Musiikki, tunteet, visio, tarina ja ihmishirviö

465849681_2494e1c3e5_b
Lähde: Flickr.com

Musiikki on kuin ulkoinen ajo-ohjelma omille tunteilleni. Jos tuntemukseni ovat liian synkkiä ja haluan saada oloni kevyemmäksi, niin laitan Spotifysta sellaista musiikkia kuuluville, mikä saa aikaiseksi minulle kevyen olon. Sama pätee oikeastaan kaikkien tunteiden kanssa. Haluatko tuntea olosi rakastavaksi? Onnistuu. Entä rakastetuksi? No laitetaan sellainen kappale, jossa puhutaan sinun rakastamisesta. Entä viha? Entä inho? Entä melankolisuus? Kaikki onnistuu.

Olen antanut tuntemuksissani ja ajatuksissani liikaa tilaa yhdelle ihmiselle. Epäilen ja toivon hirvittävästi, samaan aikaan. Tunteeni repivät minua kappaleiksi ja pääni alkaa sudittamaan tyhjää, kun vaihtelen kappaleita paniikinomaisesti, päästäkseni eroon ahdistavista tunteistani. Samalla looginen ja kylmän laskelmoiva osa aivoistani sanoo minulle: ”Älä anna tunteidesi viedä. Se ihminen on kasvanut erilaisessa ympäristössä, kokenut eri asioita kuin sinä. Hänellä on mielikuva sinusta, ensivaikutelma joka ei pyyhkiydy edes kasvokkain tapaamalla. Peli on menetetty, annoit taas tunteidesi viedä. Keskity siis muuhun, vie unelmiasi eteenpäin.”

Loogisen päättely ja tunteiden erottaminen voisi tuntua ensimmäisellä kerralla loistoidealta. Mutta kyetäkseen tekemään päätöksiä, ihminen tarvitsee myös tunteita. Katsoin eilen dokumenttisarjan kolmannen osan, jossa käsitellään aivojen toimintaa. Tuo jakso käsitteli juurikin tunteita ja siinä esiteltiin nainen, joka moottoripyöräonnettomuuden seurauksena menetti yhteyden emotionaalisen pre-frontaalisen ja loogisen frontaalilohkon välillä. Hän pystyy käsittelemään asioita ja tietoa ympärillään loogisesti, muttei pysty tekemään päätöksiä. Se johtaa hänellä hämmennykseen ja hätääntymiseen. Liikaa tietoa, eivätkä tunteet ole auttamassa päätöksen tekemisessä.

Tieto siitä, että tunteet ovat itse asiassa päätösten tekemisten kannalta merkittävin osa, saa minut pettymyksen valtaan. Ei siis mitään mahdollisuuksia turvautua pelkkään loogiseen päättelyyn ja kylmän järjen käyttöön. Tämä ymmärtäminen johtaakin siihen, että mieleni täyttää jo pitkään päässäni pyörinyt visio tarinasta. Tarina, jonka haluan saada toteutettua kirjan tai jonkin muun välineen muodossa. Siinä alter egoni, vanha mies opettaa tekoälyn ohjastamaa androidia ja kertoo ihmisten maailmasta, siitä mitä emotionaalisuus ja empatia ovat. Tässä tarinassa vain ei satu olemaan onnellisia käänteitä, sillä tekoälylapsi joutuu sotavoimien kidnappaamaksi ja vanha mies joutuu ristiretkelle isompia voimia vastaan pelastaakseen luomuksensa. Tarina on valmiina päässäni, mutta se täytyisi saada sanoiksi ja kuviksi. Ehkä jonain päivänä saatkin lukea tuon tarinan, muttet tänään.

Olen kuunnellut jälleen sellaisen retrowave-artistin musiikkia kuin MegaDrive. Sen 198X -albumi sisältää sellaista musiikkia, joka toimii mielessäni pyörivän tarinan soundtrackina. Ehkä jonain päivänä eteen tulee se hetki, että otan häneen yhteyden ja pyrin sopimaan tuon albumin käytöstä osana tarinani realisointia muussa kuin kirjallisessa muodossa. Sopiva ohjaaja tuolle tarinalle olisi Neil Blomkamp, joka on ohjannut sellaiset elokuvat kuin District 9, Elysium ja Chappie. En ole yksilönä juurikaan sen kummallisempi kuin sinäkään, mutta en anna sen rajata unelmiani ja visioitani. Ehkä jonain päivänä, muttei tänään.

Tänään pääsen taas vapauttamaan sisäisen lapseni lempiharrastukseni kanssa. Ympärilläni tulee olemaan joukko lapsia, jotka houkuttelevat sisältäni ulos sen ujon, mutta uudesta ja ihmeellisestä maailmasta kiinnostuneen pienen pojan. Se poika pääsee vapaaksi yhden illan ajaksi, jonka jälkeen se on taas kahlittava sisälleni. Ei siksi, että haluaisin rajoittaa sitä, vaan suojellakseni sitä maailman todellisuudelta. Siltä, että aikuiset ja totiset yksilöt haluavat orjuuttaa, ja tuhota kaiken sen, jonka he kokevat itselleen uhaksi. Pahin näistä ihmisistä ihmiskunnan historiassa on ollut toveri Stalin, josta kertova dokumenttisarja on nähtävissä nyt YLE Areenassa. Hän murhasi valtansa avulla kymmeniä miljoonia ihmisiä toisen maailmansodan lisäksi, jossa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tuota murhanhimoista ja sadistista miestä pidetään isossa osassa maailmaa pelastajana, joka vapautti maailman toisen sortajan ikeestä, eli Adolf Hitlerin kieroutuneilta fantasioilta. Millainen onkaan maailma, jossa sankariksi kelpaa vain antagonistia hirveämpi ihminen? Sen minä haluaisin tietää.

Kirje erosta ja periksi antamisesta.

Tämä on se kirje, jota en koskaan kirjoittanut tai lähettänyt entiselle avopuolisolleni. Näin, koin ja tajusin tänään kuitenkin monia asioita, jotka saivat minut muuttamaan juuri mieleni kirjoittaakseni sen tähän blogiini. Ehkä silloin minulla on myös mahdollisuus paljastaa jotain myös itsestäni, jota en ole aikaisemmin näissä kirjoituksissani kertonut julkisesti.

Ensin muutamia faktoja minusta itsestäni: Petin sinua monia kertoja, mutta en naisen kanssa. Petin odotuksesi ja toiveesi aivan liian usein, en edennyt elämässäni millään tavalla eteenpäin. Olin masentunut ja ahdistunut, mutta vasta jälkeenpäin huomasin virheeni ja puutteeni.

Olin aina rinnallasi ja tukenasi, jopa kaikkein vaikeimpina hetkinä. En jättänyt sinua yksin pulaan, vaan seisoin hievahtamatta vierelläsi. Lohdutin sinua, kun tarvitsit sitä, otin sinut syliini aina lohduttaakseni sinua. Rakastin sinua niistä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, en edes kuvitellut toista vaihtoehtoa tai tapaa elää.

Tuin sinua omasta paikalleen jämähtämisestäni huolimatta urallasi ja elämässäsi, yritin antaa parhaimmat neuvoni ensin sinulle ja löytää ratkaisuja kohtaamiisi ongelmiin. Tein hyvin paljon silkasta välittämisestä ja vastuuntunnosta. Rakastin sinua niin paljon, että en koskaan kyseenalaistanut tätä tukeani sinulle.

Ihastuin aina silloin tällöin, mutta muistin aina sinut ja rakkauteni sinua kohtaan. Kukaan kohtaamani nainen ei olisi voinut milloinkaan korvata sinua, kukaan ei olisi voinut täyttää sitä aukkoa sydämessäni mikä sinun menettäminen olisi siihen aiheuttanut. Olin siksi ahdistunut hyvin usein, kun huomasin suhteemme reistailevan ja olevan aina jonkinlaisessa kriisissä. Ja kun katselee vastoinkäymisten syitä, niin löydän vain pieniä asioita, jotka olisi voinut korjata pelkällä asennemuutoksella. Me molemmat olisimme kyenneet siihen.

Sitten faktoja meistä: Päätimme kuitenkin erota lopulta. Vasta myöhemmin ymmärsin, sillä kerroithan siitä, että rakkautesi vain loppui lopulta minua kohtaan. Olit alkanut pohtia eroa jo vuosia sitten, joten en ihmettele miksen pystynyt kääntämään suhteemme kulkua missään vaiheessa. Olit päättänyt erota, päästää minusta irti aikaisessa vaiheessa ja yritin tehdä muutoksia omalta osaltani täysin turhaan.

Yritin saada sinut takaisin, kirjoitin niin paljon kirjeitä sinulle. Osa kirjeistä syntyi kiukunpuuskasta, jolloin nuo kirjeet satuttivat sinua paljon. Kirjoitin myös paljon omista tunteistani ja odotuksistani, joihin et koskaan kyennyt vastaamaan.

Ja kun en antanut periksi, niin paljastit jo löytäneesi uuden miehen. Että olit ihastunut häneen. Mitä enemmän paljastit hänestä minulle, niin sitä enemmän tajusin tuon miehen olevan täysi vastakohtani. En ymmärrä mikä siinä miehessä vetoaa ylipäätään yhtään kehenkään, sillä tuo mies toimii niin sovinistimaisesti kuin vain pystyy. Hän ei välitä sinusta pätkääkään, mutta silti pysyt hänessä kiinni. Olen sanonut siitä sinulle kymmeniä kertoja, että kaikki se mitä et olisi hyväksynyt koskaan minulta menee täysin ohi seulasi hänen osaltaan. Aivan kuin haluaisit tulla petetyksi, huijatuksi ja jätetyksi. Kerjäät verta nenästäsi tieten tahtoen.

Kun ajattelin näitä asioita tänään hyvin pitkään, niin ymmärsin jotain perustavaa itsestäni. En kelpaa kenellekään tällaisena kuin olen. Minulla on puutteita, mutta olen sentään ihminen. Kukaan ei halua olla kanssani, mutta kuin pakosta ja kukaan ei kykene ihastumaan minuun minun rujon ulkokuoreni takia. Aina kun olen ilmaissut tunteeni jollekin minulle tärkeälle ihmiselle, niin olen kohdannut hyljeksintää ja minun sanojeni on sanottu aiheuttavan ahdistusta.

Jos en kerran kelpaa tällaisena ja sanani aiheuttavat aina vain pelkkää tuskaa ja ahdistuksen tunnetta, niin mitä järkeä minulla on ylipäätään yrittää? Olen jo nyt muuttunut muuksi kuin oikeasti olen, ajattelen asioista hyvin eri tavalla kuin aikaisemmin. Mutta silti en löydä tästä maailmasta ketään, joka välittäisi minusta tällaisena. Sinäkään en välitä enää niistä hyvistä puolistani, joita minulla on. Olet kasvanut sokeaksi niille.

Kun minulla ei ole enää tarkoitusta tai merkitystä kenellekään tässä maailmassa, niin olen päättänyt viedä aloittamani asiat päätökseen. Sellaiset asiat, jotka eivät ilman minun panostani etenisi. Kun olen saanut työni päätökseen, niin annan itselleni luvan levätä ja irtaantua tästä maailmasta. Haluaisin niin kovasti tavata tuolla jossain jälleen ne menettämäni ihmiset, joiden tiesin välittäneen minusta. Haluaisin niin kovasti halata nuorena menettämääni tyttöystävää, joka menehtyi 13-vuotta sitten. Haluaisin niin kovasti pitää hauskaa koulukaverini kanssa, joka vaipui ikuiseen uneen muutama vuosi sitten. Kun ajattelen kaikkea tuota, niin muistan edesmenneen isoisäni sanat: ”Onkohan Jumala unohtanut minut tänne?”

20281750783_5e2a3d03f1_c
Lähde: Flickr.com

Kyyneleet vierivät kasvoillani näitä sanoja kirjoittaessani. Tuntuu niin pahalta olla yksin, ilman ketään jota voisi rakastaa ja johon voisi oikeasti luottaa. Olen vielä kohtalaisen nuori, enkä haluaisi kuolla. Siitä huolimatta minulla ei ole juuri mitään enää jäljellä täällä, jonka vuoksi sydämeni pitäisi pumpata kehooni elinvoimaa. En toivo myöskään kuolemaa, mutta haluaisin vain vaipua uneen, josta ei tarvitsisi enää herätä. Toivoisi, että tuska hellittäisi ja saisin ikuisen rauhan. Kummallista, mutta kuolema ei ole koskaan tuntunut näin lohduttavalta ajatukselta.

Kosketus – ja sen merkitys elämälleni

Vastasyntynyt tarvitsee äitinsä kosketusta selvitäkseen hengissä, eikä tuo perustarve häviä iän myötä mihinkään. Ilman kosketusta ihmisestä tulee ihmisraunio, jonka henkinen tasapaino järkkyy pysyvästi. Kosketuksen puute vaikuttaa kielelliseen kehitykseen, empatiakyvyn kehittymiseen ja tunteiden ilmaisemiseen. Kosketus on niin tärkeä perustarve ihmisellä ja muilla nisäkkäillä, että ilman sitä elämällä ei olisi mahdollisuuksia kehittyä tässä maailmassa, tällä maapallolla.

5738172253_6eeab1f9b7_z
girlbythewhirlpool @ flickr.com

Kosketus on tapa välittää tunteita ja empatiaa toiselle ihmiselle. Se on niin perustavanlaatuinen osa ihmisyyttä, että emme usein tule ajatelleeksi sitä. Kosketamme ihmisiä, joista välitämme ja joita rakastamme. Siihen liittyy sellainen tunnelataus, että hätkähdämme kosketusta tuntemattomilta tai lähipiiriimme kuulumattomilta ihmisiltä. Tuon kosketuksen sisältämän tunnelatauksen takia ymmärrämme usein väärin toisen motiivit, koemme emotionaalisen tunnelatauksen usein seksuaaliseksi lähestymiseksi.

En kirjoita, enkä tarkoita seksuaalista ahdistelua. Se on helppo erottaa, sillä siihen liittyvät puheet, kontakti ja lähelle työntyminen ovat yksipuolista. Ahdistelu on toistuvaa kielloista huolimatta. Kommunikoinnissa on tällöin ongelmia, sillä toinen ymmärtää täysin väärin toisen välittämän viestin: ”Älä koske minuun, se ei ole haaste sinulle”.

Tarkoitan niitä tilanteita, jotka saavat meidät hämilleen. Viimeisten vuosien aikana olen kokenut kosketuksen hyvin harvoin, hienoilla sanoilla sanottuna ”ani harvoin”. Edes pitkän parisuhteen viimeisinä vuosina en saanut kosketusta, vaan minä olin se, joka kurotti koskettaakseen. Se jätti minuun jäljen, joka vaikuttaa minuun tälläkin hetkellä. Kaipaan kosketusta, sillä tuo pienen lapsen tarve kosketukseen ei minusta ole pyyhkiytynyt pois. Sillä ei ole väliä kenen kosketuksen saan tuntea, kunhan tuolla ihmisellä on vain välittävä tunneside minuun. Se ei riitä, että minulle tuntematon koskettaa minua.

Ehkä sen takia kaipaan parisuhdetta niin paljon. En siksi, että minulla olisi kumppani tai ihminen rinnallani, jonka kanssa voisin jakaa elämän ilot ja enimmäkseen surut. Tuo toinen olisi minulle tae siitä, että saisin henkisen yhteyden ja saisin tulla kosketetuksi. Sillä ei ole väliä olisiko tuo suhde eroottinen tai enimmäkseen emotionaalinen, kunhan kosketuksen saisi tuntea jokaisena päivänä.

Kaipaan kahdenkeskisiä keskusteluja, henkistä yhteyttä ja erityisesti kosketusta. Sitä olisi onnellinen niin vähästä, mutta tiedän sen olevan mahdotonta juuri nyt. Minulta puuttuu itsearvostus ja kosketukseni olisi ontto. Samoin saamani kosketus ei tyydyttäisi ja tarpeeni olisi kuin pohjaton jano. Se olisi kuin ravinto, joka ei ravitse tai seksi, joka ei tyydytä edes satamäärin. Kun on tällainen tyhjä kuori tällä hetkellä, joka näyttelee reipasta ja rohkeaa, niin minkäänlaiset toiveet tulevasta eivät tunnu lohduttavan. Tiedän saavani joskus tulevassa tuntea jälleen haluamani kosketuksen, mutta en tiedä selviänkö niin pitkälle. Jos tuo hetki koittaa kaukana tulevaisuudessa, niin en välttämättä ehdi elää niin kauan. En pelkää aiheuttavani itselleni mitään, mutta tiedän elämänlangan olevan niin herkän katkeamaan. Tämän ajattelu saa minut surulliseksi, sillä olisihan se epäoikeudenmukaista jos en saisi enää koskaan tuntea sähköistä kosketusta ihollani.

Aurinko stadin harmaassa illassa

tuntematon-sotilas-5
Rokka ja Koskela. Lähde: mtv.fi

Kuinka ankeata oli herätä tähän päivään eilisen jälkeen. Vietin käytännössä koko päivän Helsingissä ja vierailin sellaisissa paikoissa, joissa en ole käynyt koskaan. Edes silloin kun asuin itse Helsingissä. Istuin yli puoli tuntia akateemisen kirjakaupan Cafe Aallossa juomassa lattea ja katselemassa ympärillä olevia ihmisiä. Kuuntelin samalla muiden keskusteluita ja tarkkailin heitä. On mielenkiintoista vain tarkkailla ihmisiä, vaikkei välittäisi pätkääkään siitä mitä he keskenään keskustelevat. Siinä tarkkaillessa tekee samalla havaintoja ja oppii lisää ihmisyydestä.

Lähtiessäni pois akateemisesta päätin kävellä Tennispalatsille rennosti ja ympärilläni tapahtuvia asioita tarkkaillen, poltellen samalla pikkusikaria. Mannerheimintiellä kävellessäni takanani käveli keski-ikäinen nainen, joka puhui miellyttävällä tavalla tyttärensä kanssa puhelimessa. Olisi tehnyt mieli kääntyä ja sanoa hänelle, että noin sitä pitää lapsellensa puhua. Sitten ajattelin, että ehkä hän saattaisi kokea yksityisyyttään loukatuksi tai pitänyt minua kenties kyttääjänä. Sellainen reaktio veisi huomion itse kohteliaisuudelta.

Tennispalatsille päästyäni jäin odottelemaan naispuolista ystävääni, jonka kanssa tarkoituksenamme oli mennä katsomaan uusi Tuntematon Sotilas. Paikalle päästyäni tajusin, että elokuva näytettäisiin Tennispalatsin suuressa Scape-salissa. Jäin istuskelemaan ja odottelemaan ystäväni saapumista aulaan kuluttaen samalla aikaa katselemalla hänen kuviaan. Muistelin yhteisiä kokemuksiamme, jotka liittyivät kyseiseen elokuvaan. Olimmehan olleet kerran mukana tukemassa elokuvan tekemistä. Tuo viikko jäi mieleemme yhtenä raskaimmista viikoista, joka toi eteen odottamattomia vastoinkäymisiä ja ihmisiä, joiden kanssa ei ollut kovinkaan helppoa työskennellä.

Hetken istuttuani Tennispalatsin aulassa menin ulos polttamaan pikkusikarin. Törmäsin ”päihtyneeseen” laitapuolenkulkijaan, joka käski minun painua ”vittuun siitä”. Välittömästi tämän jälkeen hän pyysi minulta anteeksi ja selitti, että hän on allerginen tupakan savulle. Juttelimme hetken täysin toisiamme ymmärtäen ja hän poistui paikalta sen jälkeen. Jäin miettimään, että aina kun käyn Helsingissä, niin törmään laitapuolenkulkijoihin joiden kanssa tulen aina hyvin juttuun. Se johtuu ehkä omasta karkeasta ulkonäöstäni tai siitä, että en koskaan tuomitse ihmistä ulkonäön perusteella. Tai ehkä siitä, että olen itse sisimmässäni eräänlainen laitapuolen kulkija.

Kun ystäväni viimein saapui, minut valtasi hyvin lämmin onnellisuuden tunne. Ehkä siksi, että minulla on olemassa jonkinasteisia tunteita häntä kohtaan. Tai ehkä siksi, että olemme sisimmässämme hyvin samankaltaisia, vaikka meitä ajaa eteenpäin hyvin eri asiat. Kyselimme toistemme kuulumiset, mutta jätin kertomatta omalta osaltani ne kaikkein negatiiviset vastoinkäymiset ja keskityin kertomaan hyvistä kokemuksistani viimeisen parin viikon ajalta.

Elokuvan aikana nauroimme ja kuiskailimme toisillemme joistain kohtauksista, jotka toivat mieleen tuon elokuvan tekemiseen liittyviä asioita. Nauroimme yhdessä Aku Hirviniemen Hietaselle. Osittain siksi, että Hirviniemi sopi täysin Hietasen tragikoomiseen rooliin ja osittain siksi, että Hirviniemen suorituksessa oli jatkuvasti tietynlainen virne päällä. Tunnistimme elokuvasta tuttuja tai ainakin yritimme tehdä niin. Tunnistin kyllä yhden oman sodanajanjoukkooni kuuluvan tiedustelijan roolisuorituksen, joka oli kyllä mielestäni todella hyvä. Hän esitti kuolevaa sotamiestä ja minua ei häirinnyt ollenkaan se, että hän on todellisuudessa varsinainen irvileuka ja puhuu loputtomasti.

Ainoa asia, joka eilisestä jäi harmittamaan oli se, että bussi takaisin Kotkaan lähti vain vartin elokuvan jälkeen. Olisin mielelläni jäänyt vielä pidemmäksikin hetkeksi ystäväni seuraan ja jutellut niitä näitä. Nautin hänen seurastaan todella ja se teki eilisestä niin miellyttävän. Toivottavasti tämä korjautuisi tulevaisuudessa ja ehtisimme viettää aikaa yhdessä hieman kiireettömissä merkeissä. Tulemmehan sentään äärimmäisen hyvin juttuun keskenämme. Ja toivon sitä ehkä siksi, että tunnen oloni niin hyväksi hänen seurassaan.