Velka, jota ei voi maksaa pois

SONY DSC

Nuo kaikki edellä olevat hetket ovat jääneet mieleeni, vaikka ne ovatkin alati haalistuvia ja lopulta unohdukseen vaipuvia.

Se on hyvin lannistava tunne. Se, että huomaat hävinneesi. Antaessasi itsestäsi parhaimpasi huomaatkin, että häviö on ollut itse asiassa täysin väistämätöntä. Kaikki vaiva ja ponnistelut jonkin asian saavuttamiseksi on valunut tyystin hukkaan. Siitä on kyse tappion kokemisessa. Tuon tunteen pystyy jotenkin käsittelemään, jos se liittyy urheilu- tai työsuoritukseen. Siitä pääsee ajan myötä yli, vaikka se palaa joskus kaihertamaan. Mietoa varmasti harmittaa häviö maaliviivalla Lake Placidissa vielä tänäkin päivänä, mutta se ei ole estänyt häntä saavuttamasta muita huomattavasti suurempia etappeja hänen elämässään. Minun tappioni liittyvät siihen, että olen ylipäätään luullut olleeni jotain merkittävää joidenkin ihmisten elämässä. Jälkikäteen pohdiskeltuna häviöni on ollut sinetöity jo alkumetreillä itseni sitä tietämättä. Nyt kun tiedän sen, niin olen lohduton.

Se oli kaunis hetki, vaikka kasvot ovatkin päässeet jo unohtumaan.

Olisin päässyt tässä elämässä niin paljon helpommalla, jos en olisi väkisin tuppautunut niin monen ihmisen elämään. Sitähän se on: Tarve tyydyttää sisäinen yhteenkuuluvuuden tunne hakeutumalla toisten ihmisten seuraan. Aikakausi sille on ollut vain täysin väärä. Nykypäivänä sille ei ole paikkaa, ei sijaa henkilökohtaisen edun tavoittelussa. Jos olisin keskittynyt vain itselleni pinnallisten asioiden tavoitteluun, niin olisin säästynyt suurelta määrältä tuskaa ja kärsimystä. Niin omalla kuin muidenkin kohdalla. Ja aika usein kokemani kärsimys on ollut sijaiskärsimystä. Tavallaan oman taakan lisäksi on tullut kannettua myös toisten painolasteja omilla harteilla.

On siellä elämänkuvien seassa myös niitä onnellisia hetkiä. Hertunranta Varkaudessa joskus syksyllä 2003, siinä laivanrakentajan muistomerkin lähellä. Se oli kaunis hetki, vaikka kasvot ovatkin päässeet jo unohtumaan. Vaan eivät ne elottomat kasvot, jotka näin lauttasaarelaisen yksiön lattialla makaavalla ihmisellä vuoden 2004 lokakuussa. Tai vanha kirkkopuisto Helsingissä vuoden 2005 talvella. Oli helvetin kylmä, mutta en tuntenut olevani yksin. Nekin kasvot ovat unohtuneet, joskin ne tuskin enää muistuttavat niitä kasvoja, jotka minun on mahdollisuus nähdä hänen luonansa vieraillessani. Santaniemi Kotkassa heinäkuussa 2018, verikuuta katsellessa puolen yön aikaan. Nuo kaikki edellä olevat hetket ovat jääneet mieleeni, vaikka ne ovatkin alati haalistuvia ja lopulta unohdukseen vaipuvia.

…jotta osaisin kuvata nuo kokemukset mahdollisimman kuvainnollisesti pelkkiä kirjoitettuja sanoja apuna käyttäen.

Kauniista hetkistä joutuu tosin maksamaan hirvittävän kovan hinnan. Ainakin minä olen joutunut. Jos olisin nuorena miehenä tiennyt millaisen velan niistä sai, niin olisin mieluummin kovettanut itseni ja tyytynyt jättämään muut ihmiset rauhaan. Löytänyt ehkä toisenlaisen merkityksen tälle elämälle. Ainoa merkitys näille kokemuksille, joita olen kohdannut tähänastisessa elämässäni, on ollut niiden mahdollisimman tarkka muistaminen ja niiden kuvittaminen omassa mielessäni. Sekä kirjoitustaidon kehittäminen, jotta osaisin kuvata nuo kokemukset mahdollisimman kuvainnollisesti pelkkiä kirjoitettuja sanoja apuna käyttäen. Ei sen takia, että pääsisin kertomaan niistä toisia viihdyttäen, vaan toisia opastaen. Jotta toisilla olisi johdattava valo käytettävissä vaikeina hetkinä. Sellainen, jota minulla ei ole milloinkaan ollut käytettävissä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.