NOT: Romanttinen rakkaus, TRUE: Huomioiminen

Rakastan ääneen lukemista. Mikäli sitä kuuntelee joku, joka pitää sitä miellyttävänä. Se on hieman sama kuin laulamisen kanssa. Nautin kyllä laulamisesta, mutta erityisesti jos joku pitää sitä miellyttävänä kuunneltavana. Se on tunteen välittämistä suullisin keinoin.

Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti…

Mies Vailla Varjoa

Lainasin tänään kirjastosta Paulo Coelhon Bridan, pelkästään lukeakseni sitä ääneen eräälle ihmiselle. Ihmiselle, johon olen vastikään tutustunut. Olen lukenut hänelle pariin otteeseen iltaisin henkistä kasvamista tukevia tekstejä, jotka ovat luonteeltaan lohduttavia. Sellaisia, jotka sanovat ”sinä kyllä pystyt tähän kaikkeen, kunhan vain päätät niin.” Nyt haluan lukea jotain muuta, jotain erilaista.

Jos ajattelet, että aikuiselle ihmiselle kirjojen lukeminen ääneen on jotenkin romanttista, niin minä en ajattele sitä niin. En edes oikeastaan tiedä mitä tarkoittaa romantiikka. Tiessalokin kirjoitti muutama vuosi sitten, ettei romanttista rakkautta ole olemassa. Olen samaa mieltä. On vain tunteita ja sitten toimia sen mukaisesti. Kukkien vieminen mielitietylleen on minulle muistamista, ei romantiikkaa. Plus se, että eivät kaikki pidä kukista. Hyi, miten stereotyyppistä ajattelua naisista. Tiedän eräänkin naisen, joka ilahtuisi jos veisin hänelle ruosteisia rataspyöriä. Hän on hurahtanut sellaisiin.

Tiedän kyllä konseptin romanttisesta rakkaudesta, ja se on lähempänä Disneyn piirretyissä esiintyvää tapaa esittää se. Vähän niin kuin Lumikissa. Nykyään ehkä enemmänkin Frozenin tapa vetoaa minuun.

Haluaisin kovasti kirjoittaa saarnaavasti, mutta ei näitä tekstejä kuitenkaan lue kukaan sellainen, joka oikeasti hyötyisi näistä opeista.

Romanttisen illallisen valmistelu ja toteuttaminen on minulle tapa kertoa siitä, että toinen ansaitsee välillä hemmottelua. Että hän voisi tulla kotiin eikä tarvitsisi tehdä mitään. Niin toverit, ystävät äijät! Tässä niin kutsutun romanttisen illallisen resepti: Tiedustele siippasi arkirutiinit liittyen kodin- ja lastenhoitoon. Kirjaa ne salaiseen kirjaseen ylös ja tee alustava taistelusuunnitelma. A) Tee asiat hänen puolesta ja B) hänen tavallaan, jonka jälkeen toteutat suunnitelman. Siivous, pyykit, keittiö, (mahdolliset lapset hoitoon business as usual), kissanpaska-astian tyhjennys sekä puhtaat lakanat ynnä muut sänkyyn. Priimaa jos haluaa tehdä, niin valmistelee rakkaansa seuraavan aamunkin sellaiseksi, ettei hänen tarvitse haaskata aikaa tavanomaisiin rutiineihin ja hän voi käyttää sen ajan sängyssä venyttelyyn hyvin levänneenä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että aamupala on hoidettu. Älä siis koske meikkeihin tai vaatteisiin, ellet kerjää verta nenästäsi.

Mutta tuo on tavanomaista. Aika lällyä. Minun mielestäni, siis jos haluaa olla oikeasti ”romanttinen” ihminen, niin tulisi toimia toinen huomioon ottaen jokainen päivä. Siis ensitapaamisesta alkaen. Kysyä, että ”millaisesta kosketuksesta sinä pidät?” tai ”mistä sinä loukkaannut?” Pitää kysyä toisen toiveista ja mielikuvista, sillä ihmistä ei voi lukea eikä toinen voi kertoa itsestään, ellei tältä ensin kysy. En ole edelleenkään tavannut ihmistä, joka automaattisesti kertoisi käyttöohjeet itseensä.

Henkilökohtaisesti minua vituttaa ne lukuisat tätä maata kansoittavat Casanovat, jotka eivät ymmärrä tuon taivaallista ihmisen sisäisestä sielunelämästä. He vain toistavat eli apinoivat ulkoisia asioita, joilla voi kyllä hurmata ihmisen. Tällaiset kusipäät ovat aiheuttaneet enemmän kärsimystä maailmanhistoriassa kuin yksikään maailmansodista. Ja sitten he leveilevät saavutuksillaan, vaikka he itsekin tietävät, ettei tässä maailmassa ole välttämättä ketään, joka rakastaisi heitä aidosti. Ihminen voi nimittäin rakastaa toista ihmistä ainaisessa epäilyksen vallassa. Rakkaus, joka ei ole saastunut minkäänlaisella epäilyksellä on todellista rakkautta. Siinä on pieni mahdollisuus pyyteettömään rakkauteen.

Tekisi mieli kirjoittaa Buddhan opeista rakkauteen liittyen, mutta sitä en tässä tee. Enkä kirjoita rakkaudesta Zen-filosofian merkeissä. Sen aika ei ole nyt. Haluaisin kovasti kirjoittaa saarnaavasti, mutta ei näitä tekstejä kuitenkaan lue kukaan sellainen, joka oikeasti hyötyisi näistä opeista.

Niinpä sen sijaan aion valmistautua siihen, että luen hänelle kirjaa. Että äänestäni välittyisi mahdollisimman hyvin se, että luen hänelle kirjaa syvällä hartaudella ja rakkaudella. Että ääneni välittäisi hänelle sanattomasti viestin: Siinä hetkessä hän on se tärkein maailmassani, mikään ei aja sen edelle, että pyhitän aikaani hänelle lukemalla kirjaa ääneen. Tuossa jos onnistun, niin olen taas yhtä kokemusta onnellisempi mies.

Arjestani, ja jos sadut olisivat totta

Lähde: Flickr.com

En sitten palannutkaan eilen blogini pariin, mutta siihen on syynsä: Ei oikein ollut mitään kirjoitettavaa, mutta nyt on. Tähän päivään sisältyi psykiatrilla käynti, sosiaalista kanssakäymistä mieleisessäni paikassa Kotkan keskustassa (tai saarella, täällähän on kaksi ”keskustaa”) ja mieletön tunne rinnassani. Aloitetaan jälkimmäisestä eli käänteisessä järjestyksessä.

Psykiatrin vastaanotolla oli psykiatrin lisäksi sairaanhoitaja ja kuulumisteni ohessa tulin maininneeksi, että viime viikolla yksi päivä alkoi muista poiketen todella erottuvasti. Hyppäsin suorastaan pystyyn sängystäni, askeleeni tuntuivat kevyiltä ja kuuntelin suihkussa 50-60-luvulla tehtyjä svengaavia kappaleita. Tunsin oloni rakastuneeksi.

Vastaanotolta poistuessani ja suunnatessani niin sanottuun hengailumestaani, kantapaikkaani, tunsin kuinka rinnassani alkoi suorastaan polttaa. Se poltti hyvällä tavalla eikä satuttanut ja sai minut suorastaan nauramaan. Jos joku olisi nähnyt minut, niin tämä olisi pitänyt oitis minua hulluna. Mies joka kävelee itsekseen, on hiljaa ja hihittelee omille ajatuksilleen. Kaikki tämä siitä, että tunnen niin syvästi jotain ihmistä kohtaan. Kaiken lisäksi nautin siitä tunteesta, enkä oikeastaan välitä sen yksipuolisuudesta.

Kantapaikassani autoin jälleen ystävääni ja keskustelin parin paikalla olleen miehen kanssa itsenäisyyspäivästä, isänmaallisuudesta ja tuntemattomien sotilaiden eri versioista. Kantapaikassa on mukava ilmapiiri ja siellä tulee keskusteltua, jos jostakin maan ja taivaan väliltä. Pääosaan keskusteluista minulla on usein sanottavaa, ja yleensä hyvinkin painavasti, mutta onneksi joskus pääsen kuuntelemaan sellaisia asioita, joista minulla ei ole juurikaan käsitystä. Se tuo virkistävää vaihtelua ja tuntuu, että minullakin on vielä paljon opittavaa tästä elämästä.

Päivän ensimmäinen tapahtuma oli varsinaisesti psykiatrin vastaanotto. Ennen lääkärille menoa koetin pohtia kulunutta aikaa edellisen ja tämän ajan välillä. Mieleeni muistui kaikki ne hetket, jotka olen kokenut synkiksi. Ja erityisesti ne hetket, jolloin olen kokenut itseni todella vajavaiseksi. Koen, etten kykene suoriutumaan arjesta ja tunnen henkiset voimani hyvin rajallisiksi. Kaikki saavuttamani asiat ollessani sairaana ovat vaatineet mielettömiä henkisiä ponnistuksia ja jokainen päivä on pitänyt aloittaa itsensä psyykkaamisella, ja päivässä on pystynyt tekemään vain rajallisen määrän asioita. Rajallisen määrän, sillä tahtotilani olisi tehdä mahdollisimman paljon. Se ei onnistu, sillä ruumiini kieltäytyy yhteistyöstä aivojeni otsalohkojen kanssa.

Jos sadut olisivat totta ja saisin käsiini öljylampun, jota hieromalla saisi kutsuttua esiin lampun hengen, niin minulla olisi kolme toivetta: En halua tuntea oloani enää koskaan masentuneeksi, haluan kokea rajatonta tarmoa heräämisestä aina illalla nukahtamiseen saakka ja haluan saada voimat tehdäkseni tästä maailmasta paremman paikan elää. Sadut eivät ole valitettavasti tosia, joten joudun tekemään ensimmäisen eteen hirvittävän määrän töitä. Toisen toteutumiseen tarvittaisiin muutoksia ajatusmalleihini ja jälkimmäiseen minulla ei välttämättä ole mitään mahdollisuuksia. Voin ehkä vaikuttaa vain niiden asioiden parantamiseen, jotka kuuluvat minun vaikutusvallan piiriin. Ja tuo piiri on ahdistavan pieni.