Handelin ”Lascia ch’io pianga”, sen kuunteleminen rauhoittaa mieltäni tällä hetkellä mitä parhaimmalla tavalla. Taakse jäänyt viikonloppu jätti kaipuun sellaiseen ympäristöön, jossa olet arvostettu, ja jossa voit osoittaa myös omaa arvostustasi muita kohtaan. Tuollaisen ympäristöön ja sosiaalisen arvomaailman äkillisessä muutoksessa sitä tuntee yhtäkkiä olevansa osa jotain suurempaa merkityksellisellä tavalla. Kun sunnuntaina oli aika palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, niin koin oloni erittäin melankoliseksi. Arvomaailma itsessään hajautui noiden ihmisten mukana ympäri Suomen ja se kokoontuu jälleen vasta paljon myöhemmin. Tiedät, että tuolla on olemassa lukuisa joukko ihmisiä, joiden kanssa tulet hyvin, erinomaisesti toimeen. Mutta arkipäiväsi kuluvat yksikseen, ainoastaan musiikki ystävänäsi.
En ole erakko, enkä kaihda sosiaalisia tilanteista missään tapauksessa. Mutta olisi valehtelua, että koen olevani yksin ihmispaljouden keskellä. Se johtuu mitä todennäköisemmin siitä, että arjessani ei ole tällä hetkellä ketään jonka kanssa jakaa sitä kuuluisaa arkea. En välttämättä halua puhua siitä mitä olen päivän aikana tehnyt, vaan haluaisin puhua kaikesta muusta, joskin jättää suosiolla säästä puhumisen minun ja jo vanhempien ihmisten välille.
Toinen merkille pantava asia viimeisten viikkojen aikana on ollut se, että näen yhä kirkkaammin tuolla ulkona äidit ja isät lapsineen. Olin kuvitellut ja oikeastaan jo jollain tasolla päättänyt, että minusta ei koskaan tule isää. Ja tein tuon päätöksen sen pohjalta, että en halua antaa lapselleni sellaista lapsuutta kaikkine puutteineen, mitä minulla oli omassa lapsuudessani 90-luvulla. Mutta ihminen muuttuu, ja voi olla, että löydän itseni joskus siitä tilanteesta, että voin puhua itsestäni isänä. Biologisena? En tiedä. Isäpuolena? Ehkä. Vain aika näyttää.
Se on kovin kummallista, että ahdistuksen tunteminen kumppanin löytämisen osalta viestittyi jollain tapaa toimintaani ja ympäristööni. Kun päätin vuoden vaihteessa antaa asian olla ja omistautua muihin asioihin, ajaen arvomaailmaani lähellä olevia asioita, niin sen jälkeen olen saanut enemmän yhteydenottoja naisilta kuukauden aikana kuin koko viimeisen puolen vuoden aikana. Vaikka se tuntuu kummalliselta, ja mieli tekisi lähteä leikkiin mukaan, niin käynnissä olevien hankkeiden takia minun täytyy pystyä vastustamaan näitä kiusauksia. Aikani ja energiani ei välttämättä riittäisi romantiikkaan ja ponnisteluihin paikallisen yhteisön ongelmien ratkaisemisen eteen.
Niin ja lopuksi on ilahduttavaa todeta, että blogini on kerännyt tasaisesti ja kasvavissa määrin lukijoita. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on myös hieman positiivisempaa tarinaa kerrottavana omasta elämästäni. Ja toivottavasti tämä trendi jatkuisi molempien asioiden osalta myös jatkossa…
Mies Vailla Varjoa 