NOT: Romanttinen rakkaus, TRUE: Huomioiminen

Rakastan ääneen lukemista. Mikäli sitä kuuntelee joku, joka pitää sitä miellyttävänä. Se on hieman sama kuin laulamisen kanssa. Nautin kyllä laulamisesta, mutta erityisesti jos joku pitää sitä miellyttävänä kuunneltavana. Se on tunteen välittämistä suullisin keinoin.

Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti…

Mies Vailla Varjoa

Lainasin tänään kirjastosta Paulo Coelhon Bridan, pelkästään lukeakseni sitä ääneen eräälle ihmiselle. Ihmiselle, johon olen vastikään tutustunut. Olen lukenut hänelle pariin otteeseen iltaisin henkistä kasvamista tukevia tekstejä, jotka ovat luonteeltaan lohduttavia. Sellaisia, jotka sanovat ”sinä kyllä pystyt tähän kaikkeen, kunhan vain päätät niin.” Nyt haluan lukea jotain muuta, jotain erilaista.

Jos ajattelet, että aikuiselle ihmiselle kirjojen lukeminen ääneen on jotenkin romanttista, niin minä en ajattele sitä niin. En edes oikeastaan tiedä mitä tarkoittaa romantiikka. Tiessalokin kirjoitti muutama vuosi sitten, ettei romanttista rakkautta ole olemassa. Olen samaa mieltä. On vain tunteita ja sitten toimia sen mukaisesti. Kukkien vieminen mielitietylleen on minulle muistamista, ei romantiikkaa. Plus se, että eivät kaikki pidä kukista. Hyi, miten stereotyyppistä ajattelua naisista. Tiedän eräänkin naisen, joka ilahtuisi jos veisin hänelle ruosteisia rataspyöriä. Hän on hurahtanut sellaisiin.

Tiedän kyllä konseptin romanttisesta rakkaudesta, ja se on lähempänä Disneyn piirretyissä esiintyvää tapaa esittää se. Vähän niin kuin Lumikissa. Nykyään ehkä enemmänkin Frozenin tapa vetoaa minuun.

Haluaisin kovasti kirjoittaa saarnaavasti, mutta ei näitä tekstejä kuitenkaan lue kukaan sellainen, joka oikeasti hyötyisi näistä opeista.

Romanttisen illallisen valmistelu ja toteuttaminen on minulle tapa kertoa siitä, että toinen ansaitsee välillä hemmottelua. Että hän voisi tulla kotiin eikä tarvitsisi tehdä mitään. Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti: Tiedustele siippasi arkirutiinit liittyen kodin- ja lastenhoitoon. Kirjaa ne salaiseen kirjaseen ylös ja tee alustava taistelusuunnitelma. A) Tee asiat hänen puolesta ja B) hänen tavallaan, jonka jälkeen toteutat suunnitelman. Siivous, pyykit, keittiö, (mahdolliset lapset hoitoon business as usual), kissanpaska-astian tyhjennys sekä puhtaat lakanat ynnä muut sänkyyn. Priimaa jos haluaa tehdä, niin valmistelee rakkaansa seuraavan aamunkin sellaiseksi, ettei hänen tarvitse haaskata aikaa tavanomaisiin rutiineihin ja hän voi käyttää sen ajan sängyssä venyttelyyn hyvin levänneenä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että aamupala on hoidettu. Älä siis koske meikkeihin tai vaatteisiin, ellet kerjää verta nenästäsi.

Mutta tuo on tavanomaista. Aika lällyä. Minun mielestäni, siis jos haluaa olla oikeasti ”romanttinen” ihminen, niin tulisi toimia toinen huomioon ottaen jokainen päivä. Siis ensitapaamisesta alkaen. Kysyä, että ”millaisesta kosketuksesta sinä pidät?” tai ”mistä sinä loukkaannut?” Pitää kysyä toisen toiveista ja mielikuvista, sillä ihmistä ei voi lukea eikä toinen voi kertoa itsestään, ellei tältä ensin kysy. En ole edelleenkään tavannut ihmistä, joka automaattisesti kertoisi käyttöohjeet itseensä.

Henkilökohtaisesti minua vituttaa ne lukuisat tätä maata kansoittavat Casanovat, jotka eivät ymmärrä tuon taivaallista ihmisen sisäisestä sielunelämästä. He vain toistavat eli apinoivat ulkoisia asioita, joilla voi kyllä hurmata ihmisen. Tällaiset kusipäät ovat aiheuttaneet enemmän kärsimystä maailmanhistoriassa kuin yksikään maailmansodista. Ja sitten he leveilevät saavutuksillaan, vaikka he itsekin tietävät, ettei tässä maailmassa ole välttämättä ketään, joka rakastaisi heitä aidosti. Ihminen voi nimittäin rakastaa toista ihmistä ainaisessa epäilyksen vallassa. Rakkaus, joka ei ole saastunut minkäänlaisella epäilyksellä on todellista rakkautta. Siinä on pieni mahdollisuus pyyteettömään rakkauteen.

Tekisi mieli kirjoittaa Buddhan opeista rakkauteen liittyen, mutta sitä en tässä tee. Enkä kirjoita rakkaudesta Zen-filosofian merkeissä. Sen aika ei ole nyt. Haluaisin kovasti kirjoittaa saarnaavasti, mutta ei näitä tekstejä kuitenkaan lue kukaan sellainen, joka oikeasti hyötyisi näistä opeista.

Niinpä sen sijaan aion valmistautua siihen, että luen hänelle kirjaa. Että äänestäni välittyisi mahdollisimman hyvin se, että luen hänelle kirjaa syvällä hartaudella ja rakkaudella. Että ääneni välittäisi hänelle sanattomasti viestin: Siinä hetkessä hän on se tärkein maailmassani, mikään ei aja sen edelle, että pyhitän aikaani hänelle lukemalla kirjaa ääneen. Tuossa jos onnistun, niin olen taas yhtä kokemusta onnellisempi mies.

Mielesi tuulimyllyt

34842054114_c0f758fdff_b
Menerbes, Ranska

Olen romantikko, toisinaan toivoton sellainen. On käsittämätöntä, että taipumus romantisointiin nähdään välillä etuna. Hyveenä, jota nainen kaipaa mieheltä. En nyt täysin ymmärrä, miksi joku kaipaisi toiselta ihmiseltä sellaisia tunteita kuin haikeus, kaipaus tai melankolia. Muiden tunteiden lisäksi. Sitä se on, sanakirjan mukaisessa merkityksessä. Romantiikka ja romantisointi.

Minun oma taipuvaisuuteni romantisointiin on syntynyt jo hyvin varhain. Käytin paljon mielikuvitustani, sillä sille oli aikaa ollessani yksinäinen. En ollut yksin, ei minua oltu jätetty heitteille. Minulla ei vain ollut lapsuudessa juuri ketään, jota voisin nyt pitää bestiksenä tai parhaana kaverina. Ei sellaista ollut. Ajoittain oli leikkikavereita, mutta hyvin usein leikit menivät heidän sääntöjen mukaan. Tai minua kiusattiin, verbaalisesti tai fyysisesti. Niinpä minusta kehittyi tuolloin jo mielikuvituksiini uppoutunut ihminen.

Kun parisuhteen toinen osapuoli edellyttää romantiikkaa, niin kovin usein hän ei oikeasti tarkoita romantiikkaa sananmukaisessa merkityksessä. Pisimmässä suhteessani se tarkoitti matkustelua, käyntiä eri paikoissa syömässä ja muunlaista toimintaa, mikä erosi arkipäivästä. Se saattoi olla myös erilainen arkiruoka, johon panostettiin kerralla hieman enemmän: Erilaisia raaka-aineita, enemmän vaivannäköä kenties. Romantiikka tuossa suhteessa oli hyppäystä pois arjen raiteilta, tekemistä asioita eri tavalla kuin yleensä.

Onkin mielenkiintoista, että minulle romanttisimmat hetket ovat tulleet vastaan yksinäisyydessä. Sokostin huipulla seisoessani ja katsellessani Luirojärveä, joka tuolta etäisyydeltä näytti ihan lammelta. Tai samalla matkalla pysähtyessäni tunturilähteen ääreen lepäämään. Tai kaikki ne matkat, jotka olen matkustanut junassa. Matkat, jotka ovat alkaneet hyvästeltyäni ihastukseni tai rakkauteni kohteen. Tai katsonut yöllä nukkuvaa ihmistä, jota rakastan tai olen rakastanut. Katsellut levollista ihmistä samalla kun olen itse istunut pimeydessä ja pohtinut, miksi olen täällä?

On minulla onneksi kahden ihmisen kanssa yhteisiä romanttisia kokemuksia, jotain mitä vain mielikuvituksissa voisi kuvitella kohtaavansa. Toinen heistä on kuollut ja toinen lukee jonain päivänä tätä kirjoitusta, jolle muistutan muun muassa ne hetket yön kajastuksessa keskellä kosmosta. Ne hetket, kuinka ihastelimme värien kauneutta ja sitä, että aivan kuin olisimme olleet välillä siellä täysin yksin. Vain me kaksi.

Ulkona sataa vettä ja kuuntelen alla olevaa kappaletta, sen nimi on The Windmills of Your Mind. Se puhuu minulle ja romantisoin sen osaksi mielikuvitusmatkaani eteläiseen Ranskaan. Johonkin pieneen kylään, jonka keskeiseltä kadulta löydän puodin. Puodin, jonka edustalle istuudun ja jään odottamaan häntä.

Romantiikkaa, miehen tunteita ja empatiaa

Rose romance
Ojentamani ruusu oli kuvasta poiketen kaksivärinen, oranssia ja valkoista.

Yllättämisessä on se hyvä puoli, että sen avulla voi järisyttää toisen tasaisen harmaata arkea. Sitä se totisesti oli, kun vein eilen keskustelukumppanilleni ruusun ja hyvin kauniin teemakortin, jonka taakse olin kirjoittanut jotain sellaista, jonka olin ”unohtanut” antaa hänelle edelliskerralla erotessamme. Sen tarjosin kyllä annettavaksi välittömästi, mutta yllätys toimi liiankin hyvin ja se jäi tällä kertaa antamatta. Lähdettyäni laitoin kyllä viestin hänelle puhelimeen, että hän voi lunastaa sen sitten itselleen parhaimmaksi katsomassaan ajassa ja paikassa.

Romantiikka on ennen kaikkea tilannetajua eikä sen tarvitse olla kovinkaan kummoista. Se ei ole kiinni käytetystä rahan määrästä. Jos se sitä olisi, niin viime viikonloppuna järjestämäni ohjelma olisi ollut yltiöromanttista sanan todella väärässä merkityksessä. Ja sitähän en tavoitellut tuolloin, vaikka siinä toteutuikin erilainen vapaa-ajan viettotapa siinä harmaan arjen ohessa. Eiliseen yllätyksen luomiseen riitti salamyhkäisyyden verhoaminen arkiseen ”unohdukseen”, käynti paikallisessa kukkakaupassa ja pilke silmäkulmassa.

Iltani sai päätöksen Miehiä ja poikia -dokumenttielokuvan merkeissä, jonka jälkeen seurasin Docventures-keskustelua suurella mielenkiinnolla. Ja se oli oikeasti todellinen pettymys suoraan sanottuna. Keskustelu oli sikäli laadukasta, mutta ne tunteiden näyttämisen heikkoudet meissä miehissä loisti jälleen mailien päähän. Elokuva varmasti liikutti studion vieraita ja itse isäntiä, mutta tunteista keskustelu oli jotenkin päälle päin näkyvän jäykkää. Mikä meissä miehissä on oikein vialla, kun tunteista puhuminen pistää kielen solmuun? Minäpä tiedän sen.

Minä opin puhumaan tunteistani vasta oikeassa seurassa. Sellaisessa, joka oli näyttänyt ensin mallia, miten niistä tunteista puhutaan. Nämä kolme ihmistä ovat tehneet tälle miehelle suuren palveluksen opettaessaan minulle tämän valtavan tärkeän taidon. Isäni ei sitä minulle opettanut, vaan pikemminkin olen itse opettanut hänelle sitä taitoa joka kerta kun olemme nähneet. Vaikka isäni edelleenkin näyttää tunteensa mieluummin musiikin soittamisen kautta, niin yksi keino on hävinnyt kokonaan hänen elämästään: Alkoholi. Sitä nautitaan nykypäivänä vain ja ainoastaan silloin kun olo on jo muutenkin hyvä.

Radio Novalta alkoi juuri soimaan Survivorin Burning Heart, joka tuo mieleeni välittömästi legendaarisen Rocky IV -elokuvan. Ja mikä mielenkiintoisinta, niin tuossa elokuvassa käsiteltävänä oleva henkilöhahmo Rocky Balboa näyttää tunteitaan avoimesti vaimolleen Adrianille ja suree ystävänsä Apollon kuolemaa, vannoen kostoa. Hän ei toimi juuri ollenkaan suomalaisen miehenmallin mukaisesti, vaikkakin me miehet samaistumme tuohon Rockyn vannomaan kostoon ja siihen, että Adrian ei hyväksy aluksi miehensä tapaa käsitellä ystävänsä kuolemaa.

Illalla tutkaani osui paremmin Aleksis Salusjärvi, josta tunnistin välittömästi hänen osoittamien tunteiden kautta oman intohimoni nuorten piileviä kykyjä kohtaan. Kun hänelle esitettiin Twitterin kautta lähetetty kysymys, niin hän ei oikein osannut vastata siihen täsmällisesti, vaan alkoi elämään niitä lukemattomia onnistumisen hetkiä uudelleen. Ja niin tein minäkin. Minulle ei tosin tullut mieleen pelkästään poikien kohtaamia onnistumisen hetkiä, vaan muistin myös useita nuoria naisia, jotka ehkä pitkästä kertaa elämässään kokivat positiivisen oppimiskokemuksen minun tunneillani. Se tunne minkä siitä saa on rahalla mittaamattoman arvokas, niin nuorelle itselleen kuin minulle. Suosittelen lukemaan Aleksiksen kolumnin YLE:n nettisivuilta, sillä hän kirjoittaa täyttä asiaa omasta näkökulmastaan.

Lopuksi kunniamaininta Katri Saarikivelle siitä, että hän toimi esimerkillisesti tutkijan roolissa, raottaen kuitenkin itseään aivan keskustelun lopussa tekemällä lupauksen. Siitä huomasin, että hän on koko uransa ajan uinut hyvin miehisessä maailmassa. Tai ainakin sellaisessa ympäristössä, jossa on ollut hieman liikaa vaikutteita sieltä perinteisen miehisestä elämästä.

Valinnoissa pysymistä ja haikeuden tuntemista

31541465243_00d2e2d312_c
Lähde: Flickr.com

Handelin ”Lascia ch’io pianga”, sen kuunteleminen rauhoittaa mieltäni tällä hetkellä mitä parhaimmalla tavalla. Taakse jäänyt viikonloppu jätti kaipuun sellaiseen ympäristöön, jossa olet arvostettu, ja jossa voit osoittaa myös omaa arvostustasi muita kohtaan. Tuollaisen ympäristöön ja sosiaalisen arvomaailman äkillisessä muutoksessa sitä tuntee yhtäkkiä olevansa osa jotain suurempaa merkityksellisellä tavalla. Kun sunnuntaina oli aika palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, niin koin oloni erittäin melankoliseksi. Arvomaailma itsessään hajautui noiden ihmisten mukana ympäri Suomen ja se kokoontuu jälleen vasta paljon myöhemmin. Tiedät, että tuolla on olemassa lukuisa joukko ihmisiä, joiden kanssa tulet hyvin, erinomaisesti toimeen. Mutta arkipäiväsi kuluvat yksikseen, ainoastaan musiikki ystävänäsi.

En ole erakko, enkä kaihda sosiaalisia tilanteista missään tapauksessa. Mutta olisi valehtelua, että koen olevani yksin ihmispaljouden keskellä. Se johtuu mitä todennäköisemmin siitä, että arjessani ei ole tällä hetkellä ketään jonka kanssa jakaa sitä kuuluisaa arkea. En välttämättä halua puhua siitä mitä olen päivän aikana tehnyt, vaan haluaisin puhua kaikesta muusta, joskin jättää suosiolla säästä puhumisen minun ja jo vanhempien ihmisten välille.

Toinen merkille pantava asia viimeisten viikkojen aikana on ollut se, että näen yhä kirkkaammin tuolla ulkona äidit ja isät lapsineen. Olin kuvitellut ja oikeastaan jo jollain tasolla päättänyt, että minusta ei koskaan tule isää. Ja tein tuon päätöksen sen pohjalta, että en halua antaa lapselleni sellaista lapsuutta kaikkine puutteineen, mitä minulla oli omassa lapsuudessani 90-luvulla. Mutta ihminen muuttuu, ja voi olla, että löydän itseni joskus siitä tilanteesta, että voin puhua itsestäni isänä. Biologisena? En tiedä. Isäpuolena? Ehkä. Vain aika näyttää.

Se on kovin kummallista, että ahdistuksen tunteminen kumppanin löytämisen osalta viestittyi jollain tapaa toimintaani ja ympäristööni. Kun päätin vuoden vaihteessa antaa asian olla ja omistautua muihin asioihin, ajaen arvomaailmaani lähellä olevia asioita, niin sen jälkeen olen saanut enemmän yhteydenottoja naisilta kuukauden aikana kuin koko viimeisen puolen vuoden aikana. Vaikka se tuntuu kummalliselta, ja mieli tekisi lähteä leikkiin mukaan, niin käynnissä olevien hankkeiden takia minun täytyy pystyä vastustamaan näitä kiusauksia. Aikani ja energiani ei välttämättä riittäisi romantiikkaan ja ponnisteluihin paikallisen yhteisön ongelmien ratkaisemisen eteen.

Niin ja lopuksi on ilahduttavaa todeta, että blogini on kerännyt tasaisesti ja kasvavissa määrin lukijoita. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on myös hieman positiivisempaa tarinaa kerrottavana omasta elämästäni. Ja toivottavasti tämä trendi jatkuisi molempien asioiden osalta myös jatkossa…