Seitsemästä kuolemansynnistä

5728183716_902ce3a727_b

Viikonloppu alkaa olemaan takana, jolloin yksi jos toinenkin on nojautunut paheiden tielle. Eräät meistä ovat tehneet jopa syntiä, mikäli tarkastelemme mennyttä seitsemän kuolemansynnin kautta. Syntihän on jotain, mikä nähdään monoteistisessä uskonnon harjoittamisessa hyvin tuomittavana tekoja ja josta on usein palkkana kadotus. Riippumatta siitä, että sattuuko uskomaan Jumalaan tai ei, niin kuolemansynneissä on kyse rakkauden korruptiosta. Näin ainakin pääosassa syntien osalta, mikäli tarkastelemme Dante Alighierin Jumalaista näytelmää.

Alkuperäinen ajatus kuolemansynneistä on tosin johdettu 300-luvulla eläneeseen Evagrius Ponticus -nimiseen munkkiin. Hän määritteli kahdeksan pahaa ajatusta, jotka olivat: mässäily (gastrimargia), haureus (porneia), ahneus (philargyria), ylimielisyys (hyperēphania), surumielisyys liittyen kateuteen (lypē) nykymielessä, viha (orgē), ylpeily (kendoxia) ja välinpitämättömyys (akēdia). Edellä kuvatut suomenkieliset käännökset ovat välinpitämättömyyden ja ylpeilyn osalta omiani, muut on käännetty englanninkielisistä vastineista.

Mässäily, haureus ja ahneus

Jos Danten kirjoituksiin on tukeutuminen, niin rakkauden korruptio eli vääristyneisyys tulee esille näissä synneissä näkyvimmin. Mässäilyn voi nähdä holtittomana kulutuksena, haureuden sairaanloisena seksuaalisuuden ylikorostamisena ja ahneuden mielentilana, jossa mikään ei riitä. Eikä pelkästään kulutusmielessä.

Olen kirjoittanut seksuaalisuudesta aiemminkin, mutta seksuaalisuuden ylikorostaminen johtaa väistämättä suuriin ongelmiin. En ole asiantuntija, mutta lukemastani aineistosta päätellen seksuaalisuuden ylikorostaminen on aina jonkinlainen merkki lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä tai traumasta, joka vaikuttaa suuresti aivoissamme esiintyviin hormoneihin ja välittäjäaineisiin, erityisesti niiden erittymiseen ja sitä kautta noiden kemiallisten yhdisteiden epätasapainoon. Turvallisen lapsuuden ja nuoruuden kokeneen aikuisen aivojen biokemia eroaa epävakaassa ja uhkaavassa ympäristössä kasvaneen aikuisen aivojen biokemiasta tutkimusten perusteella.

Yksinkertaistettuna ihminen, joka ei ole saanut rakkautta sen puhtaimmassa muodossa ei myöskään itse kykene kokemaan rakkautta puhtaassa muodossa, vaan etsii rakkautta sen vääristyneimmistä muodoista. Tämän olen itse saanut kokea käytännössä, sillä rakkauskäsitykseni on hyvin erilainen erääseen entiseen kumppaniini verrattuna. Mikäli ryhtyisimme määrittelemään sitä, mitä rakkaus oikeasti meille merkitsee ja miten sen tulisi ilmentyä elämässä sekä teoissamme, havaitsisimme todennäköisesti hyvin suuria näkemyseroja.

Ylimielisyys, surumielisyys ja viha

Siinä missä mässäily, haureus ja ahneus voidaan nähdä fyysisen rakkauden vääristyneisyytenä, niin ylimielisyys, surumielisyys ja viha voidaan nähdä henkisen rakkauden vääristymänä. Ylimielinen asettuu aina toisten yläpuolelle, surumielinen kadehtii toisten saavutuksia tai elämäntilaa ja vihaan sortuva ei kykene rakastamaan poikkeavuutta.

Henkisen rakkauden korruptoituneisuus on myös kasvuympäristömme perintöä. Vanhempien tai vanhemman krooninen tyytymättömyys tai pitkään jatkuva ahdinko jollain elämän osa-alueella vaikuttaa alitajuisesti lapseen siinä määrin, että kasvava ihmisyksilö valmistautuu omassa elämässään vastaavanlaisiin olosuhteisiin. Tällaisen lapsuuden kokenut aikuinen voi kokea irrallisuutta ympäröivästä yhteiskunnasta ja hakeutuu siten alitajuisesti lapsuuttaan vastaavaan ympäristöön eli seuraan, jossa samat laiminlyönnit jatkuvat. Vaikka sosioekonominen asema vaikuttaa yleensä positiivisessa mielessä tähän, niin löytyy varakkaistakin ydinperheistä niitä, joiden lapset hakeutuvat huumausaineiden maailmaan ja alkavat käyttää päihteitä väärin. Henkisen rakkauden korruptio ei katso tulotasoa eikä asuinpaikkaa, siihen voi altistua myös hyvin toimeentulevienkin ympäristössä.

Jo pelkästään aikuisten kokema stressi aiheuttaa jälkeläisissä pysyviä muutoksia keskushermostoon, joten varakkaan perheen vanhempien kohdatessa näennäistä taloudellista ahdinkoa (”miljoonan miehellä on miljoonan murheet”) se vaikuttaa pysyvästi myös lapsiin. Se voi näyttäytyä myös siinä, että tulotasoa ylläpitääkseen molempien vanhempien tai toisen vanhemmista tulee olla paljon poissa kotoa. Siitä seuraava läheisyyden ja läsnäolon puute saa lapsen kenties uskomaan, että se on seurasta hänestä itsestään. Näinhän se ei suinkaan ole ja näin sen myös vanhempikin ajattelee. On kuitenkin väärä olettamus olettaa, että lapsi kykenee rationaaliseen ajatteluun ennen murrosiän päättymistä. Tämä meidän kaikkien aikuisten tulisi muistaa, perhe- ja koulutaustasta riippumatta.

Ylpeily ja välinpitämättömyys

Viimeiset kaksi kuolemansyntiä vaikuttavat lähisuhteissamme, mutta erityisesti ne vaikuttavat niiden ulkopuolella. Ylpeily ja välinpitämättömyys kävelevät käsikädessä siten, että ne näkyvät myös yhteiskunnan tilana. Toisten aikaansaamia saavutuksia omitaan ja niillä ylpeillään, jolloin heittäydytään täysin välinpitämättömiksi toisia ihmisiä kohtaan. Niitä, jotka ovat tehneet varsinaisen työn tai nähneet vaivaa niiden eteen.

Esimerkiksi Toivo Sukari näkee itsensä yrittäjänä, joka on saanut aikaiseksi kaiken aivan itse. Hän on visionääri omalla kentällään ja kykenee käynnistämään hankkeita, mutta hänen käytöksensä kielii molemmista synneistä ja sen näkee myös hänen ympärillään olevista ihmisistä. Jos teet Google-haun ”Toivo Sukari kiittää”, niin et tule löytämään mitään tuloksia tuolle haulle. Ainoa ketä hän kiittää, on hänen vaimonsa ja tulosmittari. Jokainen, joka on toiminut keskisuuressa tai isommassa yrityksessä tietää, että yksikään yrittäjä tai visionääri ei kykene saavuttamaan tavoitteitaan yksin. Siihen tarvitaan suuri joukko ihmisiä, aina rahoittajista käytännön työn asiantuntijoihin.

Välinpitämättömyys on tietysti osaltaan ihmisen persoonaan liittyvä asia, mutta se kielii myös jostain aivan muusta ongelmasta. Olen itse nähnyt, miten ihmisen erkaantuessa toisista ihmisistä tästä tulee välinpitämätön. Se johtuu siitä, että vain harva kykenee kokemaan empatiaa yli sosioekonomisten rajojen. Se on taas seurasta kokemattomuudesta ja vähäisestä kanssakäymisestä erilaisten ihmisten kanssa. Ongelmaa rakennetaan tälläkin hetkellä pääkaupunkiseudun huippulukioissa, joihin valikoituu saman taustan omaavia nuoria ja jos mitään poikkeavaa ei satu, niin he tulevat elämään elämänsä kaltaistensa keskuudessa loppuelämän ajan. On valitettavaa, että esimerkiksi Ressun lukiosta valmistuu ylioppilaita, joilla on tulevassa paljon suurempi päätäntävalta kuin Äänekoskelta valmistuneilla nuorilla.


Olin itse nuorena rasisti ympäristöstäni johtuen ja kannatin äärinationalistisia näkemyksiä. Johtuen elämänpolkuni mutkaisuudesta ja pituudesta olen kuitenkin saanut kohdata mitä erilaisempia ihmisiä, mitä erilaisemmissa ympäristöissä ja sitä kautta olen muuttunut huomattavasti suvaitsevammaksi. Omaan nationalistisia näkemyksiä edelleenkin, mutta me-hengessä: Suomi on hyvä suomalaisille ja joukkueeseemme mahtuu kaikki, jotka ovat valmiita puhaltamaan yhteen hiileen. Täysin siitä riippumatta, mistä päin maailmaa ihminen on lähtöisin tai millaiset ovat hänen ulkoiset ominaisuutensa tai ensimmäinen oppimansa kieli. Elämänkokemusten myötä olen kasvanut myös sosiaalisuuden vankkumattomaksi kannattajaksi, sillä mielestäni ketään ei tule syrjiä tai tuomita kykenemättömyyden takia. Olen itse ollut työkyvytön, mutta päässyt takaisin työelämään. Minua on tuettu yhteiskunnan osalta vaikeina hetkinä rahallisesti ja erilaisten palveluiden kautta. Ja nyt on takaisinmaksun aika. Noista kokemuksista johtuen kykenen ehkä sellaiseen, mihin joku yliopiston käynyt ja satoja kirjoja lukenut älykkö ei pysty: Samaistumaan erilaisiin ihmisiin ja näiden erilaisiin kohtaloihin.

 

Paheista, joihin me kaikki syyllistymme

Juhannusöisen uima- ja fiilistelyretken sekä muutamien nukuttujen tuntien jälkeen on hyvä paneutua paheisiin, kuten eilisessä kirjoituksessani lupasin. Juhannuksena ja muina kesäöinä tulemme nimittäin harrastaneeksi paheita, vaikka kuinka vaalisimme ja arvostaisimme elämässämme klassisia hyveitä.

Paheet voidaan nähdä hyveiden vastakohtana. Tällöin viisauden vastakohta on mielettömyys, rohkeuden pelkuruus, oikeamielisyyden turmelus ja kohtuullisuuden himo. Jälkimmäisen kohdalla käyttäisin myös sanaa kurittomuus, sillä kohtuullisuuden vaaliminen vaatii ennen kaikkea sisäistä itsekuria.

Varhaisista filosofeista Aristoteles toi esille näkemyksen, että hyve on kahden paheen keskiväli. Ollakseen rohkea, ihmisen tulee kyetä olemaan jotain uhkarohkean ja pelkurin väliltä. Ollakseen rohkea tulisikin tuntea pelkoa, mutta pelon ei saa antaa ottaa ylivaltaa ja siten estää rohkeuden esiintuloa. Koska tuo näkemys vaikuttaa paljon monimuotoisemmalta kuin pelkkä vastakohtien asettelu, niin nojaan paheiden käsittelyn tuolle näkemykselle kultaisesta keskitiestä.

Mielettömyys

Jos viisaus esittäytyy esimerkiksi kykynä nähdä tulevaan muun muassa kokemusten, rationaalisen ajattelun ja syy-seuraussuhteiden tunnistamisen yhtälönä, niin mielettömyys voisi olla noiden asioiden puutetta. Eihän se noin ole, sillä jokaisella ihmisellä on omanlaisensa kokemuspohja ja jokainen kykenee järkeilemään ihan arkipäiväisessä elämässään. Ainakin oman itsensä osalta. Syy-seuraussuhteiden tunnistaminen vaatii tietysti kokemusta, mutta mistään rakettitieteestä ei ole kysymys. Lapsi oppii aina jossain vaiheessa, että liian korkealta hyppääminen aiheuttaa kipua tai ilkeästi sanottu satuttaa toisen tunteita.

Mielettömyys onkin ennen kaikkea kieltämistä. Se on haluttomuutta nähdä, kuulla ja todistaa asioiden todellinen laita. Siihen voi siis silloin syyllistyä niin viisain kirjaoppinut kuin tavan tallaaja, joka käy vuorotöissä tehtaassa tai on yhteiskunnan pudokas eli syrjäytynyt.

Olen itse syyllistynyt mielettömyyteen lukemattomia kertoja lähimmissä ihmissuhteissani. Olen kieltäytynyt näkemästä, että jokin ihmissuhde on ensinnäkin haitallinen minulle itselleni. Olen myös siten syyllistynyt mielettömyyteen siinä, etten ole nähnyt sellaisen ihmissuhteen olevan haitallinen myös toiselle osapuolelle. Olen ollut tavallaan samaan aikaan ylimielinen viisaudessani ja toisaalta turvautunut täyteen tietämättömyyteen, antaen tunteilleni vallan. Olen nimittäin perustellut valintojani väärin perustein ja tunteiden vallitessa jättänyt viisauden kulmakivet täydelliseen pimentoon.

Olen myös todistanut toisten mielettömyyttä lähes päivittäin. Eräs ehkä traagisimmista mielettömyyden ilmentymistä on se, että eräs tuntemani ihminen omaa kaikki eväät viisauden tielle eikä siitä huolimatta valjasta tuota hyvettä käyttöönsä. Sen sijaan hän turvautuu mielettömyyteen, aivan kuin yrittääkseen todistaakseen olevansa väärässä. Hän on huomannut, että alkoholi ei ole pakokeino omilta tunteilta. Kun hän on huomannut tämän, hän käyttää viisauttaan väärin ja johdattelee itsensä uskomaan, että hänen kokemansa paha olo ei ole hänen omia tunteitaan. Hän järkeilee, että niiden on pakko olla muiden ihmisten tunteita. Hän uskottelee itselleen, että hän kokee esimerkiksi minun kokemani tuskan valtavien etäisyyksien päästä ja uskoo siihen todella vakaasti. Viimeksi hän järkeili tällä tavalla eilen juhannusaaton iltana, vaikka itselläni olikin ollut todellisuudessa todella hyvä ja rentoutunut olo keskipäivästä alkaen. Se on aivan samantekevää, että nojautuuko hän järkeilyssään uskomuksiin tai suoranaiseen taikauskoon, sillä alusta alkaen hän on väärinkäyttänyt omaa viisauttaan. Viisauttaan voi käyttää väärin tai laiminlyödä sitä ihan millä alalla ja missä tilanteissa tahansa.

Pelkuruus

Pelkuruus on valitsematta jättämistä. Se juontuu siitä, että ollakseen rohkea tulee olla valmis sietämään epämukavuutta. Rohkea kun päättää kohdata tuskan, kivun, vaaran, epävarmuuden tai pelottelun. Erityisen rohkea saattaa joutua kohtaamaan jopa useita noista edellä mainituista. Pelkuri ei halua kohdata mitään noista, joten hän jättää valintoja tekemättä ja jättäytyy täysin tuuliajolle, antaen muille mahdollisuuden hyväksikäyttää tätä. Hän saattaa pyrkiä pakenemaan ja kenties sillä tavoin tahattomasti vaikeuttamaan omaa tilaansa.

 

Pelkuruutta ei ole se, että päättää jättää konfliktin kohtaamisen. Esimerkiksi lauseenparsi ”taistele vain silloin, kun sinulla on mahdollisuus voittaa” todistaa tämän todeksi ja sitä ovat käyttäneet menestyksekkäästi hyväksi sellaiset sissijohtajat kuin Fidel Castro ja Ho Tši Minh. Vaati suurta rohkeutta todeta, että rahkeet eivät olisi riittäneet mihinkään muuhun. Oli todellista rohkeutta myöntää, ettei ollut mitenkään vahva vastustajaansa verrattuna.

Jos olen johonkin syyllistynyt tietoisesti, niin se on ehdottomasti pelkuruus. Olen kärsinyt parisuhteissa epämukavuudesta, mutta en ole päässyt siitä eroon sitä suurempien pelkojen takia. En ole esimerkiksi ryhtynyt riitelemään, vaikka suuren ja hetkellisesti suuremman tuskan kohtaaminen olisi poistanut pitkään jatkuneen epämukavuuden. Sen sijaan olen jättänyt valinnan tekemättä ja joutunut suuriin riitoihin heittopussina, vailla mahdollisuutta vaikuttaa lopputuloksen rakentavuuteen. Riidat, joihin olen ajautunut ihmissuhteissani ovat olleetkin pääasiassa tunteiden kakofoniaa, eikä rakentavaa keskustelua kipeistä asioista.

Edellinen pidempi parisuhteeni sisälsi paljon pelkuruutta, molemmin puolin. Sitä edellinenkin ja pisin kokemani parisuhde kärsi siitä hyvin usein. Perustelimme tuossa suhteessa rohkeuden puutetta toisen tunteiden huomioinnilla, vaikka todellisuus oli jotain aivan muuta. Tunteita olisi tullut käsitellä järkiperäisesti, eikä tunneperäisesti. Edellisessä parisuhteessani taas nimitimme vääriä asioita rohkeudeksi. Onko se rohkeutta, että uskaltaa roikkua lihakoukuista nahan varassa ja samaan aikaan pelkää kohdata suoraan omia tunteitaan? Onko se rohkeutta, että uskaltaa ottaa vastaan fyysistä kipua, muttei kykene kestämään yhtäkään moitetta ilman silmitöntä tunnekuohua? Minä en osaa vastata noihin kysymyksiin, sillä nuo kysymykset tulisi esittää asianomainen henkilö. Minä en niistä vastauksista hyödy, sillä minulla on omakin pelkuruuteni käsiteltävänä.

Turmelus

Jos oikeudenmukaisuus on tasapainon säilyttämistä, niin turmelus on tasapainon horjuttamista ja silloin mukaan tulee korruptio. Oikeamielisyys nimittäin vaatii omanedun tavoittelun syrjään työntämistä, mutta turmeluksessa se on itse asiassa keskiössä. Turmelus näyttäytyy myös siinä, miten kasvatamme lapsiamme. Vanhemmat, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta kasvaa aikuisiksi oman elämänsä ensimmäisen 25 vuoden aikana, niin he eivät kykene kasvattamaan jälkeläisiään oikeamielisiksi ja oikeudenmukaisiksi. Jos noista jälkeläisistä kuitenkin kasvaa oikeamielisiä, niin siitä on kiittämistä muita aikuisia vanhempien tai vanhemman sijaan.

Turmelus on pahe, jossa emme suostu näkemään asioita muiden näkökannalta. Turmeltuneina me emme kykene myötäelämisen taitoon, vaikka meillä olisikin sellainen kyky olemassa. Pelkuri ei kykene ihmissuhteissaan oikeudenmukaisuuteen, sillä oikeudenmukaisuus vaatisi myös kipeiden asioiden kohtaamista silmästä silmään. Emme kohtele itseämme tai toisia oikeamielisesti, mikäli käytämme viisauttamme väärin. Turmeltuneina alamme herkästi syyttelemään muita, sillä olemme muuttuneet sokeiksi omille puutteillemme ja heikkouksillemme.

Näemme siis sen, että paheet ovat kytköksissä toisiinsa. Aivan kuten hyveetkin. On siis hyvä ottaa käsittelyyn viimeinen pahe, jossa kiteytyy kaikkien mahdollisten hyveiden laiminlyönti.

Himo eli kohtuuttomuus

Kohtuuttomuudessa asetamme sivuun viisautemme, rohkeutemme ja oikeamielisyytemme. Miksi? Mielestäni sen on tapauskohtaista, mutta antaessamme himolle vallan näyttäytyy siinä usein yhdistäviä tekijöitä. Oli kyse sitten seksistä, päihteistä tai muista kohtuuttomasti harrastamistamme nautinnoista, niin siinä yhdistyy aina kaikki edellä luetellut paheet.

483906290_a8d66b83a1_b

On helppo käsittää himoitessamme seuraavien hyveiden korruption: Viisaus ja rohkeus. Mielettömyyden avulla me keskitymme liikaa himomme tyydyttämiseen muiden tarpeiden kustannuksella ja pelkäämme kohdata epämukavalta tuntuvia asioita etsimällä mielihyvää himojen tyydyttämisestä. Entä oikeamielisyys ja oikeudenmukaisuus? Se voi näyttää kaukaa haetulta, mutta kohtuuttomuus jos mikä vaikuttaa tuon hyveen noudattamiseen perustavanlaatuisella tavalla.

Otetaan esimerkiksi lapsi, joka kokee tuleensa laiminlyödyksi vanhempansa osalta. Vanhempi saattaa olla pelkuri ja pakenee omaa pahaa oloaan tyydyttämällä himojaan. Tekoja, joista saa mielihyvää. Pahalta ololta pakeneminen johtaa siihen, ettei vanhempi ota lastaan huomioon ja kohtelee lastaan epäoikeudenmukaisesti. Hän ei esimerkiksi anna lapselle kuuluvaa huomiota, vaan jättää tämän oman onnensa nojaan sysäten tälle aikuisen vastuun. Voimme siis nähdä, että turmelus on kytköksissä kohtuuttomuuteen ja johtaa lapsen epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen, joka taas johtaa hyvin usein lapsen paheiden tielle myöhemmässä elämässään. Hyveitä vaaliva vanhempi opettaa lapselleen hyveiden vaalimisen taidon, paheisiin sortuva vanhempi taas näyttää lapselleen päinvastaisen toimintatavan.

Minun suurin kohtuuttomuuteni liittyy seksuaaliseen himoon. Se on vakavin paheeni, mutta kykenen hillitsemään sitä vaalimalla viisautta ja rohkeutta. Himoitsen seksiä, sillä olen itse kokenut laiminlyönnin tunteen. Se ei välttämättä liity todellisiin tapahtumiin, vaan subjektiiviseen eli minäkeskeiseen kokemukseen lapsuudesta. Seksi tuo sellaista tyydytystä, joka auttaa minua pakenemaan epävarmuudelta ihmissuhteissa ja hämää minut unohtamaan yksinjäämisen pelon. Olen kokenut kiusaamista ja menettänyt nuorella iällä tyttöystävän kuoleman kautta, joten seksistä on tullut liiallinen himojeni kohde. Tunnistan sen ja tiedän sen haitallisuuden, joten yritän kohdata sen rohkeasti ja nimeämättä sitä miksikään muuksi. Oikeudenmukaisuuteni käsitykset pakottavat minut ymmärtämään, että en voi keskittyä himoni tyydyttämiseen. Minulla on velvollisuuksia, jotka eivät salli jatkuvaa himojeni tyydyttämistä.


Tässä kirjoituksessa en käsitellyt tällä kertaa seitsemää kuolemansyntiä, vaan jätän tuon aiheen huomiseen. Tämä päivä näyttäytyy paheiden vaalimisen päivänä ja joillakin on alkamassa toinen himoitsemisen päivä, vailla ymmärrystä toisten tunteista tai tarpeista. Kun huominen saapuu moraalisen krapulan myötä, niin silloin on hyvä perehtyä alkuperäisiin kuolemansynteihin.