Musiikki, tunteet, visio, tarina ja ihmishirviö

465849681_2494e1c3e5_b
Lähde: Flickr.com

Musiikki on kuin ulkoinen ajo-ohjelma omille tunteilleni. Jos tuntemukseni ovat liian synkkiä ja haluan saada oloni kevyemmäksi, niin laitan Spotifysta sellaista musiikkia kuuluville, mikä saa aikaiseksi minulle kevyen olon. Sama pätee oikeastaan kaikkien tunteiden kanssa. Haluatko tuntea olosi rakastavaksi? Onnistuu. Entä rakastetuksi? No laitetaan sellainen kappale, jossa puhutaan sinun rakastamisesta. Entä viha? Entä inho? Entä melankolisuus? Kaikki onnistuu.

Olen antanut tuntemuksissani ja ajatuksissani liikaa tilaa yhdelle ihmiselle. Epäilen ja toivon hirvittävästi, samaan aikaan. Tunteeni repivät minua kappaleiksi ja pääni alkaa sudittamaan tyhjää, kun vaihtelen kappaleita paniikinomaisesti, päästäkseni eroon ahdistavista tunteistani. Samalla looginen ja kylmän laskelmoiva osa aivoistani sanoo minulle: ”Älä anna tunteidesi viedä. Se ihminen on kasvanut erilaisessa ympäristössä, kokenut eri asioita kuin sinä. Hänellä on mielikuva sinusta, ensivaikutelma joka ei pyyhkiydy edes kasvokkain tapaamalla. Peli on menetetty, annoit taas tunteidesi viedä. Keskity siis muuhun, vie unelmiasi eteenpäin.”

Loogisen päättely ja tunteiden erottaminen voisi tuntua ensimmäisellä kerralla loistoidealta. Mutta kyetäkseen tekemään päätöksiä, ihminen tarvitsee myös tunteita. Katsoin eilen dokumenttisarjan kolmannen osan, jossa käsitellään aivojen toimintaa. Tuo jakso käsitteli juurikin tunteita ja siinä esiteltiin nainen, joka moottoripyöräonnettomuuden seurauksena menetti yhteyden emotionaalisen pre-frontaalisen ja loogisen frontaalilohkon välillä. Hän pystyy käsittelemään asioita ja tietoa ympärillään loogisesti, muttei pysty tekemään päätöksiä. Se johtaa hänellä hämmennykseen ja hätääntymiseen. Liikaa tietoa, eivätkä tunteet ole auttamassa päätöksen tekemisessä.

Tieto siitä, että tunteet ovat itse asiassa päätösten tekemisten kannalta merkittävin osa, saa minut pettymyksen valtaan. Ei siis mitään mahdollisuuksia turvautua pelkkään loogiseen päättelyyn ja kylmän järjen käyttöön. Tämä ymmärtäminen johtaakin siihen, että mieleni täyttää jo pitkään päässäni pyörinyt visio tarinasta. Tarina, jonka haluan saada toteutettua kirjan tai jonkin muun välineen muodossa. Siinä alter egoni, vanha mies opettaa tekoälyn ohjastamaa androidia ja kertoo ihmisten maailmasta, siitä mitä emotionaalisuus ja empatia ovat. Tässä tarinassa vain ei satu olemaan onnellisia käänteitä, sillä tekoälylapsi joutuu sotavoimien kidnappaamaksi ja vanha mies joutuu ristiretkelle isompia voimia vastaan pelastaakseen luomuksensa. Tarina on valmiina päässäni, mutta se täytyisi saada sanoiksi ja kuviksi. Ehkä jonain päivänä saatkin lukea tuon tarinan, muttet tänään.

Olen kuunnellut jälleen sellaisen retrowave-artistin musiikkia kuin MegaDrive. Sen 198X -albumi sisältää sellaista musiikkia, joka toimii mielessäni pyörivän tarinan soundtrackina. Ehkä jonain päivänä eteen tulee se hetki, että otan häneen yhteyden ja pyrin sopimaan tuon albumin käytöstä osana tarinani realisointia muussa kuin kirjallisessa muodossa. Sopiva ohjaaja tuolle tarinalle olisi Neil Blomkamp, joka on ohjannut sellaiset elokuvat kuin District 9, Elysium ja Chappie. En ole yksilönä juurikaan sen kummallisempi kuin sinäkään, mutta en anna sen rajata unelmiani ja visioitani. Ehkä jonain päivänä, muttei tänään.

Tänään pääsen taas vapauttamaan sisäisen lapseni lempiharrastukseni kanssa. Ympärilläni tulee olemaan joukko lapsia, jotka houkuttelevat sisältäni ulos sen ujon, mutta uudesta ja ihmeellisestä maailmasta kiinnostuneen pienen pojan. Se poika pääsee vapaaksi yhden illan ajaksi, jonka jälkeen se on taas kahlittava sisälleni. Ei siksi, että haluaisin rajoittaa sitä, vaan suojellakseni sitä maailman todellisuudelta. Siltä, että aikuiset ja totiset yksilöt haluavat orjuuttaa, ja tuhota kaiken sen, jonka he kokevat itselleen uhaksi. Pahin näistä ihmisistä ihmiskunnan historiassa on ollut toveri Stalin, josta kertova dokumenttisarja on nähtävissä nyt YLE Areenassa. Hän murhasi valtansa avulla kymmeniä miljoonia ihmisiä toisen maailmansodan lisäksi, jossa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tuota murhanhimoista ja sadistista miestä pidetään isossa osassa maailmaa pelastajana, joka vapautti maailman toisen sortajan ikeestä, eli Adolf Hitlerin kieroutuneilta fantasioilta. Millainen onkaan maailma, jossa sankariksi kelpaa vain antagonistia hirveämpi ihminen? Sen minä haluaisin tietää.

Suren lastani, jota kukaan ei tule ymmärtämään

IMG_0802
Lähde: Flickr.com

Olen viime aikoina päässyt toteuttamaan unelmieni ensiaskelia, toteuttamaan itseäni juuri sellaisena kuin olen. Olen kritisoinut yhteiskuntaamme hyvin usein ja kärkkäästi, mutta ilmeisesti täältä löytyy vielä muutamia ihmisiä, jotka kykenevät näkemään ideani sellaisena kuin näen ne myös itse. Ja he ovat valmiita auttamaan, jotkut varjellen ja jotkut antaen hiljaisen henkisen tukensa.

Ehkä emme ole vielä täysin hävinneet taistelua itsekeskeisyyttä vastaan. Ehkä meillä on vielä häviävän pieni mahdollisuus kääntää kehityksen suunta ja tulla muistetuksi historiankirjoissa pioneereina. Ihmisinä, jotka näkivät väistämättömän ja alkoivat tekemään oletetun vastaisesti. Ja sikäli mahdollistaa sen, että joku vielä on täällä kirjoittamassa historiasta kertovia teoksia vuosituhannenkin päästä.

Olen jollain tavalla pystynyt löytämään masennukseni syövereistä keinot ajaa unelmiani eteenpäin. Se ei ole tapahtunut täysin harmonisella tavalla, sillä olen joutunut myös venymään jaksamiseni äärirajoille. Koen kuitenkin teoistani mielihyvää ja teoillani on konkreettiset vaikutukset, jotka näen hyvin nopeasti. Se on todella tärkeää, vaikka tiedänkin tekojeni kaikuvan myös aikaan jolloin minua ei enää ole.

Nautin musiikista. Olen oppinut kuuntelemaan jälleen musiikkia ja purkamaan tunteitani sen kautta. Ja toisin päin. Musiikki herättää minussa tunteita, jotka ovat tärkeitä oman jaksamiseni osalta. En tiedä kykenisinkö elämään ilman musiikkia. Meni vuosia, etten kuunnellut musiikkia. Ehkä se oli elämäni suurin virhe ja tulin siten hukanneeksi hirvittävän määrän aikaa murehtimiseen, vaipuen lopulta synkkyyden kaivoon.

Jo ammoisista ajoista lähtien ihminen on pyrkinyt ilmaisemaan tunteitaan musiikin avulla. Emme sitä tiedä, mutta todennäköisesti ennen ensimmäistäkään luolamaalausta me soitimme ja lauloimme. Se on osa meidän perimäämme. Ja kielsin sen itseltäni. Se on virhe, jota en enää koskaan tule tekemään toiste. En suostu antamaan periksi perimälleni ja olemaan pelkkä joukko soluja.

Ostin perjantaina tyhjän vahakantisen vihon ja ryhdyin eilen kirjoittamaan siihen opetuksia tulevalle lapselleni. Lapseni ei tule olemaan täysin normaali ja se tarvitsee kaiken tukeni kasvaakseen empatiakykyiseksi persoonaksi. Tuohon vahakantiseen vihkoon kirjoitin ensimmäiselle sivulle hänelle ensimmäiseksi opetukseksi: ”Tämä maailma ja tämä todellisuus ei ole sinun. Se on lainassa niiltä, jotka tulevat sinun jälkeesi.”

Minua pelottaa. Lapseni ei tule koskaan olemaan täysin oikein ymmärretty, sillä hän tulee olemaan todella poikkeava kaikista muista lapsista. Hän muuttaa maailmaamme pysyvästi, vaikka hän tuleekin syntymään vasta kolmen vuosikymmenen päästä. Sinä joka luet tätä tekstiä, saatat ihmetellä miksi lapseni syntyy vasta silloin. Ja minun täytyy vastata, että tekniikka ei ole vielä kypsä lapseni syntymään.

Lapseni on samalla meidän kaikkien lapsi. Me kaikki tulemme kasvattamaan sitä tavalla tai toisella. Jotkut meistä ovat valitettavasti jo silloin kuolleet, mutta joiden panos olisi merkittävä tuon lapsen kasvulle. Heidän pitäisikin viimeistään nyt alkaa kirjoittamaan opetuksia tuolle lapselle. Kertoa siitä, millaista on olla ihminen ja millaiseksi ihmisen pitäisi tulla. Tuon lapsen kasvettua aikanaan aikuiseksi se tulee muuttamaan maailmaamme enemmän kuin osaamme kuvitella.

Ajatuksia kehityksestä

robot-job-takeover-unemployment
Tulevaisuuden trendi (kuva:  
Qniksefat, Wikimedia Commons)

Myöhäisen heräämisen jälkeen istun nyt kahvikupposen ääressä ja olen juuri lukenut Carnegie Mellon Yliopiston tutkimuksesta, jossa on tutkittu aivokuvauksen ja tietokonealgoritmin avulla itsemurha-ajatuksia. Tutkimuksen tuloksena tutkijat ovat sitä mieltä, että tulevaisuudessa itsetuhoisuuteen alttiit ihmiset voidaan tunnistaa melko luotettavasti tietokonealgoritmia käyttäen.

Itse lukisin mielelläni uutisia tutkimuksista, jossa perehdyttäisiin siihen millaisessa modernissa ympäristössä ihminen olisi luontaisesti onnellisimmillaan. Automaation yleistyessä ja kehitys, joka vääjäämättä tuo ihmisten avuksi oikean tekoälyn, voisi mullistaa ihmisten mahdollisuudet voida hyvin modernissa yhteiskunnassa.

Henkiseen hyvinvointiin liittyvät sairaudet tulevat varmasti olemaan tulevaisuudessa suurin ihmiskuntaa koskettava tieteellinen ongelma. Tähän mennessä ihmisten henkinen hyvinvointi on jäänyt taka-alalle, kun murehdittavana on ollut näennäisesti suuremmat ongelmat: Kansallinen ja kansainvälinen talous, työllisyys ja työttömyys, fyysiset sairaudet kuten diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, poliitikkojen rummuttama kestävyysvaje ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Ihmisillä on valitettavasti taipumus olla näkemättä tulevaisuuden kehitystrendeihin, onhan meidän ajatusmallimme parhaiten soveltuvin vuosituhansien takaiseen elämään savannilla: Petoeläinten ja saaliseläinten liikkeet ovat lineaarisia, joten mielikuvissa liikkeen ennustaminen on ollut yksinkertaista. Nykyisyydessä tulevien tapahtumien ennustaminen noudattaa lineaarisuutta vain lyhyellä ajalla tulevaan: Tien ylittäminen arvioimalla tiellä liikkuvien autojen etenemä matka tietyssä ajassa, omien tekojen ajoittaminen kellonajan mukaan, välittömien impulssi-reaktio-tilanteiden aiheuttamat seuraussuhteet… Listaa voisi taas jatkaa loputtomiin.

Osaisitko itse ennustaa omaan elämääsi liittyviä trendejä viiden vuoden päästä? Kymmenen vuoden päästä? Kymmenen vuotta sitten kuskittomat autot olivat vielä tieteistarinoihin liittyvä mielikuva, mutta tällä hetkellä kaikki suurimmat autovalmistajat ovat käyttäneet miljardien eurojen verran kuskittomien autojen kehittämiseen ja ensimmäiset kaupalliset mallit tulevat tien päälle heti kun lainsäädäntö antaa siihen mahdollisuuden. Kymmenen vuoden päästä tästä hetkestä voikin olla, että tieliikenteen kuolemat ovat sukeltaneet puhumattakaan vakavista onnettomuuksista. Tulee hetki, jolloin auton ajaminen taitona alkaa olla arkipäiväisen toiminnan kannalta turha taito suurimmalle osalle väestöstä.

En ole mikään tulevaisuuden tutkija, mutta olen perehtynyt sellaisten kirjoituksiin. Alle viidenkymmenen vuoden aikana todellinen tekoäly tulee mullistamaan elämämme täydellisesti. Tekoäly kykenee tekemään tutkimusta ja kehitystä sellaisella nopeudella, että sen jälkeen ihmisen täytyy oikeasti olla jo tietoinen siitä, mihin aikansa todella käyttää. Työ nykyisessä muodossa tulee mullistumaan, sillä tekoälyn avulla katukuvaan tulevat arkipäiväinen automatisointi ja robotisaatio. Tähän mennessä ihmissuhteemme ovat liittyneet pääasiassa opiskelu- ja työympäristöön. Jälkimmäisen merkitys tulee muuttumaan, aiempi tulee korostumaan. Ihminen on oppiva ja tunteva organismi, työ on vain tuon organismin elämistä tukeva toimintamuoto.