Sain tänään sellaista palautetta eräältä oppilaaltani, että näin kotona tietokoneeni ääressä istuessani tunnen liikutusta sisälläni. Ja samalla tunnen oloni harmistuneeksi, sillä palaute liittyy kokoaikaisten opettajien kohtaamaan työmäärään. Aikaa oppituntien valmisteluun, niihin valmistautumiseen ja purkamiseen ei käytännössä ole, jos haluaa saada asiat hoidettua virka-aikojen puitteissa. Olen itse ”onnellisessa asemassa” osapäiväisyyteni kanssa, sillä ehdin tekemään kaikki edellä mainitut virastoaikana.
Kun luin palautetta (se siis oli nimetön) ja muistelin erästä lyhyttä kahvikeskustelua erään naisoppilaan kanssa, niin muistin hänen kysyneeni sijaistamani opettajan töihin paluuta. Koin tavallaan ahaa-elämyksen, sillä kyse ei ollut halusta tietää milloin varsinainen opettaja palaa töihin, vaan halusta tietää kuinka kauan itse opetan erästä kurssia.
Eikä siinä vielä kaikki, kuten ärsyttävästi joissain mainospuheissa mainitaan. Jouduin pohtimaan pitkään sitä, että pitäisikö minun nostaa huoleni erään oppilaan motivaatiosta tunneillani. En aio kertoa enempää yksityiskohtia, mutta päätin heittää pallon kuraattorille. Pahoin tosin pelkään, että virallisen reitin kautta toimittuani kyseinen oppilas saattaa alkaa laistamaan tunneiltani. Toinen vaihtoehto olisi ollut henkilökohtainen puhuttelu, mutta sen tekeminen saattamatta sitä muiden opiskelijoiden tietoon olisi liian vaikeaa. Puhuttelussa asia olisi jäänyt meidän väliseksi asiaksi, mutta tällaisen virallisen reitin kautta voidaan EHKÄ vaikuttaa asioihin suuremmassa mittakaavassa.
Ilman varsinaista pedagogista tai opettajakoulutusta olen tavallaan tuntemattomilla vesillä toimintatapojen suhteen. Tuon edellisenkin päätöksen tekoon meni minulta melkein tunti, muutama tupakka ja kaksi kahvikupillista. Siinä ajassa kokeneempi opettaja olisi ehtinyt hoitamaan useamman oppitunnin valmistelun.
Kuopion tapahtumat olivat sen verran vielä mielessäni aamulla, että päätin tehdä vastaavien tapahtumien estämiseksi omalla paikkakunnalla aloitteen. Saa nähdä tartutaanko siihen, tosin en jää harmittelemaan, jos asia ei kanna hedelmää. Ainakin yritin auttaa asiassa, mutta on muista tekijöistä kiinni otetaanko tarjoamani apu vastaan.
Nyt ryhtyessäni päättämään tämän kertaista kirjoitustani oloni on kylmä. Takassa on kyllä tuli, mutta menee hetki ennen sen lämmittävää vaikutusta fyysiseen aistimukseen. Se kaikkein kylmin olo tulee kuitenkin pääni sisältä, sillä olen joutunut kovettamaan itseni eräiltä yksityiselämääni liittyviltä asioilta. Yksi niistä liittyy liiallisesta empatiasta poisoppimiseen ja sen korvaamista sympatialla. En tiedä onnistunko tässä oppimisprosessissa täysin, mutta tiedän tämän tilan haittavaikutukset. Erityisesti silloin, mikäli en saa edes pientä muutosta aikaiseksi. Olisi kiva olla vaihteeksi taas hyvä läheisiä ihmisiä kohtaan, eikä tajuta omien toimiensa liiallinen jyrkkyys jälkeen päin. Tulenkin usein ajatelleeksi: ”Miksi onnistun olemaan kohtalaisen hyvä ihminen tuolla ulkona yksityiselämäni ulkopuolella, mutten osaa olla sitä täällä oman elämänkuplani sisällä?”
Ai niin, maailman opettajien päivä onkin tulevana lauantaina, 5. päivä lokakuuta. Taidankin tehdä silloin hyvää ruokaa ja nostaa viskilasin muistaakseni kaikkia minua opettaneita ihmisiä, kollegoita (vaikka en olekaan muodollisesti pätevä) sekä alalle aikovia ajatellen. Haitatkoon koulu ja opetus mahdollisimman vähän itse oppimista!
Mies Vailla Varjoa 