Ken kanssain leikkiin ryhtyy

Näin mieheksi käytän jälleen paria outoa sanaa: Ihanaa. Ja mahtavaa. Puhuin eilen puhelimessa kaksi tuntia myöhään illasta uuden naistuttavuuden kanssa, saaden hänet nauramaan useita kertoja. Se ääni oli ihana, ja siitä seurannut tunne mahtava. Siitä on aikaa, kun edellisen kerran olen jonkun tuolla tavalla saanut nauramaan. Ja hymyilemään niin, että sen pystyi melkein kuulemaan puhelimen toisessa päässä.

Mahtavin tunne tuli kuitenkin siitä, että tällainen ihminen antaa minulle mahdollisuuden näyttää kuka olen, riippumatta menneisyydestäni. Ja olin hieman yllättynyt, kun päätin olla välittömästi rehellinen ja en saanutkaan osakseni karttamista tai hyljeksintää. En voi mitään muuta kuin syvästi kunnioittaa tällaista ihmistä, joka osoittaa heti välittömästi arvostusta rehellisyyttä kohtaan.

Rehellisyys on ollut eräänlaisessa huudossa viikon sisällä. Yhdestä suunnasta minua on haukuttu valehtelijaksi (ja narsistiksi, sehän lipsahtaa aika sujuvasti siinä ohessa) ja toisesta suunnasta kiitetty rehellisyydestä. Joten jommassakummassa osoitteessa ollaan väärässä. Tai ehkä sittenkin oikeassa. Olenhan minä valehdellut, myönnän sen. Joskin olen valehdellut esittämällä roolia muuallakin kuin teatterin näyttämöllä. Eilen en mitään roolia vetänyt, vaan sain huojentuneena olla aivan oma itseni.

Luin puhelun lopuksi ääneen eräänlaisena iltasatuna otteita Norjan kuningassaagoista. Ne ovat ehkä enemmän satua, jos niitä vertaa Islantilaissaagoihin. Jälkimmäiset kun ovat vähän lähempänä totuutta ja niissä esiintyy vähän vähemmän miekan sekä keihään iskuja kestäviä henkilöitä. Hänestä oli varsin hauskaa se, että saatoin välistä kommentoida lukemaani. ”Miten se nyt tollai meni kaatumaan miekkaansa” tai ”ei ihmekään, että vähän joutuu haavojaan parantelemaan. Siltähän leikkautui käsi irti!”

Olen huomannut hienoista muutosta itsessäni. Olen havahtunut siihen, että erään projektin myötä olen uskaltautunut olemaan leikkisämpi. Ja se sopii minulle. Ei tarvitse olla vakava, ei tarvitse jarrutella ja olla heittäytymättä. Ehkäpä tämän uuden tuttavuuden myötä saisin mahdollisuuden olla enemmän oma itseni. Sellainen, jonka ei tarvitse ottaa ihan kaikkea niin vakavasti.

Sinisten silmien takana

Ennen asiaan sukeltamista suosittelen, että silmäilet alla olevat sanat läpi ja kuuntelet kyseisen kappaleen. Näin siis, mikäli The Whon Behind blue eyes ei ole sinulle entuudestaan tuttu.

No one knows what it’s like
To be the bad man
To be the sad man
Behind blue eyes

No one knows what it’s like
To be hated
To be fated
To telling only lies

But my dreams, they aren’t as empty
As my conscience seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance that’s never free

No one knows what it’s like
To feel these feelings
Like I do
And I blame you

No one bites back as hard
On their anger
None of my pain and woe
Can show through

But my dreams, they aren’t as empty
As my conscience seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance that’s never free

Mm, mm

When my fist clenches, crack it open
Before I use it and lose my cool
When I smile, tell me some bad news
Before I laugh and act like a fool

And if I swallow anything evil
Put your finger down my throat
And if I shiver, please give me a blanket
Keep me warm, let me wear your coat

No one knows what it’s like
To be the bad man
To be the sad man
Behind blue eyes

The Who

Olen elänyt kuluneen viikon aikana pahan roolissa. Olen satuttanut rakastamaani naista henkisesti ja hyvin julmalla tavalla, jotta hän katkaisisi siteensä minuun. Hän on hyvin usein palannut luokseni rakkaudesta. Mutta itsekin tiedän, ettei minusta ole mitään hyviä seurauksia hänelle. Tiedän olevani jostain syvältä sisimmästäni hyvin paha juuri siksi, että olen hyvin kostonhimoinen. Kostonhimoinen silloin, jos koen tunteideni tulleen loukatuksi. Tiedän tämän olevan perintöä lapsuuteni ja nuoruuteni kiusatuksi tulemisen kokemuksista, eikä tuo tietynlainen katkeruus ole jättänyt minua rauhaan.

Olen oikeastaan vasta hiljattain alkanut kohtaamaan niitä syvimpiä tuntemuksiani, jotka liittyvät lapsuuteeni. Tunnetiloihin epäoikeudenmukaisuudesta ja vääryydestä. Tiedän, että minun on ensin kyettävä kohtaamaan nämä asiat, jotta voisin saada niiltä rauhan. Jotten kantaisi niitä kenenkään osaksi ja satuttaisi ketään minun historiastani tietämätöntä.

Behind blue eyes kertoo tällaisesta ihmisestä. Niin kuin minä. Ei se kerro pahasta ihmisestä. Se kertoo hyvästä ihmisestä, joka ajautuu esittämään aina pahan roolia ja toimimaan itsetuhoisella tavalla. Kosto. Se määrittää tällaista ihmistä. Kappaleessa lauletaan But my dreams, they aren’t as empty – As my conscience seems to be. Unelmani eivät ole yhtä olemattomia, mitä omatuntoni vaikuttaisi olevan. Minä unelmoin kerran hänestä, itsestäni ja siten meistä. Mikä jää vain unelmaksi. Ja se painaa valtavasti omatuntoani, sillä tiedostan täysin tehneeni väärin.

Hän ei tule sitä ikinä tietämään, ei ymmärtämään, että tahdon hänelle vain hyvää. Tiedän, että hän tulee aina muistamaan tekoni, konkretian. Se jää hänelle mysteeriksi, että mikä ajoi minut tekemään jotain sellaista. Sanomaan niin pahasti. Se jää mysteeriksi jo ehkä siksi, että on erittäin vaikeaa selittää tehneensä sen rakkaudesta. Että näkee itsessään vain huonon vaikutuksen toiseen. Ei lainkaan sen vastakohtaa, hyvää ja kaunista.

Minuun syvästi vaikuttaneet roolimallit

Maanantain retrospektiivin kohteeksi on hyvä ottaa roolimallit. Erityisesti ne, jotka ovat vaikuttaneet minun kehitykseeni lapsuudesta aikuisuuteen ja aina näihin päiviin saakka. Kun puhutaan rooleista, niin minulle ne näyttäytyvät toisistaan erottuvina käyttäytymismalleina erilaisissa tilanteissa. Käynkin tässä erilaiset roolini läpi ja nostan esille niihin eniten vaikuttaneet persoonat.

Kasvattajan rooli. Siis se, joka aktivoituu lasten ja yläkouluikäisten nuorten parissa. Tulevaisuuden aikuisen parissa aikaa vietettäessä on selviö, ettei pieni ihminen ymmärrä vielä tätä maailmaa niin riittävästi, jotta kykenisi selviytymään sen asettamista haasteista itsenäisesti. Silloin tarvitaan kokeneen aikuisen läsnäoloa, joka näkee uteliaana uudet asiat eräänlaisina haasteina ja näyttää, että muutokseen pystyy aina mukautumaan. Tällainen aikuinen myös näyttää toteen käytännössä sen, millainen vaikutus on aidolla läsnäololla, toisen kunnioittavalla kohtelemisella ja rehdillä asenteella. Virheitä ei voi välttää, mutta niistä ei tarvitse lannistua. Sitä paitsi ilman virheitä ei voi oikein oppia mitään uutta ja virheiden tekemiseen liittyvä häpeän tunne tuleekin ymmärtää asiana, joka tulee ympäristöstä eikä sisimmästämme. Torsti-setäni, lapsuuden partiojohtajani Jouni ja edesmennyt Kalle-enoni ovat vaikuttaneet suuresti tähän rooliini. Nämä kaikki kolme miestä ovat olleet aina esikuviani kasvatukseen liittyen ja voin vain ihannoida miten tyynesti he kykenivät aina suhtautumaan lapsen elämään liittyviin vaikeuksiin ja haasteisiin, ikinä hermojaan menettämättä. Kyllä, aikuisten osalta he saattoivat jopa raivostua, mutta lapsien kohdalla en ikinä päässyt todistamaan mitään vastaavaa.

Kouluttajan roolin olen omaksunut vasta aikuisiällä, ja tuon roolin kehitys alkoikin vasta varusmiespalveluksen aikana. Vaikutteita olen saanut siihen kuitenkin myös lapsuudesta ja nuoruudesta, jossa kaikki uusia asioita minulle opettaneet aikuiset ovat toimineet minulle roolimalleina. 4H-kerhon Kirsi oli äärimmäisen mahtava kouluttajatyyppi erilaisissa käsitöissä. Hän näki heti yhdellä silmäyksellä missä kohtaa meni vikaan ja hän näytti kernaasti, miten sellaisia virheitä pystyi välttämään, näyttäen oikeat suoritukset aina käytännössä ja rauhallisesti ohjaten minun omaa tekemistäni. Kouluttajaksi kasvamisessa minua ovat auttaneet lukuisat ammattisotilaat, asiantuntijaopettajat ja koulutettavat itse. Kyllä, suurin vaikutus on ollut sillä, että olen aina kysynyt minulta koulutusta saaneilta palautetta. Vain he ovat kyenneet vastaamaan siihen kysymykseen, että kykeninkö jakamaan tietoni ja taitoni kulloisessakin aiheessa tehokkaasti ja ymmärrettävästi käytettävissä olevaan aikaan suhteutettuna.

Miehen rooli. Tämä on varmasti se rooli, joka on kaikkein häilyvin ja jonka osalta olen kohdannut mitä erilaisempia roolimalleja, niin hyviä kuin huonoja. Suuri on ollut isäni vaikutuksella tuohon rooliin kasvamisessa ja tärkeimpänä eväänä hän onkin antanut minulle suoran selkärangan kasvattamisen. Hän on näyttänyt minulle, kuinka kantaa vastuu omista virheistä, milloin taas täytyy pitää puoliaan ärhäkkäästi ja milloin on taas soveliaampaa pysyä hissukseen. Itsensä verinen puolustaminen voi nimittäin johtaa jopa huonompaan lopputulokseen kuin vaikeneminen. Tärkeintä on ollut kuitenkin se, että pysyy itselleen rehellisenä ja tunnistaa omat vahvuutensa sekä heikkoutensa. On hetkiä, jolloin on parempi pitää omat kädet taskuissa ja antaa osaavampien näyttää esimerkkiä, ollen kuitenkin aina valmiina ojentamaan kätensä avuksi. Olen myös oppinut häneltä ja muilta tuon aikakauden miehiltä sen, että puheet ovat puheita, kunnes ne todistetaan toiminnan kautta. Tuossa on ehkä suurin syy sille, että en oikein pidä pohjanmaalaisia kovinkaan suuressa arvossa mitä puheisiin tulee. Heillä kun niitä puheita riittää ja hyvin väritettyjä sellaisia.

Kumppanin roolissa kuvastuu parhaiten oma ja aito minäni, mutta siihenkin olen saanut vaikutteita. Näitä ovat jo aiemmin mainittu Torsti-setäni sekä toinen veljistäni, keskimmäinen meistä kolmesta. On kuitenkin huomionarvoista nostaa esille se tosiseikka siitä, että heidän kumppaninsa ovat maailman rauhallisimpia ja sovinnollisimpia ihmisiä. Eivät mitään alistujia, vaan päinvastoin lempeyteen nojaavia ohjaajia. Torstin jo edesmennyt vaimo oli äärimmäisen huumorintajuinen ja positiivinen persoona ihan loppuun saakka, joten tuo persoona on varmasti tuonut sedästäni esiin hänen parhaimmat puolensa kumppanina. Samaa voi sanoa veljestäni, sillä hänen vaimonsa on kuin nuorempi versio setäni edesmenneestä aisaparista. Tuon havainnon myötä voin todeta, että saadakseen esille toisesta parhaan on myös itse annettava parhaat puolensa toisen saataville.

Roolit ovat aina ennen kaikkea käyttäytymismalleja, jotka kehittyvät niin tietoisen kuin tiedostamattoman toiminnan kautta. Ne määräävät sen, miten reagoimme erilaisiin tilanteisiin, samalla suojellen ydinminäämme eräänlaisena suojamuurina. Ei välttämättä järkkymättömänä suojamuurina, vaan suodattimena. Sellaisena, jonka avulla voimme poimia tärkeimmät ydinminäämme muokkaavat yksityiskohdat kulloisestakin kokemuksesta ja joka toimii myös ulospäin: Emme välttämättä halua sotkea ydinminäämme tai erilaisia roolejamme niille kuulumattomiin tilanteisiin.

Mies, jonka sylissä nainen ja lapsi

Äitinsä syleilyssä makasi pieni tyttölapsi pitkän päivän jälkeen, halattavana ja hyväiltävänä. Lapsen katseesta näki levollisuuden ja kaipuun täyttymisen, jollaisen vain ja ainoastaan voi nähdä kodin turvan lämmössä. Äidin käsi pyöritti lapsen valkeita hiussuortuvia sormiensa välissä, silittäen sormenpäillä pieniä silmäkulmia ja kämmenellä pienten kasvojen otsaa. Ja äiti oli miehen syleilyssä, ja tämä katsoi kuinka nainen hoivasi ainokaistaan. Ja lapsi sormeili pienillä sormenpäillään miehen puuvillaneuleen uurteita, kuunnellen kun mies pehmeällä äänellään puheli lempeästi: ”Tämä on lempipaitani. Kaikista niistä minulla olevista paidoista halusin pukea juuri tämän tänään päälle.”

Musiikkisuositus: Handel, Lascia ch’io pianga

Tänään on kansainvälinen miestenpäivä. Edellä yritin kuvailla parhaan kykyni mukaan eilisen hetken, jolloin tunsin olevani mies. Ylpeänä, rauhallisena ja samaan aikaan huolta kantavana minä olin tuossa hetkessä läsnä, enkä kokenut minkäänlaista stressiä. Ylpeänä siksi, että jatkuvasti huolta lapsestaan kantava äiti nukahti syleilyyni ja osoitti näin suurinta luottamusta mitä nainen voi miehelle osoittaa. Rauhallisena, koska tiesin kaiken olevan hyvin ja vailla hätää. Huolta kantavana, koska se on se roolin osa mitä mies ei voi koskaan itseltään ulkoistaa.

Yhteiskuntamme saattaa jonain päivänä olla tasa-arvoinen ja tasavertaisuutta tukeva, mutta velvollisuudentuntoa se ei tule meiltä miespuolisilta ja miesroolin omaksuneilta viemään pois.

Olen kirjoittanut rooleista, lähinnä itseni toistamista ja näyttelemistä rooleista jo useaan kertaan. Viimeksi eilen. Mutta yhtä roolia ei pysty näyttelemään, se kumpuaa aina jostain sisimmästä. Ja se on velvollisuuden tunto. Tuo velvollisuus laittaa miehen asettumaan sellaiseen asemaan, että hän kykenee aina tarjoamaan vastauksen viimeisellä hetkellä esitettävään kysymykseen: ”Mitä me nyt teemme?” Jotkut kuvailevat sitä viimeisiksi sanoiksi, ukaasiksi tai päätökseksi, johon ei voi esittää vastaväitteitä. Joillekin se vaikuttaa tasa-arvon lopulta, mutta se on kaikkea muuta kuin päällisin puolin näyttää. Mies on parhaimmillaan viisas ja osaa kyllä silloin ottaa toiset huomioon. Silloin suunsa avatessaan tätä tulisikin viimein kuunnella.

Pieni ajatusleikki sinulle arvon lukijani. Ota mieleesi ihmistä kuvaileva adjektiivi viisas ja listaa sitten mieleesi ne ihmiset, joita on kuvailtu tuolla sanalla. Laske sitten, kuinka moni heistä on miehiä ja kuinka moni naisia. Voit kertoa vastauksesi esimerkiksi kommenttina tämän kirjoituksen lopusta löytyvällä kommenttityökalulla.

Paras oppi isältäni on kuitenkin se, että mies on lopulta sanojensa mittainen mies.

Oma havaintoni ei liity edellisen kysymyksen määriin, vaan siihen miten viisaaksi mieheksi tai naiseksi tullaan nykypäivänä. Viisaat naiset kulkevat suvussa, sukupolvelta toiselle. Viisaat miehet taas kasvavat sellaisiksi. Ja se tieto mitä viisaat naiset ja miehet mukanansa kantavat, poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Viisaan vanhan naisen luo mennään kuulemaan perhekeskeiset ja kasvatukselliset neuvot. Viisaan vanhan miehen luo mennään kuulemaan yhteisökeskeiset ja johtamiseen liittyvät neuvot. Siihen tosin en ota kantaa, että kuinka usein näiden viisaiden luona käydään ja pitäisikö heitä käydä kuuntelemassa nykyistä useammin.

Alkuperäiskansojen kulttuureissa viisaus on ollut yhteisön tärkein voimavara..

Ennen kuin luot mielessäsi minkäänlaisia urautuneiden ajatusmallien mukaisia mielikuvia siitä, että minä saattaisin olla väärässä ja hourailla, niin tarkastellaan ensin minua viisaampia ihmisiä. Alkuperäiskansojen kulttuureissa viisaus on ollut yhteisön tärkein voimavara, jonka avulla on selvitty vaikeat katovuodet ja joiden avulla on selvitty myös sellaisetkin vaikeudet, jotka ulkoa tulevat uhat ovat heille langettaneet. Kuten eurooppalaisten suorittama etninen puhdistus uudella mantereella, jota myös pehmeästi kolonisaatioksi kutsutaan. Siinä eurooppalaiset toteuttivat älykkyyttään, ulkoistaen viisauden ylemmille voimille. Millainen olisikaan maailma nyt, jos löytöretket olisikin tehty evankelioinnin ja riistämisen hengen sijaan oppia kartuttaen? Menneille me emme voi enää mitään, mutta omille valinnoillemme me pystymme tekemään kaiken.

Velvollisuuden tunto on jotain mitä ei voi näytellä, mutta sellaisen pystyy herättämään henkiin sisällään. Viisaaksi ei välttämättä kykene ikinä kasvamaan, mutta velvollisuudentunnon omaavaksi kylläkin. Ja se on miehen tärkein tehtävä, sitä ei kukaan pysty häneltä riistämään. Yhteiskuntamme saattaa jonain päivänä olla tasa-arvoinen ja tasavertaisuutta tukeva, mutta velvollisuudentuntoa se ei tule meiltä miespuolisilta ja miesroolin omaksuneilta viemään pois. Kirjoitan miesroolista, sillä olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat syntyneet naisiksi, mutta ovat kasvaneet ja kehittyneet miehiksi. Eivät ehkä biologialtaan, mutta henkisesti kyllä. Ja siinä he ovat usein näyttäneet minulle mallia, miten voi olla mies ja kantaa miehisyyttä anteeksi pyytelemättä.

Se mitä huono on, taas saattaa merkitä sinulle hyvin erilaisia asioita kuin minulle allekirjoittaneelle.

Velvollisuudentuntoisen miehen tulisi myös tunnistaa oma viisautensa ja hakeutua sellaisen luo, jos ei sitä itsestään tunnista. Ja viisautta on vaikea tunnistaa, ellei osaa lukea asioita niin sanotusti rivien välistä. Älykkäät ihmiset osaavat käyttää laajaa sanavarastoa hyödyksi, taitavat puhujat ja kirjoittajat osaavat kyllä käyttää sanoja monipuolisesti. Ihmisen ei kuitenkaan tulisi hämmentyä ja tulla huijatuksi sanoista, eikä takertua yksittäisiin sanoihin. Viisasta ihmistä et löydä politiikan parista tai nykyisenkaltaisista johtajista, vaan se viisas ihminen löytyy mitä todennäköisemmin kantakapakkansa pöydästä seurailemassa itsekseen muiden ihmisten elämää tai kotoaan istumasta ja katselemassa juuri tällä hetkellä ikkunasta ulos, ihaillen lintulaudan elämää.

Kirjoitan lopuksi isästäni, jolta olen oppinut ja ollut oppimatta monenlaisia asioita. Hänestä olen kuitenkin oppinut sen, että mies voi kehittyä oikein kelvoksi ihmiseksi, vaikkei koskaan omaisi herkkyyttä kasvaa viisaaksi. Isäni ei ole viisas mies, vaikka hänellä olisi ollut siihen lahjoja olemassa. Häneltä puuttui nimittäin aina kyky nähdä sen kolmannen aidan tai rajapyykin, miten sen haluaakaan kuvailla, toiselle puolelle. Se näyttäytyi nimittäin päätöksinä, jotka aikaa myöten ovat osoittautuneet todella huonoiksi. Se mitä huono on, taas saattaa merkitä sinulle hyvin erilaisia asioita kuin minulle allekirjoittaneelle.

Paras oppi isältäni on kuitenkin se, että mies on lopulta sanojensa mittainen mies. Jos menee pilaamaan sanojensa merkityksen mielivaltaisella toiminnallaan, niin sanojensa arvostusta ei koskaan saa takaisin helposti. Ja vaikka olen sen opin saanut isältäni, niin siitä huolimatta olen saanut tuta tuota oppia myös oman kantapääni kautta. Se, että millaisessa tilanteessa ja millainen tarina siihen taas liittyy, niin kerron sen sitten jonain toisena kertana.

Mietteitä rooleista miestenpäivän aattona

Huomenna tiistaina 19. päivä on kansainvälinen miestenpäivä. Silloin on aiheellista muistaa kaikkia yhteisömme miehiä, jotka syystä tai toisesta eivät tule muuten muistetuksi. Miesten- ja naistenpäivän yksi hienoimmista piirteistä on se, että siinä keskitytään tasa-arvon edistämisen lisäksi niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin merkityksellisyys. Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen paikka tässä elämässä ja sitä myötä yhden ihmisen rooli jonkun muun elämässä.

Mitä jos huomenna naiset avaisivatkin miehille ovia ja aiheuttaisivat hämmennystä miesten mielissä?

Joku voisi älähtää, että vastahan tässä isänpäivää vietettiin. Isänpäivä on täysin puhdas muistopäivä. Muistamme isiä. Isänpäivänä osa isistä saavat sänkyynsä aamupalan ja osa jatkaa elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isyys ei välttämättä merkitse kaikille yhtä paljon kuin perheenisälle. Sukupuoliroolit taas koskettavat aivan jokaista, joka omaa jonkinlaiset fyysiset ominaisuudet lokeroituakseen näiden roolien mukaisesti.

Roolit ovat olleet murroksessa jo pitkän aikaa, joten niistä tulisikin keskustella vähintään sen kerran vuodessa. Naisille roolien muuttuminen ei ole ollut helppoa, mutta siellä taustalla on ollut halu (ja täysin oikeutettu sellainen) muutokseen ja muutos ei ole tullut täysin tyhjästä. Edistykselliset, joskin harvalukuiset miehet ovat olleet tukemassa tasa-arvon kehittymistä, mutta samalla on syntynyt pihalla olevien miesten yhteiskuntaluokka. He äänestävät populisteja, kannattavat antifeminismiä ja jakavat naistenvihaajien tuottamaa materiaalia. Ja jos heitä kaikkia jututtaa ajan kanssa, niin he eivät itse asiassa ajattele kuin populistit, he eivät vihaa feminismiä eivätkä he todellakaan ole naistenvihaajia. He ovat ainoastaan ihan helvetin eksyneitä piruparkoja.

Sekin jo riittää, että kiittää miestä tämän olemassaolosta.

Miestenpäivänä tulisikin muistaa miehiä ja näyttää arvostusta heille. Arvostuksen ei tarvitse olla teennäistä. Sekin jo riittää, että kiittää miestä tämän olemassaolosta. Ei arvostuksen saamiseen tarvitse uro- tai sankaritekoja, ei tarvitse olla kenenkään biologinen isä tai antaa elämänsä määräytyä ympäristön muutoksen mukaan. Saa olla oma itsensä ja tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. Ei ole pakko omaksua vanhahkoa sukupuoliroolia tai minkäänlaista roolia ylipäätään. Saa selvittää vastauksen kysymykseen, että ”kuka minä olen?” ja toteuttaa sitä lopun elämänsä ajan.

Voin väittää nähneeni ihan riittävän monta sukupuoliroolittunutta miestä, jotka olisivat tarvinneet muistutuksia roolien vahingollisuudesta. Kuinka moni alkoholisoitunut pohjalainen mies olisikin elänyt vähemmän rappiollista elämää, jos rooli ei olisi ollut painamassa hartioita. Kuinka moni perhe ja perheen lapsi olisi saanutkin toisenlaisen elämän, jos jäykkä sukupuolirooli olisikin sallinut eron? Jäykässä miehen sukupuoliroolissa kun on kaksi vahingollista seikkaa: Tunteita ei näytetä selvinpäin ja periksi ei anneta, joten välillä perheen on paettava lumihankeen humalaista, tunteitaan mielivaltaisesti purkavaa humalaista miestä.

Voin väittää myös nähneeni nuoria miehiä, jotka ovat löytäneet oman roolinsa jo hyvin varhain. He ovat päättäneet tulla parhaiksi kädentaitajiksi tai parhaiksi ihmisasiantuntijoiksi. Muu elämä loksahtelee kyllä siinä perässä paikoilleen kuin itsestään. Erinomainen asenne. Ja pitääkin olla, sillä moni heistä on nähnyt omien vanhempien kautta jäykkien sukupuoliroolien kielteisen vaikutuksen. ”Mikset sä voi vaan saatana myöntää, että periksi antaminen ei ole häpeällistä? Tuon käytöksen jatkaminen se vasta häpeällistä onkin!”

Niin. Mitä jos huomenna naiset avaisivatkin miehille ovia ja aiheuttaisivat hämmennystä miesten mielissä? Tarpeen tosin on muistuttaa tuolloin, että ”hyvää kansainvälistä miestenpäivää” etteivät reppanat vain ala luulla itsestään liikoja. Naisille kun ovien availu ja sulavasti sujuvat hyvät käytöstavat kohottavat hetkellisesti mieltä, eivätkä he ala sen takia kuvittelemaan itsestään liikoja. Toista on miesten laita, kerron sen syvällä ja laaja-alaisella kokemuksellani itsestäni ja muista miehistä.