Kirjoittamisen vimmastus

Sain tänään mielettömän kirjoitus-flown päälle. Olen tutkinut viime päivinä muinaisuskoa, erityisesti suomalaista. Ryhdyin kirjoittamaan täysin fiktiivistä tarinaa ja yhdessä välissä huomasin, että kykenin kirjoittamaan tarinaa täysin silmät kiinni. Osaan kyllä konekirjoituksen, mutta harvemmin kirjoitan ilman kirjoittamaani tekstiin katsomista.

On hyvin harvinaista, että olen kerrankin päättänyt hyvin tarkkaan miten kirjoittamani tarinani etenee ja päättyy. Kirjoittamista helpottaa ehkä se, että näkökulma tulee olemaan kokonaisuudessaa ensimmäisestä persoonasta. Sekoitan tarinaan omia kokemuksiani, tuttuja ihmisiä nykyisyydestä ja menneestä. Sekoitan tarinaan muinaisuskonnoista eli shamanistisista uskoista tarinaan fiktiiviset osuudet, mutta lopuksi tarina tulee todennäköisesti tuntumaan hyvin henkilökohtaiselta eli lähes todenomaiselta.

Tätä ennen olen yhden kerran tehnyt hyvin tarkan suunnitelman siitä, millaisen tekstin kirjoitan loppuun saakka. Kyseessä oli käsikirjoitus, johon olin mielestäni kehittänyt erinomaisen ja suomalaisittain hyvin erottuvan tarinan. Työtapani tarinaan olin kopioinut suoraan Joel ja Ethan Coenilta, mutta muutaman päivän tauon jälkeen totesin tarinan olevan aivan liian absurdi suomalaiseen ympäristöön. Olin hyvin alakuloinen tuon jälkeen, sillä ymmärsin ettei suomalaisesta sielunmaisemasta voi oikein ammentaa toisenlaisia tarinoita kuin mitä on jo kerrottu.

Kirjoittaminen itsessään on minulle äärimmäisen terapeuttinen tapa purkaa tuntojani ja mielikuvitustani. Alan usein kirjoittamaan vimmatusti ja lopetan kunnes olen lopen uupunut. Johtuen mitä ilmeisimmin masennuksestani, niin yksikään kirjoitus ja yksikään tarina ei ole päässyt päätökseen. Minulta puuttuu tyystin jaksaminen aloitettujen asioiden loppuun saattamiseen ja tekemisiltäni puuttuu jonkinlainen päämäärätietoisuus.

Toivon todella, että jonain päivänä jaksaisin jälleen avata jo aloittamani tekstin ja jatkaa sitä sen sijaan, että aloittaisin uuden kirjoittamisen. Ehkäpä silloin saisin mieleeni lopullisen rauhan ja saisin elämässäni oikeasti jotain aikaiseksi. Sillä ei sikäli ole sen suurempaa väliä, että lukisiko noita tekstejäni kukaan. Haluaisin vain kirjoittaa jotain, jota lukisin itse mielelläni.