Kusetettu jouluna

3186772919_83fc7cb334_b

Olipa joulu. Sen lisäksi, että koin hyvin suurta yksinäisyyttä, niin sain opetuksen ihmisluonnosta ja tietyn tyyppisestä persoonallisuudesta. Nimittäin epäsosiaalisesta persoonasta. En ryhdy erittelemään sen ihmisen, jolla tämän tyyppinen persoona on, ja minun välisen suhteen muotoa muulla tavalla kuin nykyhetken mukaan: En halua olla tekemisissä tällaisten ihmisten ja erityisesti tämän henkilön kanssa enää ikinä.

Tällaisen epäsosiaalisen persoonan omaava ihminen on täysin välinpitämätön toisten ihmisten tunteita kohtaan. Se ei tarkoita, etteikö tuollaisen persoonan omaava ihminen kykenisi välittämään toisen tunteista, mutta lapsuuden ja nuoruuden kokemukset yhdistettynä käytöshäiriöihin tekee siitä käytännössä mahdotonta. Tuollainen ihminen ei ole kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa lähtökohtaisesti luotetaan toisiin ihmisiin ja joissa osoitetaan välittämistä sekä tunteita lähimmäisille. Eli ihminen on jäänyt vaille mallia siitä, miten muut tulisi ottaa huomioon.

Edellä kuvatun kaltainen ihminen ei tosin paljasta suoraan tätä persoonaansa ja voikin olla erittäin hyvä piilottamaan todellisen minänsä. Tosin ihmissuhteiden kestävyys on lyhytikäistä, vaikka tällainen ihminen solmii niitä hyvin vaivatta. Epäsosiaalinen persoona ei ole tunnekylmä, joten ulkopuolinen voi nähdä tällaisessa ihmisessä hyvin tunnepitoisen ja -kyvykkään ihmisen. Sellaisen, johon on helppo mieltyä ja jopa rakastua.

Epäsosiaalinen persoona löytää aina vikaa muista, mikäli tämän oma käytös on törmäyskurssilla sosiaalisesti hyväksyttyjen normien ja siten ristiriidassa ympärillä olevien ihmisten mielipiteiden kanssa. Omasta käytöksestä johtuneet ja juontuneet ongelmat itselle ovat muiden ihmisten syytä, eikä epäsosiaalinen persoona halua nähdä suhdetta tekojensa ja seurausten välillä.

Epäsosiaalinen persoona ei kestä myöskään turhautumista, on normaalia aggressiivisempi ja käyttäytyy väkivaltaisesti hyvin herkästi. Tuollaisina hetkinä henkilöstä on havaittavissa silminnähtävä turhautuneisuus, joka voi räjähdyksenomaisesti johtaa väkivaltaiseen käytökseen muita ihmisiä tai ympäristöä kohtaan.

Epäsosiaalisen persoonan kuvaus löytyy terveyskirjaston sivuilta, missä on listattu persoonallisuustyypin piirteet ja joista olen kirjoittanut tähän blogikirjoitukseeni. Välinpitämättömyys toisten tunteita kohtaan on vaikea todeta muulla tavalla kuin viettämällä riittävästi aikaa tällaisen ihmisen kanssa, mutta muut piirteet pystyy havaitsemaan helposti: Onko ihmisellä pysyviä ihmissuhteita, toimiiko ihminen sukupuolisesti holtittomasti, käyttäytyykö tämä aggressiivisesti ja onko tällä taipumusta moittia tai syytellä toisia hyvin herkästi. Epäsosiaalinen persoona myös käyttää herkästi muita hyväkseen, mutta tällaisen toiminnan havaitsee vasta tapahtuneen jälkeen.

Minä itse tajusin tulleeni hyväksikäytetyksi vasta myöhemmin ja olin hyvin vihainen sen huomatessani. Epäsosiaalinen persoona tuli mieleeni opetustyöni ajalta, joten palasin tuon määrittelyn pariin huomatakseni yhtäläisyydet tämän ihmisen toimintaan. Omasta mielestään tämä ihminen kokee kärsivänsä aivan jostain muusta, mutta näin ulkopuolisen silmin epäsosiaalinen persoona selittäisi tuon ihmisen hyvin järjenvastaisen toiminnan alusta loppuun saakka.