Katsoin tänään Bill Burrin Paper Tiger -spesiaalin Netflixistä ja voin sanoa, että raivosin pitkin taloa ja nauroin aivan yhtä lailla kuin koomikko itse. Tuo intro- ja ekstrospektion mestari, räyhääjä sekä melko loistavan tilannetajun omaava mies kykenee pukemaan suuren osan omista havainnoistani, niin itsestä kuin muista, sanoiksi ja suoltamaan sen ulos viihdyttäen yleisöään hämmästyttävällä tavalla. Jos alkaisin kirjoittamaan niistä tabuista, jotka hän nostaa esille ja saa ihmiset nauramaan niille, niin saisin itse täällä Suomessa hyvin äkkiä kimppuuni niin feministit kuin uhriutumista työkseen tekevät. Sekä pysyväiskutsun käydä selvittelemässä kirjoituksiani alioikeudesta lähtien hyvinkin säännöllisesti.
Täytyy kyllä nostaa yksi asia esille tästä aikamme kuvastosta, joka leimaa julkista ja yksityistä keskustelua: Ideologinen ekstremismi. Ei riitä, että puolustaa ideologiaansa ja hyväksi toteamiaan toimintatapoja, vaan ne täytyy viedä vielä hitusen pidemmälle. Kerron teille lukijoille erinomaisen esimerkin tästä.
Eräänä päivänä selailin Tinderiä tylsistyneenä ja etsien saman henkistä juttuseuraa. Ja löysinkin Haminassa asuvan nuoren naisen, joka ilmoitti tiedoissaan olevan ihan pesunkestävä feministi. Kun tietää, millainen kuppikuntainen paikka Hamina on, niin ajattelin tuollaisen ajatusmaailman ja asuinpaikan tuottavan oikein mielenkiintoista keskustelun aihetta. Selvisi, että hän on kyllä ajatellut muuttavansa välittömästi Helsinkiin taloudellisen tilanteen niin salliessa ja hän halusikin päästä juttelemaan jonkun kanssa, joka näkee asiat ulkopuolisen silmin. Plus se, että on asunut itse stadissa.
Olimme sopineet näkevämme seuraavana päivänä. Työpäivän aikana sattui pieni välikohtaus, jota menin pohdiskelemaan karaokekantikseeni oluttuopin ääreen. Yleensä en tällaista asioiden purkua harrasta oluella voideltuna, mutta tuolloin vain yksinkertaisesti tuntui siltä, että tarvitsen yhden pitkän huurteisen ja aikaa tapahtuneesta irrottautumiselle. Istuessani baarissa sain viestin uudelta Tinder-tuttavuudeltani ja kerroin hänelle päivästäni. Ja sehän järkytti häntä kovasti. Ei se, että minulle oli käynyt pieni välikohtaus töissä, vaan se kalja. Hän ei voinut hyväksyä, että hänen tuttavapiirissään on yhtään ihmistä, joka käy irrottautumassa töistä kaljan ääressä. Ei. Ja vaikka selitinkin, että yleensä en pura asioita tuolla tavalla ja nyt oli hieman poikkeuksellinen tilanne, niin siinä oli raja.
Lopputulemana toivottelin hänelle oikein hyvää jatkoa elämään ja ajattelin mielessäni, että siinäpä oikein taitava tulevaisuuden mielensä pahoittaja ja tuleva mestari melonien p**sereikään vetämisessä (plus se, että tulee olemaan aika pieni tuttavapiiri, jos asettaa jo pelkän tuttavuuden rajaksi todella joustamattomat ehdot). Se sai minut pohtimaan sitä, että tänä päivänä saa todella varoa sanojansa. Ne nimittäin hakataan kiveen samaan tapaan kuin julkaisisi jotain netissä. Siellä on ja pysyy, ellei ehdi muokkaamaan sitä ennen kuin joku lukee sen. Aivan sama, vaikka olisitkin altruisti, niin pienikin kritiikki tai epäkohdan esille tuonti leimaa sinut välittömästi egoistiksi tai sen jonkin hyvin mustavalkoisen vastaleirin edustajaksi. Ja aivan sama millainen ajatusmaailma sinulla on joidenkin ihmisten silmissä, sillä jotkut teot tekevät sinusta kuitenkin ihan samanlaisen juntin kuin muistakin miehistä (väitetysti).
Tuo edellä kuvailtu syy on ehkä suurin vaikutin sille, etten ole haaveillut poliittisesta aktivismista. Sen sijaan olen edustanut vain ja ainoastaan itseäni, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Poikkeuksien kohdallakin olen toiminut epäitsekkäästi, esimerkiksi toiminut turvapaikanhakijan asiamiehenä. Jos lähtisin aktiivisesti politiikkaan mukaan, niin menettäisin kaiken sen minkä puolesta olen tähän mennessä taistellut: Oma maailmankatsomukseni olisi lukittu jonkin poliittisen liikkeen myötä lopullisesti ja se vaikeuttaisi merkittävästi tavoitteideni toteuttamista. Kyllä, oikeita perseitä nuoleskelemalla olisin jo tavoitteeni saavuttanut, mutta en halua jäädä kenellekään velkaa sillä saralla. Vaikken hirveästi välitä muiden minusta muodostamasta pintapuolisesta mielikuvasta, niin suoranaiseen mustamaalaamiseen ja loanheittoon en halua joutua mukaan. Sitten olisi aivan sama mitä tekisin, sellaisessa saatu leima on ja pysyy.
Tiedän, että enemmistö lukijoistani on naisia. Jos sinä olet sukupuoleltasi nainen ja päässäsi olevat verisuonet pullistuvat verenpaineen noustessa tämän kirjoituksen myötä, niin ota rennosti. Elämää tämä vain on ja liika stressi on ennenaikaiseksi kuolemaksi. Tähän loppuun sopiikin erittäin oivasti vänrikki Koskelan lause Tuntemattomasta sotilaasta: ”Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat.” Eli pidetään oikeuksistamme huolta, kannetaan velvollisuutemme ja puolustetaan heikompia. Muu aika voidaan pyhittää elämiselle täysillä. Mitä se ikinä itse kullekin tarkoittaa.
Mies Vailla Varjoa 