Valoa tunnelin päässä

Olin ehtinyt unohtamaan miten mahtava tunne siitä tulee, kun saa naisen nauramaan. Viihtymään omassa seurassa, keventämään tunnelmaa olemalla oma itsensä ja heittäytymään asiaan kuin asiaan, oli keskusteluaihe mikä tahansa. Ja mikä parasta, oli mahtavaa huomata tulevansa kuulluksi. Se, että puhumilleni asioille toinen ei yrittänyt missään vaiheessa keksiä piilomerkityksiä tai kyseenalaistaa kokemuksiani. Tai tuomita. Huomauttaa kylläkin, että eivät ihmiset ole ihan niin yksioikoisia. Havainto, jonka jaan täysin.

Kun on kokenut sellaisia asioita, joiden vaikutuksesta on alkanut varomaan hirveän paljon omaa ilmaisuaan toisen seurassa ja arkailee totuutta, vaikka toinen yrittää siihen jopa pakottaa, niin on haastavaa päästä toimintatavoistaan irti. Olisin ehkä halunnut kertoa itsestäni jotain muutakin kuin hauskan puoleni. Olisin ehkä halunnut kertoa, että ei elämä ole ollut kovinkaan ruusuista. Olisin ehkä halunnut kertoa, että kaikesta hymystä ja naurusta huolimatta palaan elämääni, missä koen kohtaavani haasteet yksin. Lähes kahden tunnin aikana kepeästä ilmapiiristä huolimatta en päästänyt kovinkaan lähelle, enkä kertonut juuri mitään minästäni. Annoin vain tietynlaisen kuvan, johon joudun jossain vaiheessa tekemään korjauksen. Hän ei ollut se, joka olisi pakottanut eikä udellut, vaan sen oli tehnyt jo aikaa sitten joku toinen ihminen. Olen muuttunut tietyin osin pelkuriksi sen myötä.

On lohdullista huomata, että joskus voi antaa ja saada sitten vaihdossa myös jotain takaisin.

Eilisestä iltaseurastani näkee hyvin vaivatta, että hän tekee jatkuvaa arviointia minusta. Arviota siitä, että millainen ihminen minä olen. Hän selvittää siten kenties, että olisinko niinkin kelvollinen ihminen kuin kumppaniksi sopiva. Sen asian selvittäminen ei kuitenkaan ole itse tarkoitus sille, että viettää aikaa kanssani tai minä hakeudun jonkun ihmisen seuraan. Sellaiset asiat kyllä selviävät aikanaan. Olisi aika ahdistavaa, jos kaikessa ajateltaisiin tulevaa ja mahdollista saavutettavaa hyötyä. Kahden tapaamiskerran perusteella pystyy jo sanomaan, että viihdymme toistemme seurassa. Aika kuluu kuin siivillä, vaikkei olisikaan parhaimmassa ruumiin ja sielun terässä. Olin jo kuluttanut sanaista arkkuani ystäväni ja tämän naisystävän seurassa aiemmin samana iltana, mutta silti minulla ei ollut kiire pois tai mitenkään painostava olo siitä, että ihan jokaisena hetkenä en ollut äänessä. Tuli hiljaisia hetkiä, mitkä eivät tuntuneet vaivaannuttavilta.

Tuollaiset kohtaamiset lohduttavat minua, sillä huomaan elämän tuovan eteeni myös mahdollisuuksia. Ei pelkästään uhkia tai ihmissuhteita, jotka tarjoilevat pelkkiä haasteita. Haasteita, joita joudun ratkomaan tai joissa joudun auttamaan, mutta josta hyödyn saavat jotkut aivan muut ihmiset. On lohdullista huomata, että joskus voi antaa ja saada sitten vaihdossa myös jotain takaisin. Olla kulumatta, vaikka käyttääkin jonkin asian tekemiseen tai olemiseen energiaa. Olla katkeroitumatta, sillä ihan jokainen ei ole vaatimassa sinulta aina jotain itseään parempaa tai huomauttelemassa, miten paska ihminen olet. Tai vaatimassa anteeksipyyntöä siitä, että olet reagoinut omiin tunteisiisi. Tunteisiin, jotka vaatija on sysännyt itse liikkeelle.

Tänään on paluu arkeen, jota ehdinkin jo odottaa. Tässä juhannuksessa oli kyllä omat hetkensä, mutta mitenkään kevyt se ei ollut. Varmaan ensimmäinen kerta elämässäni, että odotin jo aattona pääsyä takaisin töihin. Työmaalle, joka on ollut tähän mennessä yksi epämiellyttävimmistä ja epäkiitollisimmista pitkiin aikoihin. Se varmaan kertoo jotain siitä, millainen juhannus minulla oli.

Minuun syvästi vaikuttaneet roolimallit

Maanantain retrospektiivin kohteeksi on hyvä ottaa roolimallit. Erityisesti ne, jotka ovat vaikuttaneet minun kehitykseeni lapsuudesta aikuisuuteen ja aina näihin päiviin saakka. Kun puhutaan rooleista, niin minulle ne näyttäytyvät toisistaan erottuvina käyttäytymismalleina erilaisissa tilanteissa. Käynkin tässä erilaiset roolini läpi ja nostan esille niihin eniten vaikuttaneet persoonat.

Kasvattajan rooli. Siis se, joka aktivoituu lasten ja yläkouluikäisten nuorten parissa. Tulevaisuuden aikuisen parissa aikaa vietettäessä on selviö, ettei pieni ihminen ymmärrä vielä tätä maailmaa niin riittävästi, jotta kykenisi selviytymään sen asettamista haasteista itsenäisesti. Silloin tarvitaan kokeneen aikuisen läsnäoloa, joka näkee uteliaana uudet asiat eräänlaisina haasteina ja näyttää, että muutokseen pystyy aina mukautumaan. Tällainen aikuinen myös näyttää toteen käytännössä sen, millainen vaikutus on aidolla läsnäololla, toisen kunnioittavalla kohtelemisella ja rehdillä asenteella. Virheitä ei voi välttää, mutta niistä ei tarvitse lannistua. Sitä paitsi ilman virheitä ei voi oikein oppia mitään uutta ja virheiden tekemiseen liittyvä häpeän tunne tuleekin ymmärtää asiana, joka tulee ympäristöstä eikä sisimmästämme. Torsti-setäni, lapsuuden partiojohtajani Jouni ja edesmennyt Kalle-enoni ovat vaikuttaneet suuresti tähän rooliini. Nämä kaikki kolme miestä ovat olleet aina esikuviani kasvatukseen liittyen ja voin vain ihannoida miten tyynesti he kykenivät aina suhtautumaan lapsen elämään liittyviin vaikeuksiin ja haasteisiin, ikinä hermojaan menettämättä. Kyllä, aikuisten osalta he saattoivat jopa raivostua, mutta lapsien kohdalla en ikinä päässyt todistamaan mitään vastaavaa.

Kouluttajan roolin olen omaksunut vasta aikuisiällä, ja tuon roolin kehitys alkoikin vasta varusmiespalveluksen aikana. Vaikutteita olen saanut siihen kuitenkin myös lapsuudesta ja nuoruudesta, jossa kaikki uusia asioita minulle opettaneet aikuiset ovat toimineet minulle roolimalleina. 4H-kerhon Kirsi oli äärimmäisen mahtava kouluttajatyyppi erilaisissa käsitöissä. Hän näki heti yhdellä silmäyksellä missä kohtaa meni vikaan ja hän näytti kernaasti, miten sellaisia virheitä pystyi välttämään, näyttäen oikeat suoritukset aina käytännössä ja rauhallisesti ohjaten minun omaa tekemistäni. Kouluttajaksi kasvamisessa minua ovat auttaneet lukuisat ammattisotilaat, asiantuntijaopettajat ja koulutettavat itse. Kyllä, suurin vaikutus on ollut sillä, että olen aina kysynyt minulta koulutusta saaneilta palautetta. Vain he ovat kyenneet vastaamaan siihen kysymykseen, että kykeninkö jakamaan tietoni ja taitoni kulloisessakin aiheessa tehokkaasti ja ymmärrettävästi käytettävissä olevaan aikaan suhteutettuna.

Miehen rooli. Tämä on varmasti se rooli, joka on kaikkein häilyvin ja jonka osalta olen kohdannut mitä erilaisempia roolimalleja, niin hyviä kuin huonoja. Suuri on ollut isäni vaikutuksella tuohon rooliin kasvamisessa ja tärkeimpänä eväänä hän onkin antanut minulle suoran selkärangan kasvattamisen. Hän on näyttänyt minulle, kuinka kantaa vastuu omista virheistä, milloin taas täytyy pitää puoliaan ärhäkkäästi ja milloin on taas soveliaampaa pysyä hissukseen. Itsensä verinen puolustaminen voi nimittäin johtaa jopa huonompaan lopputulokseen kuin vaikeneminen. Tärkeintä on ollut kuitenkin se, että pysyy itselleen rehellisenä ja tunnistaa omat vahvuutensa sekä heikkoutensa. On hetkiä, jolloin on parempi pitää omat kädet taskuissa ja antaa osaavampien näyttää esimerkkiä, ollen kuitenkin aina valmiina ojentamaan kätensä avuksi. Olen myös oppinut häneltä ja muilta tuon aikakauden miehiltä sen, että puheet ovat puheita, kunnes ne todistetaan toiminnan kautta. Tuossa on ehkä suurin syy sille, että en oikein pidä pohjanmaalaisia kovinkaan suuressa arvossa mitä puheisiin tulee. Heillä kun niitä puheita riittää ja hyvin väritettyjä sellaisia.

Kumppanin roolissa kuvastuu parhaiten oma ja aito minäni, mutta siihenkin olen saanut vaikutteita. Näitä ovat jo aiemmin mainittu Torsti-setäni sekä toinen veljistäni, keskimmäinen meistä kolmesta. On kuitenkin huomionarvoista nostaa esille se tosiseikka siitä, että heidän kumppaninsa ovat maailman rauhallisimpia ja sovinnollisimpia ihmisiä. Eivät mitään alistujia, vaan päinvastoin lempeyteen nojaavia ohjaajia. Torstin jo edesmennyt vaimo oli äärimmäisen huumorintajuinen ja positiivinen persoona ihan loppuun saakka, joten tuo persoona on varmasti tuonut sedästäni esiin hänen parhaimmat puolensa kumppanina. Samaa voi sanoa veljestäni, sillä hänen vaimonsa on kuin nuorempi versio setäni edesmenneestä aisaparista. Tuon havainnon myötä voin todeta, että saadakseen esille toisesta parhaan on myös itse annettava parhaat puolensa toisen saataville.

Roolit ovat aina ennen kaikkea käyttäytymismalleja, jotka kehittyvät niin tietoisen kuin tiedostamattoman toiminnan kautta. Ne määräävät sen, miten reagoimme erilaisiin tilanteisiin, samalla suojellen ydinminäämme eräänlaisena suojamuurina. Ei välttämättä järkkymättömänä suojamuurina, vaan suodattimena. Sellaisena, jonka avulla voimme poimia tärkeimmät ydinminäämme muokkaavat yksityiskohdat kulloisestakin kokemuksesta ja joka toimii myös ulospäin: Emme välttämättä halua sotkea ydinminäämme tai erilaisia roolejamme niille kuulumattomiin tilanteisiin.