Mistä on hyvät johtajat tehty?

Itsetuntemus, empaattisuus, tunneäly ja positiivisuus. Innostavuus, kärsivällisyys ja johdonmukaisuus. Uskottavuus, asiantuntijuus, luotettavuus, turvallisen ilmapiirin luoja ja oma esimerkki. Lisäksi selkeys, määrätietoisuus ja organisointitaito.

Luettelin tuossa edellä hyvän kouluttajan ominaisuudet. Jos ihmiseltä löytyvät nuo taidot ja kyvyt, niin hänen koulutettavansa saavat silloin erinomaisen tilaisuuden oppia jotain hyödyllistä ja sovellettavissa olevaa, tehokkaasti käytettävissä olevaan aikaan verrattuna. Noita ominaisuuksia ja taitoja pyritään kehittämään organisaatiossa, jonka piirissä olen toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan.

Hyvä kouluttaja on myös hyvä johtaja. Lähde: miesvaillavarjoa.blog

Nuo ominaisuudet eivät ole irrallaan ihmisestä, vaan ne seuraavat häntä kaikkialle. Työpaikalle, muihin harrastuksiin ja yksityiselämään. Ne eivät tee ihmisestä täydellistä, vaan tuollaisellakin ihannetyypillä on heikkoutensa ja murtumispisteensä. Ei suotta ole listattu ensimmäiseksi asiaksi itsetuntemusta, sillä ilman sitä ei kykene kehittämään itseään tai toimimaan tukena muiden kehittämisen tiellä. Ihmisen tulee tuntea omat rajansa ja hyväksyä ne niiden asioiden lisäksi, joissa hän kokee olevansa hyvä. Itsekriittisyyden ei tarvitse olla piikikästä itseään kohtaan, vaan siihen voi asennoitua prosessina: ”Tässä minulla on kehitettävää, ja näin kauan minulla menee tullakseni siinä riittävän hyväksi.”

Ei ole mitenkään yllättävää, että armeijassa nähdään selkeä suhde hyvän kouluttajan ja hyvän johtajan välillä. Minä en ainakaan ole tavannut yhtään erinomaista johtajaa, joka kompuroisi kouluttamisessa. Tai poikkeuksellisen hyvää kouluttajaa, joka ei osaisi johtaa joukkoa ihmisiä. Jos ihmiselle annetaan intensiivinen koulutus pedagogiikan perusteista ja peruskoulutusmenetelmistä, niin käytännön kouluttamisnäytännöllä pystyy tunnistamaan ihmisen johtamistaidot. Ihan näin vinkkinä teille asiantuntijoille, jotka pyritte löytämään erilaisiin organisaatioihin väliportaan johtajia eli niitä ihmisiä, jotka johtavat toisia ihmisiä. Johtamistaidot kun ovat tunnistettavissa välillisin menetelmin ilman varsinaista johtamissuoritusta.

Tällainen ihmistyyppi on siitä mielenkiintoinen myös siksi, että hän kuuntelee toisia ihmisiä. Aidosti. Hyvä itsetuntemus tekee sen, että tunnustaa olevansa tietämätön ja näkee sen ongelmana. Se pakottaa nojaamaan toisiin ihmisiin ja heidän tietouteensa. Hyvä kouluttaja ja siten hyvä johtaja arvostaa toisten ihmisten tietoa, kokemusta ja siten näkemystä, jolloin hän on alati kiinnostunut toisten ihmisten mielipiteistä. Näistä mielipiteistä hän kokoaa verkostomaisen kokonaiskuvan, joka toimii perusteena päätöksille. Liittyivät ne sitten aitoon johtamiseen tai esimerkiksi koulutustapahtuman mukauttamiseen lennosta.

Tämä saattaa kuulostaa henkselien paukuttelulta, mutta minulta löytyvät nuo kaikki ominaisuudet. Sitten tuleekin suuri mutta: Minä voisin kehittää kärsivällisyyttäni, siinä minulla on paljon parannettavaa. Voisin myös olla johdonmukaisempi ja vähentää turhia puheita silloin, kun minulla on tärkeää sanottavaa. Siinäkin on kehitettävää, että en antaisi kulloisenkin mielentilani vaikuttaa positiiviseen ulosantiini. Vaikka olisinkin väsynyt, nälkäinen ja / tai laiminlyöty jollain tavalla, niin en saisi antaa vaikuttaa sen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Hyvän kouluttajan ja hyvän ihmisten johtajan tuleekin olla aina tietoinen omista rajoistaan ja siitä, missä olisi eniten kehitettävää.

 

Minuun syvästi vaikuttaneet roolimallit

Maanantain retrospektiivin kohteeksi on hyvä ottaa roolimallit. Erityisesti ne, jotka ovat vaikuttaneet minun kehitykseeni lapsuudesta aikuisuuteen ja aina näihin päiviin saakka. Kun puhutaan rooleista, niin minulle ne näyttäytyvät toisistaan erottuvina käyttäytymismalleina erilaisissa tilanteissa. Käynkin tässä erilaiset roolini läpi ja nostan esille niihin eniten vaikuttaneet persoonat.

Kasvattajan rooli. Siis se, joka aktivoituu lasten ja yläkouluikäisten nuorten parissa. Tulevaisuuden aikuisen parissa aikaa vietettäessä on selviö, ettei pieni ihminen ymmärrä vielä tätä maailmaa niin riittävästi, jotta kykenisi selviytymään sen asettamista haasteista itsenäisesti. Silloin tarvitaan kokeneen aikuisen läsnäoloa, joka näkee uteliaana uudet asiat eräänlaisina haasteina ja näyttää, että muutokseen pystyy aina mukautumaan. Tällainen aikuinen myös näyttää toteen käytännössä sen, millainen vaikutus on aidolla läsnäololla, toisen kunnioittavalla kohtelemisella ja rehdillä asenteella. Virheitä ei voi välttää, mutta niistä ei tarvitse lannistua. Sitä paitsi ilman virheitä ei voi oikein oppia mitään uutta ja virheiden tekemiseen liittyvä häpeän tunne tuleekin ymmärtää asiana, joka tulee ympäristöstä eikä sisimmästämme. Torsti-setäni, lapsuuden partiojohtajani Jouni ja edesmennyt Kalle-enoni ovat vaikuttaneet suuresti tähän rooliini. Nämä kaikki kolme miestä ovat olleet aina esikuviani kasvatukseen liittyen ja voin vain ihannoida miten tyynesti he kykenivät aina suhtautumaan lapsen elämään liittyviin vaikeuksiin ja haasteisiin, ikinä hermojaan menettämättä. Kyllä, aikuisten osalta he saattoivat jopa raivostua, mutta lapsien kohdalla en ikinä päässyt todistamaan mitään vastaavaa.

Kouluttajan roolin olen omaksunut vasta aikuisiällä, ja tuon roolin kehitys alkoikin vasta varusmiespalveluksen aikana. Vaikutteita olen saanut siihen kuitenkin myös lapsuudesta ja nuoruudesta, jossa kaikki uusia asioita minulle opettaneet aikuiset ovat toimineet minulle roolimalleina. 4H-kerhon Kirsi oli äärimmäisen mahtava kouluttajatyyppi erilaisissa käsitöissä. Hän näki heti yhdellä silmäyksellä missä kohtaa meni vikaan ja hän näytti kernaasti, miten sellaisia virheitä pystyi välttämään, näyttäen oikeat suoritukset aina käytännössä ja rauhallisesti ohjaten minun omaa tekemistäni. Kouluttajaksi kasvamisessa minua ovat auttaneet lukuisat ammattisotilaat, asiantuntijaopettajat ja koulutettavat itse. Kyllä, suurin vaikutus on ollut sillä, että olen aina kysynyt minulta koulutusta saaneilta palautetta. Vain he ovat kyenneet vastaamaan siihen kysymykseen, että kykeninkö jakamaan tietoni ja taitoni kulloisessakin aiheessa tehokkaasti ja ymmärrettävästi käytettävissä olevaan aikaan suhteutettuna.

Miehen rooli. Tämä on varmasti se rooli, joka on kaikkein häilyvin ja jonka osalta olen kohdannut mitä erilaisempia roolimalleja, niin hyviä kuin huonoja. Suuri on ollut isäni vaikutuksella tuohon rooliin kasvamisessa ja tärkeimpänä eväänä hän onkin antanut minulle suoran selkärangan kasvattamisen. Hän on näyttänyt minulle, kuinka kantaa vastuu omista virheistä, milloin taas täytyy pitää puoliaan ärhäkkäästi ja milloin on taas soveliaampaa pysyä hissukseen. Itsensä verinen puolustaminen voi nimittäin johtaa jopa huonompaan lopputulokseen kuin vaikeneminen. Tärkeintä on ollut kuitenkin se, että pysyy itselleen rehellisenä ja tunnistaa omat vahvuutensa sekä heikkoutensa. On hetkiä, jolloin on parempi pitää omat kädet taskuissa ja antaa osaavampien näyttää esimerkkiä, ollen kuitenkin aina valmiina ojentamaan kätensä avuksi. Olen myös oppinut häneltä ja muilta tuon aikakauden miehiltä sen, että puheet ovat puheita, kunnes ne todistetaan toiminnan kautta. Tuossa on ehkä suurin syy sille, että en oikein pidä pohjanmaalaisia kovinkaan suuressa arvossa mitä puheisiin tulee. Heillä kun niitä puheita riittää ja hyvin väritettyjä sellaisia.

Kumppanin roolissa kuvastuu parhaiten oma ja aito minäni, mutta siihenkin olen saanut vaikutteita. Näitä ovat jo aiemmin mainittu Torsti-setäni sekä toinen veljistäni, keskimmäinen meistä kolmesta. On kuitenkin huomionarvoista nostaa esille se tosiseikka siitä, että heidän kumppaninsa ovat maailman rauhallisimpia ja sovinnollisimpia ihmisiä. Eivät mitään alistujia, vaan päinvastoin lempeyteen nojaavia ohjaajia. Torstin jo edesmennyt vaimo oli äärimmäisen huumorintajuinen ja positiivinen persoona ihan loppuun saakka, joten tuo persoona on varmasti tuonut sedästäni esiin hänen parhaimmat puolensa kumppanina. Samaa voi sanoa veljestäni, sillä hänen vaimonsa on kuin nuorempi versio setäni edesmenneestä aisaparista. Tuon havainnon myötä voin todeta, että saadakseen esille toisesta parhaan on myös itse annettava parhaat puolensa toisen saataville.

Roolit ovat aina ennen kaikkea käyttäytymismalleja, jotka kehittyvät niin tietoisen kuin tiedostamattoman toiminnan kautta. Ne määräävät sen, miten reagoimme erilaisiin tilanteisiin, samalla suojellen ydinminäämme eräänlaisena suojamuurina. Ei välttämättä järkkymättömänä suojamuurina, vaan suodattimena. Sellaisena, jonka avulla voimme poimia tärkeimmät ydinminäämme muokkaavat yksityiskohdat kulloisestakin kokemuksesta ja joka toimii myös ulospäin: Emme välttämättä halua sotkea ydinminäämme tai erilaisia roolejamme niille kuulumattomiin tilanteisiin.