Dialogia monologin sijaan

”Uskomaton kusipää ja hämmentävän itsekäs!!! KAIKKI on sinusta kiinni nyt vai? Tai minusta… Psykopaatin elkeet alkaa olee ku ei mitää empatia kykyy.”

Tuo on viimeinen viesti, jonka sain entiseltä avopuolisoltani noin hieman yli viikko sitten. Hänen kuvansa on edelleen seinälläni, sillä en suostu poistamaan sitä. En saa unohtaa sitä, mitä hän edustaa minulle. Ja tulee todennäköisesti aina edustamaan: Vaikein ihmissuhde ikinä.

Meidän kahden välisemme suhde on aina ollut aaltoilevaa, mikä yleensä menee tauolle tällaisten viestien myötä. Molemminpuolisten. Osaan minäkin samat temput, joskin peilaan usein samoja ilmaisuja takaisin. Olen aidoimmillani tuollaisessa tilanteessa vasta kun minulla menee hermot. Ja niin meni yli viikko sitten.

Tämä tauko tulee olemaan tosin erilainen. Aion satsata sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka saavat minut itseni tuntemaan jollain tavalla tärkeäksi. Että minulla olisi jotain arvoakin olemassa niissä ihmissuhteissa. Minulla pitäisi olla tunne siitä, että hyvä suhde johonkin ihmiseen pitäisi säilyttää. Näin ei valitettavasti ollut entisen avopuolisoni kohdalla. Koko ajan oli tunne siitä, että olen hyvin hälläväliä-tyyppi. Tunne siitä, että olen seuraavassa hetkessä korvattavissa. Tunne siitä, ettei hän saa minulta oikeastaan yhtään mitään, vaikka kuinka kovasti yritän. Aavistin jatkuvasti, etten tyydytä yhtään hänen tarvettaan, pelkästään haluja.

Merkityksellisyyden tunne

Ja nyt minulla on täysin päinvastainen tunne. Tunne siitä, että käyn dialogia aidosti muista välittävän ihmisen kanssa. Ihmisen, joka kaipaa jotain elämäänsä. Jotain, mitä minä voisin ehkä tarjota ja täyttää sellaisen pienen loven, jonka täyttäminen ei vaadi mahdotonta mukautumista. Viimeisten päivien aikana minulla on ollut mahtava tunne. Tunne siitä, että tulen kuunnelluksi. Siitä onkin pitkä aika, pitää mennä ajassa kauas taaksepäin.

Jotkin ihmissuhteet perustuvat itsepetokselle, vaikka kuinka yrittäisi välttää niitä. Joidenkin ihmisten kanssa käy vain niin kerta toisensa jälkeen. Mikään ei ole aitoa, aina matkitaan muita ja apinoidaan toisten toimia. Sellaisessa suhteessa jos on, niin sitä tuntee olevansa itsekin täysin tyhjä, pelkkä kuori. Sellainen on kuluttavaa ja satuttaa äärimmäisen paljon. Jos ei voi olla oma itsensä, niin mitä sitten pitäisi olla?

Elämässä pitäisi pystyä elämään joka päivä rakastaen ja syvää kiitollisuutta kokien. Silloin vaikeatkaan kokemukset ja koettelemukset eivät käy ylivoimaisiksi ylittää. Jos omaa sellaisen ihmissuhteen, mikä jatkuvasti estää vaikeuksien yli kiipeämisen vetämällä omalle tasolleen, niin siitä suhteesta on valitettavasti pyrittävä eroon. Sitä saattaa nimittäin itsekin muuttua kivipainoksi toisen ihmisen jalkaan. Jokaisen on kannettava vastuunsa tunteistaan, ei siinä voi tulla puolitiehen vastaan millin vertaa.

Erehtyväinen ja epätäydellinen, siis ihminen

Käsittämätön viikko takana, sillä se oli täynnä tietoisten päätösten pyörtämisiä. Ensimmäinen päätöksen pyörtäminen oli se, että päätin kuitenkin antaa anteeksipyytämiselle ja -antamiselle mahdollisuuden, liittyen edelliseen parisuhteeseeni. Ja toinen päätöksen pyörtäminen liittyi siihen, että olin päättänyt lakata tapailun pari kuukautta tuntemani naisen kanssa. Kun ilmeni, että hän halusi tietää syyt päätökselleni, niin se käynnisti dialogin. Dialogin, joka sai pyörtämään päätökseni lopettaa tapailu. Molemmissa tapauksissa oli taustalla tietoinen päätös, mutta niiden päätösten vastainen toiminta liittyi täysin intuitioni kuuntelemiseen. Ja se oli vapauttavaa.

Kuinka mahtava tunne se onkaan, kun saa rakastaa ja saa vastakaikua sille.

Jos sanoin pitäisi kuvata sisälläni ollutta tunnetta ennen päätösten pyörtämistä, niin käyttäisin siinä kuvana solmua. Solmu, joka ahdisti sisälläni, kiristyen jatkuvasti tiukemmalle. Tietoinen päätöksenteko perustui sille olettamukselle, että tunnen itseni. Ehkä se ei olekaan niin, vaan en tunne todellista itseäni kovinkaan hyvin. Nyt kun annoin perstuntumalleni vallan, niin sitä solmua ei enää ole ja pysyn tyynenä. En ole kireä, vaan hyvin rentoutunut. Minulla on kyllä epäilykseni olemassa, mutta en juurikaan jännitä tulevaa.

Ehkä meidän pitäisi kuunnella enemmän alitajuisia viestejämme, sitä mitä intuitioksi väitetään. Ja elää vähän vähemmän järkeilyn viemänä, tietoisen minämme. Käyttäisimme sitä mieluummin silloin kun sille on oikeaa tilausta olemassa, eikä pyrkiä järkeistämään kaikkea. Talouden hoito, pitkäjänteisten suunnitelmien teko ja järjestyksen tuominen kaaokseen on syytä jättää järjen hoidettavaksi. Tunne-elämä ja siihen sidoksissa olevat asiat olisi hyvä antaa intuitiomme vastuulle. Sillä ehkä silloin voimme olla onnellisia ja yllättyä kenties siitä, miten pienistä asioista voikaan tulla onnelliseksi.

Tämä todistaa myös sen, että en voi olla koskaan täysin oikeassa mielipiteideni suhteen. Vaikka kuinka haluaisin. Olenhan kuitenkin vain ihminen ja sitä myöten erehtyväinen olento. Teen ratkaisuja havaintojen mukaan, mutta havainnointikykyni ei yllä toisen ihmisen pään sisään. Jos toinen ei kerro päätöksiini vaikuttavista asioista minulle, niin reagointini erilaisiin tilanteisiin voi olla vääränlaista. Tietoiset ja tiedostamattomat päätökset mukaan lukien.

Me elämme joka päivä ja kuolemme vain kerran.

Kuluneella viikolla olen kaivannut ja muistellut myös sitä suurinta tunnetta elämässä eli rakkautta. Tai sellaiseksi minä sen ainakin koen, suurimmaksi huumeeksi mitä elämä voi tarjota. Olen muistellut miltä se tuntuu, se että heittäytyy sen vietäväksi. Kuinka mahtava tunne se onkaan, kun saa rakastaa ja saa vastakaikua sille. Sillä on kyky sokaista niin, että vähät välittää toisen ihmisen niin sanotuista puutteista. Tai eivät ne oikeastaan puutteita ole, sillä kukaan ihminen ei voi olla täydellinen.

Huomasin myös, miten kytköksissä rakkaus on vihaan. Luin artikkelin, jossa mainittiin rakastumisen ja vihaamisen taustalla vaikuttavan dopamiinin kytköksen näihin tunteisiin. On aivan toisenlaista vihata sellaista ihmistä, jota on rakastanut palavasti aikaisemmin kuin vihata sellaista ihmistä, joka on vain ollut pelkästään vittumainen sinua kohtaan. Ensimmäiseksi mainittu vihan tunne voi olla katkeroittavaa ja todella voimakasta. Siksi sille ei tulisi omistaa liian montaa hetkeä, vaan yrittää ymmärtää omia tunteitaan ja sitä toista ihmistä.

Me elämme joka päivä ja kuolemme vain kerran. Se on lainaus yhdestä englanninkielisestä meemistä, jossa Jaska Jokunen keskustelee Ressun kanssa tähtitaivaan alla. Emme siis elä vain kerran, niin kuin siinä yhdessä todella tönkössä sananparressa sanotaan. Muistetaan elää ihan joka ikinen päivä, jookos?

Luvassa ruokaa, seuraa ja rajua (aistillista) seksiä

Menen tänään Kouvolaan tapaamaan viime joulukuussa Tinderissä tutustumaani naiseen, jonka kanssa olen keskustellut Messengerin välityksellä viime ajat tiiviisti. Olemme sopineet, että teen meille aasialaisvaikutteisen ruokalajin ja jonkun jälkiruoan, keskustelemme, katsomme elokuvaa ja mitä todennäköisemmin harrastamme hyvin rajua seksiä. Olemme keskustelleet paljon seksistä ja erityisesti siitä, mikä toista miellyttää. Oikeastaan tämän päivän kulusta voin sanoa sen, että juuri tuosta seksistä taidan ainoastaan tietää hyvin tarkan ohjelman. Sen lisäksi, mitä teen meille ruoaksi.

Lähde: Flickr.com

Samaan aikaan olen tutustunut FB:n kautta toiseen naiseen, jonka kanssa olen myös keskustellut kerrallakin useita tunteja. Hänen ei pitänyt tutustua minuun, vaan käydä kertomassa, että huumorintajuni kolahtaa häneen täysin. Olen tutustunut häneen ja ollut hänelle avoimen rehellinen, olen totisesti nauranut sydämestäni hänen huumorilleen, sillä se on ollut omani kanssa todella samankaltaista. Eilen illalla keskustelimme siitä, että olen menossa naisen luokse Kouvolaan ja siitä, että mitä se pitää sisällään. Lopulta lupauduin kertomaan siitä, millaisesta aistillisesta seksistä itse pidän tai oikeastaan millaisen antamisesta pidän, kertoen sen kaiken tarinan muodossa. Ilokseni huomasin, että mieltymyksemme kohtaavat lähes täysin. Tuon jälkeen sovimme, että tapaamme ensimmäisen kerran kahvin merkeissä ja lupauduin yrittää saada hänet purskauttamaan hänen juomansa kahvin ympäriinsä, huumoria apunani käyttäen.

Tätä lukiessa voisi kuvitella, että olen vain seksin perässä ja haikailen useiden naisien perään. Se ei pidä kuitenkaan paikkansa, vaan toteutan omaa persoonaani ja mieltymyksiäni täysin avoimesti sekä toiselle osapuolelle rehellisesti kertoen. Kun toisen ei tarvitse arvailla ja olettaa, ja vaikka kertomani ei ihan kaikilta osin olisikaan toisen ihanteiden mukaista, niin minuun voi sentään luottaa. Pystyn saamaan sellaista luottamusta kuin hyvältä ystävältä voi vaatia ja se on se tärkein asia, mitä haen. Hyviä ystäviä, niin miehistä kuin naisista ja naisten osalta vieläpä aikuiseen tapaan keskustellen ja sopien asioista, niin kuin aikuiset tekevät.

Ja mitä seksiin tulee, niin se on minulle yksi osa ihmisyyttä. Jos seksuaalinen vetovoima on molemminpuolista, niin olisi aika lailla vastoin ihmisluontoa olla ryhtymättä toteuttamaan noita haluja. Ja kun asioista voidaan puhua avoimesti ja ilman pelkoa siitä, että tulisi torjutuksi muuten kuin joidenkin mieltymysten osalta, niin saa luotua turvallisuuden tunteen ilmapiirin. Silloin ei tarvitse hävetä tai kainostella omia mielitekojaan, halujaan tai odotuksiaan. Niistä voi kertoa avoimesti ja samalla voit ilman ennakkoluuloja ottaa vastaan toisen juuri sellaisena ihmisenä kuin tämä on.

Olen tämän muutoksen ja korjatun suhtautumisen osalta ihmissuhteissa saanut viimein mielenrauhan. Ei tarvitse stressata parisuhteen muodostumista, sillä se ei ole päämääristä edes kärkiviisikossa. Ei tarvitse miettiä, millaisen kuvan sitä toiselle antaa ilman, että tulisi torjutuksi. Ja voit olla täysillä ottamassa toisen huomioon, kun ei tarvitse pelätä toiseen leimautumista. Leimautuminen ja rakastuminen ei ole huono asia, päinvastoin, ainakin omasta mielestäni. Eikä rakastumisen tarvitse olla parisuhteen yksinoikeus. Rakastammehan me läheisimpiämme ja lapsiamme, vaikka se arki ei aina sen suhteen olisikaan kuin saduista.

Entinen avopuolisoni on myös täysin tietoinen suhtautumiseni muutoksesta ja hän on varoittanut minua. Arvostan sitä, että hän välittää minusta tunteideni osalta ja olen kyllä pohtinut tätä asiaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta kun en koe mustasukkaisuutta näistä kahdesta naisesta, en koe palavaa tarvetta saada toisen elämän yksinoikeuden itselleni hinnalla millä hyvänsä ja olen tässä mukana kokonaan, rehellisesti ja omana itsenäni. Pettymyksiä tulee aina, isoja ja pieniä, mutta uhkaa henkisestä musertumisesta ei ole niinkään paljon kuin tiiviin parisuhteen osalta. Nyt voin pohdiskella ja miettiä myös tulevaisuutta vapaammin, omalta osin ja siltä osin, millainen ystävä voin toisille olla. Pidän rakkauden tunteesta ja rakastamisesta, eikä sitä tarvitse tässä tilanteessani paloitella osiin. Osaan rakastaa kaikkia yhtä paljon, kaikilla tunteillani ja koko kehollani.

Syyt miksi minut ymmärretään väärin ja selitys, miksi ei pitäisi

Lähde: Flickr.com

Ajauduin eilen keskiviikkona baariin päästääkseni höyryjä alkoholin avulla, mutta ajankohdan valitseminen oli todella huono. Ei ketään liikkeellä valitsemassani paikassa ja kotiin takaisin päästyäni aloin keskustelemaan, joskin vastahakoisen ihmisen kanssa, Messengerissä. Ja jälleen tuli eteeni se tilanne, keskellä yötä, että kohtasin ihmisen, joka ei ymmärrä minua laisinkaan. Kuulun hänelle siihen massaan, joka on osa hänen omaa ihmisten lokerointia tiettyihin ryhmiin. Narsistit, omahyväiset, luotettavat ja läheiset. Tai mitä ne ikinä ovatkaan, emme ole päässeet vielä niin pitkälle ja tämän öisen jälkeen epäilen suuresti, pääsemmekö koskaan sinne saakka.

Miten vaikeaa onkaan kertoa toiselle ihmiselle, että haluaa tehdä ympäröivästä maailmasta paremman paikan, ja jossa on sijaa ihmisen parhaimmille puolille: Rakkaus, välittäminen, empatia ja itsensä ilmaiseminen, niitä asioita haluan edistää ja olla vaalimassa. Mutta se on vaikeaa, sillä ihmiset ympärilläsi olettavat, että haluat tehdä asioiden eteen saavuttaaksesi jotain itsekästä, omahyväistä.

Ehkä se on vaikeaa siksi, että meillä ihmisinä on taipumus tavoitella lähtökohtaisesti omaa etua. En tuomitse sitä, sillä sehän on keino selviytyä vaikeissa tilanteissa. Se on selviytymiskeino, johon ei tarvitse syvällistä pohdiskelua, vaan se on kirjoitettu meidän geeneihin. Se on pakoreaktio vaaran uhatessa, uskallus tarttua raatoon muiden saalistajien keskeltä.

Jos saisin edes päiväksi saman vaikutusvallan kuin joku hirmuhallitsija, niin tekisin tuon päivän täysillä töitä: Varmistaisin, että ihmisillä ei olisi puutetta perustarpeissa, edistäisin rakkauden ja välittämisen kulttuuria, kouluissa lapsille tulisi pakolliseksi aineeksi empatian vaaliminen ja aikuisia kiellettäisiin aikuistumasta. Laeissa määrättäisiin, että toisia ihmisiä pitää kunnioittaa ja jos toinen ei miellytä, niin laissa määrättäisiin siirtymään pois samasta tilasta. Ja kun olisin valmis, voisin matkata pohjoiseen ja vaeltaa keskelle tunturia kuolemaan tietäen, että nimeäni ei muistettaisi, sillä ihmiset muistaisivat toistensa nimet ja välittäisivät toistensa tunteista.

Edellä kirjoittamani kappale on kaunis ajatus ja jos oikeasti voisin vaikuttaa, niin se olisi tavoittelemisen arvoinen visio. En pysty toteuttamaan sitä suoraan, mutta voin kuitenkin pitää nuo arvot omassa elämässäni ja kaikessa mitä teen. Siitä huolimatta kohtaamani ihmiset ovat aina olleet aluksi pelokkaita. He luulevat, että olen ahnas ja kunnianhimoinen. He olettavat, että tulen heidän elämään ja varastan heidän elämäntyönsä. He olettavat, että kaappaan heiltä heidän rakastamat ja suuresti arvostamat asiat elämästä. Kunnes he oppivat tuntemaan minut.

Moni on ihmetellyt, miksi tarjoudun auttamaan ilman vastapalvelusta. Tai palkkaa. He myös ihmettelevät, miksi haluan auttaa. Kirjoitan sen lyhyesti seuraavaan kappaleeseen.

Elämässäni on ollut hetkiä, jolloin olen ollut altavastaajana ja noina hetkinä olen odottanut pelastajaa, joka ei lopulta koskaan saapunut paikalle. Tai hetkiä, jolloin olisin ollut suuresti kiitollinen pienestäkin avusta. Ne kiitollisuuden hetket eivät koskaan toteutuneet. Internetin myötä pääsin näkemään, millainen maailma on ja totesin kauhukseni, että se ihmisluonto, johon olin törmännyt täällä kylmässä pohjolassa, vallitsee myös muualla maailmassa. Ei olisi mitään järkeä lähteä matkustamaan muualle maailmaan löytääkseen vahvempaa empatiaa tai rakkautta: Ihmisiä kiusataan, pahoinpidellään ja tapetaan muualla maailmassa aivan yhtä lailla, paikoitellen vielä moninkertaisesti. Ainoa tapa löytää rauha ja rakkaus tähän maailmaan on näyttää itse esimerkkiä. Näyttää, että jos minä pystyn siihen, niin sinäkin pystyt siihen! En välitä rahasta, rikkauksista tai ulkoisista tunnuksista. Suurin haaveeni on se, että voisin olla panemassa liikkeelle jotain merkittävää ja ihmisluontoa parantavaa täällä kotimaassa, lähellä kotiani ja asuinpaikkaani, ja tulla lopulta unohdetuksi. Minusta jäisi jäljelle nimettömän hautapaikan lisäksi jotain suurempaa, joka eläisi perintönä sukupolvelta toiselle. Kukaan ei muistaisi nimeäni, mutta joku saattaisi historiaa tutkiessaan huomata, että siellä jossain oli joku, joka laittoi asiat liikkeelle. Tuon pienen, mutta rohkean ihmisen jälkeen tulivat suuret miehet ja naiset, jotka saivat muutoksen pysyväksi tilaksi. Maailma, jossa voidaan hyvin ja eletään hyvin, ympäristöämme vaalien.

Tämä on visio, jota en koskaan kerro kenellekään suoraan, sillä se lytättäisiin ja vedottaisiin ihmisten turhamaisuuteen. Kukaan ei usko siihen, sillä he ovat haaveilleet myös maailmanrauhasta, kykenemättä vaikuttamaan siihen. Ideani tuon vision edistämiseksi ammutaan alas, sillä lopputulos nähdään niin vaikeana saavuttaa: Miksi siis antaa minun yrittää? Siksi en koskaan kerro sitä suoraan, vaan naamioin sen turhamaisuuksien sekaan. Turhamaisuus on ase, jota käytän lähes joka päivä. Sen käyttäminen tuntuu raskaalta, mutta se on lähes ainoa keino saada ihmiset mukaan toteuttamaan visiotani paremmasta huomisesta.

Sinkkuna oleminen voisi jo riittää

 

Lähde: Flickr.com

 

Olen tehnyt tänään päätöksen siitä, että minulle riittää tämä sinkkuna oleminen. En oikein osaa olla täysin yksin, ilman ketään jolle jakaa elämäni ilot ja surut. Jos jotain kaipaa jokaiseen päivään, niin se on se hetki, kun voi istahtaa alas oman rakkaansa kanssa ja jakaa päivän tapahtumat, tunteineen ja kaikkineen. Tosin vaikeaa tänä päivänä on löytää ketään, jonka voisi luottaa pysyvän rinnalla myös vaikeina aikoina. Heitä kyllä riittää jonoksikin saakka, jotka hakevat elämäänsä vain helppoja ratkaisuja ja heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa häipyvät yhtä nopeasti kuin tulivatkin tähän minun elämääni.

Ja vaikken ole asettanut mitään odotuksia sen toisen osapuolen suhteen, niin vaikeaa on löytää juuri ketään joka haluaisi tutustua minuun. Pidän kyllä itseäni kiinnostavana persoonana, jolta löytyy myös laidasta laitaan elämänkokemusta. Sellaista kokemusta, josta on muodostunut myös viisautta. Ehkä se onkin juuri minun suurin heikkouteni ja esteeni löytää rinnalleni ketään jakamaan sekä rakastamaan minua, olen kokenut ihan liikaa kyetäkseni iloitsemaan ihan pienistä asioista. Löydän usein liiankin helposti uhkia ja heikkouksia pienistä positiivisista asioista, sillä olen kokenut jos jotakin elämäni aikana. Koskaan ei ole niin hyvä, etteikö asioista löytäisi myös nurinkurista puolta.

Kaipaan rakastamista. Kaipaan myös toisen rakkautta. Sitä on vain niin vaikea myöntää, että sen löytämiseksi uudelleen elämääni pitäisi nähdä niin paljon vaivaa. Olen kohdannut mielenkiintoisia naisia sinkkuna ollessani ja myös eroni loppuvaiheessa, mutta yksikään näistä ei olisi valmis sitoutumaan kaltaiseni ihmisen kanssa. Minulta puuttuu sitä kuuluisaa charmikkuutta ja katseen kestävyyttä. En ole kovinkaan hyvännäköinen, vaikka jotkut ovat yrittäneet turhaan piristää mieltäni väittämällä vastakkaista. On nimittäin huvittavaa, että näitä mieltä piristämistä yrittäviä ovat juuri sellaiset, jotka eivät mistään hinnasta ryhtyisi kanssani parisuhteeseen. Pidän sitä hyvin loukkaavana, että he edes yrittävät tällä tavoin piristää mieltäni, sillä heidän täytyy suorastaan tukeutua valehteluun. Se olisi jo jotakin, että minun mieltäni yrittäisi piristää ihminen, joka tuntisi samalla vetoa minua kohtaan.

Kaipuusta ja halusta huolimatta olen kyllä asennoitunut jo siihen, että en tule löytämään rinnalleni ketään. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on vienyt aikansa, ja sen toteaminen näin kirjallisena ja hennosti ääneen puhuttuna satuttaa tunteitani. Pitäisi tehdä ensin hyvä ja lähtemätön vaikutus johonkin naiseen, saada tämä kiinnostumaan minusta itsestäni ja osoittaa hyvän maun mukaisesti kiinnostusta tätä kohtaan. Ei kuitenkaan tyrkyttäen, vaan varovaisesti. Ei minusta ole sellaiseen hissun kissun hyvää tulee -toimintaan, vaan haluaisi heittäytyä tunteiden vietäväksi välittömästi.

Olen myös huomannut sen, että esimerkiksi FB:ssa saan huomiota juuri sellaisilta ihmisiltä, joihin en voisi ikimaailmassa ihastua, saatikka rakastua. On heikosti terveydestään ylläpitäneitä, liikaa laiminlyötyjä, reilusti vanhempia ja sellaisia ihmisiä, jotka hakevat vain vaihtelua yh-arkeen. En halua taistella suhteen alkuvaiheessa huomiosta, vaan haluaisin toisen keskittyvän enemmän minuun itseeni. Tällöin minulla olisi mahdollisuus hurmata toinen näyttämällä, että minäkin olen erittäin paljon kiinnostunut hänestä.

Tästä aiheesta kirjoittaminen alkaa hiljalleen väsyttää entistä helpommin. Yksinäisyyden nostaminen aiheeksi on jo liian läpikoluttu aihe, seuraavalla kerralla aion kirjoittaa jostain aivan muusta. Ehkäpä vuoden vaihtuessa suuntaan johonkin paikkaan, jossa on muita ihmisiä ja minulle tulisi hyviä ideoita kirjoittaa heistä, välittämättä tuon tippaakaan itsestäni. Silloin voisin unohtaa tämän yksinäisyyden, jota olen potenut jo riittävän kauan. Yli puoli vuotta tätä samaa voivottelua ja tunnetta alkaa tympimään, mitään sille en ole voinut tehdä tähänkään mennessä. Ehkäpä yksinäisyys on vähän kuin varallisuus. Heti kun lakkaat ajattelemasta sitä, niin siinä vaiheessa sitä alkaa tulvia ovista ja ikkunoista. Kun unohtaa yksinäisyyden, niin sitten olet ihmisten ympäröimä. Kun unohdat rahan, niin raha alkaa tulla luoksesi pyytämättäkin. Tai sitten olen nähnyt makeaa unta ja minun on aika herätä. Herätä yksin omasta sängystäni.

Virheitä, rakkautta ja mahdollinen kirja tulevaisuudessa.

Lähde: Flickr.com

Taisin tehdä eilen virheen. Tai oikeastaan montakin virhettä. Tarkemmin ajateltuna olen ehkä tehnyt omasta puolestani monia virheitä tämän kuluneen viikon aikana, kaikkien liittyessä rakkauteen. Kuten olen aiemmin kertonut teille, hyvät lukijat, niin olen lähestynyt kirjeitse naiseen, johon olen rakastunut lyhyen ajan kuluessa. Olemme tunteneet päälle parin vuoden ajan ja kävimme hiljattain elokuvissa yhdessä. Kun olin lähettänyt hänelle ensimmäisen kirjeen, niin hän kyllä kertoi viestillä, että arvasi jotain sen kaltaista minulta. Siis tunteiden osalta, ei tekojen.

Hän aloittaa vuoden alusta kalenterivuoden kestävän koulun eikä hän halua sen takia aloittaa mitään suhteita. Olen siinä hänen kanssaan samaa mieltä, sillä opiskelu on helpompaa ilman mitään ylimääräisiä säätöjä. Lisäksi koulusta valmistumisen jälkeen työt voivat viedä oikeastaan mihin tahansa, joten yhdessä oleminen vaatisi toiselta suuria uhrauksia oman työnsä ja vapaa-aikansa suhteen. Itse olen siinä tilanteessa, että olen luonut itselleni uutta elämää tänne Kotkan suunnalle ja kykenisin muuttamaan vasta kun olen tervehtynyt riittävästi. Toisaalta olen kyllä sellaista tyyppiä, joka tarvitsee paljon omaa tilaa ja yhteen muuttaminen saattaisi olla silloin suuri virhe.

Vaikken kaipaa tällä hetkellä mitään vakavaa parisuhdetta, niin kaipaan kyllä ihmistä rinnalleni, jolle voisi jakaa omia ilojaan ja surujaan. Voisi painaa päänsä toisen syliin ja antaa hänen silittää hiuksiani. Olisi joku joka rakastaisi minua tällaisena kuin olen, vaikka olenkin välillä todella hankala ja suuttuessani todella ikävä ihminen. Toivon todella muuttuvani niiltä osin, jotka ovat aiheuttaneet henkistä kärsimystä partnerilleni parisuhteessamme aiemmin, jotta kykenisin olemaan oikeasti toisen huomioon ottava ja rakastettava mies.

Eräs suurimmista syistä, jotka laukaisivat uudelleen masennukseni, oli juuri epäonnistuminen parisuhteessa. Olin täysin maahan lyöty, kun tajusin, ettei mikään muutokseni voisi pelastaa parisuhdetta avopuolisoni kanssa. Olin ollut vuosia turhan melankolinen, enkä osannut nauttia hyvistä hetkistä. Syytin entistä avopuolisoani tiukkapipoisuudesta ja turhasta tarkkuudesta joidenkin asioiden suhteen, mutta eivät ne olleet oikeita syitä. Jos olisin itse muuttanut suhtautumistani ja ottanut oikeasti vastuuta parisuhteessamme, niin olisimme todennäköisesti edelleen yhdessä. Kun en näin tehnyt ja toiminut, niin rakas puolisoni alkoi kokemaan minut taakkana ja alkoi ahdistua läsnäolostani. Olin lapsi, iso sellainen ja aikuisena miehenä osasin olla todella ikävä riesa hänelle.

Ehkä oli hyvä, että jouduin kohtaamaan tämän epäonnistumisen samaan aikaan masennukseni kanssa. Sitä tajusi todella selkeästi, että muutos pitää oikeasti saada aikaan henkiseltä tasolta alkaen. Tahdon muuttaa ajattelumallejani positiivisempaan ja optimistisempaan suuntaan, kokea itseni hyväksi jossain. Olen tähän asti vain teeskennellyt etevää, vaikka sisältäni kumpuaa suuri epävarmuus kaikkeen liittyen. En ole suostunut kuuntelemaan ulkopuolisten hyvää palautetta minusta, vaan olen aina pyrkinyt löytämään virheitä itsestäni. Niitä olen aina löytänyt ja masentunut siitä, että en pysty vaikuttamaan niihin millään tavalla. Luulen, että lapsuudellani on tähän suuri vaikutus. Lapsena sain tehdä vain niitä asioita, joita osasin, mutta mitään uutta ei päässyt kokeilemaan ennen kuin vanhempani olivat todella varmoja osaamisestani. Minusta kasvoi passiivinen nuori mies, joka oli epävarma kaikessa. En ryhtynyt koskaan toimeen, en toiminut proaktiivisesti, sillä pelkäsin rikkovani tai satuttavani muita osaamattomuudellani.

Huomasin tässä yhtensä iltana, että olen kirjoittanut blogiini jo liki 50 postausta. Jos parannun riittävän hyvin, niin aion kirjoittaa kirjan ja perustaa sen tiedot tähän blogiin. En aio ryhtyä kirjailijaksi rahan takia, vaan toivon samassa asemassa rypevien vertaisteni löytävän tuosta kirjasta avun itselleen muiden hoitokeinojen lisäksi. Olen jo päättänyt tuon kirjan otsikon ja se on: ”Ylös pimeyden kaivosta; Miten istua tuon kaivon reunalla ja katsoa sen syvyyksiin.”

Kirje rakastetulle ja väärinkäsityksiä rakkaudesta

Gramurspelfried @ Flickr.com

Kirjoitin jälleen tänä aamuna kirjeen rakastamalleni naiselle. Keskustelimme eilen lyhyesti viestien välityksellä, mutta minulle ilmeni tuon johdosta hänen muodostama harhaluulo minusta häntä kohtaan. En rakasta häntä saadakseni rakkaudelleni vastakaikua, vaan rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Hän ei halua alkaa luoda minkäänlaisia parisuhdekoukeroita, josta olen kyllä kiitollinen. En siksi, että hän olisi minua varten vaan siksi, että nyt hänellä on oikea asenne omien haaveidensa saavuttamiseksi.

Samalla havahduin siihen, että miten vääränlaisen käsityksen olenkaan saanut elämäni aikana rakkaudesta ylipäätään. Ei rakkaus ole rajoittava tekijä, vaan voimavara jonka puoleen ihminen voi kääntyä. Emme rakasta sen takia, että voisimme kahlita ihmisen niille sijoilleen ja tällä tavoin toimia itsekkäästi. Vasta pitkän parisuhteen jälkeen kokemani eron jälkeen olen oppinut arvostamaan rakkauden voimaa ja sitä, että voimme elää elämäämme juuri sellaisina ihmisinä kuin olemme.

Näiden asioiden pohtiminen ja mietiskely saavat minut aina hetkeksi alakuloiseksi, mutta lopulta tunnen oloni aina kevyeksi. Tiedän, että tällä tavoin kykenen eheytymään ja tulemaan jälleen myötätuntoiseksi ihmiseksi, joka kykenee rakastamaan ilman pakottavaa tarvetta omistaa ketään. Minua on hallinnut nämä vuodet harhaiset käsitykset, jotka ovat saaneet jalansijaa yhteiskunnassamme vuosituhansien ajan. Ymmärrän nyt todella, millaista olisi ollut elää ja olla sellaisessa yhteisössä kuin ihminen oli kivikaudella. Olimme toistemme tukena ja turvana, mutta emme rajoittaneet toisiamme. Olimme samaan aikaan yhteisönä yksi yksilö, mutta se koostui täysivaltaisista jäsenistä sukupuoleen katsomatta.

Tämä päivä on taas täynnä sellaista tekemistä, että illalla voin jälleen käydä makaamaan sängylleni ja nukahtaa tyytyväisenä. Väsyneenä, mutta jotain aikaan saaneena. Aion ottaa kaiken ilon irti tästä tulevasta viikosta ja edistää onneni kehitystä kaikin mahdollisin tavoin. Kirjoittaminen on yksi näistä tavoista ja haluankin levittää sen avulla hyvää oloa sekä toiveikkuutta myös muille ihmisille.

Mitä sinä muuten toivot tulevalta vuodelta? Ja millainen sinun vuotesi on ollut? Mikä tulee muuttumaan ja mitä pidät edelleenkin arvossa? Voit vastata kommenttikenttään tai lähettämällä vastauksen sähköpostilla Contact-sivulla. Viestit tulevat anonyymiin miesvaillavarjoa@gmail.com osoitteeseen.