Sami Minkkinen käsitteli eilisessä blogikirjoituksessaan oikein mallikkaasti sitä, mitä oikeuksia ihmisellä on ollessaan parisuhteessa. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja ylläpitää itselleen sopivaa persoonaansa. Aionkin täydentää hänen kirjoitusta kahdesta asiasta: Siitä mitä parisuhde oikeastaan tarkoittaa ja mikä saa miehen tarttumaan sapeliin, lyöden sillä toista ihmistä (riippumatta kohteen sukupuolesta). Minulla on se tarvittava kompetenssi, johon voin nojautua ja tarvittava substanssiosaaminen, johon voin vedota tässä kirjoituksessani.
Parisuhde on kaksipuolinen sopimus, piste.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen ei-juridinen sopimus, johon on päädytty yleensä romanttisen suhteen kautta. Romanttisesta suhteesta ei vielä saa parisuhdetta, vaan siihen päädytän keskustelujen kautta. Päätetään yhteisistä rajoista, esimerkiksi siitä mikä koetaan yhdessä pettämiseksi. Huonosti laadittu ”parisuhdesopimus” voi johtaa mustasukkaisuuteen, mikäli toisen käsitys esimerkkinä toimivasta pettämisestä ei kohtaa parisuhteen toisen osapuolen kanssa. Toiselle nimittäin jo pelkkä toisen sukupuolen katselu voi olla ”tunnetason pettämistä”, mutta tähän asiaan en aio enempää syventyä tässä kirjoituksessa.
Kuten Samikin tästä kirjoitti, niin ketään ei voi omistaa. Jos toisen toiminta on omasta mielestä edellä mainitsemaani ”parisuhdesopimusta” rikkova, niin asiasta pitää keskustella. Ei juridisestikaan päteviä sopimuksia irtisanota tai aleta neuvottelemaan uudestaan ilman varoitusta tai neuvonpitoa, ellei kyseessä ole vakava ja tahallaan aiheutettu rike. Jos parisuhteen alussa on sovittu, että kenenkään toisen sänkyyn ei mennä peuhaamaan ja toimii silti sovitun vastaisesti, niin parisuhteen purkaminen eli bänät ovat täysin aiheelliset.
Parisuhteen käsitteleminen sopimuksena voi tuntua joistakin kylmältä ja kapulakielimäiseltä, mutta sitä se on. Voi niitä pariskuntia, jotka eivät ole puhuneet rajoista ja sopivista käytännöistä onnellisen sekä luotettavan parisuhteen varmistamiseksi. Voisin väittää kohdattavien haasteiden ja kitkojen parisuhteen sisällä tapahtuvan juuri tästä syystä. Seuraavassa kappaleessa käsittelyyn tuleva aihe väkivalta ei ole keino hoitaa yhteistä sopimusta, vaan se on jo sinällään sopimuksen purkava rikos ja sille löytyy myös sanktiot ihan rikoslaista.
Väkivalta edellyttää esineellistämistä
Minä tiedän jotain väkivallasta ja radikalisoitumisesta, sillä olen sellaisen lihamyllyn läpi mennyt itse. Olen syyllistynyt valitettavasti lähisuhdeväkivaltaan, mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä se ei ole johtanut parisuhteen päättymiseen. Ja kun aloin itse ymmärtämään tuon vinoutuman juuri edellisessä suhteessani, niin suojellakseni toista ja itseäni päätin päättää sen. Olen myös radikalisoitunut ja luuloista poiketen siitä ei voi täysin oppia pois. Se kulkee aina radikalisoituneen ihmisen mukana ja jää varjoksi seuraamaan. Tämän vuoksi joudun vaalimaan ja kehittämään itsehillintääni jatkuvasti, sillä kontrollin pettäessä en pelkää turvautua väkivaltaan. Onneksi itseään harjoittamalla ja kuuntelemalla palautetta toisilta ihmisiltä itsehillintää voi kehittää, jolloin omia väkivaltaisia taipumuksiaan voi hallita. Joskus siitä on jopa hyötyä, sillä väkivaltaan sortuminen saattaa sopivassa tilanteessa kääntyä hyödyksi: Olen kokenut tilanteen, jossa impulsiivisuuteni on estänyt joukkotappelun. Typerää oman turvallisuuteni kannalta, mutta se tilanne ei onneksi johtanut lopulta lievää (kahden muun ihmisen välistä) pahoinpitelyä pidemmälle.
Itse radikalisoituminen vaatii sen, että tuon tapahtuman kokeva ihminen alkaa näkemään muut ihmiset muina kuin inhimillisinä ja subjektiivisia kokemuksia läpikäyvinä yksilöinä. Radikalisoituneen pitää kyetä täysin rehellisesti sanomaan itselleen, että ”tuo toinen kuuluu siihen toiseen porukkaan, joilla ei ole edes oikeutta elää.” Radikaali näkee tietynlaiset ihmiset kuuluvaksi johonkin lokeroon, pelkkinä objekteina radikalisoituneen elämässä. Radikaali kadottaa kosketuksen elämän kompleksisuuteen ja näkee toisten ihmisten toimet sekä motiivit yksiulotteisina, jotka tämä vielä kaiken lisäksi kokee uhaksi itselleen tai omille vertaisilleen.
Voisin väittää, että Kuopion tapauksen tekijä on alkanut esineellistämään niitä ihmisiä, joiden kimppuun hän hyökkäsi. Hän on nähnyt kohteidensa toiminnan ja käytöksen negatiivisena tarkoitusperiin katsomatta, häneen suunnattuna hyökkäyksenä. Tällä tavoin koulutetaan muun muassa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita, puhutaan vihollisesta ja sen tuhoamisesta. Kukaan sotilas ei suostuisi ampumaan kohti toista ihmistä, jos heitä kohdeltaisiin ampujan kaltaisina ihmisinä. Jos hämmästytte kirjoittamaani, niin ajatelkaa tavallisia ei-väkivaltaisen rikoksen tekijöitä: Mikäli et tunne henkilökohtaisesti ketään rikoksen tekijää, niin koet heidät itsellesi uhkana. Miksi? Koska he ovat kyenneet tekemään rikoslaissa rangaistavan teon ja teko on ollut tuomittava. He eivät kuulu tällöin enää sinun ryhmääsi eli nuhteettomiin kansalaisiin. Jako on tällöin selvä, tervetuloa esineellistämisen maailmaan!
Radikalisoitumisesta on tehty järjetön määrä tutkimuksia, mutta suhteellisen vähän tutkimuksia radikalisoitumisen poisoppimisesta tai todellisuudessa radikalisoituneen ajatusmaailman hillitsemisestä. Voidaan esittää kysymys, johon parhaiten osaisi vastata Hannu Lauerma. Mikä estää radikalisoituneen ihmisen tekemästä väkivaltaisia tekoja ja mikä hillitsee siihen johtavia impulsseja? Altistaminen.
Koin altistamisen 18-vuotiaana työpaikassa, jossa olin toinen kahdesta valkoisesta työntekijästä. Muut työntekijät olivat tuolloisen maailmankatsomukseni mukaisesti ”vääränvärisiä.” Työhöni, jota en osannut saatikka hallinnut, minut koulutti keski-ikäinen somalimies. Vihasin häntä sokeasti, mutta kun hän alkoi kertoa itsestään henkilökohtaisia asioita, niin näkemykseni muuttui hänestä. Hänestä tuli silmissäni ihminen esineen sijaan. Hän kertoi esimerkiksi kokemistaan kauhuista Somaliassa, jossa hän oli nuorena palvellut puolisotilaallisissa joukoissa ja koki kuolemaa kosketusetäisyydeltä. Se miten hän asioihin suhtautui ja millä tavalla hän paljasti itsestään inhimillisen puolen, teki vaikutuksen nuoreen mieheen. Ja tuon miehen maailmankatsomus alkoi siirtyä pois äärioikeistolaisesta kohti neutraalimpaa katsantokulmaa.
Mitä kuuluu nykyiselle 33-vuotiaalle radikaalille?
Hyvää. Olen sovittanut radikalisoitumisestani aiheutunutta ja aiheuttamaani henkistä tuskaa tekemällä vapaaehtoistyötä turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kanssa. Opetan nuorille oppiaineiden ohella elämänviisautta, jolla pärjätä elämässä ja miten ottaa toiset parhaiten huomioon, samalla keskittyen omaan hyvinvointiinsa. Olen vetänyt harrastustoimintaa lapsille opettaen samalla suvaitsevaisuutta toisia kanssaihmisiä kohtaan ja parhaillani olen muuttamassa itseäni sellaiseksi ihmiseksi, että vielä joskus jonkun on turvallista jakaa arki kanssani. Aivan sama mitä toinen sanoisi tai minua kohtaan tekisi, niin tulen olemaan ennakoivampi ja diplomaattisempi, hillitympi oma itseni.
Tulen myös olemaan ihminen, joka ymmärtää radikaaleja ja väkivaltaiseen toimintaan taipuvaisia ihmisiä. Se voi tuntua tavallisen ja nuhteettoman kansalaisen käsityskyvyssä järjettömältä. Niin. Se mitä ihminen ei ole omakohtaisesti joutunut kokemaan voi tuntuakin käsittämättömältä. Kysykää vaikka Buzz Aldrinilta. Hän on käynyt kuussa yksistä harvoista. Vain hän tietää millaista siellä on olla ja liikkua, miltä siellä todella näyttää. Ja hän tietää myös sen, että todisteista riippumatta moni uskoo sen olevan edelleenkin huijausta. Vähän samaan tapaan kuin joku voisi pitää tappajaa aivan kaikessa vaarallisena; kun ei tiedetä täysin tarinaa siellä ihmisen takana, ei ole omakohtaista kokemusta.
Ai niin. Tämä radikaali ei hurrannut tiistaina, vaan itki. En voinut tehdä sitä heti, olinhan silloin oppilaideni edessä. Säästi sitä kotiin asti ja annoin itselleni luvan romahtaa. Sillä pahin on vielä edessä selvinneillä. Ja myös sitä mahdollisuutta, että tekijä ymmärtää myöhemmin tehneensä peruuttamattoman teon. Teon, jota ei saa koskaan tekemättömäksi ja joka seuraa häntä hänen koko loppuelämänsä ajan. Teon, mitä ei esimerkiksi minun valitsemillani keinoilla noin vain soviteta.
Mies Vailla Varjoa 