesi tuli joku tietty henkilö? Ei muuta kuin kirjoittamaan!