Kunnioitus on kaikki kaikessa

10563493286_58c3d18fef_o

Mikään ihmissuhde ei kestä ilman molemminpuolista kunnioitusta. Toisen ihmisen ominaisuuksien, kykyjen tai saavutusten arvostuksen puute näkyy kanssakäymisessä etäisyytenä ja kylmäkiskoisuutena, jollaista toinen ihminen ei tavanomaisesti pidä miellyttävänä käytöksenä. Tai se voi näkyä mielipide- ja päätöstasolla toisen jyräämisenä, siinä ettei ota huomioon toisen mielipidettä.

Läheisissä ihmissuhteissa kunnioituksen puute tai heikkeneminen näkyy inhottavana kitkana aivan kaikenlaisessa kanssakäymisessä. Kunnioitus onneksi tosin ei ole lukkoon lyöty ominaisuus, vaan henkilökohtainen näkemys toisesta ja siten suoraan oman vaikutuksen alainen, mikäli siihen haluaa ylipäätään vaikuttaa.

Kumppanin tai ystävän kaikista luonteenpiirteistä tai ominaisuuksista ei tarvitse pitää eikä kaikkia arvostamiaan asioita tarvitse nostaa hopeajalustalle. Riittää kun käyttäytyy tasavertaisesti toista kohtaan ja osoittaa inhimillistä lämpöä, raottaen samalla ympärillä pitämiään suojamuureja. Riitatilanteissa erimielisyydet ratkaistaan avaamalla näkemyserot vastavuoroisesti, eikä pelkästään vetoamalla toisen erilaiseen asennoitumiseen tai temperamenttiin omia näkemyksiään sen enempää avaamatta.

Näennäistä kunnioitusta näkee todella usein, mutta oikealla hetkellä osoitettava todellinen arvostus jää usein antamatta tai saamatta. Se voi olla usein myös merkki jostain aivan muusta ongelmasta kuin pelkästä arvostuksen puutteesta; stressi tai henkilökohtaiset ongelmat heijastuvat omaan käytökseen toisia kohtaan.

Ihminen, joka on kykenemätön kunnioittamaan ja siten arvostamaan itseään yksilönä harvoin kykenee osoittamaan sitä toisille. Epävarmuus itseä kohtaan heijastuu osittain epävarmuutena toisia ihmisiä kohtaan, jolloin poikkeustilanteissa toimivat puolustusmekanismit tulevat sotkemaan tavanomaisia vuorovaikutustilanteita. Asiat otetaan aivan liian henkilökohtaisesti, vaikkei siihen ole mitään perusteltua syytä.

Ihmisen historian tunteminen auttaa hyvin usein ymmärtämään tällaista käytöstä. Lapsuusperheen dynamiikkaan tutustuminen voi auttaa ymmärtämään miksi toinen saattaa olla haluton käsittelemään tiettyjä asioita tai reagoi joihinkin ärsykkeisiin täysin eri tavalla, kuin itse reagoisi. Vaikkei ihmisellä itsellään olisi mitään varteenotettavia ongelmia, niin ongelmia on saattanut olla esimerkiksi tämän vanhemmilla tai lapsuuden ympäristössä.

Ihmistä ei tulisi liian herkästi tuomita jäykistä persoonallisuushäiriöistä kärsiväksi poikkeusyksilöksi. Narsistista käyttäytymistä saattaa ilmetä ihmisellä, jolla on todella heikko itsetunto todellisuudessa, muttei omaa varsinaisia narsistisia luonteenpiirteitä. Se ettei koe omaavansa minkäänlaista roolia omassa elinympäristössään kuluttaa henkisiä resursseja siinä määrin, ettei kykene antamaan parastaan toisten läsnä ollessa. Se ei välttämättä ole ihmisen itsensä syy, vaan se voi olla myös itse ympäristön vika. Potkut töistä saattavat olla työnantajan aito sopeutustoimenpide eikä merkki huonosti hoidetusta työstä.

Jos havaitsee toisen käytöksessä tai olemuksessa muutoksen, joka vaikuttaa kielteisesti kahdenväliseen suhteeseen, tulisi muistaa keskustelemisen lyömätön voima. Oletukset nimittäin syntyvät omassa päässä ja nykytiedon valossa aivomme vääristävät ympäröivää todellisuutta hämmästyttävän paljon. Ainoa keino selvittää todelliset juurisyyt muutoksen taustalla on se vanha ”kissan nostaminen pöydälle.”

Rehellisimmästä ystävästäni

4807773045_8dae67c1b6_o

Siitä on kaksi viikkoa, kun kirjoitin blogiini artikkelin otsikolla Pahimmasta kiusaajastani. Tuon kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon ja on aika kirjoittaa anteeksi annosta ja sovittelusta. Siihen on nimittäin totisesti aihetta.

Lyhyt yhteenveto: Kaksi viikkoa sitten kieltäydyin entisen avopuolisoni sovitteluyrityksestä. Pyörsin päätökseni käydä keskustelua hänen kanssaan, mutta asia nousi vaivaamaan minua kuitenkin useana yönä tuon päätöksen jälkeen. Kunnes päätin perjantaiyönä muutaman päivän jälkeen istua koneelleni kirjoittamaan hänelle. Se johti keskusteluun ensin sähköpostien välityksellä, pian puheluun ja lopulta siihen, että tapasimme kasvokkain.

Hän on itse asiassa pahan täydellinen vastakohta, jota elämä on kohdellut epäoikeudenmukaisesti liian pitkään.

Tuon kaiken keskustelun lopputuloksena ymmärsin, että olin vaalinut voimakasta vihantunnetta häntä kohtaan. Vihan tunnetta, sillä olen ollut liian heikko tuntemaan ikävää ja sisimmässä vellonutta tyhjyyden tunnetta. Voimakkaan vihan tunteen avulla olen kyennyt työntämään sivuun ne kaikki hyvät ja kullanarvoiset muistot yhteisestä elämästämme, kyennyt unohtamaan ne kaikki kivuliaimmat tunteet, joita ihminen voi kokea kohdatessaan menetyksen ja tulevaisuuden kaikkine epävarmuuksineen.

Entinen avopuolisoni kertoi lukeneensa aiemmin mainitsemani blogikirjoituksen ja hän kertoi sen satuttaneen häntä todella pahasti. Ja varmasti satuttikin, sillä se kuvastaa juuri tuota kokemaani vihaa häntä kohtaan. Se kuvastaa tunteita, ei varsinaisia tapahtumia. Se jättää huomioimatta sen, että hän on vain ihminen. Ei hän paha ole eikä pahantahtoinen, kuten tekstistä voisi saada kuvan. Hän on itse asiassa pahan täydellinen vastakohta, jota elämä on kohdellut epäoikeudenmukaisesti liian pitkään. Ja tuo seikka asetti yhteiselämäämme sellaisia haasteita, joista me emme itse olleet vastuussa. Emme saaneet menneisyyden takia määrätä täysin yhteisestä onnestamme, vaan se asetti meidät jäykille raiteille. Molempien menneisyyden takia.

Totta kai me molemmat teimme virheitä ja käyttäydyimme tilanteissa tunteidemme vietävinä, johdattaen järkeilymme ja järkiperäiset päätöksemme meitä rikki repivistä tunteista, kuten ikävästä, kaipuusta ja halusta tulla rakastetuksi. Me molemmat olimme samaan aikaan pyhimyksiä eromme hetkellä ja syytimme toisiamme monista asioista, minä itse syytin häntä ehkä jopa enemmän. Eikä siinä lopulta ollut mitään sellaista mitä toinen olisi ansainnut tai olisi saanut toiselta, jotta olisi voinut asettua tuomitsijan rooliin. Tuo johti lopulta siihen, että vihasta tuli todellisuutta tärkeämpää ja esti useiden viikkojen ajan käsittelemästä asiaa terveellä tavalla.

Se näkyi siinä, miten rakastelimme toisiamme, kuinka emme saaneet toisistamme tarpeeksi.

Tuon kaiken edellä mainitun ymmärtäessäni mieleeni alkoi palautua unholaan työntämiäni hetkiä, niitä kaikkein onnellisimpia yhteisestä taipaleestamme. Ja ne olivat ja ovat edelleen todella kauniita muistoja. Ja niitä muistellessa ymmärtää miksi halusi vaalia vihaa ja unohtaa kaikki hyvä. Nuo muistot nimittäin ovat kivuliaita ja täynnä sellaisia tunteita, joita yksin ollessa ei haluaisi paljoa muistella. Kunnes ymmärtää, että miten itsekeskeinen sitä voikaan olla. Ja heikko, sillä sitä tajuaa juosseensa karkuun ikävältä tuntuneilta tunteilta, jättäen ne käsittelemättä.

Kaikista niistä hyvistä ja todella onnellisista muistoista päällimmäisenä on kuitenkin se, miten kehoni kertoi hänen olevan täydellinen minulle. Ja se näyttäytyi intohimona ja pohjattomana haluna häntä kohtaan. Se näkyi siinä, miten rakastelimme toisiamme, kuinka emme saaneet toisistamme tarpeeksi. Se heijastui myös tunteisiimme ja sai meidät molemmat sokaistumaan. Aivan sama, vaikka maailma olisi romahtanut ympärillämme. Meillä oli toisemme, kehomme oli luotu toisiamme varten. Ja ovat edelleen.

Olen kirjoittanut entisen avopuolisoni huonoista puolista ja paheista, korostaen niitä kokemani vihan takia aivan liikaa. Olen toiminut epäreilusti ja jättänyt kuvailematta hänen parhaat puolensa, joita on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin paheita. Aion korjatakin tuon puutteen teksteistäni tässä seuraavaksi.

Hän on empaattinen ja kykenee samaistumaan sopivissa olosuhteissa toisen ihmisen mielentilaan täysin. Hän on myös äärettömän lojaali, mikäli vain kohtelee häntä kunnioittavasti ja sellaisena kuin hän todella on. Jos hänestä saa ystävän, niin hän on aina saavutettavissa ja häneen voi aina tukeutua, häneen voi luottaa silloin täysin. Hän on luonteeltaan todella suojelevainen ja asettaa ehkä liian usein muiden edun omansa edelle. Vaikka hänellä menisi huonosti, niin hän on aina valmis auttamaan heikoimman hetkensä kohdannutta ihmistä. Se kertoo hänestä jo todella paljon.

Ja minä luen hänen parhaaksi puoleksi lopulta sen impulsiivisuuden, joka aiheutti vaikeuksia parisuhteeseemme. Hän sanoo suoraan eikä jää hautomaan asioita. Todella kehno yhdistelmä yhdessä kompleksisen traumaperäisen stressihäiriön ja alkoholin kanssa, mutta kuitenkin loppujen lopuksi hyve. En voi väittää, että parisuhteemme aikana tai sen jälkeen minulle olisi jäänyt epäselväksi, että mikä hänen mieltään vaivasi tai on vaivannut. Siitä olen oikeastaan todella kiitollinen hänelle.

Lopuksi: Voisin kirjoittaa yksityiskohtaisesti niistä hetkistä, joita olemme viettäneet yhdessä viimeisen viikon aikana. Sitä en kuitenkaan tee, sillä ne ovat varattu vain minulle itselleni ja hänelle. Sen voin kertoa, että nuo hetket ovat luoneet uusia muistoja ja ne ovat olleet täynnä sovittelua, sovintoa ja anteeksiantoa. Elämä on liian lyhyt vihaamiseen ja katkeruuden kantamiseen. On parempi rakastaa ja olla rakastettu, vaikkei yhteistä elämää enää olisikaan. Olla ystävä, eikä vihamies.

Jatko eiliseen: Platoninen rakkaus

8523599217_48a6681b52_b
Lähde: Flickr.com

Eilinen kirjoitukseni seksistä ja tarkemmin laajemmasta käsitteestä seksuaalisuus kirvoitti lyhyen, mutta todella antoisan keskustelun Introverttien erityisherkkien Facebook-ryhmässä. Tuollaisesta keskustelusta kun sain jälleen jatkojalostettua oppia, niin otankin sen heti käsittelyyn tämän kertaisessa kirjoituksessani: Suhteet ilman seksuaalista virittyneisyyttä siten, kun se yleensä ymmärretään.

En suoranaisesti lähde erottamaan seksuaalisuutta mistään suhteesta, sillä seksuaalisuus ei ole synonyymi seksille. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, niin ihminen on seksuaalinen eläin ja esimerkiksi sylivauvan tarve kosketukselle on yksi tällainen ilmentymä. Se, että seksuaalisuudella on sellainen stigma, että sen yhdistäminen esimerkiksi lapsiin tuntuu jo heti oletusarvoisesti arveluttavalta, on suuri sääli. Minua etevämmät asiantuntijat kuitenkin ovat tutkineet lasten seksuaalisuutta, ja siitä on olemassa hyvin laadukkaita tutkimuksia.

Lähden käsittelemään aihetta platonisen rakkauden näkökulmasta, sillä siinä ei ole stereotyyppisiä elementtejä sellaisesta kahden välisen ihmisen seksuaalisuudesta, jotka kuuluvat hyvin usein esimerkiksi parisuhteeseen. Platonisen rakkauden määritelmä on seuraava:

Platonic (of love or friendship) intimate and affectionate but not sexual. Lähde: Lexico.com. Käännös: Läheinen ja rakastava, mutta ei seksuaalinen.

Heti ensimmäinen huomio kiinnittyy sanaan seksuaalinen. Määritelmä on hieman vanhahtava, mutta täysin paikkansa pitävä, mikäli käsitämme seksuaalisuuden vanhahtavassa mielessä. Täytyy ottaa huomioon, että Plato ei käyttänyt omaa nimeään kantavaa termiä, vaan käsitti kaksi erilaista vetovoimaa kahden ihmisen välillä. Toinen näistä vetovoimista liittyy kehon vetovoimaan (seksuaalinen) ja toinen sieluun. Ja tuohon aikaan seksuaalisuutta ei edes ollut määritelty, vaan asioita katseltiin vielä hyvinkin pitkälti tekojen näkökulmasta (seksi).

Otetaan vielä esimerkki ennen siirtymistä varsinaisen aiheen käsittelyyn: Mies kokee suunnatonta surua ja tämän ystävä lohduttaa tätä halaamalla (ugh, kuinka neitimäistä vanhan käsityksen mukaan!), jolloin ihminen seksuaalisena eläimenä kokee seuraavan reaktion: Aivot vapauttavat mielihyvähormoneja kosketuksesta ja suru alkaa lieventymään normaalia nopeammin. Ihminen ei ehkä käsitä tätä seksuaalisena reaktiona, mutta aivot kyllä. Aivot eivät tee eroa kosketuksen antajien välillä, vaan samat mielihyvähormonit toimivat myös seksin aikana.

Platoninen rakkaus ja läheisyys

Arkkityyppi platonisesta rakkaudesta on sotilas. Nostamme sotaisana ja väkivaltaan taipuvaisena ihmiskuntana paalulle aina kertomuksia oman hengen alttiiksi saattaneista yksilöistä. He tekivät sen juurikin siitä syystä, että heille oli kehittynyt erityinen side muihin aseveljiin ja nykypäivänä myös sisariin. Se ei synny itsestään, vaan peruskoulutuksesta lähtien pyritään rakentamaan sotilaiden (oli hän sitten ammattisotilas tai asevelvollinen) välille tällaista erityisen läheistä suhdetta. Minä olen sen kokenut monien muiden miesten tavoin ja sen on päässyt todistamaan myös vapaaehtoiseen palvelukseen hakeutuneet naiset. Kun tällainen platoninen rakkaussuhde muodostuu yhtenäisen joukon sisällä, niin ihminen kykenee henkisesti mielettömiin suorituksiin hetkellisesti. Ja mikä erikoisinta, niin sotakokemusten perusteella tuo side saattoi olla voimakkaampi kuin varsinainen parisuhde ja avioliitto sodan jälkeen.

Näin rauhan aikana ja tavallisessa arkisessa elämässämme parisuhde voi olla myös intiimi, vailla seksiä tai seksuaalista virittyneisyyttä. Kuten olen kirjoittanut tästäkin jo aiemmin, niin parisuhdehan on lopulta vain kahden ihmisen välinen sopimus. Siihen voi sisältyä lähes mitä vaan, mutta esimerkiksi seksi voi puuttua siitä kokonaan. Onko se puute? Ei minusta, mikäli nämä sopimuksen solmineet osapuolet ovat siihen tyytyväisiä. Ja ei tarvitse kuvitella kovinkaan paljoa, kun voisin samaistua itse tällaiseen tilanteeseen. Silloin käyttäisin partnerin sijasta nimitystä kumppani, samaan tapaan kuin liikekumppani: Jakaisimme todennäköisesti taloudellista taakka, turvaisimme toisiamme ja elämässämme olisi intimiteettiä vailla varsinaista seksiaktia. Ja nyt puhutaan kuitenkin ihmisestä, joka on kerta kaikkiaan seksuaalisesti aktiivinen kaikilla mittareilla ja seksuaalisuuden eri osa-alueilla!

Onko sitä vaikea käsittää? Seksin puutteen kestää kyllä, sillä onhan meillä ihmisillä kädet. Mutta kosketuksen puutetta eivät omat kädet korvaa. Se, että joku turvalliseksi kokemamme henkilö halaa tai koskettaa tuottaa sellaista mielihyvää, että sitä ei seksi korvaa. Tiedän kokemuksesta, että seksiä voi olla myös hyvin karkeata suoritusperusteista sorttia, jossa kosketus jättää kylmäksi.

Lopuksi on nostettava Facebook-ryhmän lyhyessä keskustelussa esille nostamani loppukaneetti, joka sai myös toiselta keskusteluosapuolelta hyväksynnän: ”Oikeastaan ainoa asia on varma ja se on se, että jokainen (pari)suhde on uniikki. Tässä jos miettii omaa historiaa, niin yksikään parisuhde ei ole ollut vertailtavissa. Vaikka toinen osapuoli (eli allekirjoittanut) on ollut sama ihminen.”

Pitäkää nuo sanat mielessänne, kun seuraavan kerran se ruoho alkaa näyttää vihreämmältä siellä aidan toisella puolella tai ihan joka asia ei natsaa potentiaalisen siippaehdokkaan kohdalla. Varoitan silti vanhan suolan aiheuttamasta janosta, sillä ihmisellä saattaa olla taipumus pysyä ennallaan vuosista riippumatta. Siinä matkan varrella on vain oppinut uusia temppuja.