Mitä ajattelen kehostani?

Kun näen kehoni kuvastuvan peilistä, niin näen edelleen sen saman ruipelon kuin 15 vuotta sitten. Jos tarkastelen kuvaani tarkemmin, niin näen yhden muutoksen ja se liittyy ihooni ja sen ikääntymiseen. En ole enää nuori, mutten ole vanhakaan. Huulet ovat edelleen samat, nenäni yhtä epäsymmetrinen kuin lapsena ja silmistäni kuvastuu kierteisgalaksi, jostain tuolta universumin laidalta aikojen alusta.

Huuleni ovat täsmälleen samat kuin 15 vuotta sitten.

Kehoni on myös eräänlainen salakirjoitus henkisestä hyvinvoinnistani. Viime syksynä rankkojen elämänkokemusten myötä kehoni käytännössä riutui ja painostani hävisi lyhyessä ajassa 15 kiloa. Vanhempani olivat muutoksesta niin huolissaan, että he suosittelivat minulle ruoan yhteyteen oikean voin käyttämistä levitteenä ja ruoanlaitossa. Alhainen painoni ja rasvaprosenttini teki sen, että palelin jatkuvasti. Sain selville, että palelu johtui kehon aineenvaihdunnan hidastumisesta. Ennen tuota huvituin ajatuksella, että kehossani ei ole rasvaa eristämässä. Olin väärässä, ja se säikäytti minut.

On minulla tapana keimailla naiselle, jos hän äityy kehumaan kehoani.

En ole koskaan ollut tyytyväinen kehooni. Se ei kykene kiitettävään kestävyysjuoksusuoritukseen teknisesti, eivätkä lihakseni kuvasta niiden sisältämää suorituskykyä. Voimaa ja kestävyyttä löytyy, mutta kaikesta yrittämisestä huolimatta lihakseni eivät suostu kasvamaan. Varpaani ovat mielettömän pitkät, niille on äitini antanut nimeksi harakanvarpaat. Ainoa asia, johon olen kehossani tyytyväinen, on vyötäröni ja se mitä löytyy jalkojeni välistä: Se on toiminut tähän mennessä riittävän hyvin. Sen koosta olen käynyt debattia kahden edellisen naisystäväni kanssa, joiden mielestä se on.. Oikeastaan heidän mielipiteellään ei ole väliä sen suhteen, ihan riittävän kokoinen se on minulle ja olen pitänyt seksuaalisesta suorituskyvystäni. Parempaakin huolta voisin siitä pitää, sillä elintapani eivät ole sieltä kaikkein terveimmästä päästä.

On minulla tapana keimailla naiselle, jos hän äityy kehumaan kehoani. Teen sen kiusoitellakseni, aiheuttaen toiselle osapuolelle kuumotusta ja henkistä mielihyvää. Keimailenko yksin peilin edessä? En. En kiihotu omasta kuvastani, enkä kovasta etsinnästä huolimatta löydä ikinä mitään hyvää sanottavaa kehoni mittasuhteista. Tarkastelen ja arvostelen vanhemmiltani saatuja geenejä, aivan kuin olisin saanut heiltä jämät veljieni saatua paremmat lähtökohdat omille kehoilleen.

Kehon realiteettien ymmärtäminen on vain hyvä asia.

Tyytymättömyys omaan kehoon ei ole oikeastaan kovin vakava asia näin miehenä, vaan enemmän sitä kantaa huolta sen terveydestä. Lihasten puuttuminen ei ole yhtään niin suuri harmituksen aihe, sillä tiedän kuitenkin näissä tikkukäsissä ja -jaloissa piilevän riittävästi voimaa. Sen verran, että voin mennen tullen kantaa satakiloisen tajuttoman palomiesotteella ja käytännön kokemuksen kautta tiedän kykeneväni kantamaan yli 60 kiloa painavan ihmisen sylissäni useamman sata metriä.

Kehon realiteettien ymmärtäminen on vain hyvä asia. Liikoja ei pitäisi luulla, sillä terveys on harvoin mikään vakio. Liiallinen vähättely taas saattaisi johtaa henkiseen pahoinvointiin, sillä ne hyvätkin puolet kehossa tulee kieltäneeksi. Kehonkuvansa vaaliminen on jokseenkin yhtä tärkeää kuin mielenterveydestä huolehtiminen, kunhan sen tekee kokonaisvaltaisesti. Sekin on hyvä ymmärtää, että epätäydellisestä kehostani pitävät ainakin jotkin naispuoliset ihmiset, vaikka se onkin kaukana valtavirtamedian suitsuttamista ihanteista.

On kehossani yksi suuri puute, joka minua ihan oikeasti harmittaa: Partani. Tai oikeastaan sen puute. Sänki kasvaa epätasaisesti ja leukani alla on sydämen muotoinen paljas alue. Kasvatin yhdessä vaiheessa pujopartaa vuoden ajan, mutta leikkasin sen kuultuani seuraavan kommentin: ”Onko sulla parta? Piti tulla ihan lähemmäs toteamaan, kun kauempaa ei nähnyt kunnolla!” Jos tiede kykenee jonain päivänä ratkaisemaan partani epätasaisen kasvuongelman, niin tulen ehdottomasti käyttämään tuollaisen hyödyn ja haluaisin ehdottomasti kokeilla tuuhean parran kasvattamisen edes kerran elämässä. Siihen saakka joudun tyytymään kahteen karvoitukseeni, jotka kasvavat tuuheasti. Ne ovat viikseni ja häpykarvoitukseni.

Mietteitä rooleista miestenpäivän aattona

Huomenna tiistaina 19. päivä on kansainvälinen miestenpäivä. Silloin on aiheellista muistaa kaikkia yhteisömme miehiä, jotka syystä tai toisesta eivät tule muuten muistetuksi. Miesten- ja naistenpäivän yksi hienoimmista piirteistä on se, että siinä keskitytään tasa-arvon edistämisen lisäksi niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin merkityksellisyys. Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen paikka tässä elämässä ja sitä myötä yhden ihmisen rooli jonkun muun elämässä.

Mitä jos huomenna naiset avaisivatkin miehille ovia ja aiheuttaisivat hämmennystä miesten mielissä?

Joku voisi älähtää, että vastahan tässä isänpäivää vietettiin. Isänpäivä on täysin puhdas muistopäivä. Muistamme isiä. Isänpäivänä osa isistä saavat sänkyynsä aamupalan ja osa jatkaa elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isyys ei välttämättä merkitse kaikille yhtä paljon kuin perheenisälle. Sukupuoliroolit taas koskettavat aivan jokaista, joka omaa jonkinlaiset fyysiset ominaisuudet lokeroituakseen näiden roolien mukaisesti.

Roolit ovat olleet murroksessa jo pitkän aikaa, joten niistä tulisikin keskustella vähintään sen kerran vuodessa. Naisille roolien muuttuminen ei ole ollut helppoa, mutta siellä taustalla on ollut halu (ja täysin oikeutettu sellainen) muutokseen ja muutos ei ole tullut täysin tyhjästä. Edistykselliset, joskin harvalukuiset miehet ovat olleet tukemassa tasa-arvon kehittymistä, mutta samalla on syntynyt pihalla olevien miesten yhteiskuntaluokka. He äänestävät populisteja, kannattavat antifeminismiä ja jakavat naistenvihaajien tuottamaa materiaalia. Ja jos heitä kaikkia jututtaa ajan kanssa, niin he eivät itse asiassa ajattele kuin populistit, he eivät vihaa feminismiä eivätkä he todellakaan ole naistenvihaajia. He ovat ainoastaan ihan helvetin eksyneitä piruparkoja.

Sekin jo riittää, että kiittää miestä tämän olemassaolosta.

Miestenpäivänä tulisikin muistaa miehiä ja näyttää arvostusta heille. Arvostuksen ei tarvitse olla teennäistä. Sekin jo riittää, että kiittää miestä tämän olemassaolosta. Ei arvostuksen saamiseen tarvitse uro- tai sankaritekoja, ei tarvitse olla kenenkään biologinen isä tai antaa elämänsä määräytyä ympäristön muutoksen mukaan. Saa olla oma itsensä ja tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. Ei ole pakko omaksua vanhahkoa sukupuoliroolia tai minkäänlaista roolia ylipäätään. Saa selvittää vastauksen kysymykseen, että ”kuka minä olen?” ja toteuttaa sitä lopun elämänsä ajan.

Voin väittää nähneeni ihan riittävän monta sukupuoliroolittunutta miestä, jotka olisivat tarvinneet muistutuksia roolien vahingollisuudesta. Kuinka moni alkoholisoitunut pohjalainen mies olisikin elänyt vähemmän rappiollista elämää, jos rooli ei olisi ollut painamassa hartioita. Kuinka moni perhe ja perheen lapsi olisi saanutkin toisenlaisen elämän, jos jäykkä sukupuolirooli olisikin sallinut eron? Jäykässä miehen sukupuoliroolissa kun on kaksi vahingollista seikkaa: Tunteita ei näytetä selvinpäin ja periksi ei anneta, joten välillä perheen on paettava lumihankeen humalaista, tunteitaan mielivaltaisesti purkavaa humalaista miestä.

Voin väittää myös nähneeni nuoria miehiä, jotka ovat löytäneet oman roolinsa jo hyvin varhain. He ovat päättäneet tulla parhaiksi kädentaitajiksi tai parhaiksi ihmisasiantuntijoiksi. Muu elämä loksahtelee kyllä siinä perässä paikoilleen kuin itsestään. Erinomainen asenne. Ja pitääkin olla, sillä moni heistä on nähnyt omien vanhempien kautta jäykkien sukupuoliroolien kielteisen vaikutuksen. ”Mikset sä voi vaan saatana myöntää, että periksi antaminen ei ole häpeällistä? Tuon käytöksen jatkaminen se vasta häpeällistä onkin!”

Niin. Mitä jos huomenna naiset avaisivatkin miehille ovia ja aiheuttaisivat hämmennystä miesten mielissä? Tarpeen tosin on muistuttaa tuolloin, että ”hyvää kansainvälistä miestenpäivää” etteivät reppanat vain ala luulla itsestään liikoja. Naisille kun ovien availu ja sulavasti sujuvat hyvät käytöstavat kohottavat hetkellisesti mieltä, eivätkä he ala sen takia kuvittelemaan itsestään liikoja. Toista on miesten laita, kerron sen syvällä ja laaja-alaisella kokemuksellani itsestäni ja muista miehistä.

Seksiä pimeään syksyyn

Lähde: Flickr.com

Palataanpa jälleen kestosuosikin eli seksin ääreen. Sillä onhan se aika vuodesta, kun pimeys jatkaa valloitustaan, mutta valkoisen lumipeitteen hohto saa meihin valettua salaperäistä voimaa näinä hetkinä. Ja onhan se muitakin puhuttanut viime päivinä: Larissa on kirjoittanut hienosti BDSM:stä Teekutsuilla blogissaan, Sami käsitteli kirjoituksessaan naisen haluttomuuden stereotypiasta ja Marianne otti kantaa ”sen” kokoon.

Hatut pois päästä, seksi on ihmisyyden yksi kauneimmista esiintymisen muodoista. Siitä ei vain pääse mihinkään. Epätyydyttävä, pelkästään himoja tyydyttävä seksi on mitä todennäköisemmin tuttua melko usealle. Epätyydyttävä, ei oikeastaan minkäänlaisia fiboja synnyttävä seksi vielä useammalle naiselle. Joillekin se on rutiini, joka pitää vain hoitaa alta pois, kun kuuluuhan se suorituksena parisuhteeseen. Mielestäni se on huutava vääryys, jos seksiin liittyy jotain mikä hämärtää sen ydinjutun: Mielihyvän tuottamisen toiselle.

Mitä? Ajatteleeko mies partneriaan? Aivan ennen kuulumatonta, painokoneet seis! Noh noh, eipäs sentään hätäillä. Meitä ihmisiä mahtuu tälle pallolle melkoisen moneen junaan, mutta tasapainoisen ja terveen arvomaailman omaava ihminen tulee välittäneeksi lähimmäisistään. Kahden aikuisen ihmisen välisessä intiimissä suhteessa siihen kuuluu toisen huomioon ottava seksuaalielämä. Seksuaalielämä ei ole pelkästään itse seksiin rajoittuva käsite, vaan se on jotain niin paljon suurempaa. Olen käsitellyt sitä aiemmassa blogitekstissäni ja suosittelenkin Maaret Kallion ja Taru Jussilan kirjaa Syvyyttä seksiin: Kohti elävämpää seksuaalisuutta iltalukemiseksi niin sinkuille kuin pariskunnille.

Seksuaalielämän paljastamat ongelmat nimittäin eivät välttämättä liity itse aktiin, vaan ne voivat olla oire jostain syvemmällä omassa psyykessä olevasta vauriosta. Ja vauriot ovat korjattavissa, usko pois. Niiden korjaamiseen, jos malttaa käyttää voimavaroja ja ennen kaikkea aikaa, niin yllättävästi itse seksiaktikin saattaa alkaa tuottamaan yllättävää mielihyvää. Siis niille, jotka eivät ole siitä aikaisemmin saaneet mitään. Mitään ihmeitä se ei saa aikaan, mutta seksistä alkaa saamaan irti paljon sellaista, mitä ei ehkä luullut siihen liittyvän.

Seksin ja itse seksuaalisuuden peruskysymys itselleni on ollut aina tämä: ”Haluaako kukaan minua?” Ja siitä johtuu hyvin helposti jatkokysymys: ”Mikä tekee minusta sitten haluttavan?” Vastaukset yllättävät, jos alkaa tarkastelemaan muiden toimintaa itseään kohtaan. Tarkastellaanpa siis muutamia havaintoja.

”Katseesi on aika läpitunkeva”, on ehkä kuulemistani asioista se lempparini. Mitä katseeni siis viestii? Ensinnäkin se kertoo sen, miten vahvasti olen kiinnostunut toisesta ja tämän tunne-elämästä, tämän ajatuksista. Kiinnitän huomiota ja silloin kun vastaanottimeni on viritetty oikealle taajuudelle, minä olen läsnä. Sen näkee ja havaitsee katseeni intensiivisyydestä. Olen huomannut, että herkimmät ja Jungilaisen määritelmän mukaiset introvertit kokevat sen hyvin voimakkaasti. Se pistää joskus ”pasmat sekaisin” kun joku katsoo intensiivisesti ja siitä katseesta näkee, että katsoja tekee jatkuvia havaintoja ja ottaa vastaan ihan joka ikisen liikkeen, eleen, muutoksen ja viestin toiselta vastaan.

”Sinussa on karismaa”, tulee sitten mielenkiintoisena toteamuksena aina silloin tällöin vastaan. Otetaanpa sanakirjamääritelmä sille:

Compelling attractiveness or charm that can inspire devotion in others. Lähde: Lexico.com, Oxford Dictionary. Käännös: Vastustamatonta puoleensavetävyyttä tai viehätysvoimaa, joka voi herättää omistautumista toisissa.

Täysin nappi määritelmä, sillä olen käyttänyt omaamaani karismaa esimerkiksi opetustyössä. Olen saanut oppilaani omistautumaan oppimiselle inspiroivan motivoinnin avulla ja siihen olen heittäytynyt koko olemuksellani, sillä vähemmästä havaitsisi vähän kömpelömpikin jonkinlaisen teennäisyyden.

Ja nappi määritelmä sille, että olen herättänyt omistautumista myös intiimeissä kanssakäymisissä. Ja siinä on suuri vaaran paikka. On suorastaan vahingollista, jos kumppani tai partneri alkaa kiinnittämään enemmän huomiota minun tarpeisiini kuin omiinsa. Se johtaa nimittäin aikaa myöten hänen omien tarpeidensa laiminlyöntiin. Parisuhteessa molempien velvollisuuksiin kuuluu omista tarpeista huolehtiminen ja niistä toiselle viestintä. Pitää osata vaatia, pitää osata puolustaa omaa tonttia. Voi kuulostaa selviöltä joissain parisuhteissa, joissa ei sitten muuta tehdäkään kuin puolustetaan verisesti omia mieltymyksiä ja tarpeita toisen ymmärtämisen sekä kuuntelemisen kustannuksella.

”Missä helvetin vaiheessa tulee ne seksivinkit?”, saattaa jollain lukijallani tulla mieleen tässä vaiheessa. Pahoittelen, mutta se mikä toimii yhden kohdalla, voi aiheuttaa vilunväreitä ja suoranaista hylkimistä toisella. Kun yksi ihminen saa sähköisiä purkauksia mielihyväkeskuksessaan sisäreiden hivelystä, niin toinen ihminen taas saa mielettömät kutiamisrefleksit ja alkaa sätkimään vimmatusti. En voi siis neuvoa sinua siinä, mikä on sinun velvollisuutesi: Tutustu toisen mieltymyksiin, kehoon ja fantasioihin. Penetraatio ja siihen liittyvät asennot ovat noin 10 % seksistä, loput 90 % koostuu näistä: Äänenpaino, puhetavan leikkisyys, katsekontakti, etäisyyden vaihtelut, koskettaminen, vuorovaikutteinen puhetapa, huomioon ottaminen, huomion vaatiminen, ympäristön muovaaminen tai rauhoittaminen miellyttäväksi, tuoksumaailma… Voisin jatkaa listaa, mutta taisit jo hiffata mitä ajoin takaa.

Jos nyt näin tekstini loppupuolella sinulla heräsi kysymys: ”Voihan vittu, olen missannut aika paljon”, niin ei mitään hätää. Menneet on menneitä, ja jos niihin liittyy jotain syvällisempiä dilemmoja, niin ne ovat hoidettavissa. Parasta keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan, sekä sen intiimimmän suhteen kehittämiseen. Jos sellaista ei ole, niin itse asiassa näihin seikkoihin huomiota kiinnittämällä sellainen tulee omaan elämään hyvinkin liukkaasti. Sen nimittäin voi aistia alitajuisesti, jos kohtaa sinut itsensä kanssa olevan ihmisen tuolla kadulla. Mark my words.