Vitutti, vai oliko se jotain muuta?

Vituttaa. Sillai pikkasen. Viemärit eivät vedä tässä laitoksessa ja se tarkoittaa sitä, että pyykkiä ei sitten pestä. Eikä käydä paskalla. Eikä käydä suihkussa. Tai käydään, mutta suihku muuttuu hetkessä ammeeksi. Tarkemmin ajateltuna tämä ei ole vitutusta, vaan facepalm-olotila. Tämä ei ansaitse millään tavalla minun vitutustani. Ei tippaakaan.

Mutta tämä ansaitsee vitutukseni: Teen hyvyyttäni monia asioita pelkällä mielihyväpalkalla ja sitten näistä asioista palkkaa saava ihminen tulee kritisoimaan. ”Ei, et sinä tuota osaa, joten ei kannata tehdä noin.” Anteeksi vain, Mr. Naama Norsun Vitulla, mutta olet tekemisissä vangittujen ihmisten kanssa. Jos he kykenevät hillitsemään itsensä ja laittamaan sivuun oman vitutuksensa yksityistä elämäänsä kohtaan, niin kyllä siihen luulisi kykenevän vapaana toikkaroiva asiaan vihkiytynyt ammattilainen.

Tekipä hyvää. Ja vielä enemmän hyvää tekee se, kun sitten viimeinkin ensi vuoden puolella avaan sanaisen arkkuni ja annan palautetta. Palautetta, joka on perusteltu ja jonka ottaa vastaan myös sellainen henkilö, jota kutsutaan esimieheksi. Jos jonkun toiminnan tarkoitus on irrottaa ihminen hetkeksi arjesta ja saada ihminen ylittämään itsensä, niin siihen tepsii muut kuin itsekatkeruudesta kumpuavat keinot. Vähättelyä saa jokainen osakseen, joka on elämässään tyrinyt hieman tavanomaista enemmän. Sitä ei tarvitse enää alleviivata.

Nykyään tällainen höyryjen päästäminen ei toimi edes kirjoittaessa. Harmitukset tulee ja menee, nytkin on erittäin Zen:mäinen olo. Mikään ei ahdista. Jokin saattaa vähän harmittaa, kuten yhdistelmä nälkää ja tyhjää jääkaappia. Mutta senkin pystyy taklaamaan sillä, että keräilee muruset kaapin pohjalta. Aamusta alkaen on ollut erinomaisen hyvä olo, tällaista pientä harmittelua lukuun ottamatta. Ja se johtuu naisesta. Osittain. Sillä on paremmin ilmaistuna suuri myötävaikutus tähän muuten niin seesteiseen olotilaan, jota rikkoo toisinaan aivan normaalit vastakarvaan silittämiset.

Ei vituta enää yhtään. Ei edes pikkaisen. En edes enää muista sitä syytä miksi ryhdyin kirjoittamaan vitutuksesta, vaikka itse tunteelle olisi syynsä. Ehkä annoin anteeksi. Putkistoille ja sille kusipäälle, joka antaa henkilökohtaisen tyytymättömyyden vaikuttaa omaan toimintaansa niin paljon. Apina.