Olin raivoissani ja pysähdyin ajattelemaan

Joo me ollaan lasten kanssa turva kodissa koska mä varmaan tapan itteni kohta..

Sain edellä olevan viestin nuorelta naistuttavaltani, jonka poikaystävä oli kuollut juuri edellisenä päivänä. Olin kätellyt kyseistä nuorta miestä viisi päivää aikaisemmin, kun olin käynyt vierailemassa heidän luonaan ja kuulemassa kuulumiset. Heti perään sain taas jälleen toistaa hänelle samat sanat kuin lukemattomia kertoja aikaisemmin: Ei, hän ei ole murhaaja. Ei, häntä ei ole kirottu.

Hetken asiaa mietittyäni tulin jopa vihaiseksi. Olen itse ollut sovittamassa muutaman kerran hirttosilmukkaa kaulani ympärille, mutta olen pyörtänyt päätökseni puhtaasti velvollisuuden tunnosta. Ei, kuka sitten pitäisi huolta koirastani? Ei, kuka sitten kävisi omaisuuteni läpi ja joutuisi tekemään tavaroiden hävittämisen? Elämä on joskus näyttänyt täysin lohduttomalta, mutta viime hetkellä olen oivaltanut jonkin syyn, miksi minun ei tulisi tehdä sitä. Suurin ja painavin syy olla edes ajattelematta viimeistä vaihtoehtoa olisi oma lapsi tai lapset. Olin vihainen siitä, että ihminen voi heittäytyä niin itsekeskeiseksi, sellainen ihminen, jonka kontolla on kahden pienen lapsen elämä. Olin aivan raivoissani. Kunnes rauhoituin ja totesin, että yhteiskuntamme on perseestä kun huomioi mielenterveyspalveluiden tason.

Mielenterveyspalvelut saavat tyydyttävän arvosanan minulta siinä hoidon vaiheessa, kun ihminen on jo joutunut pohjalle. Hylätyn arvosanan MiePä-palvelut saavat pro-aktiivisesta työstä. Mielenterveyshoitajalle pääsee ilmaiseksi, mutta tieto tästä ei leviä yhtään mihinkään. Ihan kuin sitä tietoa ei edes haluttaisi kuuluttaa kaikelle kansalle. Ongelmiin pitäisi puuttua, ennen kuin niistä edes tulee ongelmia. Se säästäisi yksittäisen ihmisen kallisarvoista elämää ja madaltaisi pitkässä juoksussa terveydenhuollon kustannuksia. Jos mieli sairastuu, niin sitten alkaa sairastumaan koko keho. Tai kehon sairastuessa mieli seuraa mukana. Miten vaikeaa yhteiskunnan päättäjille tämän asian tajuaminen voikaan olla?

Eilen oli viimeinen työpäiväni opettajana. Tarkistin viimeisiä kokeita ja löysin erään puolivillaisesti tehdyn kokeen lopusta viestin, josta osan julkaisen tässä seuraavaksi:

…tämä oli viimeinen tunti minkä pidit minulle. Olet loistava opettaja ja yksi niistä harvoista kenestä pidin (ja niitä opettajia ei ole paljon)… Olet esimerkki siitä, että ei tarvitse sitä yliopisto(koulutusta) ollakseen hyvä opettaja…

Viestissä oppilas kertoi keskeyttävänsä opinnot, jotta hän saa elämänsä kuntoon muilta osa-alueilta. Luin tekstin useaan kertaan, pohdiskelin tämän oppilaan tilannetta ja päädyin samaan lopputulokseen. On parempi selvittää oman elämän ongelmat, jotta pystyy keskittymään opiskeluun ja sen jälkeen koittavaan työelämään. Uskon, että tuo määrätietoinen nuori nainen tietää parhaiten oman tilanteensa ja osaa tehdä elämässään oikeat päätökset.

Tiedättekö mitä? Tekisin itse hänen asemassaan samanlaisen ratkaisun: Oma pesä ensin kuntoon, sitten vasta muut asiat. Toivonkin todella, että kyseinen oppilas tai oikeastaan entinen oppilas saisi elämänsä haasteet selvitettyä, että voisi keskittyä elämiseen. Hän on sen ansainnut, hyvän elämän.

 

Kirjoja, seksiä ja perjantai-elokuva

Mielenterveyshuollon tapaaminen oli tällä kertaa hyvin raskas, sillä mieleen piti palauttaa paljon jo unohduksiin painuneita asioita. Istuessani sairaanhoitajan huoneessa ja hoitajaparin haastatellessa tuntemuksiani ja olemisiani, tunsin painautuvani yhä syvemmälle alla olevaan tuoliini. Jossain vaiheessa olisin halunnut olla vain hiljaa, mutta tyhjyyden keskeltä löysin hetkeksi oman ääneni.

Henkisesti raskaan koettelemuksen jälkeen päätin mennä kirjastoon, olihan minulle tullut lainauskielto maksamattomien myöhästymismaksujen takia. Kulkiessani hyllyrivien välissä ajauduin ensin terveyskirjallisuuden keskelle ja löysin käsiini pienen kirjasen: Irti murehtimisesta, kustantaja Duodecim. Selailin sitä hetken ja löysin muutaman mielenkiintoisen harjoitteen, jotka voisivat auttaa hädän tullen.

Seuraavaksi käännyin ympäri ja näin toisen hyllyrivin alatasossa seksologian kirjoja. Muistin, että tapaamisessa olin nostanut esille mielialalääkkeiden yhden sivuvaikutuksen, joka aiheuttaa vaikeuksia saada orgasmi. Tuolta alahyllyltä löysin kirjan naisen seksuaalisuudesta ja hetken mielijohteesta tutustuin sen sisältöön. Sen vieressä olisi ollut 1400-luvulta peräisin oleva Nefzawin Tuoksuva Puutarha, mutta sen sikäli mielenkiintoinen sisältö oli liian uskonnollissävytteistä. Käteeni jäänyt kirja on toki miehen kirjoittama, mutta teksti pohjautuu lähes yksinomaan eri tutkimuslähteisiin.

Seinämaalaus Pompeijista. Roomalainen kaupunki oli tunnettu yläluokkaisten roomalaisten lomakohde.

Seksi on ollut minulle aina tärkeä osa elämää eikä siitä puhuminen ole tuottanut minulle ongelmia, jos vain kuuntelija sattuu olemaan sopiva. Pisimmän, yli vuosikymmenen kestäneen parisuhteeni ehkä eniten harmittavimmista asioista oli se, että en kokenut voivani puhua seksistä täysin avoimesti. Aivan kuin toiselle olisi syntynyt painolasti aina silloin kun otin puheeksi seksin, siitäkin huolimatta, etten nostanut seksiä puheenaiheeksi sen puutteen takia.

Kun pääsin asunnolleni lainaamieni kirjojen kanssa (lainasin myös muutakin kuin mainitsemani), niin avasin tuon naisen seksuaalisuudesta kertovan kirjan ja silmäilin sen läpi kannesta kanteen. Luin kyselytutkimuksesta, jonka mukaan naiset arvostavat pitkissä suhteissa ulkoisia seikkoja eniten sitä, että pystyy puhumaan avoimesti seksistä. Ilmeisesti itse olin löytänyt elämääni sellaisen ihmisen, jolle tuo kriteeri ei juurikaan merkinnyt mitään vaan suhteessa alkoi hiertää jotkin muut asiat; saadako koskaan tietää lopulta miksi?

Kun on alkanut seksistä kirjoittamaan, niin jatketaan samalla linjalla. Mielestäni #metoo-keskusteluun on luikerrellut käärme sekaan. Seksuaalinen ahdistelu (ja ahdistelu muutenkin) on vastenmielistä, mutta samalla on kiihkeimmät henkilöt päässeet demonisoimaan seksuaalissävytteiset lähestymiset ja suoranaisen flirttailun. Jos yksikään mies ei kehuisi yhdenkään naisen ulkonäköä tai pukeutumista, ei vastaisi vietteleviksi kokemiinsa viestittelyihin ja ehdottaisi intiimimpää kanssakäymistä, niin mielenterveysongelmien määrät ampuisivat kattoon. Samalla syntyvyys painuisi pakkasen puolelle, puhumattakaan parisuhteiden tai ylipäätään suhteiden muodostumisesta. Hyvät käytöstavat, toisten huomioon ottaminen ja omana itsenään olemalla pääsee jo aika pitkälle, mutta omaa seksuaalisuuttaan ei tulisi kieltää.

Tähän on oikeastaan hyvä lopettaa ja antaa filosofisten aivojeni antaa hengähtää. On sentään perjantai. Telkkarista tulee illan teemaan hyvin sopiva elokuva, Braveheart – taipumaton. Siinä (vaikkakin historiaa reilusti vääristääkin) skotti nousee brittejä vastaan menetettyään rakkaansa miehittäjille ja johtaa maanmiehensä vastarintaan Englannin kruunua vastaan. Se on tragedia, mutta mitä muuta elämältä voisikaan lopulta odottaa kuin tragediaa?

 

Vuoristoradan kyydissä

Tänään on taas se päivä, kun menen kaupungin mielenterveyshuoltoon sovittuun tapaamiseen. Tapaamiset ovat aina vaikeita, sillä niiden väliin mahtuu varsinainen vuoristorata tuntemuksia, olotiloja ja niin hyviä kuin huonojakin päiviä. Onneksi olen kirjoittanut tähän blogiin, sillä sen avulla voin muodostaa käsityksen kuluneista päivistä ja viikoista. Tässä mielentilassa ei nimittäin meinaa aina muistaa mitä päivät ovat pitäneet sisällään, huonoja päiviä ei haluaisi muistella ja hyviä päivä on niin vähän, että täytyy luntata, milloin sellainen on sattunut omalle kohdalle.

Ammattilaisilta saatu apu on ollut aina kaksijakoista. Joinain kertoina tuntuu, että saa todellista apua ja tuntuu, että ammattilaiset välittävät aidosti minun jaksamisestani. Joinain kertoina taas tuntuu siltä, että tapaaminen on ollut täysin turha. Siihen ei vaikuta mikään muu kuin se, että sattuuko tapaamispäivänä olemaan hyvä tai huono päivä itsellä.

Masentunut tarvitsee kuitenkin kaiken saatavilla olevan avun. Itse toivoisin pääseväni ryhmäkuntoutukseen, jossa olisi vertaistukea saatavilla. Olisi ihmisiä, jotka erilaisista taustoista riippumatta ovat samassa tilanteessa. Voisi keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, jotka tietävät tasan tarkkaan niistä tunteista ja olotiloista joita itse käy jatkuvasti läpi. Eihän alkoholistikaan saa todellista vertaistukea sellaiselta, joka ei ole ollut samassa tilanteessa. Mieleeni muistuu erään tv-ohjelman kautta eräs entinen alkoholisti, joka auttaa muita alkoholisteja pääsemään irti entisistä elintavoista hakemalla avun tarvitsijat suoraan kadulta.

Onneksi on viikonloppu tulossa ja olen saanut sovittua tuoksi ajaksi itselleni menoja. Tapaan vanhan kaverin, jonka kanssa olisi tarkoitus viettää aikaa. Käyn ehkä elokuvissa, mikäli tuttuni menot osuvat yksiin omien menojeni kanssa. Tämä päivä tulee olemaan rankka, mutta sitä keventää ajatus viikonlopusta ja siitä, että on mahdollisuus asettua arjen ulkopuolelle.

Niin. Vaikka viime päivinä olen väsynyt hyvin nopeasti, niin olen kuitenkin kyennyt keskittymään mielenkiintoisiin asioihin. Olen keskittynyt politiikan seuraamiseen ja kansalaistoimintaan sekä tehnyt ammattiini liittyviä asioita, jotka eivät tunnu varsinaiselta opiskelulta tai työn tekemiseltä. Uusien asioiden opettelu on taas tuntunut mielekkäältä, mutta asioiden muistamisessa on vielä suuria ongelmia. Väsymys iskee aina nopeasti, vaikka olisi kuinka hyvä olo ja draivi päällä. Tällä viikolla onkin tullut nukuttua hyvin runsaita iltapäiväunia, jotta on jaksanut tehdä jotain myös illalla.