Hitler Jugend: Oppi pahalta hyvän toteuttamiseen

4703423915_2c82f9e116_b
Lähde: Flickr.com

Aamuyön tunteina, jolloin ei oikein saa untakaan enää, on hyvä tutkiskella omaa tunnemaisemaansa ja sitä, mikä on itselle kaikkein arvokkainta. Siihen ryhtymällä selviää itselle kaikkein parhaiten se mikä saa miehen nousemaan sängystä ennen lintujen laulua ja avaamaan sydämensä haavoittumiselle, jota me ihmiset usein niin kovin pelkäämme. Jos emme siihen aina silloin tällöin haluaisi altistua, niin mitä mieltä elämisessä sitten oikein olisi?

Tästä ei ole kovinkaan kauaa, kun vannoin käsi sydämellä, etten antaisi tunteideni viedä. Enkä ole niin tehnytkään. Eilen tosin tapahtui sellaista, jonka jälkeen olen miettinyt valani todellista mielekkyyttä ja se sai minut nousemaan sängystä sen sijaan, että olisin jatkanut uniani. Näin eilen millaista hyvää oloa sain aiheutettua aikuiselle naiselle ja tämän lapselle olemalla aivan oma itseni. Vielä loppukesästä oli se tilanne, että olemalla oma itseni ärsytin niin kovasti läheistäni, että riidat riistäytyivät hyvin pahoiksi yhteenotoiksi. Ajattelin usein, että minussa on oltava jonkinlainen valuvika, ajattelin minussa asustavan jonkinlaisen pahuuden.

Ja asuu minussa paha, mutta sen vastapainona sisälläni on suuri hyvä. Se hyvä kykenee näyttäytymään lapsille ja heille se uskaltautuu avaamaan tämän miehen sydämen. Eivät lapset ole luonnostaan pahoja, vaan me aikuiset opetamme heille luontaisen itsekkyytemme erilaisia toteuttamiskeinoja. Lapset eivät halua satuttaa toisia tahallisesti, mutta heiltä uupuu hyviksi todetut vuorovaikutuskeinot ja siinä meidän aikuisten täytyy olla vastuullisia kasvattajia, aivan joka ikisen. Ilman meidän hellää ja ymmärtäväistä johdatusta oikeille urille teemme jälkipolvillemme karhunpalveluksen, jos ajattelemme lasten itseohjautuvuuteen.

Ja paras keino omasta mielestäni tällaisen hyvin vaativan tehtävän suorittamiseen on huumori ja hauskanpito. Sen ohessa lapsi on nimittäin hyvin altis vaikutukselle. Jos tutkii ääriliikkeiden toimintatapoja, niin leikin varjolla on aina syötetty lapsille kangistuneita ja vaarallisia ajatusmalleja. Miksi emme siis käyttäisi sitä johonkin hyvään? Niinkin raadolliselta liikkeeltä kuin Hitler Jugend voisimme oppia paljon toimintatapoja hyvästä pahan sijaan. Tiedän, että tuon julman ja tunnekylmän diktaattorin nimen yhdistäminen hyvään on järjettömän suuri tabu, mutta hänen johtama järjestelmällinen murhakoneisto oli ja on edelleen kaikilla mittapuilla historiamme paras propagandakone, joka vaikutti miljoonien ihmisten mielipiteisiin ennen sotatoimia. Se oli niin tehokas, että se vaikutti myös mielipiteisiin myös Saksan ulkopuolella.

Ja propagandaa tarvittaisiin seuraavan aatteen edistämiseen: Elinikäinen oppiminen, toisten ihmisten arvostaminen yksilöinä ja harmoninen vuorovaikutus ympäristömme kanssa. Kuten ehkä huomaat, niin nuo eivät ole osa mitään aatetta, vaan arvoja. Noita arvoja noudattamalla meillä kaikilla olisi paljon parempi olla, täysin riippumatta taustoistamme ja motiiveistamme. Nuo arvot eivät esimerkiksi poista erimielisyyksiä, mutta edesauttavat erimielisyyksien ja väärinymmärryksien selvittämistä. Nuo arvot eivät poista epäoikeudenmukaisuutta tai eriarvoisuutta, mutta auttavat meitä selättämään nuo ongelmat jonain päivänä. Me tällä hetkellä huolta näistä asioista kantavat emme ehkä kykene ratkaisemaan noita ongelmia, mutta meidän positiivisen vuorovaikutuksemme hedelmänä voi kasvaa se sukupolvi, joka ratkaisee nuo ongelmat ajallaan.

Kehotankin miettimään näitä asioita seuraavan kerran, kun kohtaat keskenkasvuisen. Mitä aiot hänelle sanoa? Mitä jos hän esittää kysymyksen? Millaisen kuvan aiot hänelle antaa ihmisyydestä? Tai siitä, miten toiset tulisi ottaa huomioon? Haluatko tartuttaa heihin vihaa vai rakkautta? Myötätuntoa vai etääntymistä? Loogista päättelyä vai kritiikitöntä matkimista?

Niin, melkoisen syvällistä tekstiä mieheltä, joka sattui vain muistelemaan eilispäivän tapahtumia ja uskaltautui jälleen avaamaan sydämensä myötätunnolle ja rakkaudelle. Miten sinä aiot aloittaa tämän tai seuraavan päivän?

Kuka minusta välittäisi?

4955390241_21ae1a4334_b
Lähde: Flickr.com

Tämä päivä on mennyt taas uppotuen muistoihini edesmenneistä läheisistäni ja ystävistäni, päällimmäisenä ystäväni Jonne, jonka elämä jätti vaille hänelle kuulunutta onnea. Ainoa asia josta olen tyytyväinen, on se, että hän sai nukkua aikoinaan pois rakastamansa naisen vieressä. Vaikka hänen kuolemansa oli tuolloin järkytys hänen silloiselleen elämänkumppanilleen ja vaimolleen, niin hän sai olla viimeiset hetkensä rakastamansa ihmisen lähellä.

Omalla kohdallani olen tullut siihen lopputulokseen, että oman aikani loppuessa täällä maan päällä, tulen olemaan yksin. Haaveet siitä, että niin sanotun kuolinvuoteeni ympärillä olisi joukko minulle läheisiä ja rakkaita ihmisiä, olen jo heittänyt tyystin unholaan. Aion omistaa kyllä elämäni päivät muiden hyvälle, mutta olen persoonana sellainen, johon on vaikeaa kiintyä tai rakastua. Ja päätökseni olla hankkimatta jälkikasvua on varmasti se suurin asia, joka tulee tuohon haaveeni kariutumiseen vaikuttamaan. Yleensä jos elää vanhaksi, niin ne vähäisetkin ystävät ehtivät jo tahoillaan kuihtumaan pois.

En ole jaksanut kirjoittaa enää samaan tiiviiseen tahtiin kuin aikaisemmin. Se johtunee siitä, että kykyni käsitellä tunteitani on ottanut reilusti takapakkia ja erityisesti kykyni purkaa patoutuneita tunteita on heikentynyt. Tämä on aivan sama kehityssuunta kuin pari vuotta sitten. Alussa edistymiseni oli huimaa, mutta muutaman kuukauden jälkeen iskee todellisuus: En ole juurikaan kehittynyt ja aivan salakavalalla tavalla on kuin sydämeni ympärille olisi kasvanut muuri. Se jos mikä pelottaa minua itseäni. Se, että patoan jälleen tunteita sisälleni ja olen kykenemätön purkamaan niitä ennen oikeaa romahdusta.

Minua on vaivannut suuresti lapsuudessa jo minua vaivannut tunne, josta olen myös täälläkin kirjoittanut aikaisemmin: Se, että minua kohtaan kukaan ei osoita välittämistä. Tuntuu, että välittämisen osoittaminen on yksin minun harteillani ja ponnisteluista huolimatta en saa siihen vastakaikua. Välitän kyllä suuresti toisista ihmisistä, mutta he ovat tyytyväisiä saamaansa huomioon unohtaen samalla, että minäkin olen tunteva ihminen. Se johtaa aina siihen, että tunnen olevani hyvin hyljeksitty ja henkilö, jolla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Sehän on tavallaan niin, että ne ihmiset kyllä eläisivät ilman minun välittämistä vallan hyvin.

Tiedän, että ajatukseni eivät ole kovinkaan terveitä yhteiskunnan normien mukaan ja toivo kuolemasta ei sovi tähän maailmaan, jossa yksilön on ihanne ja jokaisen täytyisi ajatella omaa parastaan. Kun en itse kykene samaistumaan noihin ihanteisiin, niin minussa on silloin vikaa. Ei yhteisö ympärilläni tai yhteiskunta minunlaistani tarvitse, joka ei kykene ajattelemaan itsekkäästi. Silloin minun täytyy yrittää löytää keinot toteuttaa omia vääristyneitä ihanteitani joillain muilla tavoilla, jotta voisin olla joka päivä edes hetken onnellinen. Harmi vain, että onneni tiellä on taipumukseni masentua.

Niin, olisi kyllä hienoa, jos minuun ottaisi edes kerran yhteyttä joku muu kuin eksäni tai vanhempani kysyäkseen vointiani. Jotenkin on vaikea lähteä purkamaan oloaan niihin viesteihin, joissa kysytään pelkästään, että ”miten menee”. Se on kysymys, johon kysyjä odottaa positiivista vastausta aina. Olen kyllä pari kertaa kokeillut sitä, että vastaan rehellisesti. Se on aina aiheuttanut hyvin vaikean ja ahdistuneen vastaanoton ja yhteydenpito on mennyt yleensä jäihin noina kertoina. Kuka normaali ihminen haluaa kysellä kenenkään kuulumisia saadakseen tietää, että toisella ei mene hyvin. Minua se kyllä kiinnostaa, mutta en olekaan normaali. Olen empaatikko ja altruisti, joka ei sovi tähän päivään ainakaan vielä.

Kun minä en ole se oikea, oikeasti

Lähde: Flickr.com

On inhottavaa ymmärtää, että ei itse ole sopiva kumppani toiselle ihmiselle. Sitä kokee usein toisen ihmisen itselle oikeaksi ja tunnistaa itselle ”ne oikeat”. Sitä tietää, että se toinen ihminen on itselle parasta mitä on koskaan tapahtunut, mutta se ei ole molemminpuolista. Sen ymmärtäminen palauttaa hyvin nopeasti todellisuuteen, maan pinnalle ja saa pohdiskelemaan elämän mielekkyyttä. Koen itseni parisuhdekeskeiseksi persoonaksi, mutta minulla ei ole kuitenkaan antaa mitään erityistä parisuhteeseen. Ne vahvuudet, joita pidän itsessäni hyvänä parisuhteelle, eivät oikeasti olekaan vahvuuksia, vaan suurimpia mahdollisia heikkouksia.

Otetaan ensinnäkin käsittelyyn se saduistakin tuttu rakkaus. Minulla on tapana rakastaa täydestä sydämestäni. Eikö kuulostakin taivaalliselta? Olla se nainen, joka on rajattoman rakkauteni kohteena, riippumatta siitä miltä näytät tai millainen olet? Väärin. Näyttäydyn sellaisena ihmisenä, joka on heikko paljastaessaan syvimmät tunteensa. Sitä ihmistä on helppo manipuloida ja lopulta ajaudutaan tilanteeseen, jossa tulen hyväksikäytetyksi. Se joka tästä alkaa voimaan henkisesti pahoin ei ole minä, vaan se joka manipuloi.

Järkkymättömyys. Seison rakastamani naisen rinnalla järkkymättömästi. Vaikuttaa taas unelmien mieheltä sellainen, mutta samalla tulen kieltäneeksi itseltäni oikeuden muun kaltaiseen elämään, sillä elämä menee rakastamani naisen ehdoilla. Se ei minua itseäni haittaa, mutta se toinen osapuoli alkaa syyttämään silti liiallisesta takertumisesta.

Luotan. Luotan rakkaimpiini ja annan heille vapauden olla sellaisia kuin ovat. Voisi kuulostaa hyvältä olla se luottamuksen kohde. Mutta toisaalta vankka luottamus näyttäytyy toisen näkökulmasta välinpitämättömyytenä. Enkö ole lainkaan mustasukkainen? ”Mitä jos oletkin sellainen aisankannattaja, luotat naiivisti minuun, vaikka vehkeilisin selkäsi takana tai jopa sinun sen tietäen?”

Voisin jatkaa listaa loputtomiin ja ei, kyse ei ole lainkaan siitä mitä sinä lukijana saattaisit ajatella. Tämä ei ole virheiden ja puutteiden tarkoituksellista etsimistä itsestään, eikä minkäänlainen itsesäälin muoto. Se on pitkällisen pohdiskelun tulos, jonka jälkeen sitä ymmärtää, että näitä niin kutsuttuja hyviä ominaisuuksia ja vahvuuksiani ei ole edes tarkoitettu parisuhteeseen. Ne ovat käytännöllisimpiä niillä elämän osa-alueilla, joissa empatiasta ja välittämisestä on eniten hyötyä: Toisten auttamisessa. Siinä, että olet tukena heikoimpina hetkinä ja mahdollistat jaloilleen pääsyn. Tai olet eräänlainen opettaja, joka kasvattaa ja lopulta päästää irti, kun olet valmis. Näistä ominaisuuksista on hyötyä myös toisten ihmisten johtajana, sillä näiden avulla voit oikeasti olla aidosti kiinnostunut alaisestasi.

Kyllä. Kaipaan ihmistä rinnalleni, jonka kanssa voisin jakaa tämän taaplaamani elämän. Ihmisen jonka lähellä voisin tuntea oloni lämpimäksi ja kihelmöiväksi. Olla samalla rohkea ja pelokas, voimakas ja heikko. Pitkän parisuhteen kokeneena sitä kaipaa tällaisia hetkiä aivan mielettömästi, mutta ymmärtää samalla, että edellä mainitsemani asiat johtivat lopulta parisuhteen päättymiseen. Se on vain julma fakta, joka on hyväksyttävä ja antaa sen olla. Ehkä voin kokea ajoittain hetkellistä onnea ja rakastaa näennäisesti jotain ihmistä. Mutta säästääkseni muita suurilta pettymyksiltä ja suojatakseni kykyäni rakastaa, joudun kenties hylkäämään toiveet uudesta parisuhteesta pitkäksi aikaa, kenties määrittämättömäksi ajaksi. Ja sen sijaan keskittyä tekemään mahdollisimman paljon hyvää, käyttää näitä parisuhteen heikkouksia auttamisen vahvuuksina.

Jos luet tätä ja tunnistat itsestäsi näitä parisuhteeseen kelpaamattomia ominaisuuksiasi ja kykyjäsi, niin niille onneksi löytyy käyttöä myös muualta. Sinusta voi tulla ihminen, joka pystyy vaikuttamaan positiivisesti suurempaan joukkoon ihmisiä yksinään, kuin mahdollisessa parisuhteessa. Parisuhteessa vaikutat vain lähimpiisi ja rajallisen ajan, voimavarojen sekä toimintakyvyn takia vaikutus jäisi pieneksi. Lähimmäisesi olisivat ehkä onnellisia niistä ominaisuuksista, ainakin hetken aikaa, mutta silloin niiden vaikutuspiirin ulkopuolelle jäisi iso joukko muita ihmisiä. Ja näillä ihmisillä olisi enemmän käyttöä tuolle empatialle ja välittämiselle kuin sille ihmiselle, jota eniten rakastaisit. Hän tulee todennäköisesti toimeen myös ilman näitä ominaisuuksiasi.

Tunteistani ja järjestäni

640px-diego_velaquez2c_venus_at_her_mirror_28the_rokeby_venus29

Menen tänään katsomaan Tuntemattoman Sotilaan Tennispalatsissa yhdessä naisen kanssa, joka oli mukanani tuon elokuvan kuvauksissa. Kuuluimme elokuvan tekemistä tukeviin joukkoihin ja kokemamme oli varsin stressaavaa, sillä jouduimme tekemään yhteistyötä varsin yhteistyöhaluttoman ihmisen kanssa. Tuosta muutamasta päivästä meille jäi muistoja, joita muistelemme mielellämme, mutta tuskin haluaisimme kokea noita asioita uudelleen täysin vapaaehtoisesti.

Täytyy myöntää, että minulla on tunteita tuota naista kohtaan. Arvostan kuitenkin yhteistä aikaamme ja hänen aktiivista otetta elämään niin paljon, että en halua antaa omille toiveilleni aihetta. En kuitenkaan uskoisi sellaiseen suhteeseen, jossa olemme kuitenkin niin erilaisia. Esimerkiksi motiivini toimia samoissa ”ympyröissä” hänen kanssaan on täysin eri ja arvostamme todennäköisesti hyvin eri asioita.

Exäni kertoi eilen jatkaneensa viestittelyä erään miehen kanssa. Olemme sopineet olevamme avoimia toisillemme, mutta tämä mies vaivaa minua suuresti. Haluan toki entisen avopuolisoni löytävän yhteisen onnen jonkun muun kanssa, jos hän ei sitä voinut saavuttaa minun kanssani. Pelkään kuitenkin, että hän tulee vaihtaneeksi yhden epäonnen vielä epäonnisempaan suhteeseen. Hän on kertonut miehen [ote poistettu asianomaisen toiveesta]. Silti exäni on kertonut olevansa ihastunut häneen ja tiedän, että hänellä on toiveita häntä kohtaan.

Eniten minua harmittaa se, että kaikista varoitusmerkeistä huolimatta hän haluaa nyt toimia järkeänsä vastaan. Hän haluaa toimia täysin päinvastaisesti kuin minun kanssani. Eromme oli järjellisten keskustelujen lopputulos, vaikka rakastimme toisiamme eron aikaan. Syystäkin olen hänestä huolissaan ja samalla taas ihmettelen hänen epäloogista asennettaan: ”Katsotaan mitä tästä tulee”. Tuon saman lausahduksen avulla me olimme niin pitkään yhdessä ja se ei toiminut. Siitä ei tullut lopulta mitään. Minä jouduin muuttumaan hyvin paljon, että suhteestamme tuli ylipäätään mitään. Hänkin muuttui, muttei tarpeeksi. Ja jokin siinä ahdisti häntä.

Ehkä minun ei pitäisi välittää yhtään ja jatkaa elämääni aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pitäisi jatkaa ja pyyhkiä mielestä ne vuodet jättäen muistiin vuosien aukot omista kokemuksista. Toisaalta nuo kokemukset tekivät ja tekevät minusta edelleen hyvän ihmisen. Yritin olla hänelle hyvä ihminen, rakastettava ja välittävä. Kun en siinä onnistunut, niin ehkä onnistun siinä joskus tulevaisuudessa ja jonkun muun kanssa. Mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ala syyttää minua hänen omasta ahdistuksestaan. Ja mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Silloin voisin rakastaa tuota ihmistä samalla tavalla takaisin.